25.6.2016

Keskikesä

Päivät hujeltavat nyt tosi nopeasti. Ajatella, että juhannus on nyt ja pian alkaa heinäkuu. On keskikesä. Tänään on jo pilvisempi päivä, mutta eilen oli todella upea juhannusaattokeli. En muista, milloin viimeksi olisi ollut yhtä kaunis kokkoilta. Eilisen suunnitelmat menivät plörinäksi positiivisella tavalla: pihapuuhastelujen jälkeen oli tarkoitus olla kotona sen kummemmin hötkyilemättä, mutta alkuillan kahvitteluvieraat houkuttelivatkin mukaansa kokkotulille ja lopulta isoja kokkoja tuli nähtyä kaksin kappalein. Juhannusyöksi meille majoittui myös yllärivieras, mikä oli tosi mukavaa. Armas oli mukana kokkoreissulla ja pärjäsi ihmisvilinässä yllättävän hienosti. Jännitysmomentteja oli kuitenkin ilmassa erästä puusiltaa ylittäessä sekä haitarin pärähtäessä soimaan; reppana pelkäsi haitaria niin paljon, että meinasi pakittaa auton alle. Oli ihan milleistä kiinni, ettemme viettäneet loppuyötä eläinlääkäripäivystyksessä, huh.

Juhannuskimppuna oli tänä vuonna pionisatsi, jonka tuoksua en meinannut kestää. Meikäläisen nenä on vähän turhan tarkka kaikenlaisten voimakkaiden hajujen kanssa ja näiden auettua piti maljakkoa siirtää välillä kulkualueita kauemmaksi. Harmi, supernättejähän pionit olisivat silmänilona.

Jos taivas ei tänään ryöpsäyttele vettä tai nostata ukkosta, pihalla olisi tarkoitus jatkaa pikkupuuhailuja. Näyttää uhkaavasti siltä, että pihasipistelyt alkavat viimein valmistua ja tässä pääsee ihan oikeasti vain nauttimaan lötköilystä!

Suloista juhannusta!


6 kommenttia:

  1. Upeat upeat kuvat <3 tänään hieman pilvistellään kauniin aamuauringon jälkeen :)

    Mukavaa juhannuksen jatkoa <3

    VastaaPoista
  2. Ihanat pionit. Täällä on jo tullut vettä tälle päivälle, mutta huomenna pitäisi taas paistaa. Ihanaa juhannuksen jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Oi miten kauniita pioneja! En malttaisi odottaa että oman pihan pionit alkavat tehdä kukkia. Edellisessä talossa siihen meni kolme vuotta, eli nyt ekan vuoden jälkeen vielä hetki voi mennä täälläkin :-) Pitänee hakea leikkoversiona minunkin pari pionia maljakkoon <3
    Meillä oli torstaina ja perjantaina sateista, mutta nyt lauantaina on onneksi jo ihan kiva sää :-)

    VastaaPoista
  4. Oikein mukavaa juhannusta :)

    VastaaPoista
  5. Täällä ei vielä pionit kuki ,hyvää juhannusta.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...