Somevuosi 2020

Vuoden viimeisen päivän perinne jatkuu: on aika pysähtyä pallukkapostauksen myötä päättyvän ajanjakson äärelle. Postaus sisältää (some)kuulumisia ja kolme kuvaa vuoden jokaiselta kuukaudelta. Otokset on poimittu joko täältä blogista tai Instasta. Let’s go.

Tammikuun aloitin tieten tahtoen toimeliaasti. Otin tavoitteeksi arkiaktiivisuuden, jonka kanssa onnistuinkin vallan mukavasti. Kuukauden alkupuolella teimme reissun Jyväskylään. Siellä hotelli oli upgreidannut huoneemme messevästi ylöspäin. Miehen koulutuspäivän ajaksi jatkoin matkaa Jämsään, missä kyläilin rakkaan ystäväni luona. Tänäkin vuonna hankifutisturnaus kuului tammikuun ohjelmaan. Tapahtuman jatko-osana vietimme illan menojalka vipattaen Einin keikalla. Kuun lopussa treffasin toista rakasta ystävää ja tutustuin heidän uuteen perheenjäseneensä, pikkuiseen Iita-collieen.

Helmikuukin starttasi sosiaalisesti, kun vietin heti kuun ensimmäistä päivää ystäväpariskunnan seurassa. Valon määrä lisääntyi ihanasti ja tankkasinkin energiaa jokaisesta auringonpilkahduksesta. Kuukausi piti sisällään paljon ulkoilua, saunomista, kahvittelua ja kylpemistä. Lumet sulahtivat melko vähiin, joten ajatukset alkoivat kiertyä pihasuunnitelmiin. Blogin puolella ihmettelin oliivipuita, jotka olin onnistunut pitämään elossa jo vuodesta 2018 saakka. Kertoilin myös postauksen verran elämästä koiran kanssa.

Maaliskuussa vietimme miehen kanssa ensimmäisen kerran yhteistä hiihtolomaa. Meillä kävi kylässä lomavieraita, mikä oli tosi mukavaa. Lunta tupsahti taas enemmän, joten maisemat näyttivät normaalin talvisilta. Kävin huiputtamassa Armaksen kanssa Kiparin, joka on paikallinen näkoalapaikka. Aurinkoisesta päivästä ja huipulla hörpityistä kaakaoista jäi mukava muisto. Kuukauden puolivälissä rysähti sitten koronatodellisuus päälle. Etäkouluilun starttaaminen oli todella stressaavaa, mutta muutoin kotoilu oli ihanaa. Jaksaminen tuntui olevan paljon parempaa kuin tavallisessa arjessa ja lisäsin liikuntamääriä tietoisesti. Vietimme miehen ja Armaksen kanssa todella paljon aikaa järvenjäällä ja kameran kuvarullalle taltioitui käsittämättömän upeita auringonlaskuja. Maaliskuun lopussa juhlimme uravaihdoksen tehnyttä miestä, joka pätevöityi ammatilliseksi opettajaksi.

Huhtikuu kului pääosin kotiympyröissä omalla porukalla. Korona-arki järkevöityi ja etätyöt löysivät selkeämmät muotonsa ja aikataulunsa. Koska sekä minä että mies opetimme etänä, piti kodin tilojen kanssa jakautua: mies opetti talolta käsin, minä perustin oman työpisteeni mökille. Kevään edetessä ja luonnon sulaessa aloitimme nurmikkoprojektin. Kaikki pihamaat piti tasoitella ja harata rautaharavalla siistiksi. Homma oli raskasta mutta palkitsevaa. Huhtikuun loppupuolella sain valmiiksi kaunokirjoitusoppaan, jota olin työstänyt Blawhille pitkän huikosen. Kuun viimeiset päivät olivat juhlaa täynnä, kun lähipiirin useat synttärit sattuvat aina tähän saumaan.

 

Toukokuussa saimme pihojen tasoittelun valmiiksi, mutta odottelimme siementen kylvämistä kuun loppupuolelle. Etäkoulu loppui ja sen kunniaksi suursiivosin mökin ja tein blogiin analyyttisen postauksen. Kelit olivat huikeita ja avasimme hetken mielenjohteesta soutukaudenkin. Nurmikkoprojektin jälkeen teimme pohjan roskakatokselle ja minä valttasin mökin terassit harmaaksi. Kuun lopussa kiepsautin kotona ensimmäistä kertaa järjestystä uuteen uskoon ja viimein koitti enemmän kuin ansaittu kesäloma.

 

Kesäkuu oli todella kuiva ja nurmen kanssa alkoi olla jo suuri huoli, menikö istutus kuumuuden vuoksi mönkään. En enää pysynyt kärryillä, montako iltaa kului koppuramaata kastellessa. Askarteluprojektit jatkuivat ja seuraavaksi teimme roskakatoksen valmiiksi. Olin siitä superonnellinen! Sen jälkeen pihaan tupsahti kilometrin verran terassilautaa ja aloitimme talon etu- ja takaterassien viimeistelyt. Hommien lomassa kyläilin ystävän luona Siilinjärvellä ja tapasin opiskelukavereita Jyväskylässä. Blogissa esittelin mökin DIY-pesuhuoneen. Kuun puolivälissä lämpöaalto tussautti ilmoille valtavat mäkäräparvet, eikä ulkona pystynyt olemaan ollenkaan. Onneksi pirulaiset hävisivät pian samanlaisesta kertalaakista kuin tullessaan. Hankimme viimein SUP-laudan meillekin ja harjoittelimme pysymään sillä pystyssä. Myös Armas uskalsi pompata laudan kyytiin. Kesäkuun loppupuolella vietimme meillä tyttöjeniltaa, kunnes päälle iskeytyi voimakas myrsky. Se katkoi puita niin paljon, että jäimme tienperukalle mottiin. Kuun lopussa tutustuimme uuteen koirakaveriin, pikkuiseen Leinoon. Sitten lähdimmekin reissuun kohti etelää.

 

Kesä-heinäkuun vaihteessa teimme ensimmäisen kesälomareissun. Roadtripin varrelle osuivat Turku, Tampere ja saariston rengastie. Oli todella kiva reissu, jonka kuviin palaa mielellään. Tampereella sain houkuteltua miehen ensimmäistä kertaa pakohuonepeleille. Kotiutumisemme jälkeen alkoi normaali kesä sateineen ja nurmikko sai viimein luonnon omaa buustia. Se alkoi pikkuhiljaa vihertymään. Terassialueet valmistuivat ja hankin aikomuksistani huolimatta jo ensimmäisiä istutuksiakin altaisiin. Heinäkuussa suppailimme ja teimme pieniä päiväreissuja lähialueille. Kävimme muun muassa Joensuussa, Kolilla ja Kajaanissa. Kotihuudeilla kävimme reippailemassa läpi luontopolun, jonne emme olleet aikaisemmin suoriutuneet. Kuun lopussa lähdimme jälleen kohti Turkua. :’)

 

Turun liepeiltä kävimme hakemassa helpotusta miehen autokuumeeseen, mutta yhdistimme samalle reissulle muutakin tekemistä. Elokuun alkajaisiksi matkailimmekin sitten Turun ohella Uudessakaupungissa ja Mathildedalissa, missä kävimme katsomassa kesän ensimmäisen ja viimeisen kesäteatteriesityksen. Nurmi alkoi jo näyttää oikealta nurmelta ja postasin pihanäkymistä blogiin maratonpostauksen. Ennen työarjen alkamista ehdimme tekemään vielä reissun Ouluun. Juhlimme myös kummipoikani konfirmaatiota. Elokuun meno-osuudesta vastasi Aikakoneen keikka paikallisessa pubissa. Peukaloita emme jääneet vielä pyörittelemään, vaan aloitimme uuden pikkuraksan, puuvaraston. Kesä loppui. Kiitollisena menneistä kuukausista tein blogiin koonnin kesämenoista.

 

Syyskuun alkajaisiksi askartelin etupihan puolelle koristerimoituksen. Lanseerasin Blawhille uuden tuotteen, reseptivihkon. Kelit kääntyivät syysruskan puolelle ja järvimaisemista sai kauniita kuvia. Puuvaraston teko jatkui ja samalla jännitin, ehtivätköhän vanhempieni mökiltä roudaamani vaahterat juurtua ennen talvea. Pääsimme miehen kanssa juhlimaan ystäväpariskunnan moninkertaista onnea.

 

Lokakuun alussa puuvarasto valmistui ja postasin siitä blogissa. Olin ystävän koiralle dogsitterinä ja sosiaalinen elämä oli kahvittelujen merkeissä vilkkaampaa kuin edelliskuussa. Syyslomalla kävimme ukin luona Nilsiässä ja reippailimme Tahkolla. Saimme myös poltettua suuret kasat risuja meidän tontilta – juuri sopivasti ennen ensilunta. Armas hurmioitui, kun Iita-tyttönen kävi perheineen kylässä. Loman lopettajaisia vietimme mökillä saunoen. Lokakuussa starttasin takan kanssa lämmityskauden ja tulta tuli pidettyä yllä ahkerasti. Blawhin tuoteperhe kasvoi jälleen yhdellä uutukaisella, kun julkaisin Joulun suunnitelmat -vihkosen. Kuun lopussa vietimme erään pikkuneidin synttäreitä, käristimme takkamakkaroita ja virittelimme jouluvaloja.

 

Marraskuussa jännitti todella paljon, sillä odottelimme autokatostoimitusta. Se tupsahti pihaan kuun puolivälin jälkeen. Siitä alkoivat raksaviikot, kun vanhempani nikkaroivat kokonaisuuden valmiiksi. Marraskuu oli pimeä ja väsyttävä, mutta mieliala säilyi ällistyttävän hyvänä. Etuterassi sai koristuksekseen perinteisen männyn. Sosiaalisuutta oli ohjelmassa muutamien illanistujaisten verran, joista jälkimmäiset olivat tunnelmalliset pikkujoulut mitä kauneimmassa miljöössä. Aloitin joulusiivoukset jo marraskuun loppupuolella, joten kuun viimeiset päivät kuluivat paikkoja puunatessa

 

Joulukuuta sai fiilistellä valmiissa joulukodissa. Tein suursiivouksen myös mökillä ja laittelin joulua myös sinne. Autokatosraksa valmistui ennen kuun puoliväliä ja sen jälkeen sai hellittää raksastressistä. Tein piparitalon, roudasin jälleen ison joulukuusen Kuopiosta ja järjestin pikkujoulut. Joulunvietto sujui perinteisellä kaavalla, sopivan rennosti. Koska ystäväpariskunta vietti omaa lomaansa täällä meidän huudeilla, näimme ristiin rastiin useamman kerran. Vuoden viimeisinä päivinä teimme miehen kanssa oman loppurutistuksemme, kun nikkaroimme autokatokseen yläpohjan. Sen jätimme tarkoituksella omiksi hommiksi ja voi lautakasa sentään, miten hyvä fiilis tuli urakan valmistumisesta! Ensi vuodelle jäi enää katoksen maalaaminen ja rännien tilaaminen.

Tästä vuodesta jäi käteen mukava fiilis. Maailmanlaajuisesti vuosi oli kurja, mutta itselle tällainen kotoilu sopii hyvin. Jokainen kuukausi piti sisällään kivaa ohjelmaa – juurikin sitä aktiivisuutta, jonka tammikuussa asetin tavoitteeksi. Saimme nikkaroitua valtavasti ja pihapiiri valmistui isoin harppauksin. Opin puolustamaan paremmin itseäni ja tuin myös muita. Tajusin löytäneeni elämääni uusia ihania ihmisiä. Tuntuu, että vuosikausien jälkeen osasin ja sain olla oma itseni – juuri se Kristiina, joka oikeasti olen. Eikö se ole jo aika hyvin yhdeltä vuodelta?

Mitä ihaninta uutta vuotta 2021!

 

P.S. Edellisvuosien pallukkapostauksiin pääset tästä vuosilukua klikkaamalla: 

2019

2018

2017

2016

2015

2014

2013

 

Tonttu sisään kurkistaa

Meidän olohuoneen ikkunalaidalla päivystää tonttu (katso seuraava kuva), mistä sainkin idean tähän koko postaukseen. Miltä meidän joulukoti näyttää ikkunoista kurkkivan tontun silmin? Eikun kamera kouraan ja pihalle tonttuperspektiiviin!

Joulukoti muodostuu meillä hyvin simppeleistä asioista. Valloittavin niistä on iso kuusi, joka varastaa kyllä kaiken huomion talon oleskelutiloissa. Se ei paljoa kaverikseen tarvitse: ikkunoiden tähdet, joulutyynynpäälliset, piparkakkutalo, nurkissa kimmeltävät valosarjat, kynttilät ja joulukukat riittävät tunnelman luomiseen oikein mainiosti. Aidon havun tuoksu on kuin lahjanauha, joka sitoo kokonaisuuden ihanasti yhteen.

Meillä kävi äsken ystäväpariskunta kylässä ja joulukahvittelun lomassa (sekä suklaita nassuun vetäessä) tuli tunne, että joulu on nyt. Tämä päivä on muutoin kulunut viimeisiä perussiivouksia tehdessä ja lumisadetta ihastellessa. Loppuillan ohjelmassa on enää kinkunpaistoa, vuodevaatteiden pyörittelyä kuivausrummussa ja Armaksen harjaamista juhlakuntoon.

 

Näiden kuvien myötä toivottelen jokaiselle ihanaa, rauhallista, rentoa ja omannäköistä joulua! ♥

 

 

 

Tonttujen päämaja

Saanko esitellä, tonttujen päämaja vuosimallia 2020! Pienet punanutut seikkailevat joka vuosi piparkakkutaloissani ja tällä kertaa ajattelin, että tehdään heille nyt ihan sitten virallinen päämaja. Tästä tuli todella kiva!

Piparitaloja tehdessäni en koskaan käytä valmiita kaavoja, vaan hahmottelen idean itse. Tämänvuotinen versio poikkeaa aiemmista selkeästi. Tästä tuli näyttävämpi, vaikka tekeminen oli normisettiä helpompaa. Halusin tehdä keskelle tarkkailutornin ja sen ympärille ylhäältä avonaisen kuusikulmion muuriksi. Kärkitavoitteena oli leikitellä julkisivun kattolinjoilla ja ikkunoiden muodoilla. Kaikissa piparkakkutalon ikkunoissa on lasit: ne on tehty liivatelehdistä.

Koristelussa käytin tänä vuonna vain vaaleita materiaaleja: valkoista sokerikuorrutetta, hopeakuulia, valkoisia ranskanpastilleja ja tomusokeria.

Eloa talossa riittää, sillä eri paikoissa vipeltää kuusi pikkutonttua ja itse joulupukki päivystää ovella.

Illan hämärtyessä piparkakkutalon ikkunoista tuikkii valoa, sillä sen sisälle on asennettu patterivalot. Tämä on yllättävän tunnelmallinen tekijä kokonaisuuden kannalta!

Näistä kuvista ei talon todellinen koko oikein hahmotu, mutta se on melko massiivinen. Piti hieman mietiskellä, mistä keksisin sille sopivankokoisen alusen. Sitten muistin, että mökin parvivarastossa oli säilössä valkoinen jättitarjotin, joka kävikin tähän juuri passelisti. Ympärykset viimeistelin koristekävyillä.

Tonttujen päämajan olen sijoittanut keittiön saarekkeelle. Siinä talolle on tarpeeksi tilaa ja tonttuset pääsevät tarkkailuhommiin kodin paraatipaikalta. Saarekkeen äärellä piparkakkutalo myöskin saa huomioita kaikesta eniten. Voi joulu, kiitos että ansioistasi myös aikuiset voivat hupsutella!

Täällä on kaikki jouluvalmistelut jo pulkassa, joten meneillään on se paras aika, kun saa vain fiilistellä. Toivottavasti siellä ruudun toisellakin puolella mahdollisimman moni pääsisi jo rauhoittumaan joulutunnelmiin!

Ihanaa neljättä adventtia! ♥

DIY: Käpypallot

Siitä on ikuisuus, kun olen edellisen kerran innostunut jostain askarteluhommasta. Tänä syksynä eivät Instagramin sisustustilejä seuraavat ole voineet välttyä bongaamasta näitä käpypalloja, enkä minäkään. Olen somen DIY-uhri! :') Käpypalleroiden tekoa oli pakko kokeilla, sillä ne näyttivät paitsi kauniilta, myös superhelpolta idealta.

Ja tulihan näistä kaunokaisia. Suloisia myös. Tekeminen on oikeasti vaivatonta: yhteen käpyseen tarvitaan vanha joulupallo, 36 kappaletta paperiympyröitä (halkaisija n. 2 cm) sekä kaksipuolista teippiä. Itselläni ei ollut kuvioleikkuria, jolla olisin saanut tehtyä valmiita ympyröitä, joten piirtelin sellaiset Ikean teippirullan avulla ja leikkasin irti saksilla.

Kävyn tekeminen aloitetaan pohjalta, jonne teipataan yksi ympyrä. Sen jälkeen kerroksia ladotaan limittäin; yhteen k(i)errokseen kului minulla aina viisi paperiympyrää. Kun kaikki palaset oli ladottu, puristelin käpyä vielä kädessäni teippausten lujittumiseksi. Niin helppoa!

Kokeilkaa ihmeessä, jos kiinnostaa! Näihin ei paljoa materiaaleja tarvita eikä hommassa voi oikeastaan epäonnistua ollenkaan. Somessa jotkut ovat tehneet kävyistä tiheämpiä, eli paperipalleroita on kiinnitetty runsaammin ja tiiviimmällä limityksellä. Jotkut ovat pyöreiden palleroiden sijaan taiteilleet soikeita paloja. Osa taas on kiinnitellyt kävyn kasaan kuumaliimalla. Niin tai näin, jokainen käpy on kaunis ja tekijänsä näköinen. ♥

 

Tunnelmallista kolmatta adventtia!

P.S. Lahjojen paketoiminen on nyt hyvin ajankohtaista puuhaa. Käy kurkkaamassa viime vuonna tekemäni postaus printattavista lahjapapereista ja nappaa ilmaiset materiaalit itsellesi tästä linkistä.

3 x KAIKKIEN AIKOJEN JOULU

Ote tämänpäiväisestä adventtisunnuntain hetkestä:

Lisään pari puuta ritisevään takkaan, vedän villasukkia korkeammalle pohkeiden suojaksi ja hipsuttelen sohvalle miehen seuraksi. Ikkunaan ripustetut valkoiset tähdet luovat tunnelmavaloa koko olohuoneeseen ja pehmeinä taustasävelinä soi rauhallinen, pianolla soitettu joulusikermä. Sytytän yhden punaisen kruunukynttilän ja nostan pöydällä höyryävän kaakaokupin syliini. "Kuule, meillä taitaa olla käsillä kaikkien aikojen joulu", totean samalla kun kuppi kilisee juomaa hämmentäessäni. "Ai mitenniin?" saan vastakysymyksen takaisin. "No, minäpä kerron!" innostun.

Ja kerronpa samalle teillekin! Olen nähkääs viimeisen kuukauden ajan puikkelehtinut somessa tavallista vilkkaammin ja tehnyt havaintoja ilmiöstä nimeltä Kaikkien Aikojen Joulu.

Ihmiset ovat alkaneet fiilistellä joulua aikaisemmin ja intensiivisemmin - se alkoi loka-marraskuun vaihteessa edellisiä jouluja muistelemalla. Stooriosastot vilisivät kuvia aikaisempien joulujen parhaista paloista. Sittemmin aiheet ovat kaartaneet kohti edessä olevan joulun suunnittelua: millainen ilme joulukodille luodaan, mitä sävyjä käytetään ja missä juhlaa vietetään. On ollut tuhatmäärin superkauniita kuvia tunnelmallisista hetkistä, kuten glögimukillisista, piparinpaistosta ja lumisista metsäretkistä. Joulua eletään jo nyt, tarttumalla hämyisiin tuokioihin.

Usealla on jo koti joululoistossa, toiset taas ovat alkaneet laittaa sitä hartaudella tästä adventtiviikonlopusta alkaen. Lahjamietinnöissä ollaan jo mukavassa vaiheessa ja joulukorttien lähettäminen tuikkii monella mielessä. Pian postaillaan kuvia ihastuttavista paketeista, mietitään miten joulupöytä katetaan ja pysähdytään syvällisempien aiheiden äärelle.

Joulu lähestyy nyt aikaisemmin, kokonaisvaltaisemmin ja muhkeammin. Tätä joulukuplaa on ollut ihana seurata ja se on luonut itsellenikin lämpimän olon, vaikka meillä ei kotia laitetakaan kärkijoukoissa (ei edes lähimmässä peesiporukassakaan). Fiilis on kuitenkin ollut valloillaan hyvän tovin. Vaan miksi? Miksi joulu tuntuu tänä vuonna nyt suuremmalta juhlalta?

Olen mietiskellyt näkökulmia ilmiön takana ja olen löytänyt rivien välistä ainakin kolme selittävää tekijää. Realiteetti on, että ne kaikki liittyvät koronavuoteen päivänselvästi.

#1 AIKA

Kun kaikki ylimääräiset menot ovat karsiutuneet pois, kotona on oikeasti aikaa olla. Ja kun siellä ollaan, sitä laitetaan ja siellä jouluillaan kokonaisvaltaisemmin. Kotiaikaresurssia on käytössä enemmän kuin "tavallisina" jouluina, joten nyt on tunteja joilla mällätä. Ja niillä tunneilla on oikeasti merkitystä, yhdelläkin ylimääräisellä kotitunnilla ehtii tekemään vaikka sun mitä - joko sitten ihan vain hupsuttelemaan tonttujuttuja, tekemään joulubiisilistaa tai vaikkapa siivoamaan kaappeja. Jouluilemaan.

#2 AJATUKSET

Joulu antaa ajatuksille levähdyspaikan; tunnelmallisen satumaailman, johon karata. En ole ainut, joka on ihan täynnä koko K-sanaa ja otsikoita siitä. Tuntuu ihanalta, että joulun ansiosta nyt voi miettiä jotakin ihan muuta, kevyttä ja kaunista! Tämä lisää hyvinvointia.

#3 PALKKIO

Totta on, että vuosi on vaatinut meiltä kaikilta paljon. Kukin vuorollaan on ollut puhki paitsi virukseen, myös sen seurannaisilmiöihin. Jo ylipäätään uhkakuvien ennakointi ja niistä murehtiminen on kuluttavaa, vaikka ne eivät omalla kohdalla toteutuisikaan. Kun on kestetty paljon, on joulunvietto tietynlainen palkinto koko vuodesta. Olen lukenut toistuvasti kommentteja siitä, kuinka haastava vuosi kaipaa kruunukseen jotain tyystin erilaista: kaikkien aikojen joulun. Enkä voisi olla enempää samaa mieltä. Samalla toivon, että joka ikinen ihminen löytäisi tänä vuonna itselleen lämpimän joulusylin: sellaisen paikan ja tavan jouluviettoon, jossa olisi murheen ja yksinäisyyden sijaan hyvää mieltä ja turvallisuuden tunnetta. Pidetäänhän silmämme auki, että kaikki tulevat huomatuiksi. ♥

Mitä ihaninta joulunaikaa, tehdään siitä kukin omannäköisemme!

♥

P.S. Käytin tämän postauksen kuvituksena omia suosikkejani Blawhin joulukorteista.

Eihän tämän näin pitänyt mennä

Tiedättehän sen tunteen, kun odottaa pahinta. Mieli valmistautuu ryöpytykseen ja keho virittäytyy puolustusasentoon: polvet notkistuvat reagoimaan, käsivarret taipuvat kyynärpäistä koukkuun ja nyrkit asettuvat leuan eteen. Katsot eteenpäin ja odotat. Ja sitten - mitään ei tapahdukaan.

Tämä toteutui minulle tänä syksynä. Olin totaalisen valmistautunut kohtaamaan syksyn pimeyden ja luovimaan läpi loka- ja marraskuusta. Ennakoin, että perinteiseen tapaan talviaikaan siirtyminen on se viimeinen niitti, joka laukaisee tuskan vuodenajan synkkyydestä. Olin päättänyt, että taistelen tuota tunnetta vastaan kaikin keinoin.

Olin kerännyt repertuaariini kasan puolustautumiskeinoja aina ajatusmantroista armollisuuteen, mutta nyt huomaan, että ne kaikki lojuvat vielä takataskussa käyttämättä. Mitä ihmettä tapahtui - tai siis jäi tapahtumatta?

Syksy on ollut minulle tänä vuonna jostain syystä kivuton. Ei välttämättä helppo, mutta helpottavan neutraali. Pimeys ei ole ahdistanut silmänräpäystäkään eivätkä kurakelit ole ketuttaneet. Kuukaudet ovat juosseet ohi nopeasti ja tuntuu, että vuodenaika on lasketeltu läpi melkeinpä rallatellen. Olen tästä kaikesta hieman hoo moilasena, varsinkin kun muistan, miten vaikeita syksyjä historiasta löytyy.

Mutta I'll take it, thanks! Olen kyllä osannut pysähtyä nauttimaan tästä keveydestä. Jos mietin, mikä voisi tänä vuonna olla syynä erilaisuuteen, on merkitystä varmasti ainakin päivärytmillä (lenkkiaikataulu päivänvalon aikaan) ja sopivasti mitoitetuilla tekemisillä. En ole hautautunut sohvan pohjalle, vaan olen osannut ripotella erilaisia tekemisiä vapaa-ajalle. Olen ankkuroinut itseni hetkiin, eli olen oikeasti pystynyt keskittymään tiettyihin puuhiin tai keskusteluihin - samalla seisahtuen iloitsemaan niistä. Oman osansa tekee myös kotipiirin ulkopuolelta tulevien haasteiden vähyys; niiden puuttuminen on ollut jopa poikkeuksellista.

Odotustakin on ollut ilmassa ja se jos mikä pitää mielen tikissä. Meille tupsahti viime viikolla pihaan autakatoksen runko, jota ehdin jo hartaudella jännittämään. Lähitulevaisuuden tavoitteena olisi nakutella sitä valmiimmaksi - ensikädessä saada peltikatto paikoilleen. Autokatoksen raksailussa meillä ovat apuna vanhempani, joiden työpanos on korvaamatonta. Kiitollisuuskin siis kukkii, joten mikäs tässä hymistellessä!

Yhteenvetona: kun on aavistellut negatiivista, tuntuu neutraalikin jo yllätysvoitolta. Seuraavaksi mieli kääntyy (tai on kääntynyt jo) jouluisiin aatoksiin. Mutta se on jo eri juttu se! ♥

Tavallisen hyvää tiistai-iltaa!

Tekisinkö keittiön DIY-betoniseiniä enää uudestaan?

Meidän keittiön seinäpinnat on tehty DIY-betoniseiniksi tällä samalla ohjeella, jonka postasin blogiin jo vuonna kivi ja nakki.

Oli joulupäivä raksavuonna 2017, kun aloitin näiden nimenomaisten seinien teon. Sinä jouluna ei rakennustöiden keskellä paljoa fiilistelty eikä juhlaa vietelty, vaan suuntasin hommiin heti jouluyön jälkeen. (Jälkeenpäin voi vain huokaista, että onpahan tuollainenkin joulu koettu ja never again.)

Nyt, kun pinnat täyttävät pian kolme vuotta, tohtii tehdä yhteenvetoa niiden toimivuudesta. Tekisinkö uudestaan?

Kyllä! Betoniseinät ovat yksi kodin lemppariasioista ja ne ovat toimineet tällaisinaan mainiosti. Edelleenkään en osaisi kuvitella välitilaa ja korkeampia alueita laatoitettuna. 

Lähtökohta betoniseinien tekemiseen oli siinä, etten halunnut pintoihin mitään perusratkaisua. Pyörittelin kyllä ideoita monenmoisilla laatoilla, mutta mikään ei tuntunut omalta. Betoniseinät puolestaan tuntuivat ja tuntuvat edelleen. Tykkään niin niiden struktuurista, värisävystä kuin kokonaisuuden tuottamasta ryhdistäkin. Lisäksi seinät sointuvat kauniisti yhteen valkoisten kaapistojen ja vaalean puun sävyisten tasojen kanssa.

Betoniseiniin liittyvä extrabonus on se, että niiden tekeminen on naurettavan halpaa. Parinkympin arvoisesta laastisäkistä kului vähän reilu puolikas, jonka päälle kustannuksia syntyi vain maalipurkista.

Se MUTTA, jota etukäteen pohdin, oli seinien pyyhittävyys ja kosteudenkesto. Arvelin, että saattaisi teetättää töitä pitää pinnat puhtaita ja kuivina. Tähän seikkaan vastasin rappaamalla riskipitoisempiin paikkoihin (eli hanan ja lieden taakse) sileämpää pintaa, joka olisi helppo pyyhkiä. Maaliksi valitsin kulutusta ja kosteutta sietävää tököttiä, muistaakseni Teknokselta.

Mutta pöh, huoli oli totaalisen turhaa. Vesihana on niin kaukana seinästä, etten ole tähän päivään mennessä saanut siitä roiskumaan pisaroita seinään saakka. :D Ainoat hanan takaa löytämäni tahrat ovat olleet pieniä kahvitahroja, jotka ovat lentäneet liian vauhdikkaasti altaaseen kipatuista kupinpohjallisista. Pyyhittävyys on ollut mutkatonta, kevyt sipaus kostealla mikrokuituliinalla riittää.

Myöskään lieden takana oleva seinäalue ei kummempaa osumaa ole saanut. Mikäli pannulta lentää ruokatipluja betoniin, ne lähtevät yhtä helposti kuin hanantakasen kahvitahrat. Pinttymiä meillä ei pääse syntymään, sillä seinät tulee tsekattua ylläpitosiistimisen lomassa viikoittain.

Se on kuitenkin kaiken tämän hyväntahtoisen palautteen lomassa todettava, että meidän kahden aikuisen taloudessamme eivät pinnat järin kovalle koetukselle joudu. Mikäli meno olisi roiskuvampaa, voisi esimerkiksi hanaseinän välitilaan asentaa suojalasin betonipinnan päälle.

Betoniseinien isomman joulusiivouksen teen imurilla: käyn harjasuulakkeen kanssa läpi jokaisen neliösentin. Tuo operaatio onkin pian lähitulevaisuuden ohjelmassa.

Hankala kuvitella, miten voisin näihin seiniin kyllästyä. Kysykää uudestaan kymmenen vuoden päästä! :)

Puhtia marraskuuhun!

Terassimänty

Jos jotain asiaa toistaa kuusi kertaa, sitä voi jo sanoa perinteeksi. Meillä tällainen asia on etuterassin talvimänty. Ensimmäisen kerran kaivoin pikkupetäjän omasta metsästä tähän samaan valkoiseen ruukkuun jo vuonna 2015 ja sen jälkeen ei ole tarvinnut keksiä muita kylmän kauden istutuksia. Mänty on ilmainen terassikaunistus ja pärjää paikallaan kevääseen saakka.

Perinteeksi on muodostunut jo sekin, että ensimmäiset pakkaskelit pääsevät yllättämään ja jännitän, vieläkö lapio uppoaa maahan. Etsintäprosessi on myös monivivahteinen, sillä puun pitää olla oikeankorkuinen ja tarpeeksi symmetrinen. Tämä yksilö olisi saanut olla hieman tuuheampi alaosastaan, mutta menköön näin. :)

Itselläni on ollut syksyn kanssa nyt jotenkin todella seesteinen olo. Vaikka toisinaan on ollut väsähtäneitä fiiliksiä, tuntuu siltä että arkisista hetkistä ja päivistä on kuitenkin osannut nauttia paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Kelit eivät ole juurikaan vaivanneet ja yleisolotila on ollut neutraali. Voisiko syksy olla aina tällainen?