Softcore-minimalisti

"Milloinkahan sitä pääsisi sellaiseen tilanteeseen, ettei kotona olisi rytökasoja?" puuskahti eräs tuttuni taannoin. Tuossa tilanteessa havahduin toteamaan, että meillä sellainen tilanne taitaa olla. Sen jälkeen mietin vielä itsekseni, että olen viime vuosina saanut useampia (positiivisia) heittoja kotimme tavarattomuudesta. Aiemmin en ole älynnyt pysähtyä aiheen äärelle sen kummemmin, mutta nyt aloin miettimään. Totta tosiaan, meiltä ei kyllä ylimääräistä tavaraa löydy, saati niitä rytökasoja. Kodin selkeys on jotain sellaista, johon on vain alitajuisesti suunnannut - ilman tietoista missiota tai ismiä taustalla. Voisiko sellaisesta kuitenkin löytyä tunnusmerkkejä?

Karsittu, ylimääräisestä tavarasta vapaa koti mielletään minimalismin peruspilariksi. Yksinkertaistaminen ei kuitenkaan ulotu ideologiassa pelkästään kotiin, vaan se kattaa kaikki elämän osa-alueet. Useimmiten minimalismiin pyrkivät ihmiset tekevät sitä tietoisesti ja kutsuvat itseään minimalisteiksi. Joku voisi määritellä minutkin minimalistiksi, mutta itselle tuo profilointi hieman tökkii. En nimittäin koe toteuttaneeni mitään asiaa elämässäni minimalismi mielessäni enkä pyri ääriversioihin, vaan olen ajautunut kodin ja muiden asioiden selkiyttämiseen siksi, että se vain yksinkertaisesti tuntuu hyvältä. Ehkä olen sitten vahingossa minimalisti... Taikka pikemminkin kevyt softcore-versio?

Kodin selkiyttäminen on ollut monen vuoden prosessi. Ei meillä koskaan ole ollut tavaravuoria, mutta kevään 2015 jälkeen en ole hankkinut juurikaan mitään ylimääräistä. Silloin tein elämäni ensimmäisen karsintakierroksen ja hankin kirpputorirahoilla meille pergolan rakennustarpeet. Jo tuolloin kehittyi tunne siitä, miten turhia hankintoja sitä on tullut tehtyäkään (vaikka en oikeasti ole koskaan ollut mikään huithapeli-ostelija). Sittemmin kirpparikierroksia oli vielä kolme kappaletta, joiden jälkeen koitti tilanne, joka on ollut valloillaan jo viimeiset pari vuotta: meillä ei ole enää mitään ylimääräistä, rahanarvoista myytävää (paitsi se aikaisemmin mainitsemani crosstrainer).

Kodin selkiyttämistä buustasi aluksi sekin, että uuteen raksaan oli säästettävä rahaa. Ei tullut mieleenkään hukata sitä mihinkään turhaan. Tällainen tilanne kun kestää tarpeeksi pitkään, huomaa, ettei halua tuhlata vaikka pystyisikin. Seitsemän kuukauden pituinen asumisjakso parinkymmenen neliön mökissä taas opetti, miten vähällä voi tulla toimeen. Meillä oli esimerkiksi käytössä vain yksi iso ruokalautanen ja se riitti paremmin kuin hyvin.

Kun talo valmistui, emme muuttaneet aluksi kuin suurimmat huonekalut. Sovimme, että haemme mökin parvivarastosta tavaroita vain sitä mukaa, kun niitä tarvitsemme. Tuo oli kyllä superhyvä päätös, millä on ollut kauaskantoiset seuraukset. Asumista talossa on nyt takana jo kolme vuotta, eikä missään kaapissa majaile edelleenkään mitään turhaa.

Nykyisin nautin äärettömästi siitä, että koti on selkeä. Se tuottaa iloa ja hyvinvointia. Ja on helppoa siivota, kun liikuteltavia tavaroita ja pyyhittäviä pintoja on vähän. Eikä meillä ole oikeastaan koskaan mitään hukassa, koska tiedän täsmälleen, missä mikin tavara on.

Mutta se kodista. Minimalismiin viittaavia piirteitä kun allekirjoitan muiltakin sektoreilta. Asiat, joissa simppeli meininki myös näkyy, ovat muun muassa a) vaatekaappi, b) kalenteri ja arki, c) kulutustottumukset, d) paperit, e) ruokavalio, sekä jopa f) työelämä ja g) ihmissuhteet. Sekalainen sananen näistä jokaisesta:

a) Garderobi minulla on melko niukka, mutta sitä vaivaa yksi minimalismiin liittyvä paradoksi: ajatus siitä, että vain käyttökelvoton kelpaa poisheitettäväksi, estää minua heittämästä tiettyjä vaatekappaleita pois. Niitä ei ilkeä enää julkisesti pitää eivätkä ne kelpaa myytäväksi, mutta en siltikään pidä niitä käyttökelvottomina. Tiedän, että tämän on seikka, joka olisi osattava käsitellä, mutta toisaalta en ota asiasta stressiä: jos kaksi pahvilaatikollista vaatteita mökin parvella on tämän softcore-minimalistin heikkous, let it be.

b) Kalenteri ja arki minulla on väljää. Se oli sitä jo ennen koronaa enkä kestäisi, jos menoa ja meininkiä olisi kovinkaan paljon enempää. Kotiympyröiden rutiinit on parasta bestiä. Minimalisti osaa nauttia yksinkertaisista asioista ja tässä seikassa koen olevani nykyisin todella pro.

c) Olen aina ollut järkevä rahankäyttäjä, mutta viime vuosina vielä toiseen potenssiin korotettuna. En saa mielihyvää siitä, että ostan jotakin - päinvastoin. Mitä vähemmän minkäänlaisia hankintoja tarvitsee tehdä, sitä parempi. Omalla kohdallani tätä helpottaa se, etten tykkää kaupoissa pyörimisestä - en livenä enkä verkossa. Ja kun ei käy kaupoissa, ei tarvitse vältellä heräteostoksia. Meillä mies hoitaa jokaviikkoisen Prisma-operaation, joten voi oikeasti kulua kuukausiakin, etten astu jalallani yhteenkään kauppaan.

Olen todella vahvasti sitä mieltä, että oma kulutus täytyy osata säätää tulojen mukaan. Jos johonkin ei-välttämättömään asiaan ei ole varaa, sitä ei yksinkertaisesti hankita. Kunhan talolaina on joskus maksettu, haaveilen siitä että tulisimme toimeen todella vähällä.

d) Paperikasojen suhteen olin aikaisemmin leväperäisempi kuin nykyisin. Ennen riitti, että tärkeät dokumentit olivat jonkinlaisessa pinkassa kaapin perukoilla. Kyllähän sieltä etsimänsä löysi, mutta stressin kanssa. Tein täyskäännöksen viimeisimmän raksan alkaessa ja päätin alkaa mapittajaksi. Mikä nautinto onkaan, kun kaikille papereillekin on nyt oma paikkansa! Lippulappusten etsiminen on huomattavasti helpompaa, kun ne pystyy haarukoimaan tietyltä välilehdeltä. Säästettäviä papereita kertyy vielä digiaikanakin ja olen ottanut rutiiniksi mapittaa ne noin neljännesvuosittain.  

e) Ruokavalio minulla on jämpti. Tiedän, mitä ja minkä verran syön viikon aikana. Tämä johtaa siihen, että ruokahävikkiä ei synny käytännössä koskaan, mikä on tyypillistä minimalismissa.

f) Työelämässä koen harjaantuneeni huomaamaan, mikä on olennaista ja mikä ei. Mielestäni olen pystynyt toteuttamaan yksinkertaistamisen periaatteita työmaailmassakin, vaikka aina erilaiset hypet eivät siihen kannustaisikaan. Ammatillinen itsevarmuus kuitenkin lisääntyy ja osaaminen vahvistuu, kun uskaltaa pitää kiinni omasta punaisesta langastaan.

g) Ihmissuhteista olen oppinut, että vähemmän on enemmän. Muutama hyvä luottoystävä riittää, kaikki muu on plussaa. Ja kun kaikki muu on plussaa, huomaa rentouden johtavan siihe, että saa enemmän iloa kaikenlaisista mukavista kohtaamisista. Olen osannut jättää sellaisia ihmisiä taakseni, jotka tuottavat huonoja viboja. Toisaalta olen oppinut antamaan anteeksi sellaisille, jotka haluan pitää elämässäni. Loppujen lopuksi ihmissuhteisiinkin toimivat yksinkertaiset periaatteet, vaikka ne saattaisivat ensi-istumalta tuntua monimutkaisilta.

Minulla on mielessä vielä muutamia osa-alueita, joihin haluaisin minimalismia softcorena soveltaa. Niitä ovat digimaailma ja ajatusten karsiminen. Haaveilen siitä, että pystyisin karsimaan netissä ja somessa vietettyä aikaa ja samalla kohdentamaan sitä kehittäviin ja hyödyllisiin sisältöihin. Toivon myös, että pystyisin entistä paremmin mapittamaan digiaineistojakin. Oman pään sisällä haluaisin löytää vieläkin paremmat keinot ajatusmaailman yksinkertaistamiseen. Siis että en jumittaisi kohtuuttomasti typeriin ajatuskulkuihin ja että osaisin siirtää hyödyttömät mietteet narikkaan.

Mitä enemmän omaan elämään on ilmestynyt minimalismiin viittaavia piirteitä, sitä paremmalta se on tuntunut. Ääriversiota minusta ei kuitenkaan koskaan tule, vaan todennäköisesti pysyn jatkossakin tällaisena, joka napsii itselleen sopivimmat ainesosat käyttöön - kodin neliöistä en varsinkaan suostu luopumaan. Huomaan tätä kirjoittaessani, että yksinkertaistamisen ja asioiden selkiyttämisen teemasta pulpahtaisi ajatuksia enemmänkin, mutta säästetään ne tulevaisuuteen.

Nyt nautitaan tavallisesta sunnuntai-illasta, lumitöihin siis!

Meillä on autokatos!

Kun on useammassa aikaisemmassa postauksessa maininnut yhden jos toisenkin kerran autokatoksesta, on korkea aika viimein esitellä se. Joten tattadadaa, here it is!

Paketti tuli meille puolivalmiina Näppärä-autotalleilta; tehdasvalmiit seinäelementit ja kattotuolit nousivat paikoilleen yhdessä päivässä. Toimitusaste oli säältä suojaan, eli aluskate kuului settiin. Omia töitä olivat sitten päätykolmioiden panelointi, päätyräystäyden teko, kattoruoteiden kiinnitys ja katon pellitys, oven ja ikkunan asentaminen, yläpohjan panelointi sekä nurkkien ja muiden sipistelyä vaativien linjojen listoitus. Omien työvaiheiden materiaaleja ei tarvinnut erikseen hankkia, vaan ne kuuluivat Näppärä-tallien toimitukseen.

Autokatospaketti tupsahti pihaan marraskuun puolivälin jälkeen ja siitä eteenpäin kului kaksi viikkoa, kun vanhempani raksailivat tämän kaksistaan pilkkua vaille valmiiksi. Heidän apunsa oli korvaamatonta, sillä emme olisi miehen kanssa mitenkään pystyneet samanlaiseen suoritukseen - emme ajankäytöllisesti työarjen keskellä, mutta emme rehellisesti myöskään oman osaamisemme puolesta (puhumattakaan jaksamisesta). Oma roolini oli keittää taukokahveja, lämmittää piirakoita syötäväksi ja lenkittää vanhempieni koiraa. :') Raksailun aikana pompin työmaalla vain tarjoamassa näkemystä esteettisiin ratkaisuihin, kuvailemassa työvaiheita sekä pitelemässä sirkkelöitäviä lautoja. Kattoruoteiden askarointi sattui miehen vapaapäivien saumaan, joten hän pääsi sen homman ajaksi kiipeilemään yläilmoihin avuksi.

Viimeisen työvaiheen, yläpohjan paneloinnin, halusimme jättää minun ja miehen omiksi hommiksi. Melkeinpä vain siksi, että saisi sanoa tehneensä edes jotakin itse. :D Paneelit saimme paikoilleen joulun jälkeen, eli paketti oli kuin olikin purkissa ennen vuoden vaihtumista.

Hommiahan rakennuksen kanssa vielä riittää, kunhan kevät koittaa. Paneelit tulivat pohjamaalattuna, eli varsinainen ulkomaalaus odottaa vielä toukokuuta. Myös rännit ja syöksyputket ovat lähdössä myöhemmin tilaukseen. Ulko-oven lukko sarjoitetaan mätsäämään talon avaimen kanssa ja portaatkin olisi kynnykselle vielä nikkaroitava.

Niin, ja sähkövedot! Olen viimeiset viikot mietiskellyt, millä tavalla autokatos valaistaisiin. Tällä hetkellä voittavana vaihtoehtona on kiinnittää takaseinälle kaksi alaspäin valokeilan muodostavaa lamppua, jotka kuuluvat samaan tuoteperheeseen talon ja mökin ulkovalaisimien kanssa. Mietin kyllä ledinauhoillakin hurvittelua, mutta haluaisin että kokonaisuus täsmäisi yhteen muiden rakennusten kanssa. Autoille on tarkoitus kiinnittää lämmityspistokkeet seinään. Niin ihanaa, jos ensi talvena ei tarvitse enää sohlata roikkien kanssa! Varaston puolelle on tulossa sisävalaisin sekä sähköpistoke.

14 neliön varasto on eristämätön, eli sitä ei lämmitetä. Meillä ei ole koskaan aiemmin ollut näin paljoa kylmää säilytystilaa, joka tuntuu nyt ihan luksukselta. Enää ei tarvitse mietiskellä, minne ulkokalusteet menisivät talvisäilöön, eikä tarvitse siirrellä autonrenkaita muiden nurkkiin pyörimään. 

Myös katoksen puoli on väljä. Se on mitoitettu kahden auton leveydelle, mutta tarvittaessa suojaan mahtuisi ymppäämään kolmannenkin - testattu on. :') Itse en ole aiemmin autokatoksesta starttaillut ja vajaan kuukauden käyttökokemuksella tiedän jo kertoa, mikä tässä on ihan parasta: se, ettei tarvitse raapata tuulilasia! Jokatalvinen inhokkihomma on nyt historiaa, kun lasi pysyy katoksen alla jäättömänä.

Autokatos sijoittuu pihamaalla talon viereen. Rakennusten etulaidat ovat yhtenäisessä linjassa ja niiden väliin jää kulkukuja takapihalle. Olen hartaasti odottanut katoksen tuomaa näkösuojaa, sillä se rajaa näkymää järven puolelle entisestään. Enää ei pihaan ajaessa välttämättä hoksaa rannassa sijaitsevaa mökkiäkään. Visio katveessa olevasta takapihasta valmistui harppauksella, eikä yleiseltä tieltä pysty enää juurikaan kuikkimaan, mitä meidän ajanviettoalueillamme tapahtuu. Ja se on huippu juttu se!

Kustannusten puolesta tämä oli nyt viimeinen isompi rutistus koko tontin osalta. Kun on vuodesta 2015 saakka (silloin teimme tonttikaupat) säästänyt ja säästänyt läkähtymiseen saakka, tuntuu todella huojentavalta ajatella, että jatkossa puhutaan enää vain muutamien satasten investoinneista. Helpottavaa.

Autokatoksen budjetti jakaantui kahteen erään, sillä piirustukset, maatyöt ja sokkelin teetätimme jo talonrakennuksen yhteydessä. Oli edullisempaa nakittaa ne samaan könttään kuin teetättää erikseen. Samoilla tohinoilla saimme haettua aikoinaan rakennusluvankin. Jälkimmäisen vaiheen kustannus oli nyt sitten Näppärä-autotallien toimituspaketti.

Jotta talteen jäisi materiaalia myös tekovaiheista, liimaan tähän loppuun muutamia work in progress -kuvia. Ensimmäinen rivi on tehdaselementtien pystytyspäivältä ja kolmikon oikeanpuolimmainen kuva näyttää sen, mistä vaiheesta omat hommat starttasivat.

Loput kuvat on otettu vanhempieni ahertaessa. Tai no - ihan viimeinen otos on otettu minun ja miehen suorittamista yläpohjan panelointihommista. Puutavara säilöttiin raksan aikana katoksen alla, joten oli järkevää suojata se isoilla pressuilla.

 

Ihanaa, että tämäkin työmaa on nyt taputeltu!

 

 

Lue myös:

Ennenaikainen joululahja

Puusavottaa

Sokkelinvalu

 

 

12 x autuas loma

Ihanan kauan se kestikin, mutta nyt on alettava suukotella loma muistoiksi. Lepoviikot olivat kaivattuja, sopivan tavallisia ja kukkuroillaan muita kuin työhön liittyviä ajatuksia. Tuli tarpeeseen. Ajattelin hyvästellä joutilaisuuden nitomalla lomapäivien parhaat hiutaleet 12 kohdan listaksi.

Näistä koostui autuas loma:

• Aamukahvit. Olen kertonut aiemminkin, että vapaa-päivien ja lomien ykköstykki on aamukahvit pedissä. On niin ihana kekkuloida pari ensimmäistä tuntia lämpimän peiton alla, katsoa telkusta jotain kevyttä hömppää ja hörppiä kahvia.

• Luonto. Sanat eivät riitä kuvailemaan, miten kauniita talvipäiviä tammikuun alku on ollut täynnä. Puut notkuvat lunta ja auringonlaskujen aikaan näyttää siltä, kuin järven toisella puolella kohoavan Kiparin tausta leimuaisi tulta. Olen kerran jos toisenkin todennut pakahtuvani näistä näkymistä. Aikataulujen puolesta on ollut onnellista nähdä myös auringonnousuja. Kun niiden aikaan on tavallisessa arjessa työpaikalla, osaa lomalla pysähtyä olohuoneessa poukkoileviin auringonsäteisiin.
  

• Autokatos. Vieläkin ihmettelen, miten kivuttomasti saimme tehtyä siitä omat osuutemme loppuun.

• Holtiton syöminen. Annoin itselleni luvan repsahtaa ruokarutiineissa - ja olen nauttinut! Mitä ihania aterioita (puhumattakaan suklaan määrästä) on tullutkaan herkuteltua! Nyt koitan löytää taas iloa ja energiaa fiksummista valinnoista.

• Päähän putkahtaneet ajatukset. Olen loman aikana kirjoittanut päätäni tyhjäksi todella paljon. Etenkin ensimmäisinä päivinä olin käsi kiinni puhelimessa, kun raapustelin muistioon syyslukukaudella mieltä painaneita asioita. Tyhjennystapa toimi tällä kertaa ällistyttävän hyvin ja loman keskitienoilla oli runsaasti sellaisia päiviä, kun en ajatellut koulumaailmaa ollenkaan. Mielenpurkamisen jatkoksi alkoi päähän putkahdella loppulomasta inspiroivia ideoita. Siis sellaisia, jotka liittyivät vapaa-aikaan ja Blawhin hommiin. Niitä on ollut superkiva kirjata ylös.

• Seurakoira Armas. Olen useampina päivinä pysähtynyt päivittelemään, miten tuo poju osaa olla niin messissä joka asiassa. Välillä ihan naurattaa, miten ihmismäisesti koira osaa käyttäytyä.

• Paperityöt. Vuodenvaihteen paperiset to do:t alkavat olla jo rutiinia, mutta joka kerta niiden valmistuminen riemastuttaa.

• Miniverkkokurssit. Olen osallistunut parille pienelle verkkokurssille ja yllättäen olen nauttinut niistä hirmuisesti. Jopa siinä määrin, että olen katsellut osan luennoista kahteen kertaan.

• Sosiaaliset pilkahdukset. Olen ottanut aikaa vierailla muutaman tärkeän ihmisen luona ja toisaalta myös meillä on käynyt hurmaavaa kahvitteluseuraa.
  

• Kodin jouluilme. Kuten aikaisempinakin vuosina, puran joulukuusen vasta Nuutinpäivänä. Minun puolestani voisin fiilistellä sen kanssa vaikka helmikuuhun saakka! Ei niinkään joulu mielessä, vaan etenkin valoista syntyvän tunnelman myötä. Kahvikupillisten lisäksi on joka-aamuinen kohokohta ollutkin naksauttaa kaukosäätimestä kuusenvalot päälle.

• Samat leggarit ja villapaita. Täällä ei ole paljon pyykkiä tarvinnut pestä, kun koko loma on tullut vedettyä läpi samoissa kotivaatteissa. No okei, taisin minä kerran pyöräyttää asukokonaisuuden koneessa, mutta muuten olen hiihdellyt täällä lähestulkoon samoissa kotoisissa vaatteissa 24/7.

• Tavalliset päivät. Ehkä kaikesta rentouttavinta on ollut viettää ihan tavallisia päiviä. Siis sellaisia, jolloin ei ole ollut mitään spesiaaliohjelmaa ja aikaa on saanut käyttää perusasioisen tekemiseen huolella. Ei ole tarvinnut ryntäillä aikataulujen kanssa.
  

Kippis lomalle ja tervetuloa arki!

Näin toteutat unelmasi: 6 askeleen toimintamalli

Kerran eräs ihminen totesi, ettei ole koskaan tavannut yhtä päämäärätietoista henkilöä kuin minä. Sellaista, joka tietää tasan tarkkaan mitä haluaa elämältä ja kaiken lisäksi vielä kykenee saavuttamaan sen. Muistan, miten tuo huomio pysäytti silloin ja pysäyttää vieläkin. Pyysin henkilöä tarkentamaan, millaisiin asioihin hän havainnollaan viittasi. Kuulemma aina opiskelualan valitsemisesta työelämään ja kodinrakentamiseen. Vertasi siihen, kuinka moni haparoi ylipäätään jo sen kanssa, mikä on se oma juttu, saati sitten millä tavalla haluttuun lopputulokseen pääsee. Nyökyttelin. 

 

On totta, että olen ollut jo hyvin nuoresta pitäen päämääräsuuntautunut. Kun minulla on siintänyt mielessä jokin tavoite, olen johdonmukaisesti taapertanut sitä kohti. Sitä en osaa selittää, miksi tavoitteet tai elämän etapit ovat aina näyttäytyneet minulle melko selkeinä – useimmiten näen visiot niin terävinä, että niitä kohti on helppo fokusoitua. Silloinkin, vaikka matka olisi pitkä ja pelottava. 

 

Ulkopuolelta tarkasteltuna astuu kuoppaan, jos kuvittelee että se mikä näkyy muille, on oikea totuus. Vaikka jäävuorivertaus on kliseinen, sopii se tähän luotisuorasti: vedenpinnan yläpuolelle pilkottava huippu on vain pienen pieni hiutale siitä, mitä kokonaisuuteen oikeasti kuuluu. Lopputuloksen takana on todellisuudessa kuutioittain sellaista massaa, joka ei tule koskaan muiden nähtäväksi. Ei koskaan.

Omassa elämässäni huomaan, että unelmien toteuttamisen kanssa on toistunut vuodesta toiseen tietty kaava. Miksi en kirjoittaisi sitä auki teillekin? Ehkäpä tämä muotti saa jonkun sisuuntumaan siinä määrin, että maailmasta löytyy tulevaisuudessa ainakin yksi toteutunut unelma enemmän. Siispä: 

 

 

6 ASKELEEN TOIMINTAMALLI UNELMIEN TOTEUTTAMISEKSI 

 

1. Tee ajatustyö. Ensimmäinen vaihe vaatii paljon itsetutkiskelua. Vaikka inhoan termejä arvot ja arvokeskustelu, mietiskelen niitä oikeasti aika runsaasti. Edellyttää kanttia miettiä, mikä on itselle todellisuudessa merkityksellistä, mitä oikeasti tarvitsee ja missä vaiheessa elämää. Koen, että itse olen ponnistellut yhteiskunnallisia arvoja vastaan aika paljonkin. Vaikka yleinen mielipide on useissa aihealueissa melko vahva ja ohjaavakin, omassa elämässä harvemmin pääsee toivottuihin lopputuloksiin normatiivisia arvoja seuraamalla. 

 

Ajatustyöhön kuuluu myös tulevaisuusjossittelu. Jos nyt teen tämän siirron, kuinka se vaikuttaa elämääni kahden vuoden päästä? Jos jätän tämän tekemättä, miten se näkyy tulevaisuudessa? Millaisten periaatteiden pohjalta seison peliliikkeideni takana? Itse ajattelen ratkaistavien asioiden skenaarioita melko paljon. Jossittelen, spekuloin ja käyn päässäni läpi jopa erilaisia keskusteluita ja väittelyitä. Riitojakin! Joskus toivon sydämeni pohjasta, että osaisin sulkea tämän tavan itsestäni välillä offille, vaikka toisaalta tiedän, että se auttaa minua kohtaamaan tulevaa. 

 

2. Muotoile unelmasta selkeä tavoite ja lukitse se. Kun tietää mitä haluaa, on olennaista muotoilla se ytimekkääksi tavoitteeksi. Omalla kohdallani tämä on hyvin sitova hetki, sillä yleensä olen luovinut prosessin läpi aina, kun olen itselleni jonkin tavoitteen asettanut. 

 

Tavoitteen määrittelemiseen kannattaa käyttää harkintaa. Tärkeää on, että tavoite olisi mahdollisimman konkreettinen ja oikein mitoitettu. Konkretia helpottaa toiminta-askeleiden puntaroimista ja mitoitus ennustaa toteutumismahdollisuuksia. Itse koen saavuttaneeni suurimmat onnistumiset silloin, kun olen asettanut tavoitteet ensiarvelulta turhan huikeiksi. ”Eihän tämä ole mahdollista” -ajatusharha on hetken kuluttua vaihtunut ällistyneeksi ”Perhana, kyllä tämä voi onnistua!” -ihmettelyksi. Itsensä on kuitenkin tarpeen tuntea; joku toinen voi ponnistelun sijaan lamaantua ylimitoitetun tavoitteen edessä. Omannäköinen ja itselle sopiva tavoite on vetovoimainen ja motivoi pitkälläkin tähtäimellä. 

 

3. Määrittele konkreettiset teot. Ei riitä, että tavoite on selvillä. Seuraavaksi täytyy todenteolla miettiä, mitä tosielämän toimia vaaditaan, jotta tavoitteeseen on mahdollista päästä. Useimmitenkaan vain yksi teko tai toimintatapa ei riitä, vaan toiminta-askelia tarvitaan useampia. Yhdessä näistä syntyy suunnitelma, joka saattaa edetä portaittain. Itse tykkään etappiajattelusta ja yleensä mietiskelenkin toiminta-askeleet vaiheittain: "Mitä minun täytyy tehdä nyt, jotta pääsen ensimmäiselle pysäkille?" 

 

Jos kokonaistavoite liittyy vaikkapa säästämiseen, ei minulle useimmitenkaan riitä toiminta-askeleeksi toteamus: "Säästä kuukaudessa X euroa". Mietin tuon summan taakse pidemmälle ja teen tarkempia määrityksiä tähän tyyliin: a) en tee kaupoista muita kuin välttämättömiä Prisma-ostoksia, b) aherran sivutöitä 10 tuntia enemmän, c) myyn crosstrainerin pois. Toivomalla ei tapahdu, vaan toiminta-askeleiden täytyy oikeasti olla konkretiaa. Mikäli tarpeen, kannattaa tässä vaiheessa käyttää aikaa tiedon kartuttamiseen.

4. Aloita. Kun suuntaviivat ovat selvillä, täytyy prosessi tönäistä liikenteeseen. Alku on aina sikäli haastavaa, ettei silloin ole kertynyt vielä dataa onnistumisista. Tässä vaiheessa täytyy vain luottaa tulevaan ja ennen kaikkea itseensä. Aloitusvaiheessa voi useimmiten pelottaa, mutta se kuuluu asiaan. Pelkoa ja epävarmuutta vain tulee sietää, jotta matka jatkuu. Omasta elämästäni muistan yhden erään erityisen pelottavan hetken, vajaan parin vuoden takaa. Silloin minun piti soittaa eräs puhelu, joka vaadittiin yhden unelmamatkan aloittamiseksi. Tuossa hetkessä reagoi koko kroppa, kun pelkäsin luuriin tarttumista ja epäonnistumista niin paljon. Helpottavin ajatus siinä hetkessä oli tämä: Mitä menetän, jos yritän? En mitään! Tätä ajattelutapaa olen koittanut käyttää muissakin pelottavissa tilanteissa ja useimmiten puntaroinkin sitä, kadunko enemmän uskaltamista vai sitä, etten uskalla.

 

5. Jaksa jatkaa. Kun prosessi on vauhdissaan, on olennaista pitää se käynnissä. Itseään tulee tsempata, jotta jaksaa toistaa toiminta-askelia. Keskeneräisyyttä tulee sietää, se on fakta. Samalla voi kuitenkin yrittää nähdä välietapit ja iloita niistä. Tässä vaiheessa unelmien tavoittelua käytän yleensä aikaa inspiroivien tekstien lukemiseen ja muiden samankaltaisessa tilanteessa olevien henkilöiden ihailuun. Saan draivia siitä, kun luen muiden onnistumisista ja ajatuksista aiheen ympärillä. 

 

Jatkamisvaiheessa tulee tavanomaisesti myös takapakkeja. Vastoinkäymiset ja hidasteet kuuluvat mihin tahansa prosessiin, sillä elämä ei ole koskaan niin supsikasta, etteikö sellaisia ilmenisi. Joskus käy niin, että unelmaa tavoitellessa päätyykin käyttämään sellaisia toiminta-askeleita, joita ei aluksi arvannut olevan olemassakaan. Tärkeintä on luottaa siihen, että unelma kyllä toteutuu – vaikkapa sitten sellaisin keinoin ja reitein joista ei aloittaessaan edes tiennyt. 

 

6. Tattadadaa! Unelma on saavutettu! Pysähdy sen äärelle. Juhli sitä. Ihastele ja ällistele. Usein käy niin, että mitä lähempänä olemme unelman saavuttamista, sitä pienemmältä ja arkipäiväisemmältä se alkaa tuntua. Tästä harhasta pitäisi pystyä pyristelemään irti – paras keino on yrittää tavoittaa fiilikset prosessin alusta. Itse koen, että on todella tärkeää todeta ääneen, että ”Ei hitto, tämä on nyt oikeasti tässä!”, koska jos sitä ei tee, ei koskaan tajua saavuttaneensa unelmaa. Viimeisen vaiheen ihastelu ja tiedostaminen lisää yhtä sun toista asiaa: esimerkiksi kiitollisuutta, onnistumisen kokemuksia, tunnetta pystyvyydestä, itseluottamusta ja onnellisuutta. Siksi sitä ei kannata jättää missään nimessä väliin, saati surullisen suomalaiseen tyyliin vähätellä. You did it!

Jos joku kysyisi, mitä ominaisuuksia päämäärätietoiseen unelmien tavoitteluun tarvitaan, pystyisin listaamaan omalta kohdaltani ainakin nämä: itsetuntemus ja usko omiin kykyihin, organisointitaito, rationaalinen ajattelu mutta kuitenkin intuitiivinen rohkeus, sinnikkyys sekä kateusgeenin puuttuminen. Tiedän, että minun elämässäni nämä ovat auttaneet unelmien tavoittelussa ja toteuttamisessa.

 

Jos taas joku kysyisi, mitkä ominaisuudet estävät unelmien tavoittelua, vastaisin omalta kohdaltani nämä: toisinaan ilmenevä alavireisyys, jaksamisbalanssi, kyvyttömyys päästää irti ikävistä kokemuksista sekä tiettyihin elämän osa-alueisiin liittyvät voimakkaat pelot. Lohdullista on, että näistäkin huolimatta olen pystynyt toteuttamaan unelmiani siten, että jonkun silmissä olen hänen tuntemistaan ihmisistä päämäärätietoisin. 

 

Vaikka omassa päässäni toteutan tämän mallin mukaisia prosesseja melko automaattisesti, tuli mieleeni konkretisoida se paperille asti. Lopputuloksena syntyi juliste nimeltä Unelmakartta. Kyseessä on 50x70 -kokoinen printti, joka toimii ajattelun työkaluna ja ohjaa toimintaa kohti päämääriä. 

 

Unelmakartta kokoaa yhteen kaikki elämän osa-alueet. Siihen kirjataan tietylle aikajaksolle määritelty tärkein tavoite sekä hyvinvointiin, ihmissuhteisiin, kokemuksiin, talouteen, työhön, kotiin ja muihin asioihin liittyvät tavoitteet. Lisäksi karttaan kirjataan, mitä aikajakson aikana vahvistetaan ja mistä luovutaan. 

 

Kutakin osa-aluetta kohti on varattu kaksi tekstilaatikkoa. Idea on, että ylempään laatikkoon kirjataan ensin selkeäksi tavoitteeksi muotoiltu unelma ja alempaan laatikkoon se pilkotaan pienemmiksi käytännön teoiksi. Eli unelmasta tehdään ensin tavoite ja sitten se määritellään edelleen konkreettisiksi toiminta-askeleiksi.

 

Unelmakartta toimii suuren muistilapun tavoin ja sen tarkoitus on ylläpitää huomiota olennaisiin asioihin ja tekoihin halutun ajanjakson aikana. Tähdellistä on, että juliste asetetaan johonkin sellaiseen paikkaan, jossa sitä silmäilemään sitä säännöllisesti. Näin kartta ohjaa arkea automaattisesti. 

 

6 askeleen toimintamalliini sovitettuna Unelmakartan tekeminen tukee vaiheita 1-4 (ajatustyö, tavoitteiden määritteleminen, toiminta-askeleiden kirjaaminen ja aloittaminen), mutta ennen kaikkea auttaa jaksamaan ja jatkamaan vaiheessa 5. Viimeisessä ällistelyvaiheessa kartta toimii mieleenpalauttajana ja tiedostamisen välineenä. 

 

Jos arvelet, että haluaisit kokeilla Unelmakarttaa pohjana omien tavoitteidesi toteuttamiselle, se löytyy tilattavissa täältä.

 

Unelmista ja niiden toteuttamisesta riittäisi aihetta lukuisiin postauksiin, mutta tämä on hyvä päättää Walt Disneyn yhteenvetoon: 

 

First, think. Second, believe. Third, dream. And finally, dare. 

 

 

P.S. Puuttuuko sinulta vielä tämän vuoden sisustuskalenteri? Tässä viimeisessä kuvassa keikaroi tekemäni juliste, joka löytyy ilmaiseksi ladattavissa täältä. Nappaa linkki talteen ja tulosta sisustuskalenteri esille. Toimii A4-koossa, mutta on edukseen etenkin A3-kokoiseksi printattuna. :)

 

 

 

Somevuosi 2020

Vuoden viimeisen päivän perinne jatkuu: on aika pysähtyä pallukkapostauksen myötä päättyvän ajanjakson äärelle. Postaus sisältää (some)kuulumisia ja kolme kuvaa vuoden jokaiselta kuukaudelta. Otokset on poimittu joko täältä blogista tai Instasta. Let’s go.

Tammikuun aloitin tieten tahtoen toimeliaasti. Otin tavoitteeksi arkiaktiivisuuden, jonka kanssa onnistuinkin vallan mukavasti. Kuukauden alkupuolella teimme reissun Jyväskylään. Siellä hotelli oli upgreidannut huoneemme messevästi ylöspäin. Miehen koulutuspäivän ajaksi jatkoin matkaa Jämsään, missä kyläilin rakkaan ystäväni luona. Tänäkin vuonna hankifutisturnaus kuului tammikuun ohjelmaan. Tapahtuman jatko-osana vietimme illan menojalka vipattaen Einin keikalla. Kuun lopussa treffasin toista rakasta ystävää ja tutustuin heidän uuteen perheenjäseneensä, pikkuiseen Iita-collieen.

Helmikuukin starttasi sosiaalisesti, kun vietin heti kuun ensimmäistä päivää ystäväpariskunnan seurassa. Valon määrä lisääntyi ihanasti ja tankkasinkin energiaa jokaisesta auringonpilkahduksesta. Kuukausi piti sisällään paljon ulkoilua, saunomista, kahvittelua ja kylpemistä. Lumet sulahtivat melko vähiin, joten ajatukset alkoivat kiertyä pihasuunnitelmiin. Blogin puolella ihmettelin oliivipuita, jotka olin onnistunut pitämään elossa jo vuodesta 2018 saakka. Kertoilin myös postauksen verran elämästä koiran kanssa.

Maaliskuussa vietimme miehen kanssa ensimmäisen kerran yhteistä hiihtolomaa. Meillä kävi kylässä lomavieraita, mikä oli tosi mukavaa. Lunta tupsahti taas enemmän, joten maisemat näyttivät normaalin talvisilta. Kävin huiputtamassa Armaksen kanssa Kiparin, joka on paikallinen näkoalapaikka. Aurinkoisesta päivästä ja huipulla hörpityistä kaakaoista jäi mukava muisto. Kuukauden puolivälissä rysähti sitten koronatodellisuus päälle. Etäkouluilun starttaaminen oli todella stressaavaa, mutta muutoin kotoilu oli ihanaa. Jaksaminen tuntui olevan paljon parempaa kuin tavallisessa arjessa ja lisäsin liikuntamääriä tietoisesti. Vietimme miehen ja Armaksen kanssa todella paljon aikaa järvenjäällä ja kameran kuvarullalle taltioitui käsittämättömän upeita auringonlaskuja. Maaliskuun lopussa juhlimme uravaihdoksen tehnyttä miestä, joka pätevöityi ammatilliseksi opettajaksi.

Huhtikuu kului pääosin kotiympyröissä omalla porukalla. Korona-arki järkevöityi ja etätyöt löysivät selkeämmät muotonsa ja aikataulunsa. Koska sekä minä että mies opetimme etänä, piti kodin tilojen kanssa jakautua: mies opetti talolta käsin, minä perustin oman työpisteeni mökille. Kevään edetessä ja luonnon sulaessa aloitimme nurmikkoprojektin. Kaikki pihamaat piti tasoitella ja harata rautaharavalla siistiksi. Homma oli raskasta mutta palkitsevaa. Huhtikuun loppupuolella sain valmiiksi kaunokirjoitusoppaan, jota olin työstänyt Blawhille pitkän huikosen. Kuun viimeiset päivät olivat juhlaa täynnä, kun lähipiirin useat synttärit sattuvat aina tähän saumaan.

 

Toukokuussa saimme pihojen tasoittelun valmiiksi, mutta odottelimme siementen kylvämistä kuun loppupuolelle. Etäkoulu loppui ja sen kunniaksi suursiivosin mökin ja tein blogiin analyyttisen postauksen. Kelit olivat huikeita ja avasimme hetken mielenjohteesta soutukaudenkin. Nurmikkoprojektin jälkeen teimme pohjan roskakatokselle ja minä valttasin mökin terassit harmaaksi. Kuun lopussa kiepsautin kotona ensimmäistä kertaa järjestystä uuteen uskoon ja viimein koitti enemmän kuin ansaittu kesäloma.

 

Kesäkuu oli todella kuiva ja nurmen kanssa alkoi olla jo suuri huoli, menikö istutus kuumuuden vuoksi mönkään. En enää pysynyt kärryillä, montako iltaa kului koppuramaata kastellessa. Askarteluprojektit jatkuivat ja seuraavaksi teimme roskakatoksen valmiiksi. Olin siitä superonnellinen! Sen jälkeen pihaan tupsahti kilometrin verran terassilautaa ja aloitimme talon etu- ja takaterassien viimeistelyt. Hommien lomassa kyläilin ystävän luona Siilinjärvellä ja tapasin opiskelukavereita Jyväskylässä. Blogissa esittelin mökin DIY-pesuhuoneen. Kuun puolivälissä lämpöaalto tussautti ilmoille valtavat mäkäräparvet, eikä ulkona pystynyt olemaan ollenkaan. Onneksi pirulaiset hävisivät pian samanlaisesta kertalaakista kuin tullessaan. Hankimme viimein SUP-laudan meillekin ja harjoittelimme pysymään sillä pystyssä. Myös Armas uskalsi pompata laudan kyytiin. Kesäkuun loppupuolella vietimme meillä tyttöjeniltaa, kunnes päälle iskeytyi voimakas myrsky. Se katkoi puita niin paljon, että jäimme tienperukalle mottiin. Kuun lopussa tutustuimme uuteen koirakaveriin, pikkuiseen Leinoon. Sitten lähdimmekin reissuun kohti etelää.

 

Kesä-heinäkuun vaihteessa teimme ensimmäisen kesälomareissun. Roadtripin varrelle osuivat Turku, Tampere ja saariston rengastie. Oli todella kiva reissu, jonka kuviin palaa mielellään. Tampereella sain houkuteltua miehen ensimmäistä kertaa pakohuonepeleille. Kotiutumisemme jälkeen alkoi normaali kesä sateineen ja nurmikko sai viimein luonnon omaa buustia. Se alkoi pikkuhiljaa vihertymään. Terassialueet valmistuivat ja hankin aikomuksistani huolimatta jo ensimmäisiä istutuksiakin altaisiin. Heinäkuussa suppailimme ja teimme pieniä päiväreissuja lähialueille. Kävimme muun muassa Joensuussa, Kolilla ja Kajaanissa. Kotihuudeilla kävimme reippailemassa läpi luontopolun, jonne emme olleet aikaisemmin suoriutuneet. Kuun lopussa lähdimme jälleen kohti Turkua. :’)

 

Turun liepeiltä kävimme hakemassa helpotusta miehen autokuumeeseen, mutta yhdistimme samalle reissulle muutakin tekemistä. Elokuun alkajaisiksi matkailimmekin sitten Turun ohella Uudessakaupungissa ja Mathildedalissa, missä kävimme katsomassa kesän ensimmäisen ja viimeisen kesäteatteriesityksen. Nurmi alkoi jo näyttää oikealta nurmelta ja postasin pihanäkymistä blogiin maratonpostauksen. Ennen työarjen alkamista ehdimme tekemään vielä reissun Ouluun. Juhlimme myös kummipoikani konfirmaatiota. Elokuun meno-osuudesta vastasi Aikakoneen keikka paikallisessa pubissa. Peukaloita emme jääneet vielä pyörittelemään, vaan aloitimme uuden pikkuraksan, puuvaraston. Kesä loppui. Kiitollisena menneistä kuukausista tein blogiin koonnin kesämenoista.

 

Syyskuun alkajaisiksi askartelin etupihan puolelle koristerimoituksen. Lanseerasin Blawhille uuden tuotteen, reseptivihkon. Kelit kääntyivät syysruskan puolelle ja järvimaisemista sai kauniita kuvia. Puuvaraston teko jatkui ja samalla jännitin, ehtivätköhän vanhempieni mökiltä roudaamani vaahterat juurtua ennen talvea. Pääsimme miehen kanssa juhlimaan ystäväpariskunnan moninkertaista onnea.

 

Lokakuun alussa puuvarasto valmistui ja postasin siitä blogissa. Olin ystävän koiralle dogsitterinä ja sosiaalinen elämä oli kahvittelujen merkeissä vilkkaampaa kuin edelliskuussa. Syyslomalla kävimme ukin luona Nilsiässä ja reippailimme Tahkolla. Saimme myös poltettua suuret kasat risuja meidän tontilta – juuri sopivasti ennen ensilunta. Armas hurmioitui, kun Iita-tyttönen kävi perheineen kylässä. Loman lopettajaisia vietimme mökillä saunoen. Lokakuussa starttasin takan kanssa lämmityskauden ja tulta tuli pidettyä yllä ahkerasti. Blawhin tuoteperhe kasvoi jälleen yhdellä uutukaisella, kun julkaisin Joulun suunnitelmat -vihkosen. Kuun lopussa vietimme erään pikkuneidin synttäreitä, käristimme takkamakkaroita ja virittelimme jouluvaloja.

 

Marraskuussa jännitti todella paljon, sillä odottelimme autokatostoimitusta. Se tupsahti pihaan kuun puolivälin jälkeen. Siitä alkoivat raksaviikot, kun vanhempani nikkaroivat kokonaisuuden valmiiksi. Marraskuu oli pimeä ja väsyttävä, mutta mieliala säilyi ällistyttävän hyvänä. Etuterassi sai koristuksekseen perinteisen männyn. Sosiaalisuutta oli ohjelmassa muutamien illanistujaisten verran, joista jälkimmäiset olivat tunnelmalliset pikkujoulut mitä kauneimmassa miljöössä. Aloitin joulusiivoukset jo marraskuun loppupuolella, joten kuun viimeiset päivät kuluivat paikkoja puunatessa

 

Joulukuuta sai fiilistellä valmiissa joulukodissa. Tein suursiivouksen myös mökillä ja laittelin joulua myös sinne. Autokatosraksa valmistui ennen kuun puoliväliä ja sen jälkeen sai hellittää raksastressistä. Tein piparitalon, roudasin jälleen ison joulukuusen Kuopiosta ja järjestin pikkujoulut. Joulunvietto sujui perinteisellä kaavalla, sopivan rennosti. Koska ystäväpariskunta vietti omaa lomaansa täällä meidän huudeilla, näimme ristiin rastiin useamman kerran. Vuoden viimeisinä päivinä teimme miehen kanssa oman loppurutistuksemme, kun nikkaroimme autokatokseen yläpohjan. Sen jätimme tarkoituksella omiksi hommiksi ja voi lautakasa sentään, miten hyvä fiilis tuli urakan valmistumisesta! Ensi vuodelle jäi enää katoksen maalaaminen ja rännien tilaaminen.

Tästä vuodesta jäi käteen mukava fiilis. Maailmanlaajuisesti vuosi oli kurja, mutta itselle tällainen kotoilu sopii hyvin. Jokainen kuukausi piti sisällään kivaa ohjelmaa – juurikin sitä aktiivisuutta, jonka tammikuussa asetin tavoitteeksi. Saimme nikkaroitua valtavasti ja pihapiiri valmistui isoin harppauksin. Opin puolustamaan paremmin itseäni ja tuin myös muita. Tajusin löytäneeni elämääni uusia ihania ihmisiä. Tuntuu, että vuosikausien jälkeen osasin ja sain olla oma itseni – juuri se Kristiina, joka oikeasti olen. Eikö se ole jo aika hyvin yhdeltä vuodelta?

Mitä ihaninta uutta vuotta 2021!

 

P.S. Edellisvuosien pallukkapostauksiin pääset tästä vuosilukua klikkaamalla: 

2019

2018

2017

2016

2015

2014

2013