14.8.2015

Tietsikkaongelmia

Heippa! Vaikka voisi luulla, että arki on vaikuttanut bloggaustahtiin, ei asia kuitenkaan niin ole. Päinvastoin, nyt tuntuisi siltä, että tuttu päivärutiini oikein vaatii taas jokapäiväisen hetken oman ja muiden blogien maailmassa. Mutta ei. Meitsin tietokone on vedellyt jo pitkään viimeisiään ja nyt se ei enää suostu käynnistymään. Olen tällä viikolla yrittänyt vuoroin helliä ja paukutella sitä, mutta mikään ei aiheuta reaktioita. Onneksi se lähetteli ennakkomerkkejä tilastaan jo hyvissä ajoin, niin ehdin varmuuskopioida kaikki tiedostot talteen. (Tai jos rehellisiä ollaan, niin mies pakotti siirtämään ne ajoissa.) Huh. Aion nyt viikonlopun aikana kartoittaa vaihtoehdot ja marssia maanantaina laitehankinnoille. Sitten taas bloggaillaan.


Tähän kuvitukseksi lätkäisin muutamat instakuvat. Menneet päivät ovat olleet melkoista vuoristorataa, niihin on sisältynyt niin onnea ja innostusta kuin hillitöntä tuskaisuuttakin. Olemme viettäneet miehen kanssa vuosipäivää ja juhlistaneet sitä reissulla Jyväskylään. Puoli vuosikymmentä yhdessä, se on hurahtanut ihanan poikulin kanssa hurjan nopeasti! ♥ Vuosipäiväreissun teimme viime viikonloppuna ja sitä ennen kävimme loikoilemassa Kalajoen Hiekkasärkillä. Oikein mukavia ja rentouttavia puuhia loma-ajan lopuksi. Kalajoella nukahdin hietikolle, ja siinä hetkessä onnistuin mielestäni hipaisemaan kesäloman todellista ydintä.

Tämä viikko onkin sitten tasapainottanut tuota onnea ja autuutta, kun työarki paukahti päälle kyselemättä. Olen ollut itse tällä viikolla hurjan väsynyt ja tavoistaan poiketen mieskin on ottanut pitkiä päivänokosia. Auringosta en ole osannut enää iloita, sillä tuntuu, että nyt se paistaa vain kettuillakseen. Tässä on ehtinyt taas työmatkoja ajellessa haaveilla niin lottovoitosta rantalomaan kuin itsensä elättämisestä kokoaikaisesti yrittämälläkin. Kaikista konkreettisin hetki loman loppumisessa oli se, kun työnsin aamukahvien tahrimat lakanat pesukoneeseen. Enää ei ole aikaa puolipäivään kestäville petikupposille. Voih.

Täytynee ruveta tekemään toimintasuunnitelmaa tästä melankoliasta nousemiseksi. Ei olotilassa rypeminen auta. Ekana laitan huomiselle loton vetämään. Mites siellä on otettu arjesta kiinni? Monista blogipostauksista päätellen ilolla ja tyytyväisenä. Sanokaa nyt joku muukin, että jatkoloma olisi vielä kelvannut! :D


3 kommenttia:

  1. Kiva kun pääsit vähän postaamaan :) nuo tekniikka ongelmat ovat kyllä varsin syvältä!!

    Täällä arki alkanut odotettua paremmin. Saa nähdä missä vaiheessa rysähtää..

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  2. Jatkoloma olisi todellakin kelvannut täälläkin ja ihan samoilla fiiliksillä lopettelin lomaa. Mutta siitä se sitten taas iloksi muuttui kun pääsi tai joutui töihin. Olitte sitten kalajoella, ihan meidän nurkilla. Meille on siitä vajaa tunnin ajomatka. Ensi kerralla kurvaatte tätä kautta :)

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva lukea tämä postaus. Kyllä tämä eka viikko on ollut todella tahmeaa. Väittäisin, ettei ihmistä ole tarkoitettu elämään kellonviisareiden välissä ja miettimään virka-aikaa. Kyllä täällä haaveillaan lottovoitosta, välivuodesta tai edes irtiotosta johonkin. Ei mitenkään haluaisi juosta oravapyörässä, jota joku muu pyörittää, eikä edes aina tiedä mikä se joku on. Tsemppiä syksyyn :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...