Introvertin elämä ei muuttunut – se sai lisäbuustia

Viime viikkoina on usealla ollut tarve pitää koronaa yllä puheissa ja postauksissa, mikä on luonnollista. Itse en ole k-sanaa somessa viljellyt tai kommentoinut, sillä olen ajatellut, ettei minulla ole aiheeseen sen kummempaa lisättävää. Todennäköisesti jatkan samalla moodilla jatkossakin, mutta teen linjasta poikkeuksen tämän postauksen verran. Sillä kyllä, ajatuksiahan aiheesta risteilee meillä jokaisella, julkistipa niitä tai ei. Ajattelin koota mietteitä ylös paitsi muistojälkien jättämiseksi, myös oman näkökulman ylöskirjaamiseksi. Tässäpä siis jokseenkin hajanaista ajatusvirtaa, lähinnä arkivaikutusten kannalta:

• Introvertin elämä ei muuttunut. Menneet viikot eivät ole vaikuttaneet omaan vapaa-aikaani juuri yhtään. Työhommat kylläkin mullistuivat etätöiden vuoksi, mutta niiden osalta voisi olla aineksia ihan erilliseenkin postaukseen. Virka-aikaa en siis taida nyt sen kummemmin käsitellä. Vapaa-aika ei kuitenkaan muuttunut mitenkään, sillä olen kotoillut ihan samalla tavalla aikaisemminkin.

• Lisäbuusti on tullut siitä, että tuohon kotoiluun on nyt paukkuja enemmän. Kun kouluarki on muuttunut etähommiksi, en ole enää työpäivien jälkeen niin ryyty kuin aiemmin. En, vaikka työpäivät ovat tällä hetkellä olleet pidempiä kuin normiopetuksessa. Kun ihmismassojen kohtaamisia ei ole, energiaa riittää paremmin iltaan asti. Eniten tämä on näkynyt liikuntamäärän lisääntymisenä: jaksan kiertää Armaksen kanssa pidempiä lenkkejä kuin aiemmin.

• Armakselle tämä tilanne on mannaa. Pojun ei tarvitse viettää päiviään yksin, vaan seura on koko ajan läsnä. Aluksi Armas oli hommasta vähän ihmeissään ja taisi hämmästellä aamupäivisin ilmenevää leikityksen puutetta, mutta nyt rutiini on löytynyt tässäkin asiassa. Pikkuinen tietää, että pääsee ulkoilemaan heti kun äipän tietokoneen kansi läsähtää iltapäivällä kiinni – siihen saakka koirapojan lukujärjestyksessä on tsillailua.

• Päivät ovat olleet kauniita ja iltaisin on saanut ihastella upeita auringonlaskuja. Olemme miehen ja Armaksen kanssa käyneet ammentamassa iltojen ihanuutta järvenjäällä niin paljon kuin mahdollista. On käyty rantakävelyillä, luisteltu, suksittu, heitelty keppiä ja pätkitty risuja. Plussaa on ollut tehdä noita asioita kolmistaan, kun mieheltä on peruttu jalisharkat ja palokunnan treenit.

• Tässä tilanteessa on etu asua meidän huudeillamme. On oma rantatontti, iso koti, saunamökki, erilaisia tekemisiä mahdollistava pihapiiri ja väljät liikkumisympäristöt. Matka tähän miljööseen on ollut vuosikausien taaperrus, systemaattisesti rakennettu päämäärä. Ilman luonteenomaista ja vahvaa kotoilutarvetta tähän ei varmasti olisi näin ponnekkaasti tullut pyrittyä. Nyt, kun elinpiiri pitää supistaa kodin rajalinjaan, tuo vuosikausien kotiprosessi tuntuu palkitsevammalta kuin koskaan aikaisemmin.

• Lisäbuustia introvertille tuo myös fiilis yhtenäiskulttuurista: kun kaikkien elämä luiskahti samantyyliseksi, luo se jollain hassulla tavalla tunnetta yhtenäisyydestä. Vähän kuin joulupyhinä, jolloin puuhastellaan samantyylisiä juttuja lähes joka kodissa.

• Itsekseni olen hämmästellyt sitä, miten paljon joiltakin ihmisiltä on peruuntunut vapaa-ajan menoja esimerkiksi yhden kuukauden ajalta. Kymmeniä! Jos minulla olisi vastaava määrä tekemisiä tai harrastuksia kalenterissa, olisin totaalisen puhki. Ihmetystä on aiheuttanut myös listaukset siitä, mitä kaikkea kotona voi tehdä. Ihan kuin kotona ei osattaisi olla. Yritän kuitenkin ymmärtää ihmisten reaktioita, sillä ehkä olisin itsekin ongelmissa ja apulistojen varassa, jos minut pakotettaisiin vastaavasti yhtäkkiseen sosiaaliseen aktiivisuuteen.

• Olen somevirrassa ihastellut sitä, miten ihmiset näyttävät viettävän nyt aikaa perheen kesken. Lasten kanssa vietetty aika on moninkertaistunut ja päiviin on keksitty suunniteltua ohjelmaa - sellaista, johon sähköiset laitteet eivät liity millään tavalla. On näkynyt videoita retkistä, pihapuuhista, majanrakennuksista, lukemis- ja leikkihetkistä, ruokailuista ja leipomisista, höpsöttelyistä ja ynnä muista yhteisistä touhuiluista. En tiedä tiedostavatko muut tätä, mutta tällä hetkellä kodeissa luodaan kasapäin muistoja!

• Peräkkäisessä hengenvedossa on pakko ilmaista myös huoli niistä perheistä, joissa asiat eivät ole hyvin. Onnellisesti touhuilevien ruokakuntien lisäksi löytyy joka kylästä myös sellaisia perheitä, joissa voi olla suuria haasteita joko yksilötasolla (niin vanhemmilla kuin lapsilla) tai koko perhedynamiikassa. Normiarjessa koulu ja muut yleiset toimijat ovat tärkeä lenkki tällaisten yksilöiden elämässä, tarvittu tuki ja elämän tasapainottaja. Nyt kun tuo lenkki on vetäisty suoraksi, voi monessa perheessä olla tukala olo. Toivon hartaasti, että voimavaroja riittäisi poikkeusoloissa selviämiseen ja tarvittaessa ulkopuolinen apu löytäisi perheisiin perille.

• 
  

• Pakon sanelema yksinäisyys voi tuntua järkyttävän pahalta. Yhtä lailla kuin joissakin kodeissa keksitään keinoja kestää oman perheen jatkuvaa läsnäoloa, toisten kotiovien takana ahdistutaan korvia huumaavasta hiljaisuudesta. Jos yksin oleminen ei ole oma valinta, se voi tuntua jopa fyysisenä kipuna tai paniikinomaisina ajatuksina. Kunpa jokainen yksinäinen keksisi keinot kestää tilannetta ja luovia siitä jollakin tavalla ulos. Kun ulkona liikkumista ei ole vielä kielletty, omana vinkkinä on lähteä reippailemaan. Ainakin minun lenkkireiteilläni syntyy säännöllisesti jonkinlaisia juttutuokioita ohikulkijoiden kanssa. Tai jos ei synny, jo muiden ihmisen näkeminen ohimennenkin voi lievittää tunnetta yksinolosta.

• Yrittäjien tilanne raastaa sydäntä. On aivan järkyttävää, että bisnes sulaa alta syystä, jolle ei itse mahda yhtään mitään. Minun sivutoimeeni tilanne ei ole vaikuttanut, sillä vetäydyin ystävänpäivän jälkeen suunnitellulle, hiljaiselle jaksolle. Olen työstänyt erästä uutta tuotetta, jonka osalta mietin nyt, missä vaiheessa se kannattaisi julkaista myyntiin. Periaatteessa se sopisi tähän kotoilujaksoon hyvin, mutta toisaalta – lanseeraus voi kaiken hässäkän keskellä upota verkon uppeluksiin. Tätä pitää vielä pohdiskella. Muiden yrittäjien puolesta toivon sydämeni pohjasta, että poikkeustila vaikutuksineen hujahtaisi nopeasti ohi.

• Se on varmaa, että FOMO-ilmiö on viime viikkoina lieventynyt. Kun missään ei tapahtu mitään, ei ole pelkoa ulkopuoliseksi jäämisestä.

• Haluan uskoa, että asenteissa ja arvoissa näkynee poikkeustilan jälkeen pysyvämpää muutosta. Itsestäänselvät asiat kun eivät sellaisia olekaan. Haaveilen, että tämä näkyy suurempana kotimaisten asioiden puoltamisena, perhearvojen korostumisena, eri ammattikuntien työn arvostamisena ja ymmärtämisenä, oman elämäntavan kyseenalaistamisena ja sitä myöten luonnon huomioimisena. Ylipäätään toivon, että ihmiset ovat tämän jälkeen henkisesti läheisempiä sekä hyväntahtoisempia kuin aikaisemmin. Aika näyttää.

Haleja!

Lue myös:

Terapiakuplat

Kodinhoitohuone

DIY: Pergola