Askelkiviä

Voi perjantai, miten tervetullut päivä tämä onkaan! Paitsi että tällä viikolla on kaikki vapaa-aika käytetty talon maalaamiseen, on töissäkin huisketta riittänyt. Laiska töitään luettelee, mutta silläkin uhalla laskin tuossa, että olen kuluneen viikon aikana tehnyt noin 70 erilaista Wilma-toimintoa.

Koulukkaiden vanhemmat saattavatkin tietää, että Wilma on melko laajasti käytetty yhteydenpitoväline koulun ja kodin välillä. Meille opettajille se on paljon muutakin, ja näin erityisopettajana minun työnsarkaani kuuluu kirjata sinne näin keväisin muun muassa kaikki oppilaille toteutuneet tukitoimet ja erilaisten oppimissuunnitelmien arvioinnit. Näiden lisäksi on ollut yhtä sun toista palaveria pidettävänä ja alkuopetuksen luokkien kevättestaukset tehtävänä. Tuntuu, että olen viime aikoina ollut ennen ja jälkeen oppituntien hautautuneena paperipinojen ja tietokoneen näppäimistön väliin. Suoraan sanottuna ei kuitenkaan haittaa, sillä jollain savolaisella kieroudella nimittäin nautin tästä huiskevaiheesta. Tulosta tulee ja tekemättömien hommien lista pienenee. Ensi viikko näyttää töissä jo rutkasti kevyemmältä ja kesälomafiilis on jo kovin lähellä. 

Mutta se niistä, tämän postauksen aiheena kun oli näyttää viimeisimmät löytöni. Ajatukset ovat pyörineet pihahommissa, vaikkei maalaamiselta olekaan ehtinyt mihinkään muuhun konkreettiseen. Vierailu vanhempieni luokse poiki kuitenkin materiaalihankintoja, edullisia ja tarinallisia.

Sieltä löytyi kasa vanhoja uuninkiviä, joista aion tehdä askelpolun etupihamme rinteeseen. Polku-uoman olen jo ehtinyt kaivamaan aiemmin, ja pituudeltaan se on reilut kymmenen metriä. Kivien ympärille laitamme pikkukiveä, jolla polku rajataan tasareunaiseksi. Kivet ovat vielä vanhempieni luona, sillä kiirettä niillä ei vielä ole. Polkuprojekti ei ole pihahommien hoppuisimmasta päästä, joten kiviä on aikaa kuljetella pikkuhiljaa vaikka henkilöauton matkassa. Pakko oli jo kuitenkin mallata, miltä kivet näyttävä peräkkäin nakeltuna!

Tarina kivien takana liittyy - mihinkäs muuhun - kuin sukumme kotitiluksiin. Siellä on aikoinaan sijainnut yksi jos toinenkin tönö, jotka on sittemmin jo purettu. Taloista on jäänyt jäljelle kasa vanhoja uuninkiviä, joista nämä ovat rippeitä. Itsestä on kiva ajatus, että omalla pihalla pääsee askeltamaan sellaisia kiviä pitkin, jotka ovat satakunta vuotta sitten paistaneet sukulaisille ruisleivän jos toisenkin ja lämmittäneet sen aikaista asumusta kotoisemmaksi. Nämä tuntuvat jalan alla varmasti paremmilta, kuin rautakaupasta ostetut valmiit askellaatat.