24.5.2015

Cilla's pesuaineet kotiutuivat!

Viime viikolla pääsin hihkumaan ja hypistelemään, kun posti toi paketin täynnä Cilla's saippuaperheen tuotteita. Huhtikuussahan pääsitte osallistumaan arvontaan, jonka yhteydessä kerroin saippuaperheeseen lanseerattavasta uudesta SIISTI-yleispesusuihkeesta sekä tuotteiden täyttöpusseista.

Tattadadaa, tällainen uusi SIISTI nyt sitten on. Tuoksuna sitruuna-rosmariini on juuri niin hyvä kuin arvata saattaa. Tällä viikolla viikkosiivousta tehdessä oli puunausinto kieltämättä katossa, kun tätä yleispesuainetta sai suihkutella ympäriinsä.

KÄSI-käsisaippuan kiikutin kodinhoitohuoneeseemme. Varsinkin pihatöiden aikaan tämä on ensisijainen käsienpesupaikka. KÄSI-pullon olisi voinut sijoittaa myös vessaan, mutta siellä se olisi vähän piilossa. Näkymä keittiöstä kodariin aukeaa paremmin, joten paikka on parempi estradi kauniille tuotteelle. Alustaksi nappasin pienen peltilaatikon kannen. Minusta nämä kannet ovat aivan huippuja tällaisissa käyttötarkoituksissa, kun tarvitaan pientä ja kompaktia tarjotinta tai alustaa.

TISKI-tiskiaine sujahti oikeutetusti keittiön vesipisteen vieressä sijaitsevaan metallilankakoriin, jossa olen aiemminkin säilyttänyt pulloja. Mahdattekohan muuten huomata kuvista saman kuin minäkin? Vasta nyt nimittäin hoksasin, että olen huomaamattani yhdistänyt saippuaperheen apteekkarinruskeiden tuotteiden seuralaisiksi metallia - elementit näyttävät värinsä ja materiaalinsa puolesta sopivan suloisesti yhteen.

Jos et ole vielä hankkinut omia Cilla's saippuperheen tuotteita, voit klikata Cilla's verkkokauppaan tai tarkistaa lähimmät jälleenmyyjät täältä. Mikäli liikut Helsingissä, löytyy Cilla's kivijalkaputiikki osoitteesta Viipurinkatu 8 - se on aivan Linnanmäen vieressä! Eikun siis kesäreissua suunnittelemaan - muu perhe Lintsille ja itse sisustusostoksille. ;)

Keväistä sunnuntaita!

12 kommenttia:

  1. Nuo pullot ovat kyllä niin näyttävät että kelpaa olla esillä :) kuinka kaunis tuossa korissakin on, aivan nenä päähän :) tosi mukava kuulla että ovat hyviä myös, täytyy varmasti hankkia :)

    Sunnuntain iloa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkonäkö on näissä kyllä niiiin huippu! <3 Ja tuoksu kanssa! :)

      Poista
  2. Miten kaunista ja kuinka hyvin ne sopivatkaan sisustukseen :) Täydellistä!

    VastaaPoista
  3. Nämä on kyllä tyylikkäitä pulloja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, tuo apteekkarinruskea on pullokuosissa huippu! :)

      Poista
  4. Ihania kuvia olet ottanut <3

    VastaaPoista
  5. Nuo on niin ihania tuotteita ja tuoksut ovat niin hyviä!!!

    VastaaPoista
  6. Voi kiitos Kristiina upeista kuvista ja postauksesta. Saippuakauppias on ollut niin ylikylän kiireessä, että tämä oli mennyt multa ihan ohi. KIITOS!!!!! Ihanaista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, mahtavaa postata näin ihanista tuotteista! <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...