10.5.2015

Äitienpäivänä

Tänään juhlitaan äitejä niin niemissä kuin notkoissa. Oma äitini sai lahjaksi ruusun sijaan atsalean, joka sointuu hempeästi mustaksi maalaamaani saviruukkuun. Pieni paketti on yhteinen meiltä kolmelta lapselta ja isältä: siitä kuoriutui Magisson teräksinen keittiöliinateline. Teline onkin oikeastaan viimeinen juttu, joka äidin uudesta keittiöstä uupui. Minulla itselläni on ollut käytössä samanlainen kohta puolitoista vuotta (klik), ja on ollut hyvä! Vähän kuin extralahjana, modasimme ja asensimme porukalla toissapäivänä kupulampun vanhempieni keittiöön, saarekkeen päälle. Voisinkin muuten ottaa postauslistalle keittiön ilmeen esittelyn nyt, kun kaikki on valmista. Remonttivaiheen näitte pari kuukautta sitten.

Mutta niin, pitäisiköhän äitienpäivänä osata postata oivaltavia sanoja ja kauniita määritelmiä äitiydestä? Uskon, että yleensä jokainen äiti on lapselleen se paras äiti. Ihan pakko kuitenkin mainita, että ottamatta kuitenkaan lukuun niitä äitejä, jotka omalla alkoholinkäytöllään tuhoavat lastaan jo sikiöaikana saati varhaislapsuudessa hyvin perustavanlaatuisesti. Työni kautta olen joutunut näkemään äitien alkoholiläträysten konkreettisia seurauksia ja sen vuoksi aihe saa minut aina raivon ja surun partaalle - äitienpäivänäkin. Samaan hengenvetoon kuitenkin ihastelen kaikkia niitä äidinmielisiä, jotka ottavat siipiensä suojaan sellaisia lapsia, joiden kasvattamiseen ei oma biologinen äiti ole kyennyt. Melkein itkettää, kun ajattelee sitä sydämensuuruutta, jolla sijaisäidit lapsiaan luotsaavat.





Mitä tulee omaan äitiini, nostan hattuni niin korkealle kuin kädet yltävät. Mitkään ylisanat eivät riitä kertomaan, kuinka juuri meille onnekkaille on sattunut se maailman paras äiti. :) Uskon, että aika pitävä hyvän äitiyden mittari luetaan lasten tultua aikuisikään. Silloin, kun tytär miettii, millainen äiti haluaisi olla omille lapsilleen. Jos tavoitteena ja unelmana on olla samanlainen äiti kuin oma äiti on ollut, niin silloin kasvatustyö ja äitiys on mennyt varmasti nappiin. Omalla kohdallani näin on sataprosenttisesti. Minusta on esimerkiksi aivan huippua, että pienempinä meillä oli napakka kuri. Ei puhettakaan, että kiukuttelemalla ja vonkumalla olisi saanut haluamaansa. Päinvastoin, aika kului hyvällä mielellä puuhastellessa. Ja nimenomaan puuhastellessa: en muista koskaan valittaneeni, että olisi tylsää. Maaseudulla kasvaneena löytyi aina touhumahdollisuuksia. Vanhemmat kannustivat meitä keksimään itse tekemistä, ja niin sen pitäisikin olla - lapsen kokoaikainen viihdyttäminen ei ole vanhemman tehtävä. 

Nyt vanhempana annan arvoa sille, ettei äiti ole koskaan sanalla tai edes eleelläkään tuominnut yhtään tekemääni asiaa. Peliliikkeitä on tullut tehtyä jos jonkinmoista, mutta aina olen niihin vain tukea saanut. Äiti on nykyisin se ensimmäinen kaveri, jolle tilitän niin ilot kuin ketutuksetkin. Meillä on myös paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita, joten pulina-aiheita riittää. Tekniikka antaa mukavan mahdollisuuden päivittäisiin kuvaraportteihinkin.

Löytyykö teiltä muilta suuria ajatuksia äitiydestä? Itse huomaan kokoavani aiheesta tällaista sekalaista ajatuksenvirtaa. Työkaveriani lainaten toivon hyvää äitienpäivää niin kaikille äideille, sellaisiksi haluaville kuin emohahmoillekin! ♥


18 kommenttia:

  1. Kävin lukemassa samalla aiemman tiskirättitelinepostauksen, kun alkoi aihe kiinnostaa. :D Varmasti oiva lahja äitienpäivänä ja mielenkiinnolla jään odottamaan myös postausta valmistuneesta keittiöremontista. Kivaa äitienpäivän viettoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia ainakin tänään räpsin kymmenittäin, toivottavasti niissä olisi onnistuneita otoksia keittiöpostaukseksi asti! :)

      Poista
  2. Kauniit kuvat ja viisaita sanoja! Tuo on totta, että jokainen äiti on useimmiten varmasti paras sille omalle mukulalleen. <3 Itse olen kohdannut muutamia alkoholilla lätränneitä äitejä ja kyllähän ne vihaksi pistävät. Olisivat sitten jättäneet lapset tekemättä jos viina ajaa jo lähtökohtaisesti edelle. :( Kaikki kunnia sijaisemoille! <3 Aurinkoa päivääsi! :)

    -tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, voi huoh sentään tuon viinan kanssa. Monesti tuntuu, että parempi jos sitä ei olisi koskaan keksittykään. Mutta onni onnettomuudessa, että ihania sijaisemoja on olemassa. :)

      Poista
  3. Kauniit kuvat siivittivät tätä hienosti koottua postausta <3 aivan upea kirjoitus <3

    Ihanaa äitienpäivän iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos tästä jokin lanka löytyi - tuntui, että höpötin asian sieltä ja toisen täältä. :D Ihanaa äippäpäivän iltaa sinnekin! <3

      Poista
  4. Oikein hyvää äitienpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teillä on ollut siellä ihana päivä! <3

      Poista
  5. Ihania kuvia <3 Mukava, että teillä on ollut kiva päivä.

    Tuollainen tiskirätin teline on kyllä niin kätevä!!! Ehkä sellainen must juttu jossain vaiheessa itsellekin.

    Ihanaa äitienpäivän iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hempeän pinkki kukka ja musta ruukku on aika nami yhdistelmä! :) Teline on kyllä huippu, oon tykänny siitä tosi paljon. :) Ihanaa äippäpäivän iltaa sinnekin! <3

      Poista
  6. Ihanaa äitienpäivää sinullekkin! P.s täällä edelleen kärkytään tietoja tuosta ihanasta koivutapetista, mistä se on?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, minulla on ollut tarkoitus vastata, mutta pihahommat ja hidas tietsikka ovat tahmoittaneet aktivoitumista. MUTTA! Tapetti on siis Elloksen Paulina, ei edes hinnalla pilattu. ;) Suora linkki tässä: http://www.ellos.fi/wallpaper-by-ellos/paulina-tapetti-musta-valkoinen/451659?N=1z13sntZ1z141o7&Ns=RankValue3|1&Nao=7&selArt=790574&pr=0C1B2S3T

      Poista
    2. Kiitti :) Lähtee kyllä tilaukseen, jos saan miehen ylipuhuttua ;)

      Poista
  7. Kiitos sanoista ja ihanasta päivästä Kristiina. Olen kiitollinen ja onnellinen äiti sinusta, siskostasi ja veljestäsi...sekä mummo pienelle suloiselle pojalle ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, ilman sinua ei olisi meitäkään. <3 :)

      Poista
  8. Tulipa jotenkin kauniin uninen tunnelma kukkakuvista. Todella kaunista. Lämpimästi kirjoitit äitiydestä. Voi kun sitä osaisi itsekin olla sellainen äiti, jota poikani muistaisi noin aikuisena. Olen harjoitellut äitinä olemista vasta 10 kuukautta. Ps. terveiset tästä Siilistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hempeä atsalea oli helppo kuvattava. :) Uskon, että äitiydessä riittää se, että yrittää parhaansa, varmasti poikasikin arvostaa sinua (myös) aikuisena. <3 Terveisiä Siiliin ja energiaa vauva-arkeen! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...