Toimelias tammikuu

Olen viimeiset neljä viikkoa toteuttanut missiota nimeltä arkiaktiivisuus. Tämä sai alkunsa siitä, kun tympäännyin totaalisesti työpäivien jälkeen koittavaan väsymykseen. Se on vaivannut kroonisesti aina, mutta yritän (jälleen) keksiä tapoja sen nurjertamiseen. Väsymyksen tunteelle en sinällään näytä voivan mitään, sillä se iskee lähtökohtaisesti joka päivä koulusta kotiin päästessä. Heti kun henkinen paine kevenee.

Nyt olen fiksuuntunut sen verran, etten yritä estellä tuota väsymystä, sillä se ei ole mahdollista - uupumus pikemminkin lyö pahemmin takaisin, jos sitä yrittää torpata ilmestymästä. Ehei, tällä kertaa annan kropan ja pään seisahtua nollille suosiolla. Ratkaisevat peliliikkeet pyrin suorittamaan vasta tuon suvannon jälkeen, sillä meneillään olevan missioni kärkiajatuksena on käsitys uudesta noususta. Sammahtamisen jälkeen on mahdollista viettää aktiivista vapaa-aikaa, kun vain pääsee yli aloittamisen vaikeudesta ja saa karisteltua voipuneen olotilan niskastaan.

Yksi syy aktiivisuuden tavoittelemiselle pulpahti silmille taannoin, kun lueskelin palautumista käsittelevää artikkelia. Enää en muista, mistä sen bongasin, mutta tekstin ydinajatus on jäänyt mieleen. Lepääminen ja pötköttely kun ei välttämättä olekaan sellaista tekemistä, joka oikeasti palauttaisi kuormituksesta. Päinvastoin, sohvalla mössöttäminen voi jopa heikentää palautumista! Tuo on pointti, joka jäi pyörimään mieleeni. Joskus työpäivien jälkeinen totaalilepo on tarpeen, mutta en voi väittää, että se olisi hyväksi aina.

Päiväaktiivisuutta voisi ajatella viivakuviona. Koen, että aiemmin olen alistunut siihen, että oma viivani on ollut laskusuuntainen: käyrä on huidellut korkeimmalla starttipaikalla aamun alkajaisiksi, mistä se on sitten hiipuen lasketellut iltaa kohti. Nyt yritän muokata diagrammia siten, että se sisältäisi kaksi huippua: ensimmäisen työpäivää varten ja toisen kotiajalle.

Sittenpä päästäänkin pohdintaan siitä, mitä pitää tehdä eri tavalla, jotta muutos oikeasti tapahtuu. On ensimmäinen kerta, kun olen pysähtynyt miettimään ja listaamaan asioita, jotka ovat itselle sopivia, palauttavia tekemisiä. Yksinkertaisimmillaan ne eivät ole suurensuuria tai supersosiaalisia, vaan tekemisen meiningiltä tuntuvia kotipuuhasteluita, joiden aikaansaamisesta tulee onnistunut fiilis. Asioita, joihin olen tavallisesti tarttunut vasta viikonloppuisin, kuten vaikkapa Armaksen harjausoperaatio, pienet nikkaroinnit, blogitekstin kirjoittaminen, Blawhin hommelit, pakastimen siivoaminen, extralenkki ja esimerkiksi kaappien järjestely. Kaikki mahdollinen, mistä tulee toimelias olo ja vie katseen pois somesta.

Ilman suunnittelua on vaikeampi tarttua toimeen, joten olen päivittäin pyrkinyt miettimään muutaman vaihtoehtoisen puuhan, joista olen valinnut vähintään yhden tehtäväksi. Jos tekemisiä ei olisi miettinyt ennalta, olisi vaikeampi aktivoitua.

Työläintä on aloittaminen ja väsyneestä olotilasta ylös kampeaminen. Kun sen saa tehtyä, on jatko helpompaa. Olen käyttänyt pakollisia kotitöitä ponnahduslautana aktiviteettitason nostoon: kun on pakko vaikkapa tyhjentää tiskikone, on siitä helpompi jatkaa ennalta mietittyyn extrapuuhaan. Myös se, ettei aseta itselleen liian kovia toimeliaisuustavoitteita, helpottaa aloittamista. Esimerkiksi: tammikuun ensimmäisinä viikkoina kulutin useampia päiviä kirjanpitohommiin, sillä halusin urakan kerralla pois alta. Aloittaessani kunkin päiväetapin aikataulutin itseni Excelin äärelle tarkoituksella lyhyehköksi ajaksi, esimerkiksi vain puoleksi tunniksi. Vauhtiin päästyäni en kuitenkaan malttanut lopettaa määräajassa. Sain aikaiseksi enemmän kuin oli tarkoitus, ja siitä tuli onnistunut fiilis.

Parasta aktiivisissa arkitekemisissä on se, että ne siirtävät ajatuksia muuhun. Tulee tunne, että on saanut jotain muutakin kuin koulutöitä aikaiseksi eikä elä vain tehdäkseen töitä. Se on kiva olo (joka on ollut itseltä liian toistuvasti kadoksissa). Samalla minäkuva keikahtaa mieluisammaksi ja alitajuntaan vahvistuu pystyväisempi olo, mikä positiivisen kehän tavoin lisää energiatasoja. Ja plussana, arkipäivät tuntuvat monipuolisemmilta ja pidemmiltä sekä lepo ansaitulta. Unenlaatukin on tainnut parantua oheisseurauksena. Win-win kaikin puolin.

Nyt kun olen saanut ylläpidettyä tammikuun toimeliaisuutta, yritän vahvistaa rutiinia seuraavillekin kuukausille. Luulen, että valon määrän lisääntyminen edesauttaa tavoitetta. Olen listaillut vaihtoehtoisia tekemisiä äsken mainitsemieni esimerkkien lisäksi ja muun muassa tämänkaltaisiin puuhiin olisi arjessa tarkoitus aktivoitua:

• mökkisaunan korjailukierros mustalla saunavahalla
• työhuoneen kaappien järjestely
• kevään pihatöiden suunnittelu
• iltareissu nuotiopaikalle
• intensiivisempi yhteydenpito ystäviin
• muutaman uuden printin suunnittelu
• arki-iltaiset saunareissut mökille
• luisteluretki
• päivittäisen liikuntamäärän pidentäminen 2000 askeleella
• uusi karsintakierros mökin parvivarastossa
• takkapuiden ahkerampi liikuttelu
• pianonsoittohetket
• tärkeiden papereiden läpikäynti ja mappien päivittäminen
• miehen houkutteleminen kortinpeluuseen ja
• autokatosprojektin kartoittaminen

Kahvitteluhetket ystävien kanssa lisäisin myös listalle, jos voisin. Arjessa niitä on harmittavan vähän, sillä välimatkat ovat pitkiä, 80-300 kilometriä suuntaansa. Niihin ei oikein toimeliainkaan tintti työviikolla pysty.

Muutamaksi pointiksi tiivistettynä, näillä ohjeilla pyrin operoimaan arkea aktiiviseksi:

1. Suunnittele ja listaa tekemisiä.  Ilman vaihtoehtoja on hankalampi saada otetta puuhista.
2. Siedä epämukavuutta. Aloittaminen on vaikeaa ja vaatii jonkin verran henkistä ponnistelua.
3. Aseta rima supermatalalle ja palastele tekemiset pienempiin ja lyhytkestoisempiin etappeihin.
4. Käytä helppoja kotitöitä ponnahduslautana muihin puuhiin.
5. Ole tyytyväinen jokaisen aktiivisen hetken päätteeksi. Tarvittaessa palkitse itsesi.
6. Lue olotilaasi ja tunnista rajat. Aina ei ole hyvä päivä pakottautua ylimääräisiin puuhiin

Puuhakasta talviviikkoa!