22.12.2014

Joulufiiliksiä Joensuun Taitokorttelista

Moikka! Täällä on jouluhuiske parhaimmillaan: kuusi on kannettu sisään, lahjoja paketoidaan, kynttilöitä poltellaan, jäälyhtyjä tehdään, jouluvieraita kahvitetaan ja viimeisiä siivouksia lopetellaan. Siksi ei siis ole aikaa tuhlattavaksi höpöttelyihin, joten antaa kuvien puhua puolestaan.

Kävimme eilen naisporukalla adventtireissussa Joensuussa. Tärkein käyntikohde oli tietenkin Taitokortteli ja sen joulukylä. Kuvatulva siis sieltä. Minun (a.k.a. entinen heppahullu) lemppareitani olivat ehdottovasti tonttulakkiset pikkuponit!


Taitokortteli koostuu herkkukahvilan ja salonkien lisäksi monista pienistä putiikeista, joihin oli loihdittu jouluista tunnelmaa. Oma lempparini näistä on ehdottomasti vintillä sijaitseva Sarustiikka - aivan omaa luokkaansa ihanine, omalaatuisine sisustustuotteineen. Viimeiset kuvat ovatkin kyseisestä putiikista.


Toivottavasti teilläkin on yhtä positiivinen huiske päällä kuin täällä! Minulla vähän laahaa sattuneesta syystä nyt kommentteihin ja sähköposteihin vastaaminen, mutta palaan niiden pariin heti kun on aikaa istahtaa koneelle hieman pidemmäksi aikaa. *<|:)

Joulutohinaa!


6 kommenttia:

  1. Kodikas paikka ja paljon kivaa nähtävää! Joulun tunnelmaa sinulle toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippis paikka, vaikken oikein mitään osannut hankkiakaan - fiilistelin vain! :) Suloista joulutunnelmaa sinnekin! <3

      Poista
  2. Voi ihanuuden ihanuus <3 kyllä on mahtavan näköinen paikka :) tahtoo kanssa :)

    Ihania joulu valmisteluja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mahtava paikka. Missään muualla en ole nähnyt vastaavaa kahvilaa, jossa on eri salonkeja valittavana kupposteluun. Ja Sarustiikka on liikkeenä ihan oma, upea maailmansa - sitä fiilistelen vieläkin! :)

      Iloa sinnekin jouluvalmisteluihin! <3

      Poista
  3. Ihanalta paikalta näyttää. Mukavaa joulua ♥

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...