Juuri tämä loppukiri on monelle se hetki, jolloin pysähdytään tekemään välitilinpäätöstä vuodesta. Mikä on toiminut ja mikä ei, onko tarpeen hakea uutta suuntaa? Olenko tyytyväinen aikaansaatuihin asioihin, kaipaanko vielä jotain viimeistelläkseni vuoden? Kolme kuukautta kuulostaa lyhyeltä, mutta se on kuitenkin neljännes vuodesta – aivan riittävä aika tehdä muutoksia tai asettaa tavoitteita, jotka ehtivät näkyä ja tuntua vielä ennen vuodenvaihdetta.
Omalla kohdallani en lähde tällä kertaa kirivaiheeseen mukaan, sillä sanoisin, että tässä on urakoitu jo ihan tarpeeksi. Tälle vuodelle kaavailemani tavoitteet on kaikki jo saavutettu. Kestin loppuraskauden ja sektion, Vanessa syntyi. Selvisin pikkuvauvavaiheesta taaperon kanssa, vietettiin projektikesä ja jaksoin elokuun työputken.
Näille tuleville jäähdyttelykuukausille ei ole katse oikeastaan siintänyt missään vaiheessa, vaan olen käyttänyt kaiken huomion ja paukut menneisiin kuukausiin. Nyt olen vähän jopa hämmennyksissä, että mitäs nyt. Mitä seuraavaksi, jos ei ole enää mitään kirittävää? No, eipä sitä tarvitse oikeasti paljoa mietiskellä - joulua kohti tietenkin!
Jos ei lasketa lokakuista ikkunanpesu-urakkaa ja porealtaan vedenvaihtoa huoltoineen sekä marraskuun joulusiivouksia, en aio asettaa loppuvuodelle mitään muuta, mikä pitäisi saada tehdyksi. Tarkoitus olisi yksinkertaisesti tehdä kivoja juttuja: keskittyä ajanviettoon lasten kanssa sekä erityisesti laittaa ja fiilistellä joulua. Kunpa päästäisiin jälleen sellaiseen ysärifiilikseen (tästä olen puhunut ennenkin, klik), jossa jokaiseen hetkeen pystyy sukeltamaan syvälle. Ystäväni täällä Rautavaaralla viettää joulukuussa viimeistä vanhempainvapaajaksoaan, joten haaveilen, että ehdimme sitten tonttuilemaan yhdessä lasten kanssa.
Pahitteeksi en pistäisi, jos pääsisin nautiskelemaan jostain teatteriesityksestä sekä joulukonsertista. Jotkin pienet pikkujoulutkin olisi mukava saada ohjelmaan!
Aiempina vuosina olen tykitellyt sesongin mukana Blawhin kanssa, mutta nyt aion jättää sen vähemmälle. Yritykseni on ollut pystyssä yli kymmenen vuotta ja nyt haluan kokea sellaisenkin loppuvuoden, kun en aseta enkä odota myynnillisesti oikeastaan minkäänlaisia lukuja. Voi olla, etten suunnittele yhden yhtä joulukorttiakaan.
Jos toivoa saa, olisi mahtavaa, jos loka-marraskuinen synkkyys olisi mahdollisimman lyhyt ja saisimme lumen maahan ajoissa. (Tämän jatkoksi pitää tietenkin koputtaa puuta, kop kop.) Luminen maisema antaa satakertaisesti enemmän energiaa hämäriin päiviin.
Kolmen kuukauden jälkeen Vanessan yksivuotissynttärit lähestyvät. Tuntuu, että sinne on vielä ikuisuus, mutta ehei. Ajan hahmottaminen realisoituu, kun ajattelee mennyttä taaksepäin: kolme kuukautta sitten oli heinäkuun alku. Heinäkuun! Sehän oli ihan vasta. Samanmoisen huikosen päästä ollaan jo tammikuussa.
Ilolla kohti loppuvuotta!
P.S. Postauksen kuvat ovat heinäkuulta, jolloin oli yksi vuoden kivoista illoista. Pääsin ystäväni kanssa suppailemaan, vaikka kesän alussa luulin, etten ehtisi tarttua lautaan ollenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti