3.3.2024

Mikä vauva-arjessa yllätti ja ei yllättänyt?



Tämä postaus on jatko-osa aiemmin kirjoittamalleni tekstille, joka käsitteli raskausaikaa. Pääset lukemaan sen tästä. Nyt on luvassa listausta vauva-arjen asioista. Paitsi että haluan kirjoittaa seikkoja itselleni muistiin, näistä saattaa jälleen olla hyötyä jollekulle toiselle.

Kuten olen kertonut, en pystynyt visualisoimaan vauva-arkea mitenkään etukäteen. Siksi oikeastaan kaikki asiat pienen ihmisalun kanssa ovat olleet tavalla tai toisella yllättäviä. Keksin ”ei yllättänyt” -osastolle vain kolme seikkaa ja niistä ensimmäinen on tämä: aavistin, että vaikka vauvamaailma tuntui aiemmin itselleni todella vieraalta, tulisin hurahtamaan omasta lapsesta. Niin kävi, rakkaus omaa nöpönenää kohtaan roihuaa yhtä paljon kuin arvelinkin.

Toinen oli tämä: tiesin, että tulen tekemään asiat vauva-arjessa omalla tavallani, ilman ulkopuolelta tulevia paineita tai painostusta. Tämä on pitänyt käytännössä koko ajan ja luulen, että se on säästänyt minut monelta stressaamisen aiheelta.

Kolmas epäyllätys oli ennakkoon hankitut varusteet. Siis kaikki isommat ja pienemmät tilpehöörit, joita vauvan kanssa on tarvittu. Luin monesta lähteestä ohjetta, että ennen vauvan kotiutumista ei kannattaisi hankkia kaikkea mahdollista, vaan tarvittavia asioita voisi ostella sitä mukaa, kun niille ilmenee tarvetta. Olenko ainoa, kenen mielestä tämä on maailman hoopoin vinkki? Miten ihmeessä täältä pitkien matkojen takaa olisi lähdetty hankkimaan puuttuvia tarvikkeita? Vai olisiko pitänyt odotella verkkokauppatilauksia? Sellaisia, joilla on akuutti tarve heti? En todellakaan halunnut stressata vauvan synnyttyä puuttuvista varusteista, joten selvitin, listasin ja hankin kaiken mahdollisen etukäteen. Tämä onnistui ihmeen hyvin, sillä vauvan synnyttyä täydensimme tarvikkeita ainoastaan kahdella lähestulkoon mitättömän pienellä lisäyksellä, sinkkivoiteella ja vanulappupaketilla.



Vaan sitten niihin yllätyksiin. Koska lähtökohtaisesti kaikki on ollut uutta ja yllättävää, on hieman hankalaa poimia joukosta yksittäisiä asioita. Yritän kuitenkin teemoitella tiettyjä juttuja, jotka näin vajaan vuoden ajalta nousevat mieleen. Tässäpä tulee.

En ollutkaan hukassa. Luulin, että Romeon synnyttyä kompuroisin siinä, kuinka vauvan kanssa toimitaan. Että mitä ja miten asioita tehdään. Mutta ei! Yhtäkkiä vain tiesikin, mitä vauva milloinkin tarvitsee. Tämä on jossain määrin jopa maagista - kuinka osata tällainen asia automaattisesti. Hoivaamisen ja vauvan lukemisen taidon on pakko olla geeneissä.

Ei rakettitiedettä. Edellisen kappaleen jatkoksi on todettava, että hoivaamista kyllä helpottaa se seikka, että vauva-arki ei todellakaan ole mitään rakettitiedettä. Luulin tätä etukäteen paljon monimutkaisemmaksi, joten se on yllättänyt, kuinka yksinkertaisten asioiden äärellä tässä ollaankin oltu.

Mielenkiinto. Varsinkin ensimmäisinä kuukausina seurasin äärimmäisen mielenkiintoisena arkeamme, vauvaa ja omaa toimintaani. Jos eteen tuli joku vieraampi juttu, en hämmentynyt, vaan olin tyyliin ”Ahaa, nyt on tällainen vaihe!”. Ihan alkuun Romeo ei esimerkiksi vielä erottanut yötä ja päivää kunnolla toisistaan ja saattoi herätä valvomaan aamuyöllä. Tavallisesti olisin saattanut tuskastua asiasta, mutta nyt olinkin vain, että ”Mielenkiintoista, nyt valvottaa”. Eli yllätys oli se, että ahdistumisen ja turhaantumisen tunteiden sijaan olin vain uteliaan kiinnostunut kaikesta, mitä tapahtuu.

Pudottamisen pelko. Vaikka vauvan lukeminen tuntui alusta alkaen helpolta, pelkäsin kuitenkin kokemattomuuttani pudottavani Romeon käsistäni. Tätä tiesin jo etukäteen aristella, mutta en arvannut, että käytännössä pelkäisin pudottamista vielä enemmän. Sairaalasta kotiuduttuamme harjoittelin useampaan kertaan erilaisia otteita ja kääntämisiä sängyn yläpuolella, että vahinkoa ei olisi tapahtunut, vaikka lapsi olisikin lipsahtanut käsistäni. (Tätä kirjoittaessa tulee muuten nyt mieleen, että olin etukäteen luullut, että sairaalassa ohjeistettaisiin vauvan käsittelyyn liittyviä asioita. Mutta eihän sieltä saanut käytännössä mitään oppia. Yllätys siis itselleni sekin.) Sektiohaavan kivut lisäsivät osaltaan pudottamisen pelkoa, sillä siinä vaiheessa kun haava oli vielä paranemassa, pelkäsin jonkin vihlaisun aiheuttavan kohtalokkaan äkkiliikkeen. Kun haava ei ollut enää kipeä, tuli vauvan pyörittelyynkin enemmän varmuutta.

Oksitosiiniryöpyt. Olen aina ollut herkkä aistimaan asioita ja esimerkiksi ilmanpaine vaikuttaa minuun voimakkaasti. Myös äänet, kofeiini ja kosketus löytyvät reagointilistalta. Etukäteen mietiskelin, että raskauteen liittyvät hormonitkin voisivat aihettaa jonkinmoisia tuntemuksia, mutta enpä arvannut, millaisia! Nimittäin vauva-arjen ensimmäiset kolme kuukautta olin kuin pienessä hiprakassa koko ajan. Päässä huippasi, tasapainoilu oli haastavaa ja kaiken kaikkiaan minua vaivasi sellainen jatkuva sekoboltsi olo. Mitä tiiviimmin olin Romeon lähellä, sitä enemmän oksitosiini ryöppysi. Normaalin olotilan saavutin ainoastaan lähtemällä omille hommille, pois vauvan luota. Onneksi löysin ololleni selityksen internetistä hakemalla, muuten olisin voinut olla jopa hädissäni. Neuvolassa ja omassa somekuplassani ilmiötä ei oikein yleisesti tunnistettu, mutta löysin kuitenkin parikin kohtalontoveria, jotka saivat analyyseistani selityksen omalle ololleen. Oksitosiinia kutsutaan rakkaushormoniksi ja vauvan synnyttyä sen tehtävä on vahvistaa kiintymystä vauvaan. Näköjään sitäkin voi saada yliannostuksen! Mikäli siellä ruudun takana joku toinen pyöriskelee saman vaivan kanssa, niin tässä helpottava tieto: olo helpottaa kyllä. Itse huomasin ryöppyjen laantuvan ja olon alkavan normalisoitua kolme kuukautta Romeon syntymän jälkeen.

Mielen tasaisuus. Jännitin etukäteen, joudunko kärsimään synnytyksen jälkeen baby bluesista. Oli erittäin iloinen yllätys, kun siitä ei ilmennyt merkkejä missään vaiheessa. Vauvan vuoksi ei ole kyllä tullut masisteltua tai itkettyä ollenkaan. Ainoastaan sitä olen välillä tihrustanut, ettei Armas päässyt kokemaan tätä nykyistä arkea meidän kanssamme.

Aikaresurssi. Vauvan synnyttyä on käynyt konkreettisesti ilmi, kuinka arvokas resurssi aika on. Sitä ei ole tuhlattavaksi! On paljon asioita, joita ei voi tehdä vauvan kanssa ja vaatii suunnittelua sekä aikatauluttamista, jotta ne saa toteutettua. Vaikka olen itse päässytkin tekemään monia asioita ilman vauvaa, tuntuu hommalista kuitenkin laahaavan pitkänä. Normaalissa arjessa asioita ei saa kirityksi, joten olen joutunut tekemään itselleni kalibrointia hyväksyäkseni sen, että kaikkia asioita ei hoideta yhtä tomerasti kuin ennen (kuten lumitöitä heti sateen jälkeen). Ehkä eniten yllättävänä seikkana, tietokonehommat ovat paljastuneet hankalimmiksi toteuttaa. Ne ovat nimittäin yleensä sellaisia, että tarvittaisiin reilusti keskeytymätöntä aikaa. Tätäkin postausta olen kirjoittanut vähä vähältä valmiiksi jo useamman viikon ajan. Samalla täytyy todeta, että sitten on taas paljon sellaisia asioita, joita vauvan kanssa on pystynyt tekemään. Etenkin monet käytännön puuhat ovat olleet vauvalle jopa viihdettä (kuten siivoaminen ja kotityöt), joten vaikka vauvan kanssa ei voi tehdä kaikkea mahdollista, paljon kuitenkin.

Keskittymiskyky. Tämä minulla oli Romeon syntymän jälkeen kadoksissa aika monta kuukautta! En millään kyennyt keskittymään esimerkiksi pidemmän tekstin lukemiseen tai vaikkapa televisiosarjaan, sillä ajatukset eivät pysyneet kasassa. Oli sellainen härö olo, joten ehkäpä keskittymiskyvyn puute on linkitettävissä tuohon edellämainittuun oksitosiiniin.

Reaktiot. Etukäteen en ollenkaan arvannut ajatella, että vauvan saaminen tuottaa muissa ihmisissä erilaisia reaktioita. Toiset ovat sydäntälämmittävän iloisia, toiset taas mykistävän mitätöiviä. Pelkästään jo itse vauvan olemassaolo toimii vedenjakajana, mutta näköjään myös vauva-arjen laatu: onnellinen vauvavuosi on ollut joillekin ulkopuolisille myrkkyä, mitä en pysty ymmärtämään ollenkaan. Tästä aiheesta saattaisi riittää ihmettelyä ihan omaksi postauksekseen saakka, joten todettakoon tässä yhteydessä vain se, että erilaiset reaktiot ovat toimineet hyvänä ja luonnollisena mittakeppinä ihmissuhteiden kartalla. 



Nukuttaminen. Tässäpä asia, josta olen tykännyt vauvavuotena ehkäpä vähiten. Tai siihen on jo ehtinyt kyllästyä. Miten monta hetkeä onkaan vuodesta mennyt siihen, että keinuttelen Romeota uneen! Ennen vauvan syntymistä en ajatellut nukuttamisasioita ollenkaan, ehkä oletin vain, että vauvat nukkuvat kun nukkuvat. Niinhän ne ihan pienenä tekevätkin, mutta tietyssä vaiheessa ainakin meillä oli aikuisen tarpeen ruveta rytmittämään pikkuisen valve- ja uniaikoja. (Nimimerkillä pari kertaa yliväsyneen vauvan väsyitkuja ihmetellyt äiti.) Romeo ei newborn-vaiheen jälkeen nukkunut koko viime vuoden aikana pitkiä unia, vaan useimmiten herääminen tapahtui 35 minuutin unisyklin jälkeen. Niinpä päiväunia oli otettava monia, jotta unta tuli tarpeeksi rekisteriin. Mutta melkoinen show oli kyllä nukutella vauvaa monta kertaa päivässä. Itselleni kuormittavalta tuntui myös nukkumiseen liittyvä epävarmuus, kun nukahtamisnopeudesta ja unenkestosta ei ollut takuuta. Tällä hetkellä Romeo nukkuu enää kahdet päiväunet ja kummatkin ulkona rattaissa. Ensimmäiset kestävät yleensä jo huimat kaksi tuntia (*koputan tässä kohtaa varalta puuta*) ja jälkimmäiset noin neljäkymmentä minuuttia. Romeolla on oikeastaan koko ajan ollut tuo päiväsaikainen unentarve samoissa lukemissa, yhteensä 2,5-3 tuntia riippumatta siitä, monetko unet hän ottaa.

Rytmi. Ah, juuri kun luuli päässeensä johonkin pysyvään rytmiin, se muuttuikin! Se on tullut huomattua, että vauvan kasvaessa päivärytmi (syömiset, juomiset, tekemiset, nukkumiset ja valvomiset) kehittyy koko ajan, eikä kannata tuudittautua siihen, miten päiväohjelma on mennyt vaikkapa kuukautta aiemmin - se on vauvalle jo historiaa. Opettelua on vaatinut, että itse tunnistaa ne hetket, joissa rytmiä on muutettava.

Neuvolan vähäinen hyöty. Aivan kuten raskausaikanakin, olen jälleen kerran yllättynyt siitä, kuinka vähän koen saaneeni hyötyä neuvolakäynneistä. Ne ovat pääasiassa keskittyneet mittaamisiin ja kasvukäyrien seuraamiseen. Nekin ovat toki hyödyllistä tietoa, mutta itse olisin kaivannut ja odottanut paljon laajemmin tietoa vaikkapa lapsen erilaisista kehitysvaiheista.

Kehitysaskeleet. Mitä tulee kehitysvaiheisiin, on ollut todella hauskaa ja kutkuttavaa seurata Romeon taitojen kehittymistä - tämä on ollut riemuisampaa kuin osasin etukäteen odottaa. Isompien motoristen harppausten (kääntyminen, ryömiminen, konttaaminen, seisominen, tukea vasten käveleminen) lisäksi on tullut huomattua, että kehitystä tapahtuu myös pienemmissä ja mitä hauskimmissa asioissa: esimerkiksi maissinaksusta irti päästämisessä siten, että herkun voi syödä. :') Fyysisten taitojen rinnalla on ollut ilo seurata myös sitä, kuinka Romeon kielellinen osaaminen kehittyy. Luulen, että tällä hetkellä hän ymmärtää puhetta jo paljon enemmän, kuin tajuammekaan. Välillä yritän herätellä itseäni, etten puhuisi hänelle liian helposti ja yksinkertaisesti, vaan että tarjoaisin sanastoa kunnolla käyttöön. Uusien sanojen oppimistahti näyttäisi olevan nyt varsin nopeaa, sillä kun olen 3-5 kertaa kerrannut jonkin esineen nimen, Romeo osaa pyydettäessä osoittaa oikeaa asiaa. Paitsi että me aikuiset ymmärrämme iloita eri kehitysaskeleista, myös lapsi itse riemuitsee niistä suloisen paljon.

Vauvan ja koirien suhde. On ollut positiivinen yllätys, kuinka luontevasti elo vauvan ja koirien kanssa on sujunut. Koirat eivät elä sivussa rinnakkaiseloa, vaan ovat oikeasti läsnä kaikessa, mitä Romeo tekee. Ne hakeutuvat lapsen lähelle, leikkivät samoilla leluilla ja reagoivat Romeon ääniin. Koirista on mahdottoman paljon seuraa, iloa ja viihdettä pikkuiselle.

Tasapuolinen vanhemmuus. Kuvittelin, että pystyisimme jakamaan vauvaan liittyvät vastuut fifty fifty, mutta eihän arki todellakaan ole mennyt niin. Jo itsestään se seikka, että toinen on kotona ja toinen töissä, lyö tavoitteelta pohjan heti pois. Kyllä se vaan päävastuu vauvasta on äidillä, olipa ideaali itsellä tai yhteiskunnalla mikä tahansa.

Vaiheiden unohtaminen. Ajankulun myötä vauvavuoden vaiheet unohtuvat yllättävän nopeasti! Pelkästään omasta päästä en enää muistaisi, millainen rytmi meillä oli vaikkapa viime kesänä tai millaiset asiat olivat tuolloin ajankohtaisia. Onneksi olen ottanut kuvia ja videoita talteen lähes joka päivä. Itselleni myös Instan stoorit ovat toimineet kevyenä päiväkirjana, sinne on aina viimeistään iltaisin tullut päivitettyä jotakin terveisiä kuluneesta päivästä. Meillä on myös alusta alkaen ollut käytössä vauvan päiväkirja (siis ihan tavallinen muistikirja), johon olemme kirjoittaneet ylös Romeon nukkumiset ja syömiset. Sen avulla saa nopeasti palautettua mieleen, millaista rytmiä on milloinkin eletty.

Kellonaikojen seuraaminen. Itselleni struktuuri on tärkeää ja haluan olla kärryillä siitä, kuinka Romeon päivittäiset syömiset ja nukkumiset ovat sujuneet. Tuo edellä mainittu vauvan päiväkirja on ollut tältä kantilta kätevä, sillä sen ansiosta ei pääkopan tarvitse rekisteröidä ja muistaa koko päivän kulkua. Kellon seuraamista se kuitenkin vaatii, jotta muistaa kirjata ylös kunkin toiminnon ajankohdan. Ennen vauvaa en osannut ajatella, kuinka merkityksellinen asia kello voisi olla vauva-arjessa, mutta itselleni se kyllä on ollut sitä erittäinkin paljon!

Hiukset. Yllärilistauksen viimeisimpänä, mutta ei kuitenkaan vähäisimpänä seikkana ovat meikäläisen hiukset. Luin ja kuulin ennen raskautta pelotteluja siitä, kuinka hiukset ohenevat radikaalisti vauvan synnyttyä. Mutta jippii, niin ei minulle käynytkään! Päinvastoin, ennestään vahva tukka tuntuu paksuuntuneen menneen vuoden aikana entisestään.



Tästä postauksesta ei tullut niin pitkää, kuin raskausaikaan liittyvästä, sillä vauva-arkeen yhdistyviä ennakko-odotuksia ja tunnelatausta oli maltillisempi määrä. Eloa vauvan kanssa on jäljellä enää kuukausi ja sitten meillä alkaakin taaperoarki (en tosin ymmärrä, miten tämä on mahdollista, sillä vastahan me tulimme synnytyslaitokselta kotiin). Ehkäpä vuoden päästä kerron, mikä yllätti ja ei yllättänyt taaperoarjessa! Nyt toivottelen vielä hyvää talvilomaa sille sakille, joka viettää vapaita viimeisessä vuoroerässä. Nautitaan alkavasta keväästä.

Haleja!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...