Kun laituri aiheuttaa univelkaa

Tiedättekö sen kaverin, joka on aina houkuttelemassa huonoille teille? Se, jonka kanssa tulee valvottua liian myöhään ja joka saa suostuteltua ulos silloinkin, kun pitäisi mennä nukkumaan? Tänä kesänä minä olen ollut ongelmissa tuollaisen kaverin kanssa - mutta en ehkä sillä tavalla kuin ensi alkuun voisi luulla.

Hankimme meille nimittäin laiturin - viimein! Ja sen kanssa olen valvoskellut enemmän kuin pitäisi. Miksikö? Noh, kahdesta syystä. Laiturin saapumisen jälkeen minulla meni useampi ilta rantaa fiksaillessa - enhän voinut antaa heinien rehottaa enää kivien välistä, kun maisemaa halkoo uutukainen hankinta. Niinpä kitkin, asentelin maisemointikankaita, ladoin kiviä, kaivoin maata ja tasasin hiekka-alueita useamman illan ajan. Hommiin pääsin kiinni aina vasta lasten nukahtamisen jälkeen, joten illat venyivät luvattoman myöhälle.

Fiksailujen jälkeen ovat illat pitkittyneet auringonlaskuja katsellessa. Tämä rannalla asuminen kun on sellainen kaksiteräinen miekka: iltojen värisävyjä pääsee katsomaan vaivattomasti, mutta myös silloin, kun pitäisi jo mennä nukkumaan. Ainakaan minä en pysty vastustamaan rannan kutsua, jos sälekaihtimien välistä pilkahtaa kaistale vaaleanpunaista tai oranssia. Ja näin on käynyt nyt useamman kerran, kun olen jo ollut taapertamassa yöpaita päällä makuuhuoneeseen.

Onhan tämä sama houkutus ollut käsillä jo aikaisempinakin kesinä, mutta laiturin myötä tilanne on kärjistynyt. Laituri on nimittäin kuin uusi katsomopaikka, joka antaa entistä kauniimmat näköalat järvelle. Vähän kuin rantaterassi tutuissa maisemissa, mutta kuitenkin uudesta kuvakulmasta. Eihän sellaista voi vastustaa. Älkää siis ihmetelkö, jos näette yöpaitahihhulin Keyrityn rannalla - se olen vain minä.

Niin että. Lähes puolivuotiaan vauvan äitinä voisi kuvitella, että pieni lapsi aiheuttaa univelkaa. Vaan ei, tänä kesänä sellaiseen on johtanut laituri.

Tiedän, että teitä kiinnostaa myös laiturin tarkemmat tiedot, sillä olen saanut vastailla kysymyksiin jo Instan puolella. Tässäpä siis pääkohdat kokonaisuudesta:

Laiturin on valmistanut ProLaiturit. Yritys tekee laitureita vaikka sentilleen mittatilaustyönä. Asiakkaan tarpeiden mukaan tarjolla on erilaisia kiinteitä ja kelluvia laitureita monenlaisilla ponttoniratkaisuilla. Meidän tapauksessamme menikin hetki hahmotellessa, millaisen laiturin loppusiltaan haluamme.

• Meille valikoitui lopulta kestopuusta tehty putkiponttonilaituri, jonka päätyosa on kooltaan 5 m x 3,2 m ja kulkusilta 4 m x 1,2 m. Päätyosaan halusimme reilusti pinta-alaa, jotta se mahdollistaisi erilaisia ajanviettotapoja. Kun kokoa on yli 15 neliötä, laiturilla mahtuu pitämään vaikka piknikkiä tai parkkeeraamaan sen päälle useamman suppilaudan. Toki pienten lasten kanssa on myös hieman turvallisempaa, kun askeleille on enemmän tilaa.

• Ankkurointitapaa rantaan mietimme pitkään ja hartaasti. Ajatuksissa ehti käydä niin betonivalu kuin ruuvipaalutkin, mutta lopulta päädyimme kiinnittämään laiturin ketjuilla kiinni kalliorenkaisiin. Tämä kiinnitystapa syntyi vähän vahingossa: kun siirtelimme rantaan uitettua laituria ja kokeilimme sille eri sijainteja, paras paikka löytyikin kahden ison kiven välistä. Niihin oli luontevaa asentaa kalliorenkaat. Järvenpohjaan on puolestaan upotettu kaksi rengasankkuria, jotka varmistavat, ettei laituri pääse seilaamaan paikaltaan.

• Laiturin etulaitaan on kiinnitetty kuumasinkityt uimaportaat, joissa on kuusi askelmaa. Muina lisävarusteina mietimme penkkejä ja jopa kaiteita, mutta päädyimme passailemaan niiden kanssa. Katsotaan ensin, millaiseksi laiturielämä lasten kanssa kehittyy.

• Loppusyksyllä meille tulee vielä pohdittavaksi, jätämmekö laiturin talveksi järveen tai vedämmekö sen maille. Lähtökohtaisesti se pystyisi olemaan järvessäkin, mutta vähän jo veikkailen, että emme halua riskeerata uutukaista jäiden armoille. Voi siis olla, että syysviimalla pikku Fergumme hinaa laiturin talveksi varvikkoon.

Näin ensimmäisen kesän kokemuksella olemme olleet tyytyväisiä valitsemaamme laiturisettiin ja sen laatuun. Mikäli siellä ruudun takana löytyy laituritarpeita, kannattaa tutkia ProLaiturit-valikoima, klik - linkin takaa löytyy myös tuotesivu selkeällä hinnastolla.

Jo nyt laituri on tehnyt pienestä rannastamme aivan uudenlaisen ajanviettopaikan. Toivon, että tulevina vuosina se kerää ympärilleen maisemien lisäksi myös erilaisia muistoja: onkihetkiä, pulahduksia, suppailua ja veneilyä, laiturijätskejä, varpaiden uittamista, hyväntuulista tsillailua, rimeunkiljahduksia, hyöryäviä kaakao- ja kahvikuppeja, joutsenten ihastelua ja ihan vaikka vain veden liplatuksen kuuntelua. Ja tietenkin lisää liian myöhään valvottuja iltoja.

Täällä vietellään hieman kaihoisasti viimeisiä yhteisiä lomapäiviä, sillä minä menen ensi tiistaina takaisin töihin. Kääk! Nyt tuntuu siltä, että tämä oli idiootein idea ikinä. No, ei auta kuin kärvistellä - onneksi työeloa on edessä vain elokuu, sillä syyskuussa jatkan jälleen vanhempainvapaata kotona. Jospa osaisin nauttia kesästä vielä työpäivien jälkeenkin.

Laiturin suhteen toivon, että minulla olisi jatkossa enemmän tahdonvoimaa vastustaa iltajuoksuja rantaan. Pahimmassa tapauksessa toivun syyskuussa maisemien aiheuttamasta burnoutista. :')

Tsemppiä siis niin minulle kuin kaikille teille muillekin, jotka palailette lähipäivinä arkirytmiin.

Jakamisen tärkeydestä

Meidän pikkuneiti täytti viime viikolla viisi kuukautta ja olen alkanut huomata erään eroavaisuuden Romeon vauvavuoteen verrattuna. Kun Romeon kanssa kotoillessa meillä ei ollut yhden yhtä vauva- tai äitikaveria, on kakkoskierroksella asia ollut toisin. Tällä kertaa olemme päässeet nauttimaan Vanessan kanssa vauvatreffeistä säännöllisesti, mikä on kieltämättä ollut erilaista ja ilostuttanut vauva-arkea paljon.

Elämään saa uudenlaista sisältöä, kun pääsee jakamaan ja vertailemaan äitiyteen ja pieneen lapseen liittyviä asioita. Vain toinen vastaavassa tilanteessa oleva äiti osaa olla päivästä toiseen kiinnostunut toisen jaksamisesta ja kysellä kuulumisia syväluotaavasti. Yhteneviä kokemuksia ja huomioita on paljon, mikä on yksinkertaisesti kivaa, kun ei ole yksin ajatustensa ja elämäntilanteensa kanssa.

Romeon kanssa en tietenkään osannut tällaista edes kaivata, koska sellaisesta ei ollut kokemusta. Porskuttelimme oikein mainiosti keskenämme ja meille riitti lähipiirin ei-vauvamaiset kontaktit. Tuntui rehellisesti sanottuna jopa siltä, ettemme oikein kaivanneetkaan muita vauvaperheitä seuraksemme (sellaisia ei tosin täällä olisi ollutkaan, sillä Romeon syntymävuotena Rautavaaralla syntyi tosi vähän lapsia). Onneksi vauva- ja mammakavereiden tuomasta ilosta ei tuolloin ollut tietoa, sillä siinä tapauksessa olisi vuoteen voinut mahtua harmituksia tietynlaisten kavereiden puuttuessa. Näin nykyhetkessä ajateltuna on toisaalta mielenkiintoista saada tältä kantilta kaksi erilaista vauvavuotta - kummastakin löytyy omanlaisensa highlightinsa.

Jos jakamisen teemaa laajennetaan vauva-asioiden ulkopuolelle, on mielestäni kaikenlaisten asioiden jakaminen tärkeää - sitä on ystävyys. Ja ehkä pikemminkin myös naiseus; olemme monen monta kertaa ihmetelleet naisten kesken, kuinka miehet näyttävät olevan niin pihalla omien kavereidensa oikeista kuulumisista. Kaikella rakkaudella ja ymmärryksellä kaksilahkeisia kohtaan, mutta itse en jaksaisi sellaisia ihmissuhteita, jotka perustuvat vain läpänheittoon tai pintapuoliseen jutusteluun. Minulle on tärkeää tietää, mitä ystävilleni oikeasti kuuluu ja miten heidän arkensa sujuu. Vastaavasti saan siitä paljon, kun pääsen puhumaan auki omia ajatuksiani ja elämääni ylipäätään.

Onnea on, kun joku kuuntelee ja sanoo: "Tuo kuulostaa niin tutulta." Meillä on useimmiten taipumusta horjahtaa siihen ansaan, jossa kuvittelemme olevamme ainoita yhden jos toisenkin asian kokijoita. Kun jakaa ajatuksiaan, huomaa, että ihan samanlaisissa vesissä täällä uiskennellaan kaikki. Ja se kieltämättä helpottaa melkeinpä kaikissa olosuhteissa, kun tietää muidenkin pitävän päätä pärskeiden pinnalla. Asioiden jakaminen ei vie itseltä mitään, vaan päinvastoin keventää, suhteuttaa tai selkeyttää erilaisia tilanteita. Parhaimmillaan tuo moneen asiaan merkityksellisyyttä sekä moninkertaistaa onnellisia hetkiä.

Eikä vain silloin, kun elämä on raskasta, vaan myös silloin, kun se on tavallista. Oikeastaan ihan tavallinen arki on kaikista parhaimpia jakamisen aiheita, sillä sitähän elämä lähes sataprosenttisesti on. Ja arjesta jos mistä kumpuaa tilitysaiheita - kyllähän te tiedätte. :')

Siinäpä se jakamisen tärkeydestä. Ei ehkä kaikista timanttisinta sisältöä, mutta halusin tulla kirjoittamaan muistiin nämäkin huomiot (ja tallettamaan pari kaunista auringonlaskua), joita olen etenkin äippäkavereiden kanssa pyöritellyt. 

Toivottavasti siellä ruudun puolella on jokaisella joku, kenen kanssa pääsette jakamaan elämän käänteitä - kauniita auringonpaisteita, tavallisia poutapilviä ja hurjempiakin myrskyjä.

Olipa kerran babyshowerit

Otetaanpas torstain kunniaksi klassinen #TBT, eli Throwback Thursday ja palataan ajassa viime joulukuun loppuun. Tuolloin minut yllätettiin nimittäin aivan täydellisesti: luulin olevani menossa ystäväni luokse kylään, mutta astuinkin keskelle omia babyshowereitani. En oikein osannut arvata asiaa vielä silloinkaan, kun tepsuttelin juhlapaikan pihaan ja parkkipaikka oli täynnä tuttuja autoja. Ajattelin, että asialle on jokin muu selitys. :’) Mutta eipäs ollutkaan, vaan minulle oli ihan oikeasti järjestetty omat vauvajuhlat, miten ihanaa!

Romeota odottaessani kielsin babyshowereiden järjestämisen, sillä pelkäsin niin paljon, että liian aikaisin vauvan juhliminen manaisi jotain pahaa tapahtumaan. En uskaltanut tuolloin luottaa ollenkaan siihen, että kaikki menisi hyvin. Nyt Vanessaa odottaessa ei ihan samanlaista tunnetta ollut, mutta asia ei tullut millään muotoa puheeksi kenenkään kanssa. Juhlia en osannut odottaa saati toivoa hiekanmurusenkaan vertaa, joten oli koskettava ällistys kuulla, että niitä oli suunniteltu koko syksy selkäni takana, sniisk. Toki oli pelätty, kuinka nyt suhtautuisin, mutta turhaan - yllätys oli itselleni pelkästään liikuttava, onnellinen ja positiivinen.

Minut oli siis kutsuttu ystäväni luokse ja tallustin sisään omat kofeiinittomat kahvit mukanani. Vastassa olikin naisia puolikaaressa toivottamassa minua tervetulleeksi babyshowereihin. Juhlapaikka oli koristeltu kauniisti, pöytä katettu täyteen herkkuja ja lahjat aseteltu nätisti odottamaan tutkimista. Pakettien avaamisen ja kahvittelun lisäksi ohjelmassa oli muutama ohjelmanumero, kuten vauva-arvauksien rustaamista ja vanhojen lapsuuskuvien arviointia. Pääsin myös kertomaan, millä tavalla paikalla olleet ihmiset ovat tulleet elämääni ja puhumaan kasan vauvajuttuja. Oi että, vieläkin nousee lämmin fiilis sydämeen, kun palailen muistoissa tuohon talvipäivään.

Tuossa ylläolevassa kuvaparissa on vaippakakku ja muut lahjaksi saamani ihanuudet. En osannut päättää, laittaisinko kuvat avaamattomien vai avattujen pakettien kanssa, joten paukautin tähän sitten molemmat kuvaversiot. Kääreistä paljastui Vanessalle mm. superihania vaatteita, vauvaviltti, vaaleanpunainen villamyssy (joka oli tänä keväänä tosi kovassa käytössä) sekä virkattu pehmopupu. Itselleni sain herkkuja ja hemmottelutuotteita. Tuntuu edelleen ihan överiltä, että minua ja vauvaa haluttiin huomioida näin.

Lopuksi myös muutama kuva itse bileistä. Sieltä tallentui enimmäkseen videomateriaalia, joten kuvat ovat pääasiassa videoilta napattuja screenshotteja.

Kiitoshali vielä teille, jotka tämän junailitte. Jätitte jäljen sydämeen. ♥

Kodin uusi lempipaikka

Toivottavasti juhannus meni siellä ruudun toisella puolella mukavasti! Meillä se kului ystävien kanssa aikaa viettäen: grillaillen, syöden ja muuten vain hengaillen. Kokkokin kasattiin ja sytytettiin, mutta se jäi kovan tuulen vuoksi hieman tuhnuksi. Lasten kanssa meininkiin kuuluu aina pientä perussekoilua ja vuorottelua aikuisten kesken, mutta kaikkinensa kuuden aikuisen, neljän lapsen ja kahden osoitteen juhannus oli uudenlainen ja miellyttävä konsepti. Jatkoon!

Ja sitten heti asiasta kukkaruukkuun - tai siis nojatuoliin. Minua pidempään seuranneet tietävätkin, että viime vuosina meidän kotiin ei ole juurikaan hankittu uusia kalusteita. Lapsiin liittyviä tavaroita lukuunottamatta olemme ostaneet talon valmistumisen jälkeen ainoastaan sängyn sekä olohuoneen sohvapöydän. Siksipä tuntuukin nyt hieman mullistavalta, että meillä on olohuoneessa uusi nojatuoli.

Nojatuoli on huhtikuinen synttärilahjani (sponsoreina vanhempani, mies ja minä itse), joka saapui meille kesäkuun alkajaisiksi. Tuoli on nimeltään Classic ja hankittu Maskusta. Sitä myydään tavallisesti vain valkoisella, teddypintaisella Alpine-kankaalla sekä tummanharmaalla, samettimaisella Loris-kankaalla. Meille näistä kumpikaan ei ollut sopiva vaihtoehto, sillä hakusessa oli mahdollisimman vaalea, mutta kuitenkin tiiviskuituinen kangas (eli lapsi- ja koiraperheessä mahdollisimman helppo putsattava). Yhden turhan myymäläkäynnin ja noin miljoonan viestin jälkeen sain sovittua meille nojatuolin erikoistilauksena, vaaleanharmaalla Barrel 80 -kankaalla.

Nyt kun tuoli on täällä, se näyttää ja tuntuu ihanalta! Nojatuoli tekee olohuoneesta kotoisan, myös kauniimman. Uusi lempipaikka on siis lemppari kahdella tavalla: ilo silmälle sekä takalistolle. Eikä tämä suinkaan ole vain minun tyyssijani, vaan myös Romeo omii tuolia välillä itselleen. 

Tuoli ja rahi antavat olkkariin lisää istumapaikkoja, sillä rahi toimii hyvin omana penkkinään. Isommalla vierasmäärällä on joku löytänyt itsensä aina lattialta istuskelemasta, mutta nyt sekään ei ole enää pakollista. 

Kuten aina, yksi asia johtaa toiseen. Nojatuolin myötä aloin harkitsemaan olohuoneeseen verhotankoja. Hieman muhkeampi sisustusilme voisi nimittäin olla tänne ihan kivaa vaihtelua, vaikka olenkin pitkään suosinut tässä kodissa minimalistista, verhotonta linjaa. Katsotaan, kuinka kesän projektit kehittyvät ja mahtuisiko listalle vielä verhojen värkkäystä.

Kesähymyjä!

Mitä kysyä vauvan vanhemmalta?

Kuvailin järjestelmäkameralla erästä toista postausta varten, mutta otin muutaman otoksen myös telkkuhuoneen lattialla odotelleesta Vanessasta. Tämä söpö räpsäisy sai aikaan spontaanin postausidean: mitä kysyä vauvan vanhemmalta. Tunnustan nimittäin, että ennen omia lapsia minulla ei ollut hajuakaan, mitä vauvan saaneilta ihmisiltä voisi kysellä nimenomaan siihen itse vauvaan ja vauva-arkeen liittyen. Jos olisin lukenut jostain tällaisen postauksen, olisin saattanut osata viedä keskusteluja eri tavalla eteenpäin. Siispä ihan nyt listan muodossa kysymyksiä, joihin ainakin itse vauvan saaneena olen mieluusti vastaillut.

• Miten vauva nukkuu yöllä? Saatko itse nukutuksi?
• Monetko päiväunet vauva nukkuu ja ovatko ne minkä mittaisia? Mitä teet itse vauvan päiväunien aikaan?
• Paljonko vauvalla on pituutta ja painoa? Mitä vaatekokoa käytätte?
• Tykkääkö vauva käydä kylvyssä? Miten usein kylvetätte?
• Kuinka vauvalle maistuu maito? Toimiiko masu, onko ollut masuvaivoja?
• Miten tyytyväinen vauva on? Onko hänellä jo jotain omia suosikkijuttuja tai -leluja?
• Onko vauva oppinut jotain uutta? Miltä kehitysvaiheiden seuraaminen tuntuu?
• Onko teillä päivärutiinia? Jos kyllä, millainen se on?
• Onko vauva-arjessa ollut jotain erityisen kivaa tai yllättävää? Entäs hankalaa tai tuskastuttavaa?
• Saatteko välillä jostain apua tai helpotusta vauva-arkeen? Miten jaksat? Mikä asia tai tekeminen parantaa jaksamista?

Ennen toista lasta kuulin ystäviltä kokemuksia siitä, kuinka useamman lapsen saaminen näkyy ihmisten kiinnostuksessa: ensimmäisen lapsen kohdalla kuulumisia kaivataan, mutta seuraavien lasten kohdalla vauva-arjesta ei enää samalla tavalla kysellä. 

Omalla kohdallani on ihanasti ollut ympärillä ihmisiä, joita on kiinnostanut kysellä kuulumisia näin kakkoskierroksellakin, mutta tunnistan kyllä tuon tunteen, ettei toisen lapsen kohdalla kohtaa kiinnostusta samoissa määrin kuin aiemmin.

Totta on, ettei toisen vauvan kohdalla ole enää samalla tavalla uutta opeteltavaa (ja raportoitavaa) vauvanhoidon kannalta, mutta elämäntilanne useamman lapsen kanssa on kuitenkin täysin uusi ja erilainen. Itse koen, että nyt olisi päinvastoin tuplaten kuulumisia kerrottavana, kun on sekä vauvan terveiset että isosisaruksen ja sisarussuhteen kehittymiseen liittyvät asiat tapetilla. Puhumattakaan omaan jaksamiseen liittyvistä seikoista, phuh.

Siispä, useamman lapsen vanhemmalta ei todellakaan ole yhtään vähäisempää syytä kysellä kuulumisia. Uskon, että minun lisäkseni myös muut vanhemmat ilahtuvat noista ylempänä listaamistani kysymyksistä - olipa kyseessä toinen vauva tai vaikka seitsemäs. Niiden lisäksi voi kysyä uuden elämäntilanteen myötä myös tällaisia kysymyksiä:

• Kuinka isosisarus on ottanut pienemmän vastaan? Tykkääkö hän osallistua pienemmän hoitamiseen?
• Kuinka saat arjen rullaamaan useamman lapsen kanssa? Kuinka pallottelet lasten tarpeiden kanssa ja millainen teidän päivärytmi on?
• Kädet ovat varmasti täynnä, miten jaksat? Oletko saanut omaa aikaa tai edes hengähdystaukoja?
• Miltä tuntuu olla kahden pienen vanhempi?
• Nämä ovat varmasti niitä vuosia, joita tulee myöhemmin muisteltua. Mitkä ovat nyt arjen parhaimpia hetkiä?
• Mikä tuntuu haastavimmalta? Oletko keksinyt mitään arkea helpottavia keinoja tai kikkakolmosia?
• Tarvitsetko apua?

Siinäpä hieman jutuntynkää vauva-aiheen ympärillä. Vaikka varsinkin omista pikkuisista puhuu enemmän kuin mielellään, on tähän pakko vielä lisätä, että näin vauva-arjessa tekee hyvää kuulla ja ajatella myös muita juttuja. Keskusteluaiheiden ei todellakaan tarvitse pyöriä vain lapsissa. Niillä on kuitenkin hyvä aloittaa, sillä rehellisesti sanottuna - jos joku keskustelukumppani tietää tämänhetkisen elämäntilanteeni eikä kysy siitä mitään, tuntuu se paitsi oudolta, myös jollain tavalla mitätöivältä. Jokainen lapsi on ihme ja elämänmullistus, joka ansaitsee pienen palasen mielenkiintoa. 

Mukavaa viikonloppua!

 

P.S. Jos sinulta löytyy takataskusta jokin kiva kysymys vauvan vanhemmalle, heitä se ihmeessä kommenttilaatikkoon.

Kesän alkaessa

Moikku! Kevät vaihtuu parhaimmillaan kesäksi ja minä saan pian huokaista. Miehen kesäloma starttaa ensi perjantaina ja seuraavan kerran olen pidempiä jaksoja yksin vastuussa lapsista ja koirista vasta syyskuussa. Silloin Vanessakin on jo isompi vauva ja ainakin istuu itsenäisesti.

Onhan tämä ollut melkoinen kevät - mutta minä selvisin! Viime kuukaudet sylivauvan ja vauhdikkaan taaperon kanssa tulevat jäämään muistoihin superintensiivisinä, opettavaisina, uuvuttavina, mutta myös palkitsevina. Vaikka kädet ovat olleet täynnä joka ikinen sekunti, on ollut voimauttavaa huomata, että pystyn taaplaamaan tämmöisen lauman aika kivasti ja pitämään siinä sivussa kodinkin jonkinlaisessa järjestyksessä.

Muistan kirkkaasti, kuinka ennen lapsia istuin erään kerran telkkuhuoneemme sohvalla ja pyörittelin sormia. Ei ollut mitään tekemistä ja mietin, että olisihan se mukavaa saada muunlaistakin sisältöä ja vipinää elämään. Tätä siis oikeastaan toivoin ja tilasin, joten passaa olla kiitollinen. (Toivotan kuitenkin toisen käsiparin ja sitä myöten mahdollisuuden hetkittäiseen omaan aikaan erittäin tervetulleeksi.)

Kevät on ollut mukavan touhukas, mökkihöperöitymiseen ei ole kyllä ollut mahdollisuutta. Kotipäivien lomaan on sopivassa suhteessa riittänyt muita puuhia, menoja ja ihmisten näkemisiä.

Nyt kesän alkaessa katseeni kiikaroituu pihalle, sillä noh, kahden pienen lapsukaisen kanssa sitä ei ole päässyt hoitamaan kovin antaumuksella. Olen ehtinyt korjailemaan suurimman osan mustista katealueista, laitellut hieman istutuksia ja kitkenyt Romeon kanssa rikkaruohoja sieltä täältä, mutta kyllähän iso piha vaatii enemmän keskeytymätöntä aikaa ja intensiivistä tekemistä. Tästä en kuitenkaan stressaa, vaan odotan malttamattomana pääseväni pihahommien kimppuun - ne ovat itselleni erityisen mieluista ja ennen kaikkea palauttavaa tekemistä. Päiväunien sijaan saan enemmän energiaa siitä, kun saan jonkin nurkan kohennettua. Pihalla olisi tiedossa ihan rehellisiä kitkemishommia ja sepelialueiden siistimistä. Myös terassit odottelevat valttausta, poreallas vedenvaihtoa ja ikkunat ulkopuolen pesukierrosta.

Ainut asia, mikä puuttuu tämän kesän to do -listalta, on uimarannan hiekkojen roudaus. Tämä oli nimittäin lajissaan ensimmäinen kevät, kun kevättulva ei vienyt hiekkoja mukanaan. Vedenpinta säilyi poikkeuksellisen matalana ja säästi meidät hiekkashowlta. Muuta showta onkin sitten rannalla tiedossa laiturinasennuksen tiimoilta. Mielenkiinnolla myös odotan, missä vaiheessa saamme sen aiemmin mainitsemani leikkimökinkin nikkaroitua. Mutta nou stress, nämä on kivoja juttuja, jotka tuovat uutta ulottuvuutta täällä asumiseen.

Kevään osalta eräs mainitsemisen arvoinen asia on case kaivos. Täällä on nimittäin syksystä lähtien eletty vähän inhottavissa tunnelmissa siltä osin, että ilmassa on leijunut uhka mustaliuskekaivoksen perustamisesta ihan kylän keskustan kupeeseen. Sellaisen olemassaolo niin lähellä veisi käytännössä terveellisen asumisen edellytykset ja toisi syöpäriskin mukanaan. Olemme väistämättäkin sivunneet ajatuksissa ja puheissa loppuelämän plan B:tä: minne muuttaisimme kaivoksen alta ja mitä kävisi nykyiselle kodillemme. Kaikissa skenaarioissa niin henkiset kuin taloudelliset seikat asettuisivat miinusmerkkisiksi. Siksipä olikin varsinainen ilouutinen, kun kaivosyhtiö ilmoitti äskettäin vetäytyvänsä hankkeesta ainakin tällä haavaa. Asia on vienyt omista ajatuksistani niin paljon kaistaa, että uutisen kuuleminen toi helpottuneen olon. Olisihan se ollut hurjan surullista ja anteeksiantamatonta, jos olisimme joutuneet jättämään kotimme tällaisen käänteen takia. Nyt toivomme (ja samalla taidan varalta koputtaa puutakin - kop kop), että tulevaisuudessakaan ei tarvitsisi kohdata enää samanlaisia uhkakuvia.

Kevääseen liittyen minulla oli jokin toinenkin juttu kerrottavana, mutta olen yrittänyt muistutella sitä nyt mieleen pari päivää, enkä siltikään muista. :') Menkööt mamma-aivojen piikkiin. Kerron jutun sitten myöhemmin, jos se vielä tupsahtaa ajatuksiin. Nykyarjessa pitäisi kyllä laittaa kaikki kuningasideat heti ylös.

Kesältä toivon sopivan lämmintä säätä, mahdollisimman vähän itikoita, runsaasti katettuja kahvipöytiä ja kaikkinensa hyväntuulista kesäeloa touhuineen. Tällä hetkellä Pikku Kakkosen konsertti on ainut kalenteriin lyöty ohjelma, mutta sen lisäksi vierailemme todennäköisesti myös Kuopion Eläinpuistossa. Meillä aikuisilla ei välttämättä ole nyt liiemmin menoja kaksistaan, mutta toivottavasti pääsisimme vuoroillamme ystävien kanssa tekemään pieniä irtiottoja lähihuudeille. Itse tulen nauttimaan jo pelkästään siitä, ettei ole viime kesän tapaan raskausvaivoja riesana, ah!

Tervetuloa, kesä 2025!

P.S. Toivottavasti luette postausta mahdollisimman pieneltä ruudulta - tällä kertaa oli mentävä huonoilla kännykkäkuvilla, kun aikaa järjestelmäkameraan tarttumiseen ei ole ollut.

 

 

Budjetti kertoo arvoista

Olen kertonut aiemminkin, että rakastan säästämistä. Siihen olennaisesti liittyvä asia on budjetointi, joka on entistäkin tärkeämpää nyt, kun olen jälleen vanhempainvapaalla. Pohdiskelin aihetta hieman tarkemmin ja päädyin toteamaan, että budjetointihan kertoo meistä ihmisistä ja arvoistamme aika paljon. 

 

Siinä missä yksi priorisoi hyvinvointipalveluja ja toinen kulttuurielämyksiä, joku kolmas (kuten minä tällä hetkellä) budjetoi mieluummin säästöön jääviä euroja ja lapsiperheen perustarpeita. Raha ei koskaan liiku tyhjiössä, vaan kulkee mukana arjessa ja siihen liittyvissä valinnoissa. Budjetti ei siis ole pelkkää matematiikkaa, vaan siinä lomittuvat realiteetit ja oman elämän tärkeysjärjestys.

Budjetointiin minulla ei ole käytössä kynällä ja paperilla toimivaa systeemiä eikä mitään sovellustakaan, sillä operoin etukäteen kaikki tulot ja menot päässäni. Tiedän, minkä verran euroja ropsahtaa kuukausittain tililleni ja osaan arvioida lähes kymppien tarkkuudella myös kaikki pakolliset menot. Jälkikäteen teen toki koontia budjetin toteutumisesta ja käytän laskinta, kun ynnään yhteen tilitapahtumia. 

Budjetointi tuntuu helpolta, mutta sitä varten minulla on muutama tärkeä periaate.

Ensinnäkin, budjetointi ei ole mikään kurja pakkotoiminto, vaan arkea helpottava ja mielenrauhaa antava teko. Se säästää stressiltä, kun arjessa ei tarvitse arvailla, mihin rahat riittävät. Teen budjetin joka kuukausi, mutta myös isommassa mittakaavassa vuoden (tai useamman) aikajänteellä.

Toiseksi, säädän menot tuloihin. Pakollisten kulujen lisäksi investoin vain sellaisiin asioihin, joihin on oikeasti varaa. Kaikki muut ostokset karsin pois tai jätän odottamaan sitä aikaa, kun niihin riittää hiluja. Tällä hetkellä käytän rahaa ihan vain peruselämiseen.

Kolmanneksi, en pyöri kaupoilla. Inhoan nettikaupoissa seikkailemista ja kivijalkakaupoissa käyn äärimmäisen harvoin. Kun ei tule kaupoilla törmänneeksi ”ihan kivoihin” heräteostoksiin, ne eivät löydä tietään ostoskoriin. Ostan vain tarpeeseen - ja se, mitä ylimääräiseksi edes laskee, onkin ehkä koko budjetoinnin ydin.

Näillä periaatteilla olen pysynyt budjetissa hyvin vanhempainvapaallakin. Säästöön ei jää nyt niin paljoa kuin haaveilisin, mutta säästötilin kerryttämisen aika on jälleen taas sitten, kun saan palkkatuloja (toivon kuitenkin, että siihen on vielä piiiiitkä aika - haluaisin olla lasten kanssa kotona mahdollisimman pitkään). Yhdenlaista säästämistä on toisaalta myös sekin, että sijoitusasuntojen lainat lyhenevät vähitellen.

Aikuisuuden aikana budjetoinnin periaatteet ovat pysyneet samoina, mutta budjettini ovat mukailleet elämäntilanteita ja näyttäneet painotusten osalta välillä hyvinkin erilaisilta. Säästämistäkin olen toteuttanut eri tyyleillä: aiemmin siirsin tietyn rahamäärän syrjään heti palkkapäivänä, nykyisin vasta sen loppusumman, mitä viivan alle jää.

 

Mihin meikäläisen rahat on sitten tässä elämäntilanteessa budjetoitu? Varmaan samoihin juttuihin, mihin valtaosalla muillakin lapsiperheellisillä: asumiseen ja ruokakauppaan. Näiden lisäksi oman budjettilohkonsa haukkaavat koirien kulut sekä lapsille hankittavat vaatteet ja asusteet. Myös autoilu vaatii osansa, vaikkei itsellä nyt tulekaan liikuttua kovin pitkälle kotiympyröistä.

Välillä budjettiin kuuluu jotain erityistäkin. Odotuslistalla on nyt pari isompaa hankintaa, kuten leikkimökki ja laituri. Keväällä joitakin extrasatasia puolestaan upposi Vanessan nimiäisten ja Romeon synttäreiden järjestämiseen. Elämä tuo mukanaan spesiaalimenoja, mutta niihinkin voi varautua.

Peruskulujen vastinparina on pitkä lista asioista, joihin en halua kuukausibudjettia kuluttaa. Esimerkiksi näihin asioihin en käytä rahaa tällä hetkellä käytännössä ollenkaan: hiukset, kynnet, kasvojenhoito, muoti, suoratoistopalvelut, harrastukset, elektroniikka, matkustelu, sisustaminen ja hyvinvointipalvelut. Tällä hetkellä hyvin vähäistä on myös ulkona syömiseen ja elämyksiin tuhlailut, mutta nämä toivottavasti taas lisääntyvät, kun lapset kasvavat.

 

Instassa kerroinkin jo aiemmin, että myimme vappuna Iisalmen kaupunkiasuntomme. Siitäkin oli alunperin suunnitelmana tehdä sijoitusasunto omien käyttötarpeiden loppumisen jälkeen, mutta päädyimme kuitenkin myymään kyseisen kaksion. Budjetointiin peliliike vaikuttaa siten, että jatkossa meillä on enemmän joustovaraa taloudessa. Kun kaupunkiasunnon kuluja (vastikkeet, lainanlyhennykset ja muut pienemmät maksut) ei enää ole, tilanne näkyy väistämättä kuukausibudjetissa. Kulutusta ei ole tietenkään tarkoitus lisätä, mutta onhan se ihanaa, että vanhempainvapaallakin pääsee vetämään hieman happea budjetin kanssa. Hyvässä lykyssä euroja kertyy säästöönkin (tämän suhteen en vielä keuli, mutta laitan kyllä talteen jokaisen mahdollisen roposen) ja välillä voi ostaa vaikkapa muutaman ylimääräisen kesäkukan.

 

On kiinnostavaa huomata, miten budjetti itse asiassa luo elämän arvokeskustelua. Mihin haluan rahani riittävän? Mistä olen valmis luopumaan ja mistä en tingi missään tilanteessa? Näihin kysymyksiin ei useinkaan tarvitse edes tietoisesti pysähtyä – vastaukset näkyvät käytännössä siinä, mihin eurot lopulta menevät. Yhdessä kohtaa budjetoidaan kodin sisustuselementtejä ja hotellilomia, toisessa kohdassa kurahousuja ja leikkimökin pohjalautoja. Ja niin sen pitää ollakin.

Budjettihaaveilua tunnustan kuitenkin tekeväni. Vaikka tänä kesänä vielä panostetaan vaippapaketteihin ja suunnataan autonnokka lähikohteisiin, unelmoin jo siitä, kuinka pääsen budjetoimaan meille reissua Muumimaailmaan tai varailemaan pääsylippuja Kalajoen JukuParkiin. Tulevaisuuden haaveet motivoivat budjetointiin jo tässä hetkessä.

Summa summarum: budjetti kertoo aika paljon ihmisestä. Ei vain siitä, kuinka paljon rahaa on käytettävissä, vaan siitä, millainen elämäntilanne on ja mitä pitää sillä hetkellä tärkeänä. Välillä prioriteetit ovat käytännön sanelemia, välillä taas omien haaveiden ja ihanteiden ohjaamia. Jokaisessa tilanteessa budjetti luo kuitenkin viitekehyksen sille, mihin kaikkeen rahat riittävät.

Ra(u)hallista viikonloppua! Sisältäköön se tuhlailua hyviin hetkiin ja iloisten hymyjen budjettiylityksiä.

Miljoona klikkausta blogiin

Oho, nyt täytyy tulla ihan asiakseen ihmettelemään, sillä huomasin blogin kävijälaskurin rikkoneen miljoonan klikkauksen rajan. Huikeaa! 

En olisi kyllä millään osannut vuonna 2012 raksablogia perustaessani ajatella, että jutut jatkuisivat näin pitkään ja että teitä kiinnostaa käydä niitä lukemassa. Lämmin kiitos blogivierailuista, arvostan niistä jokaista.

Raksablogi tämä ei enää ole, eikä enää sisustusblogikaan, vaikka nuo teemat kulkevat aina mukana sydämessä ja postausarkistoissa (Miten koukuttavaa muuten onkaan välillä lueskella läpi vanhempia postauksia!). Ehkä tämä on sitten nykyisin lifestylea lapsiarkineen ja kotoiluineen. Samaisen teeman alle mahtunee myös kasa syvällisempiä postauksia elämän ilmiöistä - niiden pyörittelystä tykkään erityisesti.

Blogin analyytiikan mukaan käyntimäärät ovat viime aikoina jostain syystä kolminkertaistuneet siitä, mitä ne ovat lähimenneisyydessä olleet. En tiedä, mistä lisääntynyt liikenne johtuu, mutta I’ll take it! Onhan se kiva, ettei tarvitse tyhjille seinille horista.

Blogi on minulle häkellyttävän tärkeä asia, on oikeastaan aina ollut. Vaikka en nykyisessä elämäntilanteessa pysty kovin reippaaseen postaustahtiin, pyörii blogi kuitenkin säännöllisesti mielessäni. Tämä on niin pitkäaikainen harrastus, että tuntuisi orvolta, jos blogia ei olisi.

Postausten tekeminen on mielekästä ja kiinnostavaa. Tykkään ideoida postausaiheita ja kirjoittaa niitä valmiiksi. Kuviakin tykkään ottaa ja editoida, mutta kuvaamisen suhteen olen joutunut tekemään myönnytyksiä ja vaihtamaan järjestelmäkameran välillä ihan vain kännykkään - muuten en saisi postauksia näinkään säännöllisesti tehtyä. 

Blogi on aina heijastellut omia elämänvaiheitani - se näkyy paitsi päivitystahdissa, myös postausaiheissa ja rivien väleihin jätetyissä muistoissa. Itselleni tämä on kirjoittamisen ja kuvaamisen lisäksi tapa tallentaa elämää ja omia ajatuksia. Toivon ja uskon, että samalla pystyn tuottamaan kivaa sisältöä sinne ruudun toisellekin puolelle.

Kiitos vielä - ihan mahtavaa, että jaksatte käydä täällä vierailulla!

 

 

Vanessa Frida Kristiina // Nimiäiset

Blogissa pukkaa nyt näitä lapsiaiheisia postauksia peräjälkeen, sillä halusin tulla tähän väliin tallettamaan nimiäismuistoja. Juhlat pidimme maaliskuun viimeisenä sunnuntaina, eli näistä bileistä on aikaa kohta jo kuukausi.

Kuten mainitsin aiemmin, nimiasia oli tällä kertaa varsin selvä juttu. Vanessa-nimi oli ollut minulla haaveissa omalle tyttärelle jo todella pitkään, enkä voinut oikeastaan edes leikitellä millään muulla vaihtoehdolla. Fridan jalostimme keskimmäiseksi nimeksi yhdessä miehen kanssa ja Kristiina taas kulkee mukana suvussa kiertävänä nimenä. Mielestäni nimikolmikko on kaunis ja sointuva, meidän pikkupimumme näköinen.

Juhlien värimaailma meillä oli pehmeä: herttaista vaaleanpunaista, vanhaa roosaa ja ruusukultaa. Vanessan juhlamekon ja -boleron löysin suomalaisena käsityönä, mistä olin iloinen. Lisäksi metsästin sävyihin sopivat kravatit perheen miehille sekä juhlamekon itselleni. Vauva viihtyi omassa juhla-asussaan koko juhlien ajan eikä turhia itkeskellyt. Enemmän eforttia meni isoveljen kaitsemiseen, joka oli meiningistä lähes pitelemättömän innoissaan - siinä määrin, että paitakin meni välillä vaihtoon. Onneksi olin jo osannut ennakoida asiaa ja Romeolle oli varattu sävyihin sopiva kakkospaita valmiiksi. :')

Koirat eivät harmikseen (tai onnekseen) päässeet mukaan juhlahumuun, vaan olivat päivän ajan rauhallisemmissa ympyröissä mummolassa.

Juhlakonsepti mukaili samoja askelia kuin Romeonkin nimiäisissä. Pidimme bileet kotona, mahdollisimman simppelillä kaavalla: noutopöytä, kertakäyttöastiat, helpot tarjottavat ja kahvit pumppupullosta. Tällä kertaa tarjoiluja tarvitsi pähkäillä vähemmän kuin ensimmäisellä juhlakerralla - kokemus opettaa.

Juhlaväkeä oli paikalla reilut 20 henkeä, mikä alkaa olla meidän talon kokoisiin tiloihin maksimimäärä - varsinkin, kun vielä ei voitu lämpötilojen puolesta levittäytyä ulos. Ohjelmanumeroiden osalta mentiin tutulla kaavalla: ensin kirjoitettiin ylös nimiarvauksia ja elämänohjeita pikkuiselle, sitten julistettiin nimi riimirunon muodossa, juotiin juhlamaljat, seurusteltiin ja herkuteltiin. 

Myös koristeluissa seurailin aikaisempia linjoja, mutta tyttömäisemmällä värimaailmalla. Se näkyi ilmapalloparvissa, tekstijulisteissa, kukissa ja juhlatarjoiluissa.

Tälläkin kertaa tein A3-kokoiset posterit nimiarvauksille ja elämänohjeille - niistä jää kiva, konkreettinen muisto. Mukana olleet vieraat saivat lähtiessään kirjekuoren, joka sisälsi kiitoskortin. Korttiin oli kirjattu myös Vanessan syntymäpäivä, joten tarvittaessa kortista voi jälkikäteen tarkistaa, milloin neiti viettää synttäreitään.

Äitini teki juhlapöytään täytekakun, jonka kylkiä koristi vaaleanpunainen pensselivärjäys. Vaaleanpunaista kermavaahtoa laitoin myös itse tekemääni V-kirjainkakkuun (kakun ohje löytyy täältä). Suklaamuffinit olin leiponut vaaleanpunaisiin paperivuokiin ja niiden koristukseksi tein juhlien sävyihin ja typografiaan sopivat pyöreät minikyltit, joihin oli aseteltu Vanessan nimien alkukirjaimet. 

Täytyy sanoa, että juhlien järjestäminen valmisteluineen ja h-hetkineen oli eläväisen taaperon kanssa melko työläs urakka, mutta olen onnellinen siitä, kuinka hyvin kaikki kuitenkin lutviutui. Bileistä tuli meidän näköisemme enkä tekisi järjestelyiden suhteen mitään toisin. Tai no, yksi perinteinen kauneusvirhe mahtui tietenkin joukkoon - tällä kertaa ilmapallojen Y-kirjain. Se kun poksahti täytettäessä ihan riekaleiksi. Korjasin tilanteen teippailemalla pallon takaisin kokoon ja täyttämällä sen pumpulilla. Olisitteko osanneet kuvista arvata, että Y:lle on tapahtunut jotain?

Mikä tärkeintä, pikkusiskolla on nyt oma nimi, eikä sitä tarvitse enää panttailla. ♥