Mörönpersiissä

Heh, ihan pakko oli laittaa tuo otsikko; postauksen aiheena on siis kodin sijainti ja arkiset ajomatkat. Sana on pyörinyt mielessä ja puheissa viime aikoina paljon. Toissapäivänä piipahdin töiden jälkeen siskon luona kahvilla ja kupista otetta irrottaessani totesin, että "Jaahas, pitäisi lähteä ajelemaan sinne mörönpersiiseen". Siis Rautavaaralta Iisalmeen, joka tekee matkassa yhteen suuntaan noin 73 kilometriä. Tavallisesti tuo ilmaisu liittyy pimeään paikkaan, mutta meillä se on vakiintunut viittaamaan pitkän matkan päässä ja eristyksissäkin olevaan sijaintiin.

Sisko huomioi heti, että riippuu aika pitkälti tulkitsijasta, missä tuo mörönperse on. Jos tehtäisiin gallupia, tuskin moni nostaisi yläsavolaisen kaupungin syrjäisemmäksi paikaksi kuin pienen korpikunnan. Vaan kun se riippuu juuri siitä, miltä kantilta katsoo. Se riippuu siitä, missä kokee elämänsä keskipisteen olevan. Erityisesti nyt raksakuvioiden myötä minulle on kerta kerralta käynyt pitkäpiimäisemmäksi ajella tuota jokapäiväistä ajomatkaa. Kun saisi jo vain pysyä Rautsilla; siellä, mistä olemme miehen kanssa molemmat kotoisin. Suuri onni on, että minulla on paikkakunnalla jo vakituinen työpaikka - sen vuoksi tuota välimatkan ajelua tulee.

En oikein tiedä, mistä minulle kumpuaa näin tuju kotiseuturakkaus. Ei se ole aina ollut näin vahva; kytenyt kyllä ikiliekillä, mutta vahvistunut viime vuosien aikana. Etunenässä se liittyy turvallisuuden tunteeseen, joka koostuu sosiaalisesta verkosta, itselle tutuista ja tärkeistä paikoista sekä mielekkäistä ajanviettomahdollisuuksista. Oikeastaan nämä kaikki puuttuvat minulta Iisalmesta, mikä selittää jo merkittävästi sitä, miksi koen nykyisen asuinkuntamme sijaitsevan mörönpersiissä: täällä olen kaukana ja eristyksissä omista huudeistani.

Oma mielenrauhani on säilynyt aiemmin sen tiedon avulla, että Iisalmi-vuodet ovat vain väliaikaisia, olosuhteiden pakottamia. Taloa tänne rakennuttaessamme arvelimme kevyesti, että viipyisimme katon alla ehkä kolmisen vuotta - nyt ollaan siis jo reilusti yliajalla tuosta heitosta. Elämästä täällä on tullut kyllä rutiinia ja pitkiin ajomatkoihin on tottunut, mutta siltikin elo tuntuu soljuvan vähän puoliteholla. Vai tuntuuko se nyt vain siltä, kun tietää muunlaisen arjen odottavan jo jossain nurkan takana?

Iisalmelaisin silmin meidän kotimme ei sijaitse mörönpersiissä. Päinvastoin, olemme juuri sopivasti rauhallisemmalla haja-asutusalueella mutta kuitenkin kaupungin kyljessä. Maisemat ja liikennereitit ovat loistavat. Kodissa itsessään ei ole murusenkaan verran aihetta marmatukseen; jos taloja voisi liikutella, voisin siirrättää nykyisen heti uuteen osoitteeseemme. Ehkä juuri kodin ihanuuden vuoksi olen pystynyt asettumaan hetkeksi kaupunkilaiseksi: näiden seinien sisäpuolelle on voinut rakentaa minikoossa sen turvallisen ympyrän, jota ei ole edes yrittänyt tavoitella omien tilusten ulkopuolelta.

Jos jotain positiivista ajattelisi ajokilometreistä, ovat ne nyt viime aikoina helpottuneet huomattavasti. On paljon motivoivampaa startata, kun auringonnousu sarastaa jo taivaanrannasta. Matkalla horisontti ehtii näyttäytyä monissa eri väreissä, joten varsinkin mäkien päältä maisemat leviävät edessä hurjan kauniina. Olen useasti miettinyt, että kun olisi videoiva kojelautakamera, saisi hienoja pätkiä tänne blogiinkin näytettäväksi.

Älysin ennen vuodenvaihdetta ruveta juomaan aamukahvit koulun sijaan kotona. Sillä on ollut mullistava vaikutus jaksamiseen ja turvallisuuteen: kun ennen taistelin unta vastaan ja meinasin nukahtaa rattiin joka toinen aamu, nyt ei ole enää väsyttänyt ollenkaan.

Positiivisesta asenteesta huolimatta kilometrit eivät välimatkalla kuitenkaan lyhene. Äskettäin verokorttia tarkistellessani huokasin lukemia äänekkäästi: pelkästään työmatkoista minulle kertyy vuoden aikana ajokilometrejä reippaat 32 000. Etätöihin ei minun työnkuvassani ole minuutinkaan verran mahdollisuutta. Miehellä sen sijaan on, joten ainakaan teoriassa hänen ei tarvitsisi liikahtaa tulevaisuuden kodistamme päivittäin työpaikalleen Iisalmeen.

Kyllä tämä tästä, saisi vain toppuuteltua ajatuksiaan vielä hetken aikaa. Tällaiselle hötkyilijälle se on kuitenkin aika haasteellinen tehtävä. :')

Löytyykö teistä lukijoista muita työmatkailijoita? Entä kotiseuturakkaita? Aurinkoista keskiviikkoa!