Viisaampien suusta

Viime viikonloppuna oli huikeita aamumaisemia, kun yösumu alkoi hälvetä pois pitkin peilityynen järven pintaa. Kaunis luonto rauhoittaa ja tasaa mieltä, mistä päästään aasinsillalla postauksen aiheeseen: niin tekee (yllättäen) somekin. Olen blogini historiassa tuskaillut välillä someahdistuksen kanssa, mutta viime vuosina olen löytänyt siihen positiivisia sävyjä. Koen, että some on muuttunut maanläheisemmäksi paikaksi kuin ennen - ainakin siinä omassa kuplassani. Ihmiset uskaltavat kertoa elämänsä raskaista puolista yhtä lailla kuin hyvistä. Kerronnallisuus on lisääntynyt, eli tekstipinta-ala kuvien alla on kasvanut. Kun yhä useampi sanoittaa ääneen kokemuksiaan ja ajatuksiaan, se antaa itsellekin erilaista perspektiiviä elämään. Huomaa, ettei olekaan yksin samanlaisten ilmiöiden äärellä, vaikka live-elämässä siltä voisi vaikuttaakin. Some on omalla kohdallani onnistunut jopa normalisoimaan sellaisia asioita, jotka aikaisemmin ovat tuntuneet arkaluontoisilta. Tämän myötä uskallan paremmin olla sellainen kuin olen.

Tässä postauksessa haluan jakaa teille tekstejä viisaampien suusta, eli muutamien Instagramissa seuraamieni sometilien sisältöä. Tekstien takana on naisia, joiden sanat osuvat välillä sydämeen enemmän kuin on tajunnut kaipaavansakaan. Postauksen tekstit resonoivat itselleni vahvasti, ja uskon, että niin monelle muullekin. Tämän vuoksi katkelmat eivät tarvinne enempää pohjustusta.

Ensimmäiset sanat olen poiminut Sanna Wikströmiltä. Hän on Hidasta elämää -sivuston perustaja, joka työskentelee hyvinvoinnin parissa. Sannan löytää Instasta nimimerkillä @sannamwikström.

Riittävä on päätös. Jos emme tee päätöstä siitä, mikä riittää, olemme aina tyytymättömiä. Ja pahimmassa tapauksessa sisäinen kriitikkomme ajaa meitä tekemään yhä enemmän, väsymiseen saakka. Riittävän määritteleminen asettaa sekä itselle että muille rajan. Riittävän määritteleminen vaatii taas realismia, ei mielikuvia. Riittävän hyvä ei ole alisuoriutumista vaan tietoinen päätös, joka tehdään, jotta tehtävät asiat eivät muutu elämämme keskipisteiksi ja itseisarvoiksi. ”Riittävä” vaatii myös uskallusta päästää irti. Antaa olla. Jättää sikseen. Ja sitten iloita siitä, mitä on saanut aikaiseksi.

 

* 

 

Huomaa minut, mutta älä huomaa minusta liikaa.

Katso minua, mutta älä katso liian tarkkaan.

Kysy, mutta älä kysele liikaa.

Näe minut, mutta älä sitä, mitä haluan piilottaa.

*

Kaikesta voi olla pahoillaan koko ajan.

Kaikkea voi kritisoida koko ajan.

Kaikesta voi olla eri mieltä koko ajan.

Kaikkea voi kauhistella koko ajan.

Tai sitten voi olla tekemättä niin koko ajan.

Seuraavat sanat ovat Laura Mäntyseltä, jonka Instagram-stoorien pohdiskelevan ja tsemppaavan sisällön äärelle pysähdyn usein. Laura on koulutukseltaan erikoisjuristi, mutta tekee työtä ura- ja yrittäjyysvalmentajana. Hän pohjustaa monia ajatuksiaan teoria- ja faktatiedolla, mikä antaa lisäperspektiiviä aiheisiin. Lauran löytää Instasta nimimerkillä @laurrenna.

 

Sinä olet vastuussa siitä kenen mielipiteitä kuuntelet. Kenen mielipiteiden annat tuhota oman mielesi vuosienkin jälkeen, kun henkilö ei ole enää läsnä. Olet vastuussa siitä kenen mielipiteelle annat luvan jäädä asumaan aivoihisi. Kenen mielipiteen annat vaikuttaa siihen, että jätät tekemästä unelmistasi totta. Sinä ansaitset parempaa. Ajatuksesi ansaitsevat kauniimpia sanoja sinusta.

 

*

Me emme koskaan tiedä, että miten suuren työn takana jollekin ihmiselle oli päästä kouluun, työpaikalle tai edes ylös sängystä. Jos et tiedä toisen tarinaa tai vaikka tietäisitkin, älä tuomitse tai sano ikäviä asioita.

*

Millaisen fiiliksen sinä tuot tilaan? Näetkö ihmisissä ensimmäisenä kaiken puutteellisen ja vajavaisen vai hyvän ja kauniin? Let's be honest. Me olemme kaikki paskoja joissakin asioissa mutta me olemme kaikki myös helvetin hyviä joissakin asioissa. Keskitytään näkemään toisissa ihmisissä ja itsessämme vahvuudet ja rokataan niillä eteenpäin.

*

Opetellaan juhlimaan puoliväliä. Opetellaan juhlimaan melkein läpimennyttä tenttiä. Opetellaan juhlimaan yhtäkin hyvää asiaa päivässä. Opetellaan pitämään bileet keskellä prosessia. Opetellaan nauttimaan mahdollisuudesta edes yrittää. Opetellaan nauttimaan kehityksestä, oppimisesta itsessään ja antamaan palkintoja itselle rohkeasta yrittämisestä, vaikka lopputulos menisi miten pieleen hyvänsä. 

Jotta onni voisi olla vuotavan katon, keskeneräisyyden ja katastrofienkin keskellä. Ja jotta elämä ei valuisi vain ohikiitävänä virtana viemäristä alas, onnea ja päämäärien toteutumista odotellessa.

Mitä jos tämä tila missä nyt olet, olisikin jo tuuletuksen arvoinen?

Kolmantena haluan jakaa sanoja Jenny Belitz-Henrikksonilta, jonka löysin löysin alunperin Vastaisku ankeudelle -blogin kautta. Jenny on monessa muussakin mukana: hän on myös toimittaja, kirjailija ja liikunnanohjaaja. Jennyn stooriosastolta löydän todella paljon puhuttelevaa sisältöä. Hän käsittelee elämäntaitoasioita ja kokonaisvaltaista hyvinvointia rikkaalla ja kokemusperäisellä otteella. Erityisesti Jennyn kohdalla tykkään asioita normalisoivasta puhetavasta, jonka hän toteuttaa hyväntuulisesti ja tsemppaavasti. Jenny löytyy Instasta nimimerkillä @jenny_vastaiskuankeudelle.

Jennyltä löytyisi erityisen paljon jaettavaa sisältöä, mutta tähän postaukseen poimin yhden aiheen hänen stooreistaan, oivalluksia elämästä:

Kaikki menee ohi. Se syvinkin, epätoivo, inhottavin tuntemus, hankalin tilanne, vaikein elämänvaihe ja surullisin hetki menee ohi. Vaikka jokin asia ei kokonaan katoaisi mielestä, kaikki muuttaa muotoaan, mikään ei kestä samanlaisena ikuisesti. Tämä on helpottava oivallus auttaa silloin, kun tapahtuu uudestaan jotain, joka tuntuu lähes kestämättömältä. Silloin voi ottaa tunteen vastaan ja muistaa, että tämäkin menee vielä ohi, tämäkin helpottaa.

Avun pyytäminen ei ole heikkoutta. Avun pyytäminen on rohkeutta. Moni vain ei ehkä uskalla hakea tai pyytää apua. Tai jos on kerran hakenut apua, muttei ole sitä saanut, on helppo luovuttaa.

Turhasta valittaminen ei johda mihinkään. Turhasta valittaminen on usein tapa, jota ei edes itse huomaa. Toki arjessa moni asia voi olla vinksallaan ja kommelluksia ja isompiakin juttuja tapahtuu, mutta usein voisi todeta, että näin on nyt ja tällaista tämä elämä on.

Miksi valittaa, jos asioille voi tehdä jotain? Tai miksi valittaa, jos niille ei voi tehdä mitään? Ratkaisu löytyy kyllä, mutta keskittymällä ratkaisuun, ei ongelmaan.

Arjen pikkuhankaluuksia kannattaa opetella sietämään. Kun oppii olemaan vetämättä hernettä nenään aina, kun jokin asia menee eri tavalla kuin itse on toivonut, pääsee tosi paljon helpommalla. Jos lastenvaunut katoavat lomalennon aikana, lyö varpaan ovenkarmiin tai suodatinpussi leviää vastapestylle keittiönlattialle, pinna voi toki kärähtää, muttei sen tarvitse.

On turha vetää isoa draamaa pienistä asioista, sillä niitä tulee tapahtumaan aina, arki ei milloinkaan ole täysin pulmatonta, pelkkää hattaraa ja vaahtokarkkia. Kiukuttelemalla ja avautumalla pilaa ainakin oman päivänsä, usein myös jonkun toisen.

Kiiltokuva ei kerro mitään ihmisestä. Jokaisella meistä lienee elämässään vastoinkäymisiä. Vaikka kollegan tai ystävän arki vaikuttaisi olevan kiiltokuvasta, emme voi milloinkaan tietää kaikkea toisen elämästä. Tiedämme sen, minkä näemme ja mitä meille kerrotaan, muttemme yhtään enempää. Vaikka näkisimme ne hetket purjeveneen kannelta, kuohuviinikilistelyt tyttöjen reissulta, leipovat puolisot ja täydelliset kodit järven rannalla, emme voi koskaan tietää koko palettia.

On surua, murhetta, epäkohtia ja ahdistusta. Emme vain voi tietää siitä. Ei siis koskaan kannata arvottaa tai arvostella ihmistä sen perusteella, mitä ulospäin näkyy.

 

Arjen ystävällisyys on tärkeää. Mitä äkäisempiin ihmisiin törmää, sitä enemmän he saattavat kaivata huomiota, ystävällisyyttä ja arjen rakkautta. Lähes aina voikin miettiä toisen ihmisen kohdatessa, saavatko tekomme ja sanamme toiselle hyvää mieltä. Toki sitä aina välillä päästää sammakoitakin suustaan, jokainen mokaa, mutta arkipäivän rakkautta ja ystävällisyyttä voi pirskotella kaikissa kohtaamisissa. Sitä voi osoittaa teoissa, kirjoituksissa, puheissa, eleissä ja ilmeissä.

 

Asenne ratkaisee. Elämässä on asioita, jotka on tehtävä ja joista ei innostu. Aina käytännön arjen muuttaminen ei ole helppoa tai edes mahdollista, mutta ajatusten ja asenteiden muuttaminen voi silloin toimia. Meidän ei ole pakko elää pakon ohjaamina! Asioita vain tapahtuu ja ne ovat erilaisia.

Ei tarvitse olla selviytyjä loppuelämäänsä. Vaikka olisi selviytynyt elämässään isoimmistakin haasteista, kenenkään ei tarvitse olla lopun elämäänsä selviytyjä. Kun elämä sitten helpottaa, voi hyvin alkaa antaa itsensä elää elämää, jossa mikä vain on mahdollista. Elämää, jossa ei määrittele itseään enää kokemusten kautta, vaan tämän hetken kautta.

Elämän ei tarvitse olla selviytymistä, raahautumista ja ahdinkoa. Elämä voi olla hyvää, onnellista ja nautinnollista.

Anteeksiantamalla vapauttaa itsensä. Vihaakin saa tuntea, muttei siihen kannata jumittua. Ei tarvitse myöskään unohtaa väkisin, selitellä, syyllistellä, kostaa eikä kärsiä. Kun pystyy antamaan anteeksi, se ei muuta väärää oikeaksi. Mutta se muuttaa usein sen tyypin elämän, joka pystyy anteeksiantoon. Koska mitä auttaisi, jos vihaisi? Vääryys on jo tapahtunut. Ei voi muuttaa mennyttä, mutta tästä hetkestä lähtien voi alkaa taas elää.

 

Itselläni tämän tyyppinen somesisältö keventää mieltä ja rohkaisee elämään elämäänsä sellaisena kuin on. Toisaalta se myös avartaa ymmärrystä toisia ihmisiä kohtaan ja huomaan nykyisin harmistuvani, jos ihmisiä kohdataan liian yksioikoisesti - mikään kun ei ole mustavalkoista ja kaikkien tilanteiden takaa löytyy aina inhimillinen puoli.

Hyväntahtoista viikonloppua!