Softcore-minimalisti

"Milloinkahan sitä pääsisi sellaiseen tilanteeseen, ettei kotona olisi rytökasoja?" puuskahti eräs tuttuni taannoin. Tuossa tilanteessa havahduin toteamaan, että meillä sellainen tilanne taitaa olla. Sen jälkeen mietin vielä itsekseni, että olen viime vuosina saanut useampia (positiivisia) heittoja kotimme tavarattomuudesta. Aiemmin en ole älynnyt pysähtyä aiheen äärelle sen kummemmin, mutta nyt aloin miettimään. Totta tosiaan, meiltä ei kyllä ylimääräistä tavaraa löydy, saati niitä rytökasoja. Kodin selkeys on jotain sellaista, johon on vain alitajuisesti suunnannut - ilman tietoista missiota tai ismiä taustalla. Voisiko sellaisesta kuitenkin löytyä tunnusmerkkejä?

Karsittu, ylimääräisestä tavarasta vapaa koti mielletään minimalismin peruspilariksi. Yksinkertaistaminen ei kuitenkaan ulotu ideologiassa pelkästään kotiin, vaan se kattaa kaikki elämän osa-alueet. Useimmiten minimalismiin pyrkivät ihmiset tekevät sitä tietoisesti ja kutsuvat itseään minimalisteiksi. Joku voisi määritellä minutkin minimalistiksi, mutta itselle tuo profilointi hieman tökkii. En nimittäin koe toteuttaneeni mitään asiaa elämässäni minimalismi mielessäni enkä pyri ääriversioihin, vaan olen ajautunut kodin ja muiden asioiden selkiyttämiseen siksi, että se vain yksinkertaisesti tuntuu hyvältä. Ehkä olen sitten vahingossa minimalisti... Taikka pikemminkin kevyt softcore-versio?

Kodin selkiyttäminen on ollut monen vuoden prosessi. Ei meillä koskaan ole ollut tavaravuoria, mutta kevään 2015 jälkeen en ole hankkinut juurikaan mitään ylimääräistä. Silloin tein elämäni ensimmäisen karsintakierroksen ja hankin kirpputorirahoilla meille pergolan rakennustarpeet. Jo tuolloin kehittyi tunne siitä, miten turhia hankintoja sitä on tullut tehtyäkään (vaikka en oikeasti ole koskaan ollut mikään huithapeli-ostelija). Sittemmin kirpparikierroksia oli vielä kolme kappaletta, joiden jälkeen koitti tilanne, joka on ollut valloillaan jo viimeiset pari vuotta: meillä ei ole enää mitään ylimääräistä, rahanarvoista myytävää (paitsi se aikaisemmin mainitsemani crosstrainer).

Kodin selkiyttämistä buustasi aluksi sekin, että uuteen raksaan oli säästettävä rahaa. Ei tullut mieleenkään hukata sitä mihinkään turhaan. Tällainen tilanne kun kestää tarpeeksi pitkään, huomaa, ettei halua tuhlata vaikka pystyisikin. Seitsemän kuukauden pituinen asumisjakso parinkymmenen neliön mökissä taas opetti, miten vähällä voi tulla toimeen. Meillä oli esimerkiksi käytössä vain yksi iso ruokalautanen ja se riitti paremmin kuin hyvin.

Kun talo valmistui, emme muuttaneet aluksi kuin suurimmat huonekalut. Sovimme, että haemme mökin parvivarastosta tavaroita vain sitä mukaa, kun niitä tarvitsemme. Tuo oli kyllä superhyvä päätös, millä on ollut kauaskantoiset seuraukset. Asumista talossa on nyt takana jo kolme vuotta, eikä missään kaapissa majaile edelleenkään mitään turhaa.

Nykyisin nautin äärettömästi siitä, että koti on selkeä. Se tuottaa iloa ja hyvinvointia. Ja on helppoa siivota, kun liikuteltavia tavaroita ja pyyhittäviä pintoja on vähän. Eikä meillä ole oikeastaan koskaan mitään hukassa, koska tiedän täsmälleen, missä mikin tavara on.

Mutta se kodista. Minimalismiin viittaavia piirteitä kun allekirjoitan muiltakin sektoreilta. Asiat, joissa simppeli meininki myös näkyy, ovat muun muassa a) vaatekaappi, b) kalenteri ja arki, c) kulutustottumukset, d) paperit, e) ruokavalio, sekä jopa f) työelämä ja g) ihmissuhteet. Sekalainen sananen näistä jokaisesta:

a) Garderobi minulla on melko niukka, mutta sitä vaivaa yksi minimalismiin liittyvä paradoksi: ajatus siitä, että vain käyttökelvoton kelpaa poisheitettäväksi, estää minua heittämästä tiettyjä vaatekappaleita pois. Niitä ei ilkeä enää julkisesti pitää eivätkä ne kelpaa myytäväksi, mutta en siltikään pidä niitä käyttökelvottomina. Tiedän, että tämän on seikka, joka olisi osattava käsitellä, mutta toisaalta en ota asiasta stressiä: jos kaksi pahvilaatikollista vaatteita mökin parvella on tämän softcore-minimalistin heikkous, let it be.

b) Kalenteri ja arki minulla on väljää. Se oli sitä jo ennen koronaa enkä kestäisi, jos menoa ja meininkiä olisi kovinkaan paljon enempää. Kotiympyröiden rutiinit on parasta bestiä. Minimalisti osaa nauttia yksinkertaisista asioista ja tässä seikassa koen olevani nykyisin todella pro.

c) Olen aina ollut järkevä rahankäyttäjä, mutta viime vuosina vielä toiseen potenssiin korotettuna. En saa mielihyvää siitä, että ostan jotakin - päinvastoin. Mitä vähemmän minkäänlaisia hankintoja tarvitsee tehdä, sitä parempi. Omalla kohdallani tätä helpottaa se, etten tykkää kaupoissa pyörimisestä - en livenä enkä verkossa. Ja kun ei käy kaupoissa, ei tarvitse vältellä heräteostoksia. Meillä mies hoitaa jokaviikkoisen Prisma-operaation, joten voi oikeasti kulua kuukausiakin, etten astu jalallani yhteenkään kauppaan.

Olen todella vahvasti sitä mieltä, että oma kulutus täytyy osata säätää tulojen mukaan. Jos johonkin ei-välttämättömään asiaan ei ole varaa, sitä ei yksinkertaisesti hankita. Kunhan talolaina on joskus maksettu, haaveilen siitä että tulisimme toimeen todella vähällä.

d) Paperikasojen suhteen olin aikaisemmin leväperäisempi kuin nykyisin. Ennen riitti, että tärkeät dokumentit olivat jonkinlaisessa pinkassa kaapin perukoilla. Kyllähän sieltä etsimänsä löysi, mutta stressin kanssa. Tein täyskäännöksen viimeisimmän raksan alkaessa ja päätin alkaa mapittajaksi. Mikä nautinto onkaan, kun kaikille papereillekin on nyt oma paikkansa! Lippulappusten etsiminen on huomattavasti helpompaa, kun ne pystyy haarukoimaan tietyltä välilehdeltä. Säästettäviä papereita kertyy vielä digiaikanakin ja olen ottanut rutiiniksi mapittaa ne noin neljännesvuosittain.  

e) Ruokavalio minulla on jämpti. Tiedän, mitä ja minkä verran syön viikon aikana. Tämä johtaa siihen, että ruokahävikkiä ei synny käytännössä koskaan, mikä on tyypillistä minimalismissa.

f) Työelämässä koen harjaantuneeni huomaamaan, mikä on olennaista ja mikä ei. Mielestäni olen pystynyt toteuttamaan yksinkertaistamisen periaatteita työmaailmassakin, vaikka aina erilaiset hypet eivät siihen kannustaisikaan. Ammatillinen itsevarmuus kuitenkin lisääntyy ja osaaminen vahvistuu, kun uskaltaa pitää kiinni omasta punaisesta langastaan.

g) Ihmissuhteista olen oppinut, että vähemmän on enemmän. Muutama hyvä luottoystävä riittää, kaikki muu on plussaa. Ja kun kaikki muu on plussaa, huomaa rentouden johtavan siihe, että saa enemmän iloa kaikenlaisista mukavista kohtaamisista. Olen osannut jättää sellaisia ihmisiä taakseni, jotka tuottavat huonoja viboja. Toisaalta olen oppinut antamaan anteeksi sellaisille, jotka haluan pitää elämässäni. Loppujen lopuksi ihmissuhteisiinkin toimivat yksinkertaiset periaatteet, vaikka ne saattaisivat ensi-istumalta tuntua monimutkaisilta.

Minulla on mielessä vielä muutamia osa-alueita, joihin haluaisin minimalismia softcorena soveltaa. Niitä ovat digimaailma ja ajatusten karsiminen. Haaveilen siitä, että pystyisin karsimaan netissä ja somessa vietettyä aikaa ja samalla kohdentamaan sitä kehittäviin ja hyödyllisiin sisältöihin. Toivon myös, että pystyisin entistä paremmin mapittamaan digiaineistojakin. Oman pään sisällä haluaisin löytää vieläkin paremmat keinot ajatusmaailman yksinkertaistamiseen. Siis että en jumittaisi kohtuuttomasti typeriin ajatuskulkuihin ja että osaisin siirtää hyödyttömät mietteet narikkaan.

Mitä enemmän omaan elämään on ilmestynyt minimalismiin viittaavia piirteitä, sitä paremmalta se on tuntunut. Ääriversiota minusta ei kuitenkaan koskaan tule, vaan todennäköisesti pysyn jatkossakin tällaisena, joka napsii itselleen sopivimmat ainesosat käyttöön - kodin neliöistä en varsinkaan suostu luopumaan. Huomaan tätä kirjoittaessani, että yksinkertaistamisen ja asioiden selkiyttämisen teemasta pulpahtaisi ajatuksia enemmänkin, mutta säästetään ne tulevaisuuteen.

Nyt nautitaan tavallisesta sunnuntai-illasta, lumitöihin siis!