Taalainmaan hevonen, se on ruotsalainen juttu. Sellainen, jonka moni mielellään ottaa kotinsa sisustuksen pieneksi ja suloiseksi yksityiskohdaksi. Jäljitelmiä aidoista ja alkuperäisistä löytyy ilman muuta ympäriinsä, ja minä kahmin reissusta mukaani kaksi tanskalaista versiota.
Lähtökohtaisesti en pidä lippukuosisista ja maaväriä toistavista matkamuistoista (tai tyypillisistä matkamuistoista ylipäätään), mutta minusta nämä puuhevoset ovat ihan huiput! Kirkas punainen ja syvä musta ovat ilo silmälle ja ovathan nämä nyt niiiiin tanskalaista, että. :) Laitoin heposet kopsuttelemaan mustan vitriinin kunniapaikalle.
Puuhevoset olivat reissutuomisista ensimmäiset, jotka purin näkösälle. Kaikki muut ostokset odottelevat vielä työhuoneen lattialla paikkojaan. Tovi siinä varmasti meneekin, että löydän kaikille hankinnoille kotoisat, sopivat sijainnit! Kiire on taas matkan jälkeen yllättänyt, kun olemme ehtineet olla jo yöreissussa kotiseudullamme, ähertäneet pihalla, rakentaneet verkkosivuja ja aloittaneet pergolan pystyttämistä. Eilen puuhastelimme pergolan runkoa lähes kuusi tuntia kylmässä kelissä ja tihkusateessa. Hätäisimmät voivat kurkata siitä yhden kuvan verran todistusaineistoa instasta, missä päivittelen tutusti nimimerkillä deko133.
Meinasin veistellä otsikoksi jotain karanneista hevosista, mutta päätinkin mennä ihan peruslinjalla. Toisenlaisista karkaamisista tosin on juttua, kun koiranpentumme Armas (ja minä vielä vähän enemmän) koki sydämentykytyksiä toissapäivänä. Olimme harjoittelemassa hihnassa tepsuttelua, kun vieraasta pihasta ampaisi vapaana ollut hurtta haukkuen meitä kohti. Armas vetäisi itsensä hihnasta irti ja lähti juoksemaan suuri, haukkuva koira perässään kohti isoa autotietä. Olin jo ihan pelko takalistossa, että nyt pikkuinen jää auton alle. Onneksi Armas otti pikakurvin toiseen suuntaan, kohti metsätietä. Itse huusin kieltoja ja perkelettäkin, ja seurasin epäuskoisena, kun ison koiran isäntäväki ei sanallakaan kutsunut koiraansa. Älysin käskyttää omaani nimeltä, jolloin pikkuinen löi jarrut pohjaan ja antautui ison koiran tutkittavaksi. Koppasin Armaksen syliini ja lähdimme vetämään kotia kohti. Miten tärisinkään ajatuksesta että koira olisi voinut juosta itsensä auton alle ja siitä huomiosta, miten välinpitämättömästi joku voikaan tuollaisessa tilanteessa käyttäytyä; koko tienoo kyllä kuuli huutoni. Vieläkin nousee adrenaliini, kun mietin tilannetta. :(
Mutta se siitä. Kohta olisi tarkoitus lähteä pihalle jatkamaan pergolaa - jospa saisimme tehtyä rimoituksia tänään mahdollisimman hyvälle mallille. Eilen touhusin osan aikaa toppatakki päällä, katsotaan millaisia varusteita tämän päivän koleudessa tarvitaan.
Touhukasta keskiviikkoa!
Ihanat matkamuistot, nuo kelpaa olla esillä <3 todi upeat! :) sopiikin hyvin tuohon huippu ihanaan vitriiniin :)
VastaaPoistaAi kauhea, täälläkin syke nousi tarinaa lukiessa!! Hui!! Onneksi tarinalla hyvä päätös <3
Itsekin kissojen kanssa saanut pari krt sydämen tykytyksiä mm. Kerran pienestä parvekelasin välistä toinen pääsi menemään ja tapsutteli ohuella kaiteella 5 kerroksessa ulkopuolella!
Hui kamala, voin vain kuvitella tuon parveketilanteen, apua!! :o
PoistaIhanat hepat, meilläkin on äidillä tuon tapaisia puuheppoja ja monesti ollaan puhuttu, että niitä ois kiva keräillä.
VastaaPoistaVoi, miten suloinen koira siellä on, aikamoinen tarina, onneksi kaikki meni lopulta hyvin!
Nämä hepat olisi kyllä loistava keräilykohde! :) Joo, Armas on kyllä todellinen hurmuri! <3
PoistaTodella suloiset hepat! <3 Itsekään en juuri välitä perinteisistä matkamuistoista, mutta tuollaiset kotiuttaisin itsellenikin mielelläni :)
VastaaPoistaPointsit miehelle, joka veti minut myymälään jossa nämä oli! :D
PoistaMinäkin olisin saanut melkoiset sydämentykytykset!
VastaaPoistaMeidän "armas" sai viime viikolla pahemman vatsataudin joka ei meinannut parantua. Käytiin tohtorilla ja saatiin viikon antibioottikuuri. Onneksi nyt on jo paranemaan päin :)
Oi ei, onneksi lääke ilmeisesti tepsii! Tuolla meidän pikkuisella on kerinnyt yksi jos toinenkin tassu aristaa hetkellisesti, mutta taitaa olla enemmänkin collieiden tapa nostaa tassu herkästä ilmaan kuin että siinä oikeasti mitään olisi. :')
PoistaOijoi, ihana Armas! Meidän Hupi-koira lähettää kesäterkkuja, terkuin Suska koivuladesignesta.
VastaaPoistaOi, terkut otettu vastaan ja haukahdettu samat takaisin! :)
PoistaHui ui, minkälaiseen seikkailuun pikku-Armas onkaan jo joutunut! Tuommoinen säikyttää kyllä pentua että äitiä ihan varmalla. Onneksi selvisitte vain säikähdyksellä <3 Pergolasta tulee ihan huisinhieno!! Olette kyllä tosi ahkeria :) Olikos teillä ihana reissu kaiken kaikkiaan? Heppaliinit ovat varsin suloiset ja tuo lippuheppa varsinkin on ihastuttava!
VastaaPoistaJoo, voit vain kuvitella kuinka hepakassa olin - yhtä aikaa pelästynyt ja kiukkuinen! On ollut kyllä kunnon pergolarykäisy nyt parina päivänä, tänään saatiin kuin saatiinkin rimat paikalleen! :) Enää pitäisi odotella puuosien kuivumista, että pääsisi maalaushommiin. Ja kyllä, reissu oli huikea ja meni niin nappiin kuin mahdollista! Meinaa vaan olla pientä rimakauhua reissuraportin tekemisessä, kun ei tiedä mistä aloittaisi! x)
PoistaVoi miten suloiset hepat. Niin somat :)
VastaaPoistaHih, nämä ovat nimenomaan suloiset! :)
PoistaTosi kivat hepat ja niin suloinen koira <3 Hauskaa päivää!
VastaaPoista<3
PoistaHuh, onneksi ei käynyt mitenkään. Ja odottelen innoissani teidän valmistuvaa pergolaa :)
VastaaPoistaPergola on nyt jo siinä vaiheessa, että enää vain maali puuttuu! Kunpa olisikin nyt poutapäiviä, niin puut kuivuisivat ensin hyväksi ja sitten päästäisiin sutimaan! :)
PoistaKuulimme tästä kirjoituksesta ja päätimme tulla kertomaan oman versiomme tapahtuneesta.
VastaaPoistaKaksi vanhaa leppoisaa koiraamme ovat aina irti pihalla, kun itsekkin olemme. Nuorin pentu on aina kiinni. Ikinä näistä koirista ei ole ollut harmia kenellekkään. Koskaan eivät ole toisten koirien kanssa tapelleet. Olimme tekemässä pihatöitä ulkona, kun kuulimme koiran perään huutoa ja ajattelimme että jonkun koira on kadoksissa. Emme tässä vaiheessa tienneet, että oma koiramme on aiheuttamassa hämminki. Toki olisimme sen kotiin kutsuneet, jos olisimme tämän tienneet. Olemme pahoillamme, jos koiramme on aiheuttanut mielipahaa. Uskommekin, että koiramme on vain ollut kiinnostunut pennun hajusta. Emme kuulleet edes oman koiramme haukkumista, joten ajojahdista tuskin on ollut kyse. Olisit voinut ystävllisesti hihkaista meille, että koiramme on irti, niin olisimme osanneet sen viereemme kutsua. Heti, kun huomasimme koiramme olevan muualla kuin omassa pihassa, sen kyllä kotiin kutsuimme. Tottelevat kyllä käskyjä. Muutenhan ne eivät olisi ikinä pihalla irti. Vielä kerra olemme pahoillamme aiheuttamastamme mielipahasta. Ikävää, että asioista pitää blogeissa kirjoitella, ilman että sanotaan asioista suoraan, jolloin vältymme väärinkäsityksiltä. Meillä on ollut koiria 22 vuotta ja aina olemme niistä huolen pitäneet.
terveisin, Naapurit
Vastuuntuntoisempia koiranomistajia saa hakea kuin edellä kirjoittanut naapuri on. Aina ne silmät vaan ei voi olla siellä selässäkin, että kaikkea ei voi huomata. Terveisin toinen naapuri
PoistaKiltti ja leppoisakin koira on kohti juostessaan ja haukkuessaan pelottava. On luonnollista, että niin pentu kuin emäntäkin sellaista pelästyy - huolimatta siitä, kuinka vastuuntuntoista ja huolehtivaa kasvatusta koira on saanut. Kun käsillä on tilanne, jossa todella pelkää oman pennun juoksevan auton alle, ja jossa olettaa monien huutojen kiinnittävän ympärillä olevien huomion, ei ensimmäisenä käy mielessä muunlaiset tiedotustavat. Saati, että lähtisi selvittämään tilannetta sen enempää. Ainut toimintamalli, joka hätääntymisen myötä lyö takaraivossa, on äkkiä selviytyä paikalta pois, huolehtia vain omasta koirasta.
PoistaBlogi on minulle oman elämäni päiväkirja, jossa kerron haluamistani, minulle merkityksellisistä asioista, omilla sanoillani. Armas on luonnollisesti yksi sellainen asia ja hänen elämänsä kuulumiset kuuluvat tänne yhtä normaalisti. Koskaan en yksilöi tai kohdenna postauksiin muita ihmisiä ja paikkoja, tässäkin kerroin pelkästään vieraasta pihasta juosseesta koirasta. Säikäyttävätkin tilanteet kuuluvat elämään ja niistä kirjoitan blogissa yhtä lailla.
Inhimillisiä olemme, eikä kaikkea todellakaan voi huomata. Oma mielipahani syntyi siitä, kun pelon keskeillä koin jääneeni ilman apua. 26 vuotta elämästäni collieiden kanssa asuneena ymmärrän, että kiltitkin koirat intoutuvat joskus tonttirajojen ulkopuolelle. Ymmärrän myös sen, etteivät koiranomistat pysty joka tassunaskelta vahtimaan. Ehkä minun olisi sittenkin pitänyt huutaa vain vielä kovempaa.