17.3.2019

Hups, yksi juttu unohtui!

Ihanaa, kun ollaan jo maaliskuun toisella puoliskolla! Täällä tuli hiihtoloma vieteltyä kotona ja Tarmpereella, ja nyt lasketaankin jo päiviä kesäkuun alkuun. Koulussa aloitimme tällä viikolla kevätjuhlan suunnittelemisen - se jos mikä on työvuoden loppusuoran merkki.

Tänään ajattelin paljastaa sen ainoan käytännön asian, joka taloa suunnitellessa tuli sivuutettua, mutta joka arjen toiminnoissa olisikin ollut ihan hyödyllinen. Kalusteisiin integroitu silityslauta! En tiedä mikä aivopieru minuun iski aikoinaan kodinhoitohuoneen kalustusta miettiessä, kun skippasin laudan suunnitelmista. Se kyllä haahuili mielessä, mutta hämärästi muistan todenneeni, ettei sellaisella ole tarvetta. No, olisi ollut.

Integroitu lauta meillä oli edellisessäkin kodissa, enkä ole koskaan pitänyt kiikkeristä irtoversioista. Jostain syystä olen vissiin kuvitellut, että täällä mieli olisi muuttunut. Kalusteisiin sijoitetulle silityslaudalle sopiva paikka olisi ollut tuo ylemmässä kuvassa näkyvä kaappi - sen ylälaitaan lauta olisi uponnut helposti. Kätevänä tyttönä piirsin silitysrautaa varten tuohon pistorasiankin, mutta suunnitteluvaiheen aikainen aivosumu (kyllä, aivot olivat välillä pahastikin jynkkelissä) lienee blokannut ideaa kehittymästä pidemmälle.

No, pieni juttu kokonaisuuden kannalta, mutta onpahan nyt vastattavaa, kun joku kysyy seuraavan kerran, oltaisiinko tehty mitään toisin. :)

Vastapainoksi voisin todeta kodinhoitohuoneesta muuta kätevää. Harmaavalkoinen matto on nimittäin osoittautunut hyväksi kodarimatoksi, sillä sen pystyy kiepsauttamaan toisinpäin silloin, kun yksi puoli saa tarpeeksi osumaa. Näin maton pesuvälin saa tuplattua ja samalla huoneen ilmekin saa vähän vaihtelua.

Tämän sunnuntaipäivän ohjelmassa on viikkosiivota; vaikka aloittaminen aina kehtuuttaa, on urakan jälkeen mukava rötkähtää sohvalle nauttimaan lopputuloksesta.

 Mukavia kevätpäiviä!


6 kommenttia:

  1. Tuollaista sisäänrakennettua silityslautaa kaipaisin minäkin, eikä kodinhoitohuonekaan paha olisi. Vaikka uudessa talossa asutaan niin sellaisia ei meillä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli edellisessä kodissa enemmän laskutilaa kodinhoitohuoneessa, mutta täällä pöytätasoalaa typistettiin pienemmäksi. Itse en tarvitse paljoa neliöitä pyykinkäsittelylle, mutta on kodari kyllä itsessään kätevä. :) Aikaisemmissa kodeissa ei erillistä kodaria ollut, niissä koin pärjääväni, kunhan oli jonkin verran tilaa pesukoneen ympärillä. Mutta vieläkin kyllä paukuttelen itseäni päähän tästä silityslauta-asiasta! :'D

      Poista
  2. Täältä puuttuu myöskin tuo integroitu silitysrauta kodinhoitohuoneesta. Saa nähdä saanko sijoitettu järkevästi, kun remontti kodinhoitohuoneen osalta näyttää ajankohtaiselta. Pikkulastenvanhempana suunniteltu kodinhoitohuone kun ei ihan vastaa teinien ja harrastavien poikien tarpeita tai äidin tarpeita.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella, harrastavat teinit ja likapyykki on varmasti ihan eri potenssiin kuin suloiset pikkuvaatteet! :') Minä olen välillä jo ehtinyt harkitsemaan, pitäisikö tehdä pikkuremppaa tuon kaapin osalta, johon silityslauta voisi upota. Harmi vaan, että meidän kalusteet on kaikki Domukselta, joka meni konkurssiin! :/ En tiedä, saisiko joltain toimittajalta tuonne kaapin sisälle erikseen kiinnitettävää lautasysteemiä... Hmmm...

      Poista
  3. Heippa mistä on tuo ihana matto ja kotisi muutkin matot... täälä pitäisi muutama mattohankinta tehdä. Kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Tämä matto on hankittu joskus vuonna kivi ja nakki H&M Homesta. :) Muita mattoja on tullut ostettua mm. Ellokselta, Iskusta, Vekeltä, Halpahallista ja Annivalilta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...