17.2.2019

Terapiakuplat // Novitek Luosto -ulkoporeallas

Tuulista sunnuntaita! Täällä on puhaltanut eilisillasta saakka ihan kaistapäinen viima. Ihme, etteivät puuskat ole napsaisseet tontilta yhtäkään puuta poikki. Rantatuulen voimakkuus taitaa olla järven äärellä asumisessa ainut epämiellyttävä asia. Toivottavasti tyyntyisi pian.

Tänään ajattelin postailla meidän takaterassin helmestä, Novitekin ulkoporealtaasta. Se on ollut meillä käytössä reilun kymmenen kuukauden ajan, joten käyttökokemusta on karttunut melkein kokonaisen vuodenkierron verran.

Allas oli monta vuotta haudottu haave, jonka hankkimista suunnittelimme pitkään. Sen sijoituspaikan piirsin aikoinaan jo talon pohjapiirroksen ensimmäisiin luonnoksiin: allasta varten piti huomioida takapihan puolelle oikeanlevyinen ikkunaton seinäpätkä, sähkösuunnittelussa voimavirtapistokkeen sijainti ja rakennusvaiheessa terassille kunnolliset tukirakenteet.

Valmistajien vertailun aloitimme kesällä 2016, Seinäjoen asuntomessuilla. Messualueen näytteilleasettajissa on aina monia allastoimittajia, joten yhdellä kertaa on kätevä koeistua useampia altaita ja keskustella niiden ominaisuuksista. Messuilla on myös hyviä tarjouksia ja meidän kokemuksemme mukaan myös tinkausvara on tuona ajankohtana reilumpi. Seinäjoelta emme allasta vielä hankkineet, vaan kypsyttelimme valintaa vuodella eteenpäin, Mikkelin asuntomessuille. Siellä teimme hankintasopimuksen Novitekin Luosto-mallista.


Novitek on kotimainen valmistaja, minkä koimme allasvalintaa miettiessämme suureksi eduksi. Paitsi että kotimaisuus on arvo itsessään, myös käytännön kannalta se on olennaista: kukapa muu kuin suomalainen osaisi ottaa huomioon meidän sääolosuhteemme altaan eristämisen ja toiminnan kannalta.

Perusmallista poikkeavana lisähipleenä valitsimme sisustan sävyksi helmiäisvalkoisen. Teknisiä speksejä en tähän postaukseen luettele, vaan kerron käytön kannalta olennaisimmat asiat: 

  • Ulkoporeallas on aina valmis, eli säädetty lämpötila säilyy vedessä aina. Meillä lämpöasteiksi on asetettu 38, ja vesi on kannen alla aina sen lämpöistä. Kun tulee idea kylpeä, riittää kun avaa kannen ja pujahtaa poreisiin. 
  • Allasta ei pidetä tyhjillään, joten vettä ei valuteta kylpykertojen jälkeen pois. Suositeltu vedenvaihtoväli on 2-3 kertaa vuodessa, meillä noita vaihtoja taitaa tulla pari kertaa enemmän.  Itse olen jokaisen tyhjennyksen jälkeen pitänyt siivoustalkoot, eli pesen altaan sisäpinnat ja suodattimet ennen uuden veden laskemista.
  • Siinä missä perinteisissä kylpytynnyreissä vesi sameentuu jo yhden kylpyillan jälkeen, ei tässä altaassa samaa ilmiötä ole. Altaan sisälle on rakennettu tehokas suodatus- ja otsonointijärjestelmä, joka pitää veden puhtaana. Sen tukena veteen lisätään säännöllisesti kloorijauhetta ja tarvittaessa pulvereilla säädetään lisäksi pH-arvoa. Saimme altaan mukana myös kloorittomia puhdistustabletteja, joten halutessaan tällaista allasta voi käyttää ilman kloorivalmisteita. 
  • Talvipakkasilla ulkoporeallas suojaa itse itsensä jäätymiseltä. Siinä on tehokkaan lämmittimen lisäksi tuhti lämpöeristys ja hukkalämmön talteenotto. Lämpöhävikkiä ei pitäisi paljoa syntyä. 
  • Säätimestä saa säädettyä toimintoja tarpeen mukaan: jos allas on kokoaikaisesti käytössä, standardiasetuksella lämmitin toimii automaattisesti tarpeen mukaan. Energiansäästöasetuksella lämmitin pyörii ainoastaan suodatusjaksojen aikana, eli normia harvemmin. Talvikaudella olemme käyttäneet jatkuvaa lämmitystä, mutta lämpimämmillä keleillä, loppukeväästä alkusyksyyn, riittää ekovalinta pitämään lämmön halutunlaisena. Lisäksi altaan saa asetettua lepotilaan, jos tiivistä käyttöä ei ole tiedossa. Tällöin vesi ei säily kylpylämpöisenä, vaan allas viilenee automaattisesti kymmenisen astetta säädettyä lämpötilaa alemmaksi. 
  • Sähkölaskussa altaan käyttö näkyy vuositasolla noin 200-300 euron lisäyksenä. 
  • Vesirajavalaistuksen saa valita 12 eri sävystä. Meidän suosikkisäätömme on tämä sininen vaihtoehto.
  • Poreita saa myös säädettyä, halutessaan ne saa kokonaan pois päältä. Suuttimia säätämällä voi viilata, missä kohdassa poreilee enemmän ja missä vähemmän.
 
Halusin otsikoida postauksen nimeen terapiakuplat, sillä allas on toiminut niin suurena hyvinvointitekijänä, että sitä voi jo kutsua henkilökohtaiseksi terapiapaikaksi. Vesi on aina ollut minulle ahdistusta ja stressiä sulattava elementti ja tätä havaintoa härveli on entisestään vahvistanut. Olipa päivä tuonut mukanaan minkälaista tuisketta tahansa, olo kevenee aina kun poreissa käy lillumassa puolistuntisen verran. Altaasta on tullut tärkeä osa arkea ja voin vilpittömästi todeta, että tässä hankinnassa ei mennyt raha hukkaan.

Minä olen ehdottomasti ahkerampi polskuttelija kuin mies; allaskertoja kertyy itselleni viikon aikana keskimäärin kolme kappaletta. Enemmänkin, jos ei ole aikataulullisesti tiukka viikko. Yksin kylpiessä riittää, että avaa kannen puolittain auki. Armas on tietenkin aina menossa mukana - ei vedessä, vaan terassilla pupuja ja ääniä vahtaamassa. 

Nyt talven taittuessa on ihanaa, kun valon määrä lisääntyy ja iltapäivällä näkee katsella maisemia pidempään. Voikohan tuohon järvinäkymään koskaan kyllästyä?



Tähän saakka altaan porrasaskelmana on toiminut vanha musta penkki, joka oli edellisessä kodissamme pesuhuonepenkkinä. Yksi ensi kesän projekteista olisikin rakennella tähän kiinteämmät porrasaskelmat. Alunperin suunnitelmissa oli värkkäillä koko altaan kiertävä ratkaisu, mutta nyt on alkanut pohdituttamaan, että tarvitaanko tähän sittenkään niin massiivista vaihtoehtoa. Täytyy tuumiskella vielä.

Aurinkoa päivään!


1 kommentti:

  1. Ajatuksena olisi itselläkin ulkoporealtaan hankinta, oletteko olleet edelleen tyytyväisiä tuohon Novitekin Luostoon?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...