”Miten menee?”
”Ootko kohta kotona, jos soitellaan?”
Näiden lumien aikana olen useamman kerran seisahtunut
ällistelemään, millaisia jalokiviä elämä on ripotellut lähelleni. Ystäviä,
joille pystyn kertomaan kaikesta kaiken. Naisia, jotka keskellä viikkoa kyselevät,
miten menee. Jakavat tavallisia arkikuulumisia, mutta ovat herkällä korvalla ottautumassa
syvälliseenkin mietevaihtoon. Myös naisia, keiden kanssa yhteyttä pidetään
harvemmin, mutta sitäkin syväluotaavammin. Niitä, ketkä iloitsevat mukana
elämän käänteistä ja kiroavat myrskyjä puolestani.
Näille ihmisille pystyn olemaan puhtaasti se minä, joka
olen. Ilman varauksellisuutta tai pelkoa vääränlaisista sanoista. Se on
hengästyttävän huikeaa ja osaan arvostaa vallitsevaa tilannetta määrättömästi.
Hyvien ystävien olemassaolo on voimavara, joka on kantanut tänä talvena
poikkeuksellisen paljon. Kunpa osaisin olla edes papanan verran yhtä hyvä
ystävä itse!
Mitä ihaninta ystävänpäivää! ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti