28.5.2014

Calamondin loves Uashmama


Kävimme isännän kanssa toukokuun alussa Oulussa, mistä sain vihdoin viimein minäkin oman Uashmamani. Täältäpäin näitä paperipusseja ei saa mistään, joten löytö oli minulle ilostus. Ihan heti se ei kuitenkaan päässyt tositoimiin, sillä en millään meinannut löytää sopivaa kasvia sen kaveriksi - halusin käyttää pussia nimenomaan tässä tarkoituksessa. 


 Alkuperäinen haaveeni oli löytää oliivipuu, mutta arvatkaas vaan löytyikö täältä niitäkään. No ei, eikä edes Kuopiosta, mistä viime keväänä sellaisen ostin etuterassillemme. Talonmaalauskötinöiltä en ehtinyt asialla päätäni vaivata, mutta eilen löysin korvaavaksi kasviksi tällaisen pienen sitruspuun, tarkemmin ottaen kalamondiinin.

 
Kalamondiinipuun pitäisi sopia taitamattomallekin, sillä se ei vaadi hoitajaltaan paljoa kukkiakseen hyvin ja tuottaakseen kirpeitä, pikkuisia hedelmiä. Mandariinimaisia palleroita pitäisi pystyä jopa napostelemaan, vaikkeivat ilmeisesti kovin hurmaava makuelämys olekaan.
 


Laitoin Uashmaman ja kalamondiinin tuohon olohuoneen penkille. Tähän asti siinä oli vielä ollut karvatalja, jonka olisi ollut vuoro siirtyä kaappiin kausisäilöön jo ajat sitten. Katsotaan, pidänkö penkin karsittuna, vai kehittelenkö sille vielä kesän mittaan lisätäytettä. Nyt tuntuu siltä, että tällainen selkeä versio voisi olla kiva. Sitruspuu jo itsessään tuo ainakin kevyttä kesäfiilistä.
Uashmaman paperipussiin olen ihastunut siinä määrin, että haaveissa on toinen, mutta mustana versiona. Mietin vielä, minkä kokoinen se seuraava voisi olla. Tämä harmaa on M-koko. Huomaatte muuten varmaan, että harmaa sävy liippaa aika läheltä takan edessä olevaa puukorin väriä. :)


 Tämän postauksen parivaljakkoa minun piti esitellä jo eilen, mutta postimies muutti hieman suunnitelmia. Eilen nimittäin tupsahti pihaan Viherpeukaloiden lähetys, jossa oli muun muassa niitä norjanangervon aitataimia ja satsi perennoja. Ilta menikin sitten sormet mullassa, eikä valmista vielä edes tullut. Onneksi olin jo kaivanut aitataimien kuopat valmiiksi - hommaa riittää siitäkin huolimatta ja lonkka otti itseensä jo eilisistä kyykimisistä. Isäntäkin löysi itsensä kärräämästä multaa ja mittailemasta istutuslaatikoita vatupassiin. Lykyksi kuitenkin kelit nyt viilenivät ja märkenivät sen verran, että talon maalaamiset piti laittaa telakalle. Saattaisin nimittäin olla aika hötäkässä, jos olisi sekä istutus- että maalaushommat päälle painamassa. Aurinko saa kyllä tulla takaisin heti, kun kasvit ovat maassa!




6 kommenttia:

  1. Todella kauniit kuvat! Ja tuo kasvi-pussukka-yhdistelmä on ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Syhi! :) Käytin taas tauon jälkeen äiskän vanhaa objektiivia, sillä kuvatessa on suurempi kuvausinto vaikka teknisesti onkin hitaampi ja mölkerömpi käsiteltävä. :)

      Poista
  2. Kaunis kontrasti tulee näistä parivaljakkona. Minulla on valkoinen S kokoinen ja Harmaa M kokoinen Uashmama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olla että päädyn tällaiseen samanlaiseen M-kokoon mustassakin versiossa. Ehkä kätevin ja monikäyttöisin näissä mitoissa! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...