Let's face it. Kenenkään elämä ei ole täydellistä, mutta useimmilla se on tavallisen onnellista. Kaikki eivät kuitenkaan tunnista ja tunne onnea, vaikka peruspalikat olisivatkin ihan hyvin. Jos sinulta kysyttäisiin, oletko onnellinen, mitä vastaisit?
Tämä kysymys poikii siitä, kun havahduin oman onnellisuuteni äärelle jokunen aika sitten. Huomasin nimittäin, että oma oloni on tuntunut yhtäjaksoisen onnelliselta jo todella pitkään, erityisesti viimeisimmän vuoden ajan. Kun menneisyydestä löytyy sellainenkin vuosi, jolloin ollut vaikea tavoittaa onnea edes muutamaksi ohikiitäväksi minuutiksi, tuntuu nykyinen olotila siihen verrattuna lottovoitolta. Mutta enpä ihmettele, on tämän eteen saanut helkatisti ponnistellakin.
Kaikilla on elämässään omat vastoinkäymisensä ja jollain tapaa haluan ajatella, että niillä on tarkoituksensa. Välillä elämä on mustaa ja noina jaksoina on luonnollista, ettei onnen tunteella revitellä. Tämän postauksen pointti ei olekaan hampaat irvessä etsiä onnellisuutta silloin, kun olosuhteet ovat siihen epäsuotuisat, vaan haluan keskittyä nyt siihen, kuinka tuntea onnea tavallisen tasaisesta elämästä.
Postasin vähän päälle pari vuotta sitten arjen pyrkimyksistä, kuten siitä, kuinka ottautua tarkemmin arjen rutiinihetkiin. Tuolloin kirjoitin näin:
Olen pyrkinyt sellaiseen sisäiseen puheeseen, joka nostaa positiivisia ajatuksia esille ihan niistä arjen tavallisimmistakin sekunneista. Käytännössä saatan esimerkiksi iloita itsekseni lempikahvikupista, kauniista kelistä, Armaksen aktiivisuudesta tai vaikkapa kotipuitteista. Olennaista tämän tavan toteuttamisessa ovat ihan konkreettiset, äänettömät vuorosanat. Aloitan aina mielessäni kommentin sanoilla "Voi vitsit, kun..." ja lisään perään sen asian, mikä sillä hetkellä on kivaa. Arkiset kiitollisuudenaiheet lipuvat ainakin minulta ohi, jos en niitä oikeasti sanallista ja ihastele.
Sisäisen puheen lisäksi olen myös yrittänyt tietoisesti uppoutua hetkiin: tarkkailla ja havainnoida niitä rauhallisemmin, keskittyä senaikaiseen ilman hötkyilyä kellosta ja seuraavasta tekemisestä.
Tässä kiteytyy oikeastaan koko onnellisuuskäsitykseni ydin: kun tekee havaintoja pienistäkin ihanista asioista ja sanoittaa niitä itselleen, huomaa elämässään sikapaljon hyvää. Hetkiin uppoutumalla tavoittaa rutosti enemmän onnellisuudenaiheita kuin hötkyilemällä niistä eteenpäin.
On hauskaa huomata, että tuo vanhan postauksen sisältö on muodostunut pysyväksi ohjenuorakseni. Uskoisinkin, että kun jotain ajatuskaavaa harjoittaa tarpeeksi pitkään, siitä muodostuu tapa.
Vaikka en koskaan ole pitänyt itseäni luontoihmisenä sanan perinteisessä merkityksessä, koen erityisesti luonnon tarjoamat elämykset merkittävästi onnellisuuttani lisäävinä asioina: ovathan nyt vaan auringonsäteet, kimaltavat lumihiutaleet, jylhät maisemat, upeat taivaanrannan värit, ensimmäiset hiirenkorvat, kesätuulessa huojuvat laineet ja vaikkapa joutsenten laulu jotain niin upeaa, että niiden äärelle pysähtyessä pakahtuu.
Sittemmin olen harjaantunut kokemaan onnellisuutta myös niistä kaikista arkisimmista asioista: astianpesukoneen tyhjentämisestä, pyykkihuollosta ja jopa lumitöistä. Jotta nämä synnyttäisivät positiivisia tuntemuksia, on näkökulma pitänyt kääntää suorittamisesta puuhasteluun. Nuo kun eivät ole elämän pakollista pahaa, vaan osa kokonaisvaltaista elämää - sellaisia hetkiä, joihin keskittymällä kokee elävänsä vielä enemmän. (Poikkeus: viemärin puhdistamisesta en ole onnistunut vielä löytämään onnen tuntemuksia!) Luonnehdin tätä itselleni ysärilaiffiksi, sillä jostain syystä minulla on sellainen mielikuva, että ysärillä tavallinen elämä oli elämää isolla E:llä.
Koen sisäisen positiivisen puheen ja hetkien äärelle pysähtymisen oman onnellisuuteni ydintekijöinä, mutta niiden lisäksi on vielä eräs merkittävä asia, jonka lopettaminen on lisännyt hyvinvointia. Nimittäin tuskailusta luopuminen. Kun aikaisemmin manailin vaikkapa lattialle levinneitä kaurahiutaleita, särkynyttä peiliä, epäonnistunutta nikkarointia taikka auton yllättävää huoltotarvetta, enää en tee niin. Ja se on kuulkaas asia, joka on todella lisännyt onnellisuutta arjessa! Nykyisin ensisijainen reagointitapani on tuskailun sijaan jokin näistä: 1) "Jaahas", 2) "Hupsista", 3) "Vai sillä lailla". Eli negatiivisten tuntemusten sijaan totean ja tarkastelen asiaa neutraalisti.
Syy, miksi aloin kiinnittää omaan tuskailuuni huomiota, kumpusi muista ihmisistä. Kiinnitin huomiota tuskailijoihin ja huomasin ahdistuvani heidän läheisuudessään. Mietin useat kerrat sivusilmällä, miksi tuskailla jonkin paskantärkeän asian vuoksi, kun juttu itsessään ei ollut tuskailun arvoinen? Miksi kiihdyttää itseään turhanpäiten - saati luoda ympärillä oleville ihmisille ikävää oloa? Tämä oli ponsi, joka laittoi työstämään omaa suhtautumistani arkisiin sattumuksiin. Opin ajattelemaan, että arjessa kökkeleiden asioiden määrä on vakio. Kun ei koko ajan odota myötätuulta, on paljon helpompi hyväksyä se, että kaikki ei aina mene nappiin. Se on ihan normaalia.
Jos tuskailu kuuluu repertuaariisi, suosittelen lopettamaan. Siinä helpottuu niin oma kuin lähimmäistesikin olo.
Siinä siis kolme olennaisinta tekijää (siis myönteinen sisäinen puhe, hetkien äärelle pysähtyminen ja tuskailun lopettaminen), jotka omalla kohdallani ovat merkittävästi vaikuttaneet onnellisuuden kokemiseen. Näiden lisäksi näen tietyt ylimääräiset kommervenkit onnea lisäävinä ainesosina. Tässä niihin muutama ohjemuotoinen tienviitta:
- Liiku.
- Heitä kiire pöpelikköön jopa silloin, kun se tuntuu mahdottomalta.
- Kehittele arkeen silloin tällöin valopilkkuja; siis sellaisia tekemisiä, jotka jollakin tavalla poikkeavat perusmoodista. Tämän postauksen kuvat ovat yhdestä valopilkusta, jonka järjestimme viime viikon sunnuntaina: kävimme reippailemassa paikallisella näköalapaikalla ja ihastelimme tykkylunta.
- Hyväksy vastoinkäymiset ja negatiiviset asiat. Välillä on huonoja päiviä ja väsyneitä fiiliksiä, mutta parhaiten niistä pääsee yli kohtaamalla tuntemukset ja rypemällä niissä hetkisen verran. Myös onnellinen ihminen välillä itkee, uuvahtaa, ahdistuu, mököttää ja riitelee - niin ikään nämä asiat kuuluvat tavallisen hyvään elämään.
- Vähennä älylaittaiden käyttämistä ja keksi muuta tekemistä, vaikkapa sitten ihan "vain" keskustelua perheenjäsenten kanssa.
- Anna anteeksi, vaikkei sinulta kukaan sitä pyytäisikään.
- Puolusta itseäsi.
- Yritä ymmärtää muita. Se ei ehkä aina onnistu, mutta ainakin lieventää tunnereaktioita.
- Älä vertaa itseäsi kehenkään muuhun. Meillä kaikilla on ihan omat ja erilaiset taustatarinamme, eikä yhdenkään polku syy- ja seuraussuhteineen ole samanlainen kuin kenelläkään muulla. Jos johonkin on tarpeen verrata, tee se korkeintaan menneisyyden itseesi peilaten.
- Kehittele sopivankokoisia tavoitteita ja asioita, joista innostut.
- Valitse taistelusi. Punnitse ajatuksella ja voimavarojasi säästellen, mihin kaikkeen höyrällät mukaan.
- Älä kanna kohtuutonta tunnelastia. Voit olla myötätuntoinen ottamatta harteillesi toisen ihmisen taakkaa.
- Siedä ponnistelua. Kaikki asiat eivät toteudu helpolla.
- Uskalla sanoa ei.
- Tarvittaessa unohda nämä ja kaikki muut onnellisuusvinkit. Onnellisuutta ei voi suorittaa, se on tapa elää.
Koen, että onnellisuudessa on pitkälti kyse siitä, kuinka sanoittaa ja katsoo omaa elämäänsä. Se on suhtautumistapa, jota voi opetella.
Onnellisia ajatuksia uuteen viikkoon!
Lue myös:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti