Mitä kysyä vauvan vanhemmalta?

Kuvailin järjestelmäkameralla erästä toista postausta varten, mutta otin muutaman otoksen myös telkkuhuoneen lattialla odotelleesta Vanessasta. Tämä söpö räpsäisy sai aikaan spontaanin postausidean: mitä kysyä vauvan vanhemmalta. Tunnustan nimittäin, että ennen omia lapsia minulla ei ollut hajuakaan, mitä vauvan saaneilta ihmisiltä voisi kysellä nimenomaan siihen itse vauvaan ja vauva-arkeen liittyen. Jos olisin lukenut jostain tällaisen postauksen, olisin saattanut osata viedä keskusteluja eri tavalla eteenpäin. Siispä ihan nyt listan muodossa kysymyksiä, joihin ainakin itse vauvan saaneena olen mieluusti vastaillut.

• Miten vauva nukkuu yöllä? Saatko itse nukutuksi?
• Monetko päiväunet vauva nukkuu ja ovatko ne minkä mittaisia? Mitä teet itse vauvan päiväunien aikaan?
• Paljonko vauvalla on pituutta ja painoa? Mitä vaatekokoa käytätte?
• Tykkääkö vauva käydä kylvyssä? Miten usein kylvetätte?
• Kuinka vauvalle maistuu maito? Toimiiko masu, onko ollut masuvaivoja?
• Miten tyytyväinen vauva on? Onko hänellä jo jotain omia suosikkijuttuja tai -leluja?
• Onko vauva oppinut jotain uutta? Miltä kehitysvaiheiden seuraaminen tuntuu?
• Onko teillä päivärutiinia? Jos kyllä, millainen se on?
• Onko vauva-arjessa ollut jotain erityisen kivaa tai yllättävää? Entäs hankalaa tai tuskastuttavaa?
• Saatteko välillä jostain apua tai helpotusta vauva-arkeen? Miten jaksat? Mikä asia tai tekeminen parantaa jaksamista?

Ennen toista lasta kuulin ystäviltä kokemuksia siitä, kuinka useamman lapsen saaminen näkyy ihmisten kiinnostuksessa: ensimmäisen lapsen kohdalla kuulumisia kaivataan, mutta seuraavien lasten kohdalla vauva-arjesta ei enää samalla tavalla kysellä. 

Omalla kohdallani on ihanasti ollut ympärillä ihmisiä, joita on kiinnostanut kysellä kuulumisia näin kakkoskierroksellakin, mutta tunnistan kyllä tuon tunteen, ettei toisen lapsen kohdalla kohtaa kiinnostusta samoissa määrin kuin aiemmin.

Totta on, ettei toisen vauvan kohdalla ole enää samalla tavalla uutta opeteltavaa (ja raportoitavaa) vauvanhoidon kannalta, mutta elämäntilanne useamman lapsen kanssa on kuitenkin täysin uusi ja erilainen. Itse koen, että nyt olisi päinvastoin tuplaten kuulumisia kerrottavana, kun on sekä vauvan terveiset että isosisaruksen ja sisarussuhteen kehittymiseen liittyvät asiat tapetilla. Puhumattakaan omaan jaksamiseen liittyvistä seikoista, phuh.

Siispä, useamman lapsen vanhemmalta ei todellakaan ole yhtään vähäisempää syytä kysellä kuulumisia. Uskon, että minun lisäkseni myös muut vanhemmat ilahtuvat noista ylempänä listaamistani kysymyksistä - olipa kyseessä toinen vauva tai vaikka seitsemäs. Niiden lisäksi voi kysyä uuden elämäntilanteen myötä myös tällaisia kysymyksiä:

• Kuinka isosisarus on ottanut pienemmän vastaan? Tykkääkö hän osallistua pienemmän hoitamiseen?
• Kuinka saat arjen rullaamaan useamman lapsen kanssa? Kuinka pallottelet lasten tarpeiden kanssa ja millainen teidän päivärytmi on?
• Kädet ovat varmasti täynnä, miten jaksat? Oletko saanut omaa aikaa tai edes hengähdystaukoja?
• Miltä tuntuu olla kahden pienen vanhempi?
• Nämä ovat varmasti niitä vuosia, joita tulee myöhemmin muisteltua. Mitkä ovat nyt arjen parhaimpia hetkiä?
• Mikä tuntuu haastavimmalta? Oletko keksinyt mitään arkea helpottavia keinoja tai kikkakolmosia?
• Tarvitsetko apua?

Siinäpä hieman jutuntynkää vauva-aiheen ympärillä. Vaikka varsinkin omista pikkuisista puhuu enemmän kuin mielellään, on tähän pakko vielä lisätä, että näin vauva-arjessa tekee hyvää kuulla ja ajatella myös muita juttuja. Keskusteluaiheiden ei todellakaan tarvitse pyöriä vain lapsissa. Niillä on kuitenkin hyvä aloittaa, sillä rehellisesti sanottuna - jos joku keskustelukumppani tietää tämänhetkisen elämäntilanteeni eikä kysy siitä mitään, tuntuu se paitsi oudolta, myös jollain tavalla mitätöivältä. Jokainen lapsi on ihme ja elämänmullistus, joka ansaitsee pienen palasen mielenkiintoa. 

Mukavaa viikonloppua!

 

P.S. Jos sinulta löytyy takataskusta jokin kiva kysymys vauvan vanhemmalle, heitä se ihmeessä kommenttilaatikkoon.

Kesän alkaessa

Moikku! Kevät vaihtuu parhaimmillaan kesäksi ja minä saan pian huokaista. Miehen kesäloma starttaa ensi perjantaina ja seuraavan kerran olen pidempiä jaksoja yksin vastuussa lapsista ja koirista vasta syyskuussa. Silloin Vanessakin on jo isompi vauva ja ainakin istuu itsenäisesti.

Onhan tämä ollut melkoinen kevät - mutta minä selvisin! Viime kuukaudet sylivauvan ja vauhdikkaan taaperon kanssa tulevat jäämään muistoihin superintensiivisinä, opettavaisina, uuvuttavina, mutta myös palkitsevina. Vaikka kädet ovat olleet täynnä joka ikinen sekunti, on ollut voimauttavaa huomata, että pystyn taaplaamaan tämmöisen lauman aika kivasti ja pitämään siinä sivussa kodinkin jonkinlaisessa järjestyksessä.

Muistan kirkkaasti, kuinka ennen lapsia istuin erään kerran telkkuhuoneemme sohvalla ja pyörittelin sormia. Ei ollut mitään tekemistä ja mietin, että olisihan se mukavaa saada muunlaistakin sisältöä ja vipinää elämään. Tätä siis oikeastaan toivoin ja tilasin, joten passaa olla kiitollinen. (Toivotan kuitenkin toisen käsiparin ja sitä myöten mahdollisuuden hetkittäiseen omaan aikaan erittäin tervetulleeksi.)

Kevät on ollut mukavan touhukas, mökkihöperöitymiseen ei ole kyllä ollut mahdollisuutta. Kotipäivien lomaan on sopivassa suhteessa riittänyt muita puuhia, menoja ja ihmisten näkemisiä.

Nyt kesän alkaessa katseeni kiikaroituu pihalle, sillä noh, kahden pienen lapsukaisen kanssa sitä ei ole päässyt hoitamaan kovin antaumuksella. Olen ehtinyt korjailemaan suurimman osan mustista katealueista, laitellut hieman istutuksia ja kitkenyt Romeon kanssa rikkaruohoja sieltä täältä, mutta kyllähän iso piha vaatii enemmän keskeytymätöntä aikaa ja intensiivistä tekemistä. Tästä en kuitenkaan stressaa, vaan odotan malttamattomana pääseväni pihahommien kimppuun - ne ovat itselleni erityisen mieluista ja ennen kaikkea palauttavaa tekemistä. Päiväunien sijaan saan enemmän energiaa siitä, kun saan jonkin nurkan kohennettua. Pihalla olisi tiedossa ihan rehellisiä kitkemishommia ja sepelialueiden siistimistä. Myös terassit odottelevat valttausta, poreallas vedenvaihtoa ja ikkunat ulkopuolen pesukierrosta.

Ainut asia, mikä puuttuu tämän kesän to do -listalta, on uimarannan hiekkojen roudaus. Tämä oli nimittäin lajissaan ensimmäinen kevät, kun kevättulva ei vienyt hiekkoja mukanaan. Vedenpinta säilyi poikkeuksellisen matalana ja säästi meidät hiekkashowlta. Muuta showta onkin sitten rannalla tiedossa laiturinasennuksen tiimoilta. Mielenkiinnolla myös odotan, missä vaiheessa saamme sen aiemmin mainitsemani leikkimökinkin nikkaroitua. Mutta nou stress, nämä on kivoja juttuja, jotka tuovat uutta ulottuvuutta täällä asumiseen.

Kevään osalta eräs mainitsemisen arvoinen asia on case kaivos. Täällä on nimittäin syksystä lähtien eletty vähän inhottavissa tunnelmissa siltä osin, että ilmassa on leijunut uhka mustaliuskekaivoksen perustamisesta ihan kylän keskustan kupeeseen. Sellaisen olemassaolo niin lähellä veisi käytännössä terveellisen asumisen edellytykset ja toisi syöpäriskin mukanaan. Olemme väistämättäkin sivunneet ajatuksissa ja puheissa loppuelämän plan B:tä: minne muuttaisimme kaivoksen alta ja mitä kävisi nykyiselle kodillemme. Kaikissa skenaarioissa niin henkiset kuin taloudelliset seikat asettuisivat miinusmerkkisiksi. Siksipä olikin varsinainen ilouutinen, kun kaivosyhtiö ilmoitti äskettäin vetäytyvänsä hankkeesta ainakin tällä haavaa. Asia on vienyt omista ajatuksistani niin paljon kaistaa, että uutisen kuuleminen toi helpottuneen olon. Olisihan se ollut hurjan surullista ja anteeksiantamatonta, jos olisimme joutuneet jättämään kotimme tällaisen käänteen takia. Nyt toivomme (ja samalla taidan varalta koputtaa puutakin - kop kop), että tulevaisuudessakaan ei tarvitsisi kohdata enää samanlaisia uhkakuvia.

Kevääseen liittyen minulla oli jokin toinenkin juttu kerrottavana, mutta olen yrittänyt muistutella sitä nyt mieleen pari päivää, enkä siltikään muista. :') Menkööt mamma-aivojen piikkiin. Kerron jutun sitten myöhemmin, jos se vielä tupsahtaa ajatuksiin. Nykyarjessa pitäisi kyllä laittaa kaikki kuningasideat heti ylös.

Kesältä toivon sopivan lämmintä säätä, mahdollisimman vähän itikoita, runsaasti katettuja kahvipöytiä ja kaikkinensa hyväntuulista kesäeloa touhuineen. Tällä hetkellä Pikku Kakkosen konsertti on ainut kalenteriin lyöty ohjelma, mutta sen lisäksi vierailemme todennäköisesti myös Kuopion Eläinpuistossa. Meillä aikuisilla ei välttämättä ole nyt liiemmin menoja kaksistaan, mutta toivottavasti pääsisimme vuoroillamme ystävien kanssa tekemään pieniä irtiottoja lähihuudeille. Itse tulen nauttimaan jo pelkästään siitä, ettei ole viime kesän tapaan raskausvaivoja riesana, ah!

Tervetuloa, kesä 2025!

P.S. Toivottavasti luette postausta mahdollisimman pieneltä ruudulta - tällä kertaa oli mentävä huonoilla kännykkäkuvilla, kun aikaa järjestelmäkameraan tarttumiseen ei ole ollut.

 

 

Budjetti kertoo arvoista

Olen kertonut aiemminkin, että rakastan säästämistä. Siihen olennaisesti liittyvä asia on budjetointi, joka on entistäkin tärkeämpää nyt, kun olen jälleen vanhempainvapaalla. Pohdiskelin aihetta hieman tarkemmin ja päädyin toteamaan, että budjetointihan kertoo meistä ihmisistä ja arvoistamme aika paljon. 

 

Siinä missä yksi priorisoi hyvinvointipalveluja ja toinen kulttuurielämyksiä, joku kolmas (kuten minä tällä hetkellä) budjetoi mieluummin säästöön jääviä euroja ja lapsiperheen perustarpeita. Raha ei koskaan liiku tyhjiössä, vaan kulkee mukana arjessa ja siihen liittyvissä valinnoissa. Budjetti ei siis ole pelkkää matematiikkaa, vaan siinä lomittuvat realiteetit ja oman elämän tärkeysjärjestys.

Budjetointiin minulla ei ole käytössä kynällä ja paperilla toimivaa systeemiä eikä mitään sovellustakaan, sillä operoin etukäteen kaikki tulot ja menot päässäni. Tiedän, minkä verran euroja ropsahtaa kuukausittain tililleni ja osaan arvioida lähes kymppien tarkkuudella myös kaikki pakolliset menot. Jälkikäteen teen toki koontia budjetin toteutumisesta ja käytän laskinta, kun ynnään yhteen tilitapahtumia. 

Budjetointi tuntuu helpolta, mutta sitä varten minulla on muutama tärkeä periaate.

Ensinnäkin, budjetointi ei ole mikään kurja pakkotoiminto, vaan arkea helpottava ja mielenrauhaa antava teko. Se säästää stressiltä, kun arjessa ei tarvitse arvailla, mihin rahat riittävät. Teen budjetin joka kuukausi, mutta myös isommassa mittakaavassa vuoden (tai useamman) aikajänteellä.

Toiseksi, säädän menot tuloihin. Pakollisten kulujen lisäksi investoin vain sellaisiin asioihin, joihin on oikeasti varaa. Kaikki muut ostokset karsin pois tai jätän odottamaan sitä aikaa, kun niihin riittää hiluja. Tällä hetkellä käytän rahaa ihan vain peruselämiseen.

Kolmanneksi, en pyöri kaupoilla. Inhoan nettikaupoissa seikkailemista ja kivijalkakaupoissa käyn äärimmäisen harvoin. Kun ei tule kaupoilla törmänneeksi ”ihan kivoihin” heräteostoksiin, ne eivät löydä tietään ostoskoriin. Ostan vain tarpeeseen - ja se, mitä ylimääräiseksi edes laskee, onkin ehkä koko budjetoinnin ydin.

Näillä periaatteilla olen pysynyt budjetissa hyvin vanhempainvapaallakin. Säästöön ei jää nyt niin paljoa kuin haaveilisin, mutta säästötilin kerryttämisen aika on jälleen taas sitten, kun saan palkkatuloja (toivon kuitenkin, että siihen on vielä piiiiitkä aika - haluaisin olla lasten kanssa kotona mahdollisimman pitkään). Yhdenlaista säästämistä on toisaalta myös sekin, että sijoitusasuntojen lainat lyhenevät vähitellen.

Aikuisuuden aikana budjetoinnin periaatteet ovat pysyneet samoina, mutta budjettini ovat mukailleet elämäntilanteita ja näyttäneet painotusten osalta välillä hyvinkin erilaisilta. Säästämistäkin olen toteuttanut eri tyyleillä: aiemmin siirsin tietyn rahamäärän syrjään heti palkkapäivänä, nykyisin vasta sen loppusumman, mitä viivan alle jää.

 

Mihin meikäläisen rahat on sitten tässä elämäntilanteessa budjetoitu? Varmaan samoihin juttuihin, mihin valtaosalla muillakin lapsiperheellisillä: asumiseen ja ruokakauppaan. Näiden lisäksi oman budjettilohkonsa haukkaavat koirien kulut sekä lapsille hankittavat vaatteet ja asusteet. Myös autoilu vaatii osansa, vaikkei itsellä nyt tulekaan liikuttua kovin pitkälle kotiympyröistä.

Välillä budjettiin kuuluu jotain erityistäkin. Odotuslistalla on nyt pari isompaa hankintaa, kuten leikkimökki ja laituri. Keväällä joitakin extrasatasia puolestaan upposi Vanessan nimiäisten ja Romeon synttäreiden järjestämiseen. Elämä tuo mukanaan spesiaalimenoja, mutta niihinkin voi varautua.

Peruskulujen vastinparina on pitkä lista asioista, joihin en halua kuukausibudjettia kuluttaa. Esimerkiksi näihin asioihin en käytä rahaa tällä hetkellä käytännössä ollenkaan: hiukset, kynnet, kasvojenhoito, muoti, suoratoistopalvelut, harrastukset, elektroniikka, matkustelu, sisustaminen ja hyvinvointipalvelut. Tällä hetkellä hyvin vähäistä on myös ulkona syömiseen ja elämyksiin tuhlailut, mutta nämä toivottavasti taas lisääntyvät, kun lapset kasvavat.

 

Instassa kerroinkin jo aiemmin, että myimme vappuna Iisalmen kaupunkiasuntomme. Siitäkin oli alunperin suunnitelmana tehdä sijoitusasunto omien käyttötarpeiden loppumisen jälkeen, mutta päädyimme kuitenkin myymään kyseisen kaksion. Budjetointiin peliliike vaikuttaa siten, että jatkossa meillä on enemmän joustovaraa taloudessa. Kun kaupunkiasunnon kuluja (vastikkeet, lainanlyhennykset ja muut pienemmät maksut) ei enää ole, tilanne näkyy väistämättä kuukausibudjetissa. Kulutusta ei ole tietenkään tarkoitus lisätä, mutta onhan se ihanaa, että vanhempainvapaallakin pääsee vetämään hieman happea budjetin kanssa. Hyvässä lykyssä euroja kertyy säästöönkin (tämän suhteen en vielä keuli, mutta laitan kyllä talteen jokaisen mahdollisen roposen) ja välillä voi ostaa vaikkapa muutaman ylimääräisen kesäkukan.

 

On kiinnostavaa huomata, miten budjetti itse asiassa luo elämän arvokeskustelua. Mihin haluan rahani riittävän? Mistä olen valmis luopumaan ja mistä en tingi missään tilanteessa? Näihin kysymyksiin ei useinkaan tarvitse edes tietoisesti pysähtyä – vastaukset näkyvät käytännössä siinä, mihin eurot lopulta menevät. Yhdessä kohtaa budjetoidaan kodin sisustuselementtejä ja hotellilomia, toisessa kohdassa kurahousuja ja leikkimökin pohjalautoja. Ja niin sen pitää ollakin.

Budjettihaaveilua tunnustan kuitenkin tekeväni. Vaikka tänä kesänä vielä panostetaan vaippapaketteihin ja suunnataan autonnokka lähikohteisiin, unelmoin jo siitä, kuinka pääsen budjetoimaan meille reissua Muumimaailmaan tai varailemaan pääsylippuja Kalajoen JukuParkiin. Tulevaisuuden haaveet motivoivat budjetointiin jo tässä hetkessä.

Summa summarum: budjetti kertoo aika paljon ihmisestä. Ei vain siitä, kuinka paljon rahaa on käytettävissä, vaan siitä, millainen elämäntilanne on ja mitä pitää sillä hetkellä tärkeänä. Välillä prioriteetit ovat käytännön sanelemia, välillä taas omien haaveiden ja ihanteiden ohjaamia. Jokaisessa tilanteessa budjetti luo kuitenkin viitekehyksen sille, mihin kaikkeen rahat riittävät.

Ra(u)hallista viikonloppua! Sisältäköön se tuhlailua hyviin hetkiin ja iloisten hymyjen budjettiylityksiä.

Miljoona klikkausta blogiin

Oho, nyt täytyy tulla ihan asiakseen ihmettelemään, sillä huomasin blogin kävijälaskurin rikkoneen miljoonan klikkauksen rajan. Huikeaa! 

En olisi kyllä millään osannut vuonna 2012 raksablogia perustaessani ajatella, että jutut jatkuisivat näin pitkään ja että teitä kiinnostaa käydä niitä lukemassa. Lämmin kiitos blogivierailuista, arvostan niistä jokaista.

Raksablogi tämä ei enää ole, eikä enää sisustusblogikaan, vaikka nuo teemat kulkevat aina mukana sydämessä ja postausarkistoissa (Miten koukuttavaa muuten onkaan välillä lueskella läpi vanhempia postauksia!). Ehkä tämä on sitten nykyisin lifestylea lapsiarkineen ja kotoiluineen. Samaisen teeman alle mahtunee myös kasa syvällisempiä postauksia elämän ilmiöistä - niiden pyörittelystä tykkään erityisesti.

Blogin analyytiikan mukaan käyntimäärät ovat viime aikoina jostain syystä kolminkertaistuneet siitä, mitä ne ovat lähimenneisyydessä olleet. En tiedä, mistä lisääntynyt liikenne johtuu, mutta I’ll take it! Onhan se kiva, ettei tarvitse tyhjille seinille horista.

Blogi on minulle häkellyttävän tärkeä asia, on oikeastaan aina ollut. Vaikka en nykyisessä elämäntilanteessa pysty kovin reippaaseen postaustahtiin, pyörii blogi kuitenkin säännöllisesti mielessäni. Tämä on niin pitkäaikainen harrastus, että tuntuisi orvolta, jos blogia ei olisi.

Postausten tekeminen on mielekästä ja kiinnostavaa. Tykkään ideoida postausaiheita ja kirjoittaa niitä valmiiksi. Kuviakin tykkään ottaa ja editoida, mutta kuvaamisen suhteen olen joutunut tekemään myönnytyksiä ja vaihtamaan järjestelmäkameran välillä ihan vain kännykkään - muuten en saisi postauksia näinkään säännöllisesti tehtyä. 

Blogi on aina heijastellut omia elämänvaiheitani - se näkyy paitsi päivitystahdissa, myös postausaiheissa ja rivien väleihin jätetyissä muistoissa. Itselleni tämä on kirjoittamisen ja kuvaamisen lisäksi tapa tallentaa elämää ja omia ajatuksia. Toivon ja uskon, että samalla pystyn tuottamaan kivaa sisältöä sinne ruudun toisellekin puolelle.

Kiitos vielä - ihan mahtavaa, että jaksatte käydä täällä vierailulla!

 

 

Vanessa Frida Kristiina // Nimiäiset

Blogissa pukkaa nyt näitä lapsiaiheisia postauksia peräjälkeen, sillä halusin tulla tähän väliin tallettamaan nimiäismuistoja. Juhlat pidimme maaliskuun viimeisenä sunnuntaina, eli näistä bileistä on aikaa kohta jo kuukausi.

Kuten mainitsin aiemmin, nimiasia oli tällä kertaa varsin selvä juttu. Vanessa-nimi oli ollut minulla haaveissa omalle tyttärelle jo todella pitkään, enkä voinut oikeastaan edes leikitellä millään muulla vaihtoehdolla. Fridan jalostimme keskimmäiseksi nimeksi yhdessä miehen kanssa ja Kristiina taas kulkee mukana suvussa kiertävänä nimenä. Mielestäni nimikolmikko on kaunis ja sointuva, meidän pikkupimumme näköinen.

Juhlien värimaailma meillä oli pehmeä: herttaista vaaleanpunaista, vanhaa roosaa ja ruusukultaa. Vanessan juhlamekon ja -boleron löysin suomalaisena käsityönä, mistä olin iloinen. Lisäksi metsästin sävyihin sopivat kravatit perheen miehille sekä juhlamekon itselleni. Vauva viihtyi omassa juhla-asussaan koko juhlien ajan eikä turhia itkeskellyt. Enemmän eforttia meni isoveljen kaitsemiseen, joka oli meiningistä lähes pitelemättömän innoissaan - siinä määrin, että paitakin meni välillä vaihtoon. Onneksi olin jo osannut ennakoida asiaa ja Romeolle oli varattu sävyihin sopiva kakkospaita valmiiksi. :')

Koirat eivät harmikseen (tai onnekseen) päässeet mukaan juhlahumuun, vaan olivat päivän ajan rauhallisemmissa ympyröissä mummolassa.

Juhlakonsepti mukaili samoja askelia kuin Romeonkin nimiäisissä. Pidimme bileet kotona, mahdollisimman simppelillä kaavalla: noutopöytä, kertakäyttöastiat, helpot tarjottavat ja kahvit pumppupullosta. Tällä kertaa tarjoiluja tarvitsi pähkäillä vähemmän kuin ensimmäisellä juhlakerralla - kokemus opettaa.

Juhlaväkeä oli paikalla reilut 20 henkeä, mikä alkaa olla meidän talon kokoisiin tiloihin maksimimäärä - varsinkin, kun vielä ei voitu lämpötilojen puolesta levittäytyä ulos. Ohjelmanumeroiden osalta mentiin tutulla kaavalla: ensin kirjoitettiin ylös nimiarvauksia ja elämänohjeita pikkuiselle, sitten julistettiin nimi riimirunon muodossa, juotiin juhlamaljat, seurusteltiin ja herkuteltiin. 

Myös koristeluissa seurailin aikaisempia linjoja, mutta tyttömäisemmällä värimaailmalla. Se näkyi ilmapalloparvissa, tekstijulisteissa, kukissa ja juhlatarjoiluissa.

Tälläkin kertaa tein A3-kokoiset posterit nimiarvauksille ja elämänohjeille - niistä jää kiva, konkreettinen muisto. Mukana olleet vieraat saivat lähtiessään kirjekuoren, joka sisälsi kiitoskortin. Korttiin oli kirjattu myös Vanessan syntymäpäivä, joten tarvittaessa kortista voi jälkikäteen tarkistaa, milloin neiti viettää synttäreitään.

Äitini teki juhlapöytään täytekakun, jonka kylkiä koristi vaaleanpunainen pensselivärjäys. Vaaleanpunaista kermavaahtoa laitoin myös itse tekemääni V-kirjainkakkuun (kakun ohje löytyy täältä). Suklaamuffinit olin leiponut vaaleanpunaisiin paperivuokiin ja niiden koristukseksi tein juhlien sävyihin ja typografiaan sopivat pyöreät minikyltit, joihin oli aseteltu Vanessan nimien alkukirjaimet. 

Täytyy sanoa, että juhlien järjestäminen valmisteluineen ja h-hetkineen oli eläväisen taaperon kanssa melko työläs urakka, mutta olen onnellinen siitä, kuinka hyvin kaikki kuitenkin lutviutui. Bileistä tuli meidän näköisemme enkä tekisi järjestelyiden suhteen mitään toisin. Tai no, yksi perinteinen kauneusvirhe mahtui tietenkin joukkoon - tällä kertaa ilmapallojen Y-kirjain. Se kun poksahti täytettäessä ihan riekaleiksi. Korjasin tilanteen teippailemalla pallon takaisin kokoon ja täyttämällä sen pumpulilla. Olisitteko osanneet kuvista arvata, että Y:lle on tapahtunut jotain?

Mikä tärkeintä, pikkusiskolla on nyt oma nimi, eikä sitä tarvitse enää panttailla. ♥

 

Kaksivuotias

Kaksi vuotta täynnä jo, nyt on juhlan aika,

vauhti vain on kiihtynyt, ei pysähdy tämä taika.

 

Koneet, sahat hurisevat, traktoritkin pyörii,

pienet jalat tepsuttelevat, ympäriinsä hyörii.

 

Välillä pysähdytään, kirjan sivut kääntyy,

tarinat ja kuvat on kivoja, niissä mielikuvitus vääntyy.

 

Ulos hommiin tärkeisiin on tarpeellista päästä,

siellä ei pikkumetsurin puuhat riipu säästä.

 

Ryhmä Hau on kova juttu, ratkaisee tehtävän jonkin,

mutta pentupoppoon Riku se vasta suuri idoli onkin.

 

Illan tullen hippaleikki koirien kanssa koittaa,

mutta peiton alle möngittynä uni viimein voittaa.

 

Taaperon päivät on täynnä tekemistä ja tunteita monta,

välillä meno kyllä ihan huimaa ja mahdotonta.

 

On maailma sulle ihmeellinen ja pikkukivikin aarre,

kunpa säilyisi muistoissa joka hetki ja hymynkaarre.

 

Aika kuluu niin nopeasti. On hieman vaikeaa käsittää, että Romeo täyttää tänään jo kaksi vuotta! Mikä matka tämä on ollutkaan. Olen niin onnellinen, että meillä on näin ihana poika, jonka kanssa elämässä ei ole sekunninkaan verran tylsää saati tyhjää hetkeä. Kaksivuotiaan sydän on auki elämälle ja maailma näyttäytyy seikkailuna. Pienetkin asiat voivat olla niin kovin merkityksellisiä ja tunteet suuria. Toisaalta Romeo on jo iso poika, mutta silti niin kovin pieni. ♥

 

Kuten runossakin kerrotaan, Ryhmä Hau on nyt tärkeä juttu. Pidimme synttärikuvaukset muutaman pentupoppoon ajopelin kanssa ja tietenkin teemaan sopiva paita päällä. Suloisia kuvia tuli muistikortille lukemattomia, mutta tässä niistä parikymmentä ihaninta.

Kaksivuotiaista lapsista pystyy löytämään tiettyjä yleismaailmallisia (ja hieman holtittomiakin) lainalaisuuksia. Kuten vaikkapa nämä:

• Kaksivuotias on pieni tutkimusmatkailija, joka löytää ihmeitä jokaisestu nurkasta.
• Pienissä käsissä on valtava maailma - ja usein myös kourallinen hiekkaa.
• Kaksivuotias ei koskaan kulje suoraan - hän tanssii, juoksee ja keksii reitin itse.
• Kaksivuotia osaa jo paljon. Erityisesti sen, miten sulattaa sydämet.
• Kaksivuotias ei säästele tunteita - hän elää ne ääneen, nyt ja heti.
• Elämä ei ole koskaan niin täyttä kuin kaksivuotiaan kanssa - eikä koskaan niin ihanaa.
• Kaksivuotias ei seuraa aikatauluja. Hän seuraa perhosia, lätäköitä ja omaa sydäntään.
• Kun kaksivuotias sanoo "ei", hän tarkoittaa "katso, minä uskallan itse".
• Kaksivuotias opettaa, että rakkaus ei tarvitse sanoja. Mutta se saattaa huutaa vähän.
• Kaksivuotias ei kulje varoen - hän syöksyy elämään sukat väärinpäin (tai ilman niitä) ja nauru edellä.

Täällä on synttäreitä vietetty useammassa osassa. Ensimmäiset vieraat kävivät juhlimassa jo eilen, toiset tänään aamupäivällä ja kolmannet tulevat vielä päiväunien jälkeen. Koti on koristeltu Ryhmä Hau -viireillä ja ilmapalloilla, pöytä on katettu pentupoppoon teema-astioilla ja päälle puettu tämä kuvissakin näkyvä paita. Jos jokin on varmaa, niin se, että kaksivuotias osaa bilettää synttäreitään täysillä. Täällä on riemu otettu irti niin lahjoista, herkuista kuin leikkikavereistakin. Luulen, että illalla nukkumaan pötkähtää enemmän kuin kaikkensa antanut ja onnellinen pikkumies.

Onnellinen on myös äiti, jota on siunattu tällaisella taaperolla. Kiitollinen saa olla niin tästä päivästä, kahdesta menneestä vuodesta sekä ennen kaikkea itse Romeosta. Meidän ihanasta kaksivuotiaasta.

Onnea, rakas Romeo! ♥

 

Tiedätkö, mikä on glimmeri?

Tykkään sellaisista käsitteistä ja termeistä, jotka selittävät arkisia ilmiöitä ja purkavat niitä tiedostetumpaan muotoon. Yksi tällainen on glimmeri, johon olen nyt viime aikoina törmännyt muutaman kerran. Tiedättekö te, mistä on kyse?

Glimmeri on käsite, joka on vastakohta triggerille. Se viittaa pieniin, positiivisiin hetkiin tai ärsykkeisiin - sellaisiin jotka herättävät turvallisuuden, ilon tai hyvinvoinnin tuntemuksia niin kehossa kuin mielessä.

Termiä on käyttänyt ensimmäisenä traumaterapeutti Deb Dana, joka tutkii sitä, kuinka hermosto reagoi eri ärsykkeisiin. Siinä missä triggeri voi laukaista stressi- tai traumareaktion, glimmeri aktivoi parasympaattista hermostoa ja auttaa kehoa rentoutumaan ja tuntemaan olonsa turvalliseksi.

Vaikka glimmerit ovat usein ohikiitäviä ja huomaamattomia, niiden vaikutus voi olla yllättävän suuri. Kun hermosto tottuu tunnistamaan ja vastaanottamaan myönteisiä ärsykkeitä, se voi helpommin palata tasapainoon myös stressaavina hetkinä.

Glimmerit ovat usein arkisia, mutta kun niihin alkaa kiinnittää huomiota, ne voivat auttaa säätelemään stressia ja vahvistamaan hyvinvointia. Ajatuksena on, että etsimällä ja tunnistamalla omia glimmereitä voi tukea hermoston tasapainoa ja lisätä elämäniloa sekä turvantunnetta.

Joskus glimmerit voivat tuntua itsestäänselviltä, mutta toisinaan niiden löytäminen vaatii pientä tietoista harjoittelua. Glimmerit voivat välittyä minkä tahansa aistin kautta, sillä hermosto reagoi sekä ulkoisiin että sisäisiin ärsykkeisiin monikanavaisesti. 

Jokainen ihminen kokee glimmerit omalla tavallaan – toisille ne välittyvät herkemmin visuaalisina kokemuksina, kun taas toiset reagoivat voimakkaammin ääniin tai tuntoaistimuksiin. Aistien kautta saadut kokemukset vaikuttavat kuitenkin kanavasta riippumatta suoraan kehon ja mielen tilaan.

Esimerkkejä erilaisista glimmereistä:

Näkö:

• Auringonlaskun värit taivaalla
• Lumen kimallus pakkaspäivänä
• Kevään ensimmäiset leskenlehdet
• Kynttilänvalo hämärässä huoneessa
• Kauniisti aseteltu aamupala
• Auringonsäde, joka osuu huoneeseen
  

Kuulo:

• Linnunlaulu
• Sadepisaroiden ropina ikkunaan
• Tulenritinä
• Lapsen nauru
• Kahvinkeittimen porina

Tunto:

• Viileät lakanat puhtaassa sängyssä
• Lämmin villasukka jalassa
• Kevyt tuulenvire kasvoilla
• Kissan tai koiran pehmeä turkki silittäessä
• Halauksen jälkeinen herkkyys iholla
• Lämpimän kahvikupin tunto kädessä
  

Haju:

• Juuri paistetun leivän tai pullan tuoksu
• Metsän raikas, multainen haju sateen jälkeen
• Kahvin tuoksu aamulla
• Puhtaat pyykit pyykkinarulla
• Vanha kirja, joka tuoksuu nostalgiselta

Maku:

• Ensimmäinen kulaus aamukahvia
• Kylmä vesilasillinen urheilun jälkeen
• Suklaapehmis keskikesällä
• Äidin tai isovanhemman tekemä ruoka, joka herättää muistoja

Tilanteet ja tunnelmat:

• Kun pitkän päivän jälkeen istahtaa alas ja saa huokaista tovin
• Hetki, kun huomaa kevään ensimmäisen lämpimän tuulahduksen
• Kun ystävä tai kumppani sanoo jotain, mikä saa tuntemaan itsensä nähdyksi
• Vanhan, rakkaan laulun kuuleminen yllättäen
• Kun huomaa olevansa täysin uppoutunut hetkeen ilman kiirettä
• Ystävällinen hymy tuntemattomalta 
• Jokin lause, joka tuntuu oikealta juuri sillä hetkellä

On hauskaa saada termi asialle, johon on keskittynyt itse jo aiemmin. Olen blogissakin puhunut kerran jos toisenkin hetkiin syventymisestä ja pienten asioiden merkityksellisyydestä. Nyt, kun tälle ilmiölle on nimi ja tarkempi selitys, huomaan kiinnittäväni glimmereihin huomiota vielä tietoisemmin. Ei pelkästään pysähtymällä nauttimaan pienistä hetkistä, vaan myös ymmärtämällä, miten ne vaikuttavat hermostoon ja hyvinvointiin.

 

Kun tietää, mitä etsii, glimmereitä alkaa havaita yhä enemmän – ja samalla niitä voi myös alkaa luoda itselleen lisää. 

 

Siispä glimmereitä kevääseen!

 

P.S. Kuvituksena muutama itselleni mieluisa glimmeri: kauniisti katettu kahvipöytä, kahvihetki ystävän kanssa sekä kauniinvärinen auringonlasku avaraa järvimaisemaa vasten.

Kuukausi takana vauva-arkea

Fiuf, täällä on vauvan syntymästä nyt tasan kuukausi ja olemme selvinneet siitä ihan kunnialla. Pikkutypy on tähän saakka vaikuttanut niin sanotusti standardivauvalta, joka sopivassa suhteessa syö, nukkuu ja ähisee. Kovin itkuinen hän ei ole onneksi ollut (ja tähän perään perinteinen koputus puuhun), mutta välillä nukahtaminen on ollut työlästä. Aluksi valvoskelua oli enemmälti yöaikaan, mutta nyt valvomistunnit ovat kääntyneet päiviin ja iltoihin. Parhaimmillaan meillä on ollut jo tosi hyviä ja järkeviä öitä kahden unisyötön taktiikalla.

Ensimmäisiä kertoja tulee jälleen liukuhihnalta ja ne ovat aivan yhtä jännittäviä kuin Romeonkin kohdalla: vauvan ensimmäinen kylpy, vaunulenkki, sitterihetki, kynsienleikkuu ja niin edelleen.

Ekoista kerroista olen stressannut eniten kahden lapsen kanssa yksin jäämistä. Sitä, kuinka selviän molempien tarpeista ja miten saan pidettyä Romeon aisoissa nyt, kun mies palasi maanantaina takaisin töihinsä. Vaikka enimmäkseen isoveljen elo on ollut tasaista, on kuukauden aikana ollut välillä purskahduksiakin. Ne ovat näkyneet villeinä hetkinä ja vaarallisenakin riekkumisena. Eniten pelkään sitä, että tuollainen pitelemätön hetki sattuu yksin ollessani silloin, kun olen kiinni vauvassa - silloin eivät yhden ihmisen kädet yksinkertaisesti riitä. En suoraan sanottuna ihmettele, jos joku päivä meillä on vaikkapa TV taaperon niskassa. Uskon ja toivon, että tämäkin asia kyllä tasoittuu sitä mukaa, kun päiviä vierii ohi. Nyt pitää vain hetkinen sietää kahden lapsen hoitamiseen liittyvää jännitystä ja epävarmuutta. Ja onneksi meillä on mummo apuna; yksinäisiä hetkiä minulle ei vielä rehellisyyden nimissä ole kovin paljoa tullut, mistä olen äidilleni erittäin kiitollinen.

Karvaisten isoveljien puolesta ei ole tarvinnut onneksi jännittää. Koirat eivät ole olleet vauvasta nyt moksiskaan. Ilmeisesti ne ovat tottuneet viime vuosina pikkuisiin ihmisiin siinä määrin, että yksi lisävauva kuvioon ei vaikuta heidän elämäänsä enää ollenkaan. Nuuskivat, yrittävät pusutella ja tuovat vauvalle palloa viskattavaksi, mutta muuten antavat typyn olla rauhassa. Vaikka pikkusisko ei ole Uljasta ja Jaloa stressannut, on kuukausi ollut erityisesti Uljakselle rankka. Etenevä kevät nimittäin saa lumen tippumaan katolta ja sekös meidän isointa jätkää pelottaa! Tömpsähdysten vuoksi Uljas ei ole suostunut menemään ilman ihmistä takapihalle ja saattaa tulla keskellä yötä sänkyymme tärisemään. Toivottavasti kevät ei juurikaan sahaisi edestakaisin, vaan lumi vähenisi lineaarisesti.

Mennyt kuukausi on ollut meillä todella sosiaalinen. Olemme saaneet kahvitella vauvavieraiden kanssa ahkerasti, mikä on ollut todella ihanaa. Onneksi osasin ennakoida kyläilijöiden määrää ja leivoin ennen synnytystä pakkasen täyteen vierasvaraa. Vierailijat ovat puhkaisseet vauvakuplaa sopivalla tavalla ja mökkiytymisen sijaan ovat päivät olleet kivan erilaisia ja aktiivisia.

Tällä kertaa en ole menettänyt keskittymiskykyäni samalla tavalla kuin Romeon synnyttyä. Myöskään oksitosiiniryöpyt eivät ole vaivanneet nyt juurikaan, mikä on ihan mukavaa - en todellakaan kaipaa jatkuvaa pöhnäistä ja kännikalamaista oloa. Aikajanakaan ei ole tällä kierroksella pysähtynyt, vaan synnytys tuntuu jo haalenevalta muistolta.

Palautumisen koen olleen tällä kertaa hitaampaa, mikä hiukan ärsyttää ja tuskastuttaa. Tämänkin kanssa pitää vain näköjään malttaa mielensä. Oman osuutensa vaikuttaa varmasti se, että pohjakuntoni oli tällä kertaa ennen synnytystä paljon heikompi. Toivon, että kevään mittaan saisin jollakin järjestelyllä aikaa aloittaa vauvan ja koirien kanssa pidemmät vaunulenkit. Käytännössä Romeo tarvitsee tällöin muuta seuraa, sillä hän ei pitkillä lenkeillä malta olla mukana.

Nimiäiset olemme aikatauluttaneet maaliskuun viimeiseen viikonloppuun. Vauvan nimen olemme jo ilmoittaneet DVV:n rekisteriin ja on kiva, jos pääsemme julkistamaan sen muillekin enempiä viivyttelemättä. Toisin kuin Romeon kohdalla, ei nimiasiaa tarvinnut juurikaan veivata. Minulla on nimittäin ollut tietty tytön nimi mielessäni jo viimeiset 25 vuotta, eikä se siitä muuksi ole muuttunut. Onneksi nimi sopi vauvalle miehenkin mielestä! Myös pikkuisen kolmas nimi oli selvä tapaus, ainoastaan keskimmäistä viilasimme hieman - käytännössä yhden kirjaimen verran. :’)

Sisäinen party plannerini nauttii, kun pääsee kehittelemään taas juhlia kokoon. As simple as possible -juhlakaava on koeponnistettu jo Romeon kohdalla ja tälläkin kertaa menemme samalla konseptilla. Ainoastaan vähän vaaleanpunaisemmalla värimaailmalla.

Neuvolapalvelut - tai pikemminkin niiden puuttuminen - on meinannut tuottaa vauvan ensimmäisten elinviikkojen aikana harmitusta. Emme meinanneet saada kotikäynnin jälkeistä neuvola-aikaa tänne Rautavaaralle, vaan meidät yritettiin ajattaa vastaanotolle Iisalmeen, 75 kilometrin päähän. Romeon vauvavuonnahan asioimme Iisalmessa vapaaehtoisesti, mutta nyt emme halunneet samaan ruljanssiin lähteä - kokemuksesta tiedämme, kuinka työläs, raskas ja koko päivän haukkaava tuollainen reissu on. Etenkin nyt, kun kuvioissa on mukana myös taapero. Hyvinvointialueella on mielestäni meneillään palvelujen hiljainen alasajo, kun kaikki suostuvaiset ajatetaan kotikunnan sijaan kaupunkiin. Me emme nyt siis Iisalmi-aikaan suostuneet, vaan ilmoitimme, että reissu olisi liian raskas meille kaikille. Laitoin asiasta myös sähköpostia isommille pampuille. Ja kappas, niin vain järjestyi aika tänne omaan terveyskeskukseen. Vastaanotto oli eilen ja pikkuneiti oli kasvanut menneen kuukauden aikana oikein mukavasti.

Postauksen kuvat ovat ensimmäisiltä kotiviikoilta, kun saimme ihastella mummon tuomaa muhkeaa ruusukimppua. Viimeinen kuva on tältä päivältä; aion kuvata typystäkin kuukausiotokset milestone-korttien ja nallen kanssa. Mitä tulee tuohon nalleen, oli sen nimiprosessi moninkertaisesti työläämpi kuin pikkupimulla, pitihän sen sointua yhteen Romeon Nöpö-nallen kanssa. Lopulta pikkusiskon nalle sai niinkin uniikin nimen kuin Nasu. :’)

Hymyjä maaliskuuhun!

Newborn ♥

Tadaa! Meillä on taas vauva! Käsi pystyyn, yllättyikö joku? Romeolle syntyi pikkusisko reilut kaksi viikkoa sitten. Takana on jälleen yhdeksän kuukautta radiohiljaisuutta asiasta, sillä en tälläkään kertaa halunnut hiiskua raskaudesta somessa ennen kuin lapsi oli turvallisesti maailmassa. Ja täällä hän nyt on. ♥

Pikkupimu oli syntyessään lähes samankokoinen kuin isoveljensä, paria grammaa vaille nelikiloinen ja 51-senttinen pötkylä. Hänkin syntyi suunnitellusti sektiolla. Tällä kertaa olimme sairaalassa vain kolme yötä, sitten olikin jo kiire kotona odottavan taaperon luokse. Isoveli tosin nautti sairaalassaoloaikanamme mummon seurasta, joten hoidon tason puolesta olisimme voineet kyllä viipyä synnytysreissulla pidempäänkin.

 

Toinen lapsi ja hänen myötään muodostuva sisaruspari oli toiveissa alun alkaenkin, jo ennen Romeota. En ole koskaan nähnyt itseäni vain yhden lapsen äitinä, joten onkin valtavan ihanaa, että nyt meillä tosiaankin on pikkuisia kaksin kappalein. Instassa julkaisin vauvauutisen sanoilla "Ei yhtä ilman toista" ja se kuvastaa omaa ajatusmaailmaani hyvin; teoreettinenkin mielikuva Romeosta ainoana lapsena tuntui jopa surulliselta. Sisaruksen kanssa vietetty lapsuus rikastuttaa elämää niin monelta kantilta. Nyt en malttaisi odottaa, että pikkusisko hiukan kasvaa ja pääsee vipeltämään Romeon perässä.

 

Mitä tulee isoveljen reaktioihin, ne ovat olleet vauvan suhteen hillitymmät kuin etukäteen pelkäsin. Romeo on siskosta varovaisen kiinnostunut: huomioi tämän äännähdykset, käy kurkkimassa vauvaa sängynlaidalta, toimittaa pikkuiselle tarvikkeita (harsoja, tuttipulloja ja tutteja) ja selittää omalla ulosannillaan, että vauva on hänen pikkusiskonsa. Aikuisen rohkaisemana Romeo ottaa kontaktia enemmän, kuten silittää vauvaa poskesta, antaa hänelle pusun tai pitää pikkuista sylissään. Ainakaan vielä ei ole tarvinnut pelätä, että isoveli ilmaisisi mustasukkaisuuttaan esimerkiksi nipistelemällä tai muilla fyysisillä tavoilla. Ylikierroksilla Romeo kyllä välillä käy ja hyvälaatuisen lisäaktiviteetin kehittelyyn olemme me aikuiset saaneet käyttää paukkuja. Kädet ovat olleet täynnä joka hetki, mutta niin niiden taitaa olla tarkoituskin.

 

Halusin järjestää typylle newborn-kuvaukset samalla kaavalla kuin Romeolle: rekvisiittana suvun toistasataa vuotta vanha kehto ja mummon virkkaama merinovillainen vauvaviltti. Romeon viltti oli harmaa, pikkusiskolle toivoin beigeä.

Vauvaa nukutti kehdossa niin hyvin, että en meinannut ollenkaan saada otettua sellaisia kuvia, joissa hänellä olisi silmät auki. Muutaman unisen siristelykuvan kuitenkin onnistuin tallentamaan muistikortille, mutta kärppänä sai virkeämpiä sekunteja varten olla. Kuvausassistenttina hääräsi tälläkin kertaa äitini, joka auttoi vauvan asennoissa ja herättelyissä.

Vaikka tällainen kuvaushetki ennakkovalmisteluineen ja jälkikäsittelyineen on loppusiltaan aika työläs, on se myös hauskaa puuhaa arkisempien vauvatouhujen vastapainoksi. Ja mikä ihana muisto tästä jääkään! Vauvojen ulkonäkö muuttuu tosi nopeasti ja parin viikon päästä pikkusiskokin näyttää jo ihan erilaiselta. Näissä kuvissa hän on kahdentoista vuorokauden ikäinen.

Tällä kertaa raskausaika oli hyvin erilaista kuin Romeon kohdalla. Allekirjoitan ainakin omalta kohdaltani todeksi sen urbaanin legendan, että tytöt laittavat odottavan äidin moninverroin kovemmalle kuin poikavauvat. Huh sentään! Olen niin onnellinen, että raskausaika on nyt takana. Myös siitä olen onnellinen, että saimme tällä kertaa tytön - toivoin itse tyttöä tosi kovasti.

Vauva-arki on toisen kierroksen aluksi tuntunut helpommalta, sillä vauvanhoito on vielä tuoreessa muistissa. Opeteltavaa ei ole enää ollut, sen kun on vain vastaillut vauvan tarpeisiin ja pusutellut pikkuista.

Sen sijaan kahden lapsen kombossa on kyllä vielä haltuun otettavaa. Kun vauvalla ei ole vielä selkeää päivärytmiä, on ihan tuuripeliä, miten lapsukaisten tarpeet osuvat päällekkäin. Hyvinä osumina vauva nukkuu silloin, kun Romeon kanssa on aika ruokailla, vaihtaa vaippaa tai vaikkapa toimittaa iltapuuhia. Vaan annas olla, kun molemmilla on tilanne päällä. Kyllähän täällä kaksi aikuista vielä homman haldaa, mutta hiukan kauhulla jo odotan sitä hetkeä, kun miehen vanhempainvapaa loppuu ja hän palaa takaisin töihin. Luulen, että tulemme vielä tarvitsemaan mummon apua (sekä pari ylimääräistä Ryhmä Hau -jaksoa) yhteisen arjen opettelussa. Minulla toki on vielä sektiosta toipuminen kesken ja nostelukielto voimassa. Kunhan saan omaa kroppaani toimintakykyisemmäksi, lasten pyörittelykin varmasti helpottuu.

Jos sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy hyviä vinkkejä siihen, kuinka saada hommat rullaamaan vuoden ja kymmenen kuukauden ikäerolla olevien muksujen kanssa, kaikki kikkakolmoset otetaan ilolla vastaan. :’) Uskon kyllä, että kun tästä ovat muutkin selvinneet, niin eiköhän mekin.

Tarkoitus olisi jälleen postailla tarkemmin tietyistä odotus- ja vauvajutuista, joten en tyhjennä koko pankkia vielä tähän postaukseen. Instaa käytän taas pienenä minipäiväkirjana, joten sieltä pääsee stooreista kurkkimaan paloja meidän vauva-arjesta, mikäli sellainen kiinnostelee.

Semmoisia uutisia tällä kertaa. Lopuksi on pakko todeta, että saatiinpas tälläkin kertaa aikaiseksi hitsin söpö lapsi. ♥

 

Palaillaan!