Somevuosi 2024

Perinteinen pallukkapostaus on täällä taas! Olen poiminut menneen vuoden jokaiselta kuukaudelta kolme kuvaa ja koonnut pääosin Instagramiin ja blogiin kertyneet kuulumiset vuodenkierron varrelta. Ensimmäisen pallukkapostaukseni tein vuonna 2013, joten tämä on jo yhdestoista kerta perinteen äärellä. Jos en tätä postausta tekisi, jäisi jotain olennaista omasta vuodenlopetuksesta uupumaan. Paitsi että vuosikoonti on kivaa blogisisältöä, tallettaa se itselleni jäsennellysti kuukausien tapahtumat muistiin. Katsotaanpas siis, mitä vuosi 2024 piti sisällään!

Tammikuussa arkea hankaloitti kova pakkanen, joka sai hyytymään niin autot kuin kodin lämmitysjärjestelmänkin. Koko ajan oltiin kuin pienessä poikkeustilassa ja odoteltiin, milloin lauhtuisi. Kun Romeo ei päässyt ulos vaunuihin nukkumaan, jäivät sisäunet monena päivänä liian lyhyiksi. Pakkasväsymystä kieltämättä ilmeni, mutta siitä selvittiin. Lumen kanssa sai jumpata paljon ja sitä tupruttikin niin antaumuksella, että jouduimme kaivelemaan koira-aitauksen reunoja matalammaksi.

Kuukautta piristivät muutamat kyläilyreissut, MM-tason hiihtojen seuraaminen ja lisääntyvä iltapäivävalo. Kotoilua ja perusarkea oli paljon, mutta nautin suunnattomasti vanhempainvapaalla olemisesta. Romeo kehittyi alkuvuodesta motorisesti nopeasti ja tammikuussa hän oli kiipeily- ja konttailuvaiheessa. Presidentinvaalien ensimmäinen kierros väritti kivasti kuukauden loppua. Epäonnisen äksidentin koin, kun repäisin itseltäni oikean jalan pottivarpaan kynnen irti vasemman jalan kantapäällä. En oikein vieläkään tajua, kuinka se on mahdollista, mutta kynttä parannellessa meni melkein koko loppuvuosi. :')

Blogissa postasin sisustuskalenterista, uuden vuoden toiveista sekä sijoitusasunnon faceliftistä.

Helmikuussa pakkaset jatkuivat, mutta ne onneksi kiusasivat vähemmän kuin tammikuun aikana. Lunta pääsimme kyllä taas luomaan kyllästymiseen asti niin pihalta, terasseilta kuin koira-aitauksenkin viereltä. 

Romeo otti ensimmäiset askeleensa tuen varassa ja löysi uuden, kaksien päikkäreiden unirytmin. Omaan makuuni harvemmat ja pidemmät unet sopivat paremmin, oli luksusta saada päiviin pidempiä pätkiä omaa aikaa. Kylällä alkoi vanhan alakoulun purkaminen ja kävimme säännöllisesti seuraamassa purkukaivinkoneiden työtä. Rakennuksen katoaminen toi mieleen haikeutta ja monia muistoja.

Sosiaaliset menot lisääntyivät. Kävimme muun muassa juhlimassa kunnanvirastolla tuttijuhlassa edellisvuonna syntyneitä vauvoja, vietimme Jalon kaksivuotis- ja äitini 60-vuotissynttäreitä sekä teimme leffareissun Kuopioon. Kävin Romeon kanssa myös Nilsiässä ystäväni luona kyläilemässä. Toisen vaalikierroksen alla kylällämme vieraili itse pääministeri, jota oli käytävä katsomassa jo ihan muodon vuoksi.

Blogissa postasin elämän prime timesta ja helmikuun budjettikimpusta.

Maaliskuu yllätti surullisesti, kun vanhempieni Timi-koira jouduttiin hyvästelemään pilvenreunalle. Timi oli ollut itselleni portti Armaksen aikakauteen ja sen sulkeminen otti koville. Kovemmalle, kuin olisin voinut etukäteen arvatakaan. Uljas reagoi suruun voimakkaasti ja kovien oireiden vuoksi jouduin käyttämään pikkuista Kuopiossa asti tutkimuksissa. Onneksi ei ollut mitään vakavampaa, diagnoosina ainoastaan surun aiheuttama stressi.

Piristystä kuukauteen toi muun muassa kevätpäivä ystävien uudessa kodissa, kyläily Romeon serkkutyttöjen luona ja pääsiäiseksi paikkakunnalle saatu ystäväperhe. Pääsin pariin otteeseen parantamaan maailmaa ystäväni kanssa mökille ja ravintola-aterian äärelle, mikä tuli kieltämättä tarpeeseen. Kivenheiton päässä kodistamme sytytettiin paikkakunnan pääsiäiskokko, siellä oli vierailtava tottakai.

Maaliskuussa Romeo oppi kävelemään ja sai harjoittelun tueksi taaperokärryn. Silläpä sitten vilisteltiinkin edestakaisin! Koira-aitauksen kaivelua jatkettin vielä tässäkin kuussa. Ulkona päästin Romeon kokeilemaan mönkimistä hankiaisten päällä ja sepäs olikin mukavaa puuhaa. Teknistä epäonnea meillä oli rikkoutuneen astianpesukoneen verran.

Blogissa postasin siitä, mikä vauva-arjessa yllätti ja ei yllättänyt.

Huhtikuussa asensimme taloon ensimmäiset verhot ever. Kyseessä olivat makuuhuoneen pimentävät verhot, jotta Romeon yöunet eivät kärsisi lisääntyvästä kevätvalosta. Kuukausi pitikin sisällään perinteistä kevätseurantaa ja jäidenlähdön tarkkailua.

Huhtikuussa vietimme Romeon yksivuotissynttäreitä sekä muitakin lähipiirin synttäreitä, omani mukaanlukien. Toivoin lahjaksi Kuopio-päivää, missä kävimmekin sitten miehen kanssa pakohuoneilemassa ja Luostossa syömässä. Kuukauteen mahtui muitakin kahvitteluvieraita ja jokainen keitetty pannullinen piristi rutkasti enemmän kuin sen sisältämä kofeiiniannos.

Sijoitusasuntojeni tiimoilta ajelin kuukauden lopussa yhtiökokoukseen ja löysin itseni vähän vahingossa taloyhtiön hallituksesta.

Blogissa postasin rakkaasta yksivuotiaastamme.

Toukokuussa oman pihan ulkoilut kääntyivät aivan uudenlaiseen moodiin, kun Romeo oppi kävelemään kengillä. Ulkona riittikin kivaa tekemistä: pihan haravointia, porealtaan kevätpesua, pihakalusteiden kantamista terassille ja terassien valttausta. Takaterassilla tsillaamisesta tuli nautittua erityisen paljon. Laitoimme Romeolle ulos oman kiikun (joka oli erityisen kova hitti) ja kevätpuuhien kruunuksi hommasin terassikukat ruukkuihin. Kuukausi tarjosi myös kauniita auringonlaskuja, joita kävin ihastelemassa iltaisin rannassa koirien kanssa.

Uutta vipinää tassuihin toi pikkuinen Tico, vanhempieni uusi colliepentu. Meidän ja mummolan koirien lauma oli taas nelijäseninen ja pojilla menikin tovi häseltäessä joukkoa muotoonsa.

Toukokuun sosiaalisia menoja olivat muun muassa kylän vapputoritapahtuma, pikkuveljeni synttärit, Romeon serkkutyttöjen kyläily, äitienpäiväbrunssi Metsäkartanolla ja ilmailupäivä kunnan lentokeskuksella.

Romeolle iloa tuotti leikkipuiston liukumäen funktion hoksaaminen. Hankin hänelle myös omaa huonetta odottamaan pikkuisen pöytäryhmän söpöine nalletuoleineen.

Blogissa postasin keväisiä kuulumisia.

Kesäkuussa saimme myytyä crosstrainer-laitteemme ja sen myötä pääsin aloittelemaan työhuoneeni muuttoa pianohuoneeseen. Tyhjentyvästä työhuoneesta taas ryhdyimme kehittelemään Romeolle omaa huonetta. Osana muuttoprojektia iso kaappivanhuksemme siirtyi makkarista uuteen työhuoneeseeni ja maalasin sen mustasta valkoiseksi. Ei ollut pikkuhomma, vaan maalipensselin varressa hurahti aika monta päivää.

Olohuoneessa meillä repsahti sisäkatto alaspäin, kun paneeleiden kiinnitykset antoivat periksi. Siinäpä sitä olikin pikaista värkkäilyä saada katto takaisin ojennukseen. Kevättulva oli jälleen vienyt uimarantamme hiekat, joten kesäkuun ohjelmassa oli urakoida myös ranta taas takaisin minttiin.

Kuukausi piti sisällään perinteisiä kesämenoja: jalista, erkkamiitin Jyväskylässä, useampia synttäreitä, rippijuhlat, ystävien näkemistä ja pitäjäpäivät. Kävin ystäväni kanssa testaamassa Tahkon Havu Kitchenin maisema-ateriat, eräjormailin toisen ystävän kanssa Tiilikalla, kävin Uljaksen kanssa koirakuvauksissa ja pesin viimeiset pesemättä jääneet ikkunat. Juhannusta vietimme ystäväperheen luona ja miehen synttäreitä juhlimme pakohuoneilemalla ja stand up -keikalla.

Kesäkuussa podin pientä blogijumia enkä postannut kertaakaan.

Heinäkuu alkoi vierailulla Valamon luostariin ja jatkui jalispeleillä, rippijuhlilla, suppailulla, kyläilyillä ja ystävien näkemisellä, uuteen serkkuvauvaan tutustumisella, tyttöjen Kuopio-päivällä, kesäteatterireissulla, Kajaani-pyrähdyksellä sekä Romeon serkkujen vierailulla.

Arkisempien puuhien puolesta päästiin taas nauttimaan erityisesti ruohonajusta, vaihdettiin talon pesuhuoneen silikonit, poimittiin mustikoita, kirottiin helteitä, läträttiin pihaleikeissä vedellä, syötiin torijätskit, pestiin mattoja ja savusaunottiin. Sainpas aikaiseksi lukea yhden kirjankin, kun podin parin viikon ajan huonosta kenkävalinnasta johtunutta lonkkakipua. Odotettuna ja tehokäyttöön päässeenä raksaprojektina pääsin tekemään Romeolle hiekkalaatikon. Pikkujäbän ensimmäinen rantapäiväkin tuli vietettyä.

Blogissa postasin itsestäni tauon jälkeen pieniä savumerkkejä ja kirjoittelin biitsi-ilmiöistä.

Elokuussa palasin takaisin töihin, mutta manifestoin kesän silti vielä jatkumaan. Mies jäi Romeon kanssa kotiin pitämään  viimeisiä vanhempainvapaitaan ja he kotoilivatkin yhdessä aina lokakuun loppupuolelle saakka. Vietimme Uljaksen kolmivuotissynttäreitä, kylästelimme meillä ja vieraissa, pystytimme Romeolle uuden majan, pakohuoneilimme ja herkuttelimme vuosipäivän kunniaksi, vietimme venetsialaisia, harrastimme armotonta hiekkalaatikolla leikkimistä, vierailimme harrastusmessuilla, juhlimme serkkuvauvan ristiäisiä ja kekkuloimme jaliskentän laidalla. Itse hurahdin ahmimaan Emily in Paris -sarjan ja sain käytettyä molemmat koirat hammashuollossa.

Blogissa postasin hiekkalaatikon rakentamisesta sekä hermoston kalibroinnista.

Syyskuussa sosiaaliset menot vähenivät, mutta pääsimme sentään pitämään muutamia kahvikekkereitä sekä viettämään päivää Romeon tädin mökille. Aloitimme Romeon kanssa muskarissa käymiset, poimimme puolukoita, cheerleadasimme viimeiset jalispelit, virittelimme ulos jouluvaloja ja ihmettelimme ensimmäistä pakkasaamua. Yhtenä kauan roikkuneena projektina saimme asennettua lukon ja kahvan pihavaraston oveen. Romeon viikkoa värittivät muskaripäivien ohella tiistaireissut Iisalmeen: siellä he kävivät iskän kanssa perhekerhossa tapaamassa muita lapsikavereita. Ohjelmaan kuului myös tsillailua meidän kaupunkiasunnollamme sekä toisinaan myös yhteiset kauppareissut. Hattua nostan kyllä miehelle, että jaksoi joka viikko ajella taaperon kanssa Iisalmeen saakka käymään.

Blogissa postasin ikuisuusprojekteista ja jossittelin elämänvalintoja.

Lokakuussa riitti huisketta ja meille kertyi kiireisiä menopäiviä roppakaupalla. Saimme kuitenkin pihan syyshommat ajoissa pulkkaan ja lisäilimme ulos jouluvaloja. Viikottaiset Iisalmi- ja muskarikäynnit jatkuivat. Otimme tavaksi pyrähtää muskarin jälkeen aina leikkipuistoon. Romeo oppi nousemaan ja laskemaan liukumäen itsenäisesti, mistä riitti syksyyn paljon iloa. Joululehtien lukemisesta muodostui yllättäen lokakuun hittijuttu.

Syysloman alkua juhlistimme miehen kanssa Iisalmessa ravintolassa syöden ja Jarkko Tammisen keikkaa seuraten. Lomalla pääsin eräjormailemaan ystäväni kanssa Rouskulle ja Kaivannonkierrolle. Toisen ystävän kanssa taas kiipesimme Tahkon päälle herkuttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Lomaohjelmassa oli myös stand up -keikka.

Saimme jo ensi vuotta odottelemaan Romeolle potku- ja polkupyörät, jotka toivat jo tässä vaiheessa iloa ulkoiluun aina lumipeitteen saapumiseen saakka. Eihän jäbän jalat ihan vielä maahan yltäneet, mutta onnistui se pyöräily aikuisen työntämänäkin.

Blogissa postasin terassiruukkujen tuijista ja tekeväisen ihmisen identiteetistä.

Marraskuussa meidän syysarkemme muuttui, sillä jäin Romeon kanssa kotiin hoitovapaalle. Pääsimme tekemään talven ensimmäisiä lumitöitä, laittelemaan ikkunoihin jouluvaloja ja asettelemaan joulukoristeita. Pulkkailimme, manailimme päiväunet katkaisevaa hävittäjien lentomelua, täytimme puuvarastoa, vierailimme paloasemalla ja koristelimme Romeon huoneeseen söpön joulukuusen. Kävimme myös mummo seuranamme Iisalmessa neuvolalääkärireissulla, missä lapsen silmin kohokohdiksi muodostuivat liikenteessä nähdyt koneet, Prisman parkkihalli ja mummon tarjoama vaniljajäätelö.

Kuukautta rytmitti perinteiseen tapaan joulusiivous, jonka tein katosta lattiaan niin talossa kuin mökissä.  Romeo nukkui enää yhdet päiväunet, jotka saattoivat parhaimmillaan kestää jopa kolme tuntia. Niiden aikana ehdin siivoushommien pariin aika hyvin - tarvittaessa jatkoimme jotain kohdetta loppuun yhdessä.

Isänpäivää juhlistimme Tahkolla Hillsiden juhla-aterialla. Marraskuulle osui myös kaksi kaivosinfoa, joissa halusin olla ehdottomasti mukana; on uhkana, että kylällemme on tulossa mustaliuskekaivos, joka käytännössä veisi terveellisen asumisen olosuhteet meiltäkin.

Marraskuun tekniikkaharmia tuotti mikro, joka otti ja hajosi. Myös ilmalämpöpumppu vaati korjausta, sillä sen moottori oli rikki ja piti kovaa ääntä. Kuukauden lopussa huusholliimme asettautui miesflunssana alkanut tautiriesa, joka sitten vaivasikin pitkälle joulukuuhun.

Blogissa postasin hoitovapaasta, joulukorteista ja marraskuisista mietteistä.

Joulukuun alussa viimeistelin siivoukset ja tein piparitalon. Sitten pääsin viettämään pikkujouluviikonloppua Helsinkiin ystäväni kanssa. Romeo innostui moottorisahaleikeistä ja kuukauden aikana ehdittiin sahata milloin mitäkin niin sisällä kuin ulkona. Pukki toi oikean leikkisahan vasta jouluna, joten sitä ennen sahan virkaa toimittivat risut ja talouspaperirullat. Pipareitakin ehdimme leipomaan.

Miehen kanssa katsoimme viimein läpi viimeisimmän kauden Only Murders in the Building -sarjasta. Omalla kohdallani pitkittynyt flunssa vaikutti jaksamiseen ja kuukausi vaati lievästi sanottuna ponnisteluita, vaikka kaikki joulunodotukseen ja arkeen liittyvät asiat rullasivatkin.

Joulu meillä sujui perinteisellä kaavalla ensin kotosalla ja sitten mummolassa. Aatonaattona kävimme joulukahveilla pikkuveljeni luona ja joulupäivänä saimme miehen sukua meille. Tapanina kutsuimme sitten ystäväperheen kylään. Välipäivätkin ovat olleet ohjelmaa täynnä, sillä mummo ja ukki ovat käyneet auttamassa meitä jouluherkkujen tuhoamisessa ja itse pääsin viettämään ihanaa päivää tyttöporukalla. Sen verran nopeasti ovat jouluisat päivät hurahtaneet, että ensimmäiset kermavaahtokaakaot älysin lämmitellä vasta virallisen joulun jälkeen. 

Tänään viemme koirat mummolaan raketteja evakkoon ja kahvittelemme samalla uuden vuoden kunniaksi. Sen villimpiä bileitä ei ole tiedossa. Illalla katsomme miehen kanssa todennäköisesti Ivalon kolmatta kautta. Odottelimme innolla neljännen alkamista, kunnes tajusimme, että emmehän ole katsoneet kolmattakaan. :') No, saimmepahan lomaksi täsmäkatsottavaa.

Blogissa jutustelin tässä kuussa joulukuun kahtalaisesta symboliikasta, piparkakkutalosta, reissusta Helsinkiin sekä toivotin tonttumaisten kuvien myötä jouluterveisiä.

---

Kokonaisuutena vuosi 2024 oli tasainen eikä se mullistanut elämäämme niin paljon kuin edellinen. Vuoden punainen lanka oli kotoiluarjessa ja sitä värittävissä touhuissa ja menoissa. Varsinkin alkuvuodesta pääteemana oli ihastella ja ihmetellä Romeon motorisia kehitysharppauksia, sen jälkeen taas iloita taaperon edesottamuksista.

Tänäkin vuonna huomaan olleeni erityisen kiitollinen kaikista ystävistä ja heidän kanssaan toteutuneesta yhteydenpidosta ja tekemisistä. Myös miehen kanssa olemme päässeet välillä omille menoillemme (kiitos mummon hoitoavun!), mikä on ollut ihanaa. Vaikka olen osannut arvostaa ja vaalia perusarjesta poikkeavia spesiaalihumputteluita ennenkin, olen ollut niistä entistä kiitollisempi. Tänä vuonna menot myös rytmittivät vuotta kivan tasaisesti.

Kaikki vuoden aikana tapahtunut ei ole tietenkään näkynyt somessa. Elämään on mahtunut paljon sellaista, mikä on vaikuttanut kyllä omaan arkeen tai ajatteluun paljonkin, mutta jota en ole halunnut someen asti tuoda. Näin vuosikoonnin yhteydessä voisin kuitenkin mainita esimerkkinä vaikkapa isäni saaman syöpädiagnoosin, sitä seuranneen leikkauksen ja kaiken psyykkisen käsittelyn asian ympärillä. Minulla itselläni on myös ollut työn alla eräs projekti, joka on vaatinut kaistaa todella paljon. Ehkä kerron siitä myöhemmin täälläkin, mikäli keskeneräinen muuttuu valmiiksi.

Uusi vuosi 2025 on jälleen mysteeri, mutta sen tiedän, että tiettyjä muutoksia on tiedossa. Toivon, että elämän perusasetukset säilyisivät kuitenkin jotakuinkin ennallaan, vaikka säätämistä niihin onkin todennäköisesti luvassa. Ja poreita. Poreallashetkiä toivon lisää alkavaan vuoteen! :D

 

Elämänmakuista uutta vuotta! ♥

P.S. Aikaisemmat vuosipostaukset pääset lukemaan vuosilukuja klikkaamalla.

2023

2022

2021

2020

2019

2018

2017

2016

2015

2014

2013

Jouluterveiset

 

Näiden tonttumaisten kuvien myötä tulin toivottelemaan teille mitä ihaninta joulua!

Olkoon se sopivan hupsu, iloinen, rento ja vähän villikin. ♥

 

Kaamosreissu Helsinkiin

Viime viikonloppu poikkesi tavallisesta, sillä puksuttelin junalla kahdeksi yöksi Helsinkiin. Vietimme ystäväni kanssa koko viikonlopun mittaiset pikkujoulut. Ohjelmassa oli mm. Lucia-kulkueen katsominen, vierailu Sinebrychoffin taidemuseossa ja Helsingin kaupunginmuseossa, revyy-esitys Peacock-teatterissa sekä Tuomaan Markkinoiden kiertäminen. Unohtamatta tietenkään hotellin lakanoita, valmiita aamiaistarjoiluja, ravintolaillallisia, keskustan jouluvalojen bongailua ja ylipäätään kaupungin vilinään sukeltamista.

Reissu tuntui jotenkin todella tarpeelliselta, kahdesta syystä. Ensinnäkin, tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin Romeosta yötä erossa. Jännitin seikkaa etukäteen aika paljonkin ja lähtöä edeltävänä iltana kirjoitin puolentoista tunnin ajan miehelle ohjeita viikonloppua varten. Hän oli sitä mieltä, että kuusisivuisella nivaskalla pärjäävät kaikesta muusta, paitsi maailmanlopusta. Matkan päällä en kuitenkaan kohtuuttomasti murehtinut kotikuulumisia, vaan pystyin yllättävän hyvin luottamaan siihen, että miehet pärjäävät keskenään tavalla tai toisella. Ja niin olivatkin tehneet. Tiedän, että seuraavat irtaantumiset tulevat olemaan helpompia, kun laastari on nyt repäisty irti.

Toiseksi, olen liukunut jälleen tuttuun olotilaan, joka minua vaivaa tyypillisesti ennen talvipäivänseisausta. Sellaiseen vähäenergiseen ja voimattomaan tunteeseen, jossa pimeä vuodenaika tuntuu painostavalta. En sano, että olotila olisi reissun ansiosta helpottanut, mutta sain siihen edes hetkiseksi taukoa ja aktiviteettia tilalle. Täältä pimeyden keskeltä katsottuna jo Helsingin kokoaikaisesti valaistut kadut ja kaupungin syke antavat ihan eri tavalla energiaa kuin ulkoiluhetket kotipihan lamppujen varassa. Kävinkin tekemässä ensimmäisenä reissupäivänä itsekseni iltayön kävelyn, ihan vain tankatakseni Helsingin jouluvaloja ja muuta myöhäistä tunnelmaa.

Tiedän, että tämän kaamostahmean olon pitäisi alkaa helpottaa käsillä olevan viikonlopun jälkeen, kun päivät alkavat pidentymään. Vaikka ne eivät vielä konkreettisesti paljoa valostu, pelkkä psykologinen vaikutus on merkittävä.

Samalla toivon, että saisimme jo helpotusta flunssakierteeseen. Reissusta kotiuduttuani täällä oli nimittäin vastassa uudestaan kipeytynyt lapsi, eikä oma olokaan ole ollut tällä viikolla mitenkään kehuttava. Kun kaamosaika väsyttää, ei siihen jaksaisi enää neljän viikon räkäshowta päälle. Jospa jo jouluksi helpottaisi (*koputan varalta puuta*)! Ja onneksi, totisesti onneksi joulusiivoukset ja muut isommat valmistelut ovat olleet jo hyvän tovin valmiina.

Kaamostuhnuiluista ja flunssaterveisistä huolimatta toivettelen meille kaikille mukavia joulunaluspäiviä. Olkoot ne sopivan väljiä ja pitäkööt sopivassa suhteessa sisällään viimeisiä tarpeellisia touhuja ja tunnelmointia.

Piparkakkutalon ilosanomaa ja odottamattomia käänteitä

Ja tapahtui niinä päivinä, että syntyi visio Korkalaisen keittiössä: ”Tänä vuonna tehdään helppo piparkakkutalo.” Päätöksen takana oli käytännöllinen järjen ääni, sillä elämä taaperon kanssa vaati aina uusia keinoja tasapainottaa arkea.

Ja niin kävi, että lapsi vietiin mummolaan kahden koiran kanssa, jotta äiti voisi rauhassa keskittyä nopeaan pipariprojektiinsa. Uuni lämmitettiin, taikina kaulittiin ja suunnitelmaksi valikoitui simppeli tonttuvuori, johon tulisi vain muutama kuusi ja yksinkertaisia mökinseiniä.

Mutta tapahtui niinä hetkinä, kun taikina oli kaulittu pöydälle, että leipojan kädet alkoivatkin tehdä omiaan. Tarkoitus oli oikaista, mutta yhtäkkiä rakennusmestari löysikin itsensä mittailemasta symmetrisiä linnanseiniä ja leikkaamasta kaaria muotoikkunoihin.

Ja niin keittiössä laajeni taloprojekti, jonka suuruutta ei oltu osattu ennustaa. Liivatelehdistä syntyivät ikkunalasit, sulatettu sokeri kokosi yhteen kolmikerroksisen linnarakennelman, pikeeristä veistettiin jääpuikot lumipeitteineen ja hopeapallot pyörivät viimeistelemään kuusenoksat ja ikkunalaudat.

Kuusi tuntia ja kolme tomusokeripakkausta myöhemmin, hiusnuttura sekaisin ja vaatteet sokeripölyn peitossa, leipuri totesi, ettei lopputulos kyllä näytä ihan tonttuvuorelta.

Niin tapahtui, että lapsi palasi mummolasta. Hänen silmänsä suurenivat nähdessään piparirakennelman. Koirat nuuskivat sokerin tuoksua, ja leipuri huokasi, että ehkä näin olikin tarkoitettu. Heidän edessään loisti piparkakkutalo, joka oli muuttunut tonttujen vuoresta punanuttujen talvilinnaksi. 

Keittiössä oli syntynyt yhdenlainen joulun ilosanoma, suuri ilo koko perheelle. Ja samalla hetkellä oli linnan tiluksilla suuri tonttujoukko, jonka lapsi ja äiti asettelivat yhdessä paikoilleen.

Kun koti oli iltaa kohti hiljentynyt ja kynttilät lepattivat talvilinnan kerroksissa, leipuri pysähtyi ajattelemaan pipariprojektiaan. Hän kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkiskeli sitä. Vaikka projekti oli saanut odottamattoman käänteen, joskus parasta on yllättyä itsekin.

Kaikki kävi juuri niin kuin oli tarkoitettu.

Joulukuu

Mukavaa ensimmäistä adventtia! Meillä on täällä takana sairastupaillen kulunut viikko, sillä olemme jonossa sairastaneet miessflunssaa. Ennen tätä en tiennyt, että se voi tarttua myös pikkupoikiin ja naisiin. :') No mutta, onneksi pahimmat kuumeilut näyttäisivät olevan nyt takanapäin.

Näin joulukuun ensimmäisenä päivänä pysähdyin miettimään joulukuuta itsessään. Oletteko koskaan ajatelleet, että siinä on päällekkäin kahdenlaista symboliikkaa? Roppakaupalla varsinaista jouluilua, mutta myös alustaa pohdiskella ja klousata päättyvää vuotta.

Vuosi on kuin kirja. Jokainen kuukausi, viikko ja päivä on osa tarinaa, jonka kirjoitamme omanlaisekseen. Joulukuu, vuoden viimeinen luku, on erityinen: toisaalta meillä on vielä kuukausi aikaa ohjata sitä, kuinka vuosi päättyy, mutta samalla myös tilinteon hetki lähestyy. Viimeiset rivit jäävät mieleen, sillä ne kiteyttävät, mitä olemme vuoden aikana kokeneet ja mitä haluamme menneestä vuodesta muistaa.

Vaikka joulukuussa ajatukset täyttyvät usein jouluvalmisteluista ja tonttupuuhista, kuukausi myös viimeistelee sen, minkä tammikuu aloitti. Kulunut vuosi alkaa näyttää muotonsa vasta nyt, kun se on melkein valmis. Kuukausien tapahtumat, tunteet ja elämänkäänteet asettuvat paikoilleen ja muodostavat tarinan, jota ei ehkä olisi voinut etukäteen kirjoittaa. 

Joulukuussa touhut ja hiljaisuus kulkevat käsi kädessä. Yhtäältä kalenterin päivät täyttyvät jouluisesta ohjelmasta, mutta toisaalta kuukaudessa on jotain rauhoittavaa. On hetkiä, jolloin hiljaisuus hiipii talvi-iltoihin, kynttilänvalo pehmentää varjoja, ja kaikki tuntuu pysähtyvän. Joulukuussa pysähdymme ehkä tavallista useammin katsomaan ympärillemme. Samalla huomaamme, kuinka aika liikkuu eteenpäin ja kuinka onni on tässä ja nyt. Jokaisessa pienessä hetkessä ja arkisessa tekemisessä.

Vuosikirjan viimeinen sivu on usein sen kaunein – ei siksi, että siinä tapahtuisi välttämättä jotain erityistä, vaan siksi, että se antaa tarinalle päätöksen. Ehkä paikan myös oivaltaa ja oppia, tai ohjelmoida uutta suuntaa. Joulukuun lopussa, kun vuosi vaihtuu, jokainen meistä voi kääntää uuden sivun. On yhtä aikaa jännittävää ja lohdullista, että se, mitä sen jälkeen kirjoitetaan, on vielä täysin auki.

 

Oivalluksia, pysähdyksiä ja taianomaisia hetkiä joulukuuhun!

 

P.S. Meillä oli maanantaina Romeon neuvolalääkäri Iisalmessa ja samalla pääsimme myös käymään isommilla kaupoilla. Hankimme Romeon huoneeseen tämän kuvissa näkyvän joulukuusen ja koristelimme sen yhdessä. Joulupuusta tuli todella mieluinen niin lapselle itselleen kuin aikuiseenkin silmään.

Romeo haluaa, että käymme joka aamu heräämisen jälkeen laittamassa kuuseen valot ja jää hetkeksi leikkimään niiden loisteeseen. Itse tykkään siitä, kuinka kuusi näkyy ovensuusta suoraan eteiseen ja toivottaa kotiintulijan tervetulleeksi.

Bonuspisteitä puu saa siitä, että se on juuri oikeanlainen kantamaan vuosikymmenen lähes tyhjänpanttina pyörineen puutähden latvassaan ja koirien pentuaikana pienentyneen korin kintuissaan.