26.4.2017

DIY Kiinteistönvälittäjät // me tehtiin se, talo on myyty!

Voi fiuf, viimein voin paljastaa teille viime aikojen käänteitä! Kerroinhan jo aiemmin, että on ollut vaikka minkälaista hässäkkää. Kyse ei ole ollut pelkästään raksa-asioista tai myyjäisvalmisteluista, vaan meillä on ollut meneillään talonmyyntiprosessi. Eilen tuo puserrus kohtasi etappipisteensä, kun allekirjoitimme kauppakirjan. Meidän talomme on myyty!

Kiinteistönvälittäjää emme halunneet ottaa, vaan hoidimme myyntikuvion itse alusta loppuun. Prosessi alkoi jo viime kesänä, kun viimeistelimme loput piha-alueet valmiiksi. Tuolloin käytin monta monituista päivää esittelykuvien ottamiseen ja myynti-ilmoituksen viilaamiseen. Talon laitoimme markkinoille loppukesällä. Tuolloin ymppäsimme hinnan yläkanttiin, sillä todellisia lähtöhaluja ei vielä silloin ollut. 

Nyt kevättalvella myynti-ilmoitus oli tovisen piilossakin, kunnes luiskautimme sen uudestaan esille viime kuussa, hiihtoloman alkaessa. Päivitimme hinnan samalla oikealle tasolleen, ja voi pojat millainen hässäkkä siitä alkoikaan! Seuraavan puolentoista viikon aikana pidimme yhden julkisen esittelyn ja monta monituista yksityisnäyttöä. Kiinnostus ja palaute itse talosta oli häkellyttävän positiivista ja pian huomasimmekin jo sopineemme suullisesti kaupoista. Ostajien löytymiseen kului ilmoituksen julkaisemisesta aikaa vain viikko ja kaksi päivää.

Näyttöihin valmistimme paperiset kohde-esitteet, pihaesittelyn digitaalisena ja julkiseen esittelyyn ohjasimme muutamalla tienvarsikyltillä (tuollaisilla, jonka vieressä Armas napottaa ensimmäisessä kuvassa). Jokaiselle katsojalle tarjottiin kahvia ja suklaata takkatulen loimussa. Vaikka yleisenä linjauksena asuntomarkkinoilla on, ettei omistajien kannattaisi olla talonäytöissä mukana, olemme itse täysin eri mieltä. Kukaan ei olisi osannut kertoa paremmin talosta, sen rakentamisesta, ominaisuuksista tai siinä asumisesta kuin me itse. Näytöistä jäi todella hyvä mieli.

Kun ostajaehdokkaat löytyivät, tilasimme taloon kuntotarkastuksen. Sen perusteellisessa suorittamisessa ja raportin odottelussa meni hetki, jonka jälkeen pääsimme itse kaupantekoprosessiin. Kauppakirjankin teimme itse; se on tarkistettu ja viilattu yhdessä ostajien, kaupanvahvistajan sekä pankin edustajien kanssa. Kuulema oikein hyvä saatiin aikaiseksi. :)

Eilen asiat siis kulminoituivat allekirjoituksiin. Muuttoshowsta meidän ei tarvitse vielä huolehtia, sillä talon hallintaoikeus vaihtuu vasta elokuun alussa. Saamme siis nautiskella vielä kesän valmiista pihasta ja tehdä Rautavaaran mökkiä valmiiksi. Aikataulullisesti tilanne on ideaali, sillä tällä sabluunalla meidän ei tarvitse muuttaa minnekään väliaikaisesti vuokralle, vaan mökki ehtii valmistua asumiskuntoon muuttopäivään mennessä.

Ja mikäkö on olo? Huojentunut ja onnellinen. Vaikka ei tätä vielä tajua. Itseämme saamme kyllä taputtaa olalle siitä, että hoidimme myyntihomman kokonaan itse. Arvatkaa vain, jännittikö - etenkin se, miten aikataulut mätsäävät suhteessa seuraavaan rakennusprojektiin. Lopputulema oli kuitenkin juuri sellainen kuin villeimmissä unelmissa haaveilimme, ellei vielä vähän parempikin. Nyt voimme aloittaa seuraavan talon rakentamisen Rautavaaralle juuri siinä aikataulussa kuin toivoimme. Ensin kuitenkin huokaistaan hetki ja sitten aletaan sumplia Dekotalon kanssa starttauksen ajankohtaa. Keskikesällä, toivottavasti!

Vaikka olo on vielä pöllämystynyt ja epäuskoinen, kyllä allekirjoitettu kauppakirja menee varsin hyvänä synttärilahjana: heräsin tänä aamuna ensimmäistä kertaa tasan kolmekymppisenä, enkä kyllä parempaa lahjaa olisi osannut toivoa. :)

Nyt siis tiedätte, mitä täällä on ollut meneillään. Myyntiprosessi aiheutti minulle aivan uskomattoman blogilukon: tuntui, etten pysty postaamaan yhtään mitään, ennen kuin tilanne on selvä. Eiköhän täällä palata siis jälleen meikäläiselle tyypilliseen postaustahtiin, tulossa olisi seuraavaksi kuulumisia mökkiraksalta!

Haleja!


25 kommenttia:

  1. Moninkertaiset onnittelut sinne ❤❤ ihan mahtava juttu koko prosessi ja mieletöntä kun itse saitte hoidettua 👐 lämpimät synttäri onnittelut myös 🌼❤🌼

    VastaaPoista
  2. Ooh, paljon onnea 30-vuotiaalle hienosta myyntityöstä! Ja onnea myös tulevaan proggikseen! <3

    VastaaPoista
  3. Oi kuin mahtavaa! Onnea molemmista saavutuksista! Ihania uusia tuulia siellä. Odotan jo innolla uuden taloprojektin seuraamista ja toki nyt ensin teidän mökin rakentamisen etenemistä. Ihanaa!

    Ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että talon voi vallan hyvin myydä itse, varsinkin, jos on itse ollut vahvasti rakentamisessa mukana. Varmasti kokeilisimme näin itsekin. Toki hiukan enemmän se työtä vaatii, mutta on siinä ne hyvätkin puolensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Dekotalon työpäällikkö tulee ensi viikolla keskustelemaan jatko-ohjelmasta, joten taloasiatkin pyrähtelevät taas eteenpäin! :)

      Ja jep, meillä oli juurikin ajatuksena, että kokeillaan ehdottomasti myymistä ensin itse. Sitten oltaisiin mietitty välittäjää, jos olisi näyttänyt siltä, että ei tavoiteta ostajakuntaa. :)

      Poista
  4. Hienoa, onneksi olkoon! Olen kyllä kanssasi samaa mieltä siitä, että omistaja osaa kertoa talostaan paremmin kuin välittäjä. Näin ainakin meidän kokemusten mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Niinpä, jokainen katsoja esitti sellaisia tarkkoja kysymyksiä talosta, ettei välittäjä olisi pystynyt mitenkään meitä paremmin niihin vastaamaan. :)

      Poista
  5. Onnittelut 30-vuotiaalle! <3
    Niin, ja onnittelut myös myyntityöstä sekä varsinaisesta talomyynnistä. Itse olen myös yhden rivarin myynnyt, tehnyt ilmoitukset jne. Ja, kyllä kannatti sekä suosittelen. Säästäähän siinä myös mukavat sentit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Totta, kyllä se kieltämättä mukavalta tuntuu, että sai omalla uurastuksella säästettyä arvokkaita kolikoita jatkoa varten! :)

      Poista
  6. Onnea! Varmaan mahtava tunne kun onnistuu! 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! <3 On kyllä kieltämättä palkitseva tunne! :)

      Poista
  7. Onnittelut menestyksekkäästä talomyynnistä! Olitte todellakin nähnyt vaivaa ja voitte olla tyytyväisiä. Mielenkiinnolla seuraan (edelleen) uutta projektianne. Mukavaa kevään jatkoa...ja kohtahan on se kesä(lomakin). ja toivottavasti blogilukkoa aukesi!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! <3 Hih, uutta projektia nytkäytellään alulle jo ensi viikolla, kun aletaan suunnitella kesän talopuuhia Dekotalon kanssa. Ovella kolkutteleva kesäloma tulee kyllä helpottamaan aikatauluja! Ja blogilukko totta tosiaan aukesi, vielä kun nyt ehtisi postailemaankin! :')

      Poista
  8. Onnea synttärin johdosta ja isot onnittelut talomyynnistä! <3 Todella hienoa ja tuossa on varmasti saanut vähän perehtyä menettelyihin, että menee kaikki taiteen sääntöjen mukaan, mutta onhan tuo palkitsevaa! Me ollaan joskus aikanaan myyty itse asuntosake ja siinäkin riitti tautatyötä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3 Totta, taustatyö on ottanut oman aikansa. Onneksi meillä oli ympärillä paljon avuliaita henkilöitä, jotka auttoivat etenkin viimeisten viilausten kanssa! :)

      Poista
  9. Onnitteluhalit synttäreiden ja onnistuneiden talokauppojen johdosta :) Huippu juttu, että saitte talon itse kaupaksi, ja pääsette rakentamaan päätaloa suunnitelmien mukaisessa aikataulussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora! <3 Kyllä jännitti, pitääkö suunniteltu myyntiaikataulu! Onneksi piti! :)

      Poista
  10. Tuplaonnet sinne ❤️ Hienosti meni aikataulutkin, kiva kuulla! Jotenkin olen itsekin ajatellut, että jos kotia joskus myymme, niin teemme sen itse. Itsehän tämä on jokaista naulaa myöten rakennettukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! <3 Kuulostaa niin tutulta. Meillekin oli itsestäänselvyys, että itse myymme. Välittäjä oli sitten viimeisenä varakorttina ehdolla. :)

      Poista
  11. Onnittelut! Jään innolla odottelemaan teidän tulevia raksajuttuja ja sitten myöhemmin sisustusjuttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! <3 Olen itse kyllä intopinkeänä uudesta projektista, kunpa ehtisin siitä sopivassa tahdissa postailemaan tännekin! :)

      Poista
  12. Myöhästyneet synttärionnittelut ja onnea talon myynnistä! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...