26.2.2014

DIY: Kankaanpainantaa


Meidän keittiön lattia muuttui eilen pieneksi tekstiilitehtaaksi, kun tupsuttelin valmiiksi omatekoisia tyynynpäällisiä. Ennen kankaanpainantaa ompelin jämäkankaista neljä päällistä, mitoiltaan 45x45 - kolme mustaa ja yhden valkoisen, joista valkoinen jäi vielä tämän päivän projektiksi.

Halusin käyttää kankaanpainamiseen sabluunoita ja suunnittelin sellaiset itse. Piirsin ääriviivat läpinäkyvään kalvoon, johon leikkasin aukot saksilla ja paperiveitsellä. Yksi päällinen on täynnä plussia, toisesta löytyvät minun ja isännän syntymävuodet ja kolmanteen kokosin niin sanottuja silmälääkärin kirjaimia.

Käytin värin tupsutteluun tavallista meikkisientä, joka oli hommaan oikein kätevä - ei imenyt tai röplyyttänyt ainetta liikaa. Sabluunat kiinnitin päällisiin sivuilta muutamilla teipinpalasilla. Tupsutellessa painoin sabluunan reunaa vasten kangasta, jotta rajakohta tuli suht oikeaan kohtaan. Pienemmät kirjaimet olivat helpommat tupsuteltavat kuin suuremmat numerot. Aukkojen reunoille olisi voinut laittaa kaksipuolista teippiä pitämään sabluunaa vielä paremmin kiinni kankaassa, jos olisi halunnut tarkempaa painojälkeä. Itse kaipasin kuitenkin hieman rosoista lopputulosta, joten tupsuttelin sopivissa paikoissa tarkoituksella jopa pikkuisen yli sabluunan rajakohdasta. 


Värin tupsuttelun jälkeen annoin kankaan kuivahtaa hetken, kunnes laiton uutta värikerrosta päälle. Tupsuttelin sabluunat läpi yhteensä neljään kertaan, kunnes lopputulos oli mielestäni sopivan valkoinen.  Kuivumisen jälkeen väri kiinnittyy lopullisesti, kun kankaan silittää silitysraudalla. Itse en tätä vielä ehtinyt eilen tehdä, joten homma on tänään odottamassa. Silittäessä rautaa ei kannata suoraan laskea painetulle kankaalle, vaan välissä on hyvä olla esimerkiksi leivinpaperi.


Kankaanpainanta on kyllä kivaa ja kotikutoista puuhaa, johon ei kovin ihmeellisiä välineitä tai taitoja tarvita. Ei tarvitse siis olla ydinfyysikko onnistuakseen. Mikä parasta, pienellä vaivannäöllä saa haluamansa näköisiä printtityynyjä (tai periaatteessa mitä vain vastaavaa) edullisesti. Itsellä painantaprojektin taloudellinen kustannus oli nolla euroa, silla kaikki välineet ja materiaalit löytyivät kotikätköistä. Olettekos te muut kokeilleet kankaanpainantaa sisustusjuttuihin?

Nämä tyynynpäälliset on tarkoitus laittaa siihen muutoksen alla olevaan tilaan, josta vinkkailin aiemmin. Nyt siis tiedätte jo enemmän kohteen värimaailmasta. ;)


16 kommenttia:

  1. Oijoi, miten hieno diy! Olen haaveillut tietynlaisesta koristetyynystä, jota en kuitenkaan ole löytänyt mistään. Nyt ehkäpä voisin kokeilla tehdä sellaisen itse <3

    VastaaPoista
  2. Tosi kivoilta näyttää!!! Pitäisi itsekin innostus painamaan tyynyliinoja, viime kerrasta on liian pitkä aika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Laura! :) Minullakin oli vierähtänyt tästä puuhasta yli kymmenen vuotta. Mutta kerrankos sitä. ;)

      Poista
  3. Hienoja tuli! Täälläkin on tyynyliinoja ja saunan peflettejä tullut painettua. Pitäisikin kaivaa sabluunat esiin ja tehdä taas jotain mukavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo, kiitos ideasta, painamallahan voisi saada kivoja peflettejä! :)

      Poista
  4. Hienoja!

    Ja vitsit kuin sitä saa erilaisen kuvan ihmisistä pelkän tekstin perusteella.. En ois uskonu nuita syntymävuosia, kuvittelin niiden olevan jotain ihan muuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, mihinköhän suuntaan lienet numeroita ajatellut.. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...