Vanessa Frida Kristiina // Nimiäiset

Blogissa pukkaa nyt näitä lapsiaiheisia postauksia peräjälkeen, sillä halusin tulla tähän väliin tallettamaan nimiäismuistoja. Juhlat pidimme maaliskuun viimeisenä sunnuntaina, eli näistä bileistä on aikaa kohta jo kuukausi.

Kuten mainitsin aiemmin, nimiasia oli tällä kertaa varsin selvä juttu. Vanessa-nimi oli ollut minulla haaveissa omalle tyttärelle jo todella pitkään, enkä voinut oikeastaan edes leikitellä millään muulla vaihtoehdolla. Fridan jalostimme keskimmäiseksi nimeksi yhdessä miehen kanssa ja Kristiina taas kulkee mukana suvussa kiertävänä nimenä. Mielestäni nimikolmikko on kaunis ja sointuva, meidän pikkupimumme näköinen.

Juhlien värimaailma meillä oli pehmeä: herttaista vaaleanpunaista, vanhaa roosaa ja ruusukultaa. Vanessan juhlamekon ja -boleron löysin suomalaisena käsityönä, mistä olin iloinen. Lisäksi metsästin sävyihin sopivat kravatit perheen miehille sekä juhlamekon itselleni. Vauva viihtyi omassa juhla-asussaan koko juhlien ajan eikä turhia itkeskellyt. Enemmän eforttia meni isoveljen kaitsemiseen, joka oli meiningistä lähes pitelemättömän innoissaan - siinä määrin, että paitakin meni välillä vaihtoon. Onneksi olin jo osannut ennakoida asiaa ja Romeolle oli varattu sävyihin sopiva kakkospaita valmiiksi. :')

Koirat eivät harmikseen (tai onnekseen) päässeet mukaan juhlahumuun, vaan olivat päivän ajan rauhallisemmissa ympyröissä mummolassa.

Juhlakonsepti mukaili samoja askelia kuin Romeonkin nimiäisissä. Pidimme bileet kotona, mahdollisimman simppelillä kaavalla: noutopöytä, kertakäyttöastiat, helpot tarjottavat ja kahvit pumppupullosta. Tällä kertaa tarjoiluja tarvitsi pähkäillä vähemmän kuin ensimmäisellä juhlakerralla - kokemus opettaa.

Juhlaväkeä oli paikalla reilut 20 henkeä, mikä alkaa olla meidän talon kokoisiin tiloihin maksimimäärä - varsinkin, kun vielä ei voitu lämpötilojen puolesta levittäytyä ulos. Ohjelmanumeroiden osalta mentiin tutulla kaavalla: ensin kirjoitettiin ylös nimiarvauksia ja elämänohjeita pikkuiselle, sitten julistettiin nimi riimirunon muodossa, juotiin juhlamaljat, seurusteltiin ja herkuteltiin. 

Myös koristeluissa seurailin aikaisempia linjoja, mutta tyttömäisemmällä värimaailmalla. Se näkyi ilmapalloparvissa, tekstijulisteissa, kukissa ja juhlatarjoiluissa.

Tälläkin kertaa tein A3-kokoiset posterit nimiarvauksille ja elämänohjeille - niistä jää kiva, konkreettinen muisto. Mukana olleet vieraat saivat lähtiessään kirjekuoren, joka sisälsi kiitoskortin. Korttiin oli kirjattu myös Vanessan syntymäpäivä, joten tarvittaessa kortista voi jälkikäteen tarkistaa, milloin neiti viettää synttäreitään.

Äitini teki juhlapöytään täytekakun, jonka kylkiä koristi vaaleanpunainen pensselivärjäys. Vaaleanpunaista kermavaahtoa laitoin myös itse tekemääni V-kirjainkakkuun (kakun ohje löytyy täältä). Suklaamuffinit olin leiponut vaaleanpunaisiin paperivuokiin ja niiden koristukseksi tein juhlien sävyihin ja typografiaan sopivat pyöreät minikyltit, joihin oli aseteltu Vanessan nimien alkukirjaimet. 

Täytyy sanoa, että juhlien järjestäminen valmisteluineen ja h-hetkineen oli eläväisen taaperon kanssa melko työläs urakka, mutta olen onnellinen siitä, kuinka hyvin kaikki kuitenkin lutviutui. Bileistä tuli meidän näköisemme enkä tekisi järjestelyiden suhteen mitään toisin. Tai no, yksi perinteinen kauneusvirhe mahtui tietenkin joukkoon - tällä kertaa ilmapallojen Y-kirjain. Se kun poksahti täytettäessä ihan riekaleiksi. Korjasin tilanteen teippailemalla pallon takaisin kokoon ja täyttämällä sen pumpulilla. Olisitteko osanneet kuvista arvata, että Y:lle on tapahtunut jotain?

Mikä tärkeintä, pikkusiskolla on nyt oma nimi, eikä sitä tarvitse enää panttailla. ♥

 

Kaksivuotias

Kaksi vuotta täynnä jo, nyt on juhlan aika,

vauhti vain on kiihtynyt, ei pysähdy tämä taika.

 

Koneet, sahat hurisevat, traktoritkin pyörii,

pienet jalat tepsuttelevat, ympäriinsä hyörii.

 

Välillä pysähdytään, kirjan sivut kääntyy,

tarinat ja kuvat on kivoja, niissä mielikuvitus vääntyy.

 

Ulos hommiin tärkeisiin on tarpeellista päästä,

siellä ei pikkumetsurin puuhat riipu säästä.

 

Ryhmä Hau on kova juttu, ratkaisee tehtävän jonkin,

mutta pentupoppoon Riku se vasta suuri idoli onkin.

 

Illan tullen hippaleikki koirien kanssa koittaa,

mutta peiton alle möngittynä uni viimein voittaa.

 

Taaperon päivät on täynnä tekemistä ja tunteita monta,

välillä meno kyllä ihan huimaa ja mahdotonta.

 

On maailma sulle ihmeellinen ja pikkukivikin aarre,

kunpa säilyisi muistoissa joka hetki ja hymynkaarre.

 

Aika kuluu niin nopeasti. On hieman vaikeaa käsittää, että Romeo täyttää tänään jo kaksi vuotta! Mikä matka tämä on ollutkaan. Olen niin onnellinen, että meillä on näin ihana poika, jonka kanssa elämässä ei ole sekunninkaan verran tylsää saati tyhjää hetkeä. Kaksivuotiaan sydän on auki elämälle ja maailma näyttäytyy seikkailuna. Pienetkin asiat voivat olla niin kovin merkityksellisiä ja tunteet suuria. Toisaalta Romeo on jo iso poika, mutta silti niin kovin pieni. ♥

 

Kuten runossakin kerrotaan, Ryhmä Hau on nyt tärkeä juttu. Pidimme synttärikuvaukset muutaman pentupoppoon ajopelin kanssa ja tietenkin teemaan sopiva paita päällä. Suloisia kuvia tuli muistikortille lukemattomia, mutta tässä niistä parikymmentä ihaninta.

Kaksivuotiaista lapsista pystyy löytämään tiettyjä yleismaailmallisia (ja hieman holtittomiakin) lainalaisuuksia. Kuten vaikkapa nämä:

• Kaksivuotias on pieni tutkimusmatkailija, joka löytää ihmeitä jokaisestu nurkasta.
• Pienissä käsissä on valtava maailma - ja usein myös kourallinen hiekkaa.
• Kaksivuotias ei koskaan kulje suoraan - hän tanssii, juoksee ja keksii reitin itse.
• Kaksivuotia osaa jo paljon. Erityisesti sen, miten sulattaa sydämet.
• Kaksivuotias ei säästele tunteita - hän elää ne ääneen, nyt ja heti.
• Elämä ei ole koskaan niin täyttä kuin kaksivuotiaan kanssa - eikä koskaan niin ihanaa.
• Kaksivuotias ei seuraa aikatauluja. Hän seuraa perhosia, lätäköitä ja omaa sydäntään.
• Kun kaksivuotias sanoo "ei", hän tarkoittaa "katso, minä uskallan itse".
• Kaksivuotias opettaa, että rakkaus ei tarvitse sanoja. Mutta se saattaa huutaa vähän.
• Kaksivuotias ei kulje varoen - hän syöksyy elämään sukat väärinpäin (tai ilman niitä) ja nauru edellä.

Täällä on synttäreitä vietetty useammassa osassa. Ensimmäiset vieraat kävivät juhlimassa jo eilen, toiset tänään aamupäivällä ja kolmannet tulevat vielä päiväunien jälkeen. Koti on koristeltu Ryhmä Hau -viireillä ja ilmapalloilla, pöytä on katettu pentupoppoon teema-astioilla ja päälle puettu tämä kuvissakin näkyvä paita. Jos jokin on varmaa, niin se, että kaksivuotias osaa bilettää synttäreitään täysillä. Täällä on riemu otettu irti niin lahjoista, herkuista kuin leikkikavereistakin. Luulen, että illalla nukkumaan pötkähtää enemmän kuin kaikkensa antanut ja onnellinen pikkumies.

Onnellinen on myös äiti, jota on siunattu tällaisella taaperolla. Kiitollinen saa olla niin tästä päivästä, kahdesta menneestä vuodesta sekä ennen kaikkea itse Romeosta. Meidän ihanasta kaksivuotiaasta.

Onnea, rakas Romeo! ♥

 

Tiedätkö, mikä on glimmeri?

Tykkään sellaisista käsitteistä ja termeistä, jotka selittävät arkisia ilmiöitä ja purkavat niitä tiedostetumpaan muotoon. Yksi tällainen on glimmeri, johon olen nyt viime aikoina törmännyt muutaman kerran. Tiedättekö te, mistä on kyse?

Glimmeri on käsite, joka on vastakohta triggerille. Se viittaa pieniin, positiivisiin hetkiin tai ärsykkeisiin - sellaisiin jotka herättävät turvallisuuden, ilon tai hyvinvoinnin tuntemuksia niin kehossa kuin mielessä.

Termiä on käyttänyt ensimmäisenä traumaterapeutti Deb Dana, joka tutkii sitä, kuinka hermosto reagoi eri ärsykkeisiin. Siinä missä triggeri voi laukaista stressi- tai traumareaktion, glimmeri aktivoi parasympaattista hermostoa ja auttaa kehoa rentoutumaan ja tuntemaan olonsa turvalliseksi.

Vaikka glimmerit ovat usein ohikiitäviä ja huomaamattomia, niiden vaikutus voi olla yllättävän suuri. Kun hermosto tottuu tunnistamaan ja vastaanottamaan myönteisiä ärsykkeitä, se voi helpommin palata tasapainoon myös stressaavina hetkinä.

Glimmerit ovat usein arkisia, mutta kun niihin alkaa kiinnittää huomiota, ne voivat auttaa säätelemään stressia ja vahvistamaan hyvinvointia. Ajatuksena on, että etsimällä ja tunnistamalla omia glimmereitä voi tukea hermoston tasapainoa ja lisätä elämäniloa sekä turvantunnetta.

Joskus glimmerit voivat tuntua itsestäänselviltä, mutta toisinaan niiden löytäminen vaatii pientä tietoista harjoittelua. Glimmerit voivat välittyä minkä tahansa aistin kautta, sillä hermosto reagoi sekä ulkoisiin että sisäisiin ärsykkeisiin monikanavaisesti. 

Jokainen ihminen kokee glimmerit omalla tavallaan – toisille ne välittyvät herkemmin visuaalisina kokemuksina, kun taas toiset reagoivat voimakkaammin ääniin tai tuntoaistimuksiin. Aistien kautta saadut kokemukset vaikuttavat kuitenkin kanavasta riippumatta suoraan kehon ja mielen tilaan.

Esimerkkejä erilaisista glimmereistä:

Näkö:

• Auringonlaskun värit taivaalla
• Lumen kimallus pakkaspäivänä
• Kevään ensimmäiset leskenlehdet
• Kynttilänvalo hämärässä huoneessa
• Kauniisti aseteltu aamupala
• Auringonsäde, joka osuu huoneeseen
  

Kuulo:

• Linnunlaulu
• Sadepisaroiden ropina ikkunaan
• Tulenritinä
• Lapsen nauru
• Kahvinkeittimen porina

Tunto:

• Viileät lakanat puhtaassa sängyssä
• Lämmin villasukka jalassa
• Kevyt tuulenvire kasvoilla
• Kissan tai koiran pehmeä turkki silittäessä
• Halauksen jälkeinen herkkyys iholla
• Lämpimän kahvikupin tunto kädessä
  

Haju:

• Juuri paistetun leivän tai pullan tuoksu
• Metsän raikas, multainen haju sateen jälkeen
• Kahvin tuoksu aamulla
• Puhtaat pyykit pyykkinarulla
• Vanha kirja, joka tuoksuu nostalgiselta

Maku:

• Ensimmäinen kulaus aamukahvia
• Kylmä vesilasillinen urheilun jälkeen
• Suklaapehmis keskikesällä
• Äidin tai isovanhemman tekemä ruoka, joka herättää muistoja

Tilanteet ja tunnelmat:

• Kun pitkän päivän jälkeen istahtaa alas ja saa huokaista tovin
• Hetki, kun huomaa kevään ensimmäisen lämpimän tuulahduksen
• Kun ystävä tai kumppani sanoo jotain, mikä saa tuntemaan itsensä nähdyksi
• Vanhan, rakkaan laulun kuuleminen yllättäen
• Kun huomaa olevansa täysin uppoutunut hetkeen ilman kiirettä
• Ystävällinen hymy tuntemattomalta 
• Jokin lause, joka tuntuu oikealta juuri sillä hetkellä

On hauskaa saada termi asialle, johon on keskittynyt itse jo aiemmin. Olen blogissakin puhunut kerran jos toisenkin hetkiin syventymisestä ja pienten asioiden merkityksellisyydestä. Nyt, kun tälle ilmiölle on nimi ja tarkempi selitys, huomaan kiinnittäväni glimmereihin huomiota vielä tietoisemmin. Ei pelkästään pysähtymällä nauttimaan pienistä hetkistä, vaan myös ymmärtämällä, miten ne vaikuttavat hermostoon ja hyvinvointiin.

 

Kun tietää, mitä etsii, glimmereitä alkaa havaita yhä enemmän – ja samalla niitä voi myös alkaa luoda itselleen lisää. 

 

Siispä glimmereitä kevääseen!

 

P.S. Kuvituksena muutama itselleni mieluisa glimmeri: kauniisti katettu kahvipöytä, kahvihetki ystävän kanssa sekä kauniinvärinen auringonlasku avaraa järvimaisemaa vasten.

Kuukausi takana vauva-arkea

Fiuf, täällä on vauvan syntymästä nyt tasan kuukausi ja olemme selvinneet siitä ihan kunnialla. Pikkutypy on tähän saakka vaikuttanut niin sanotusti standardivauvalta, joka sopivassa suhteessa syö, nukkuu ja ähisee. Kovin itkuinen hän ei ole onneksi ollut (ja tähän perään perinteinen koputus puuhun), mutta välillä nukahtaminen on ollut työlästä. Aluksi valvoskelua oli enemmälti yöaikaan, mutta nyt valvomistunnit ovat kääntyneet päiviin ja iltoihin. Parhaimmillaan meillä on ollut jo tosi hyviä ja järkeviä öitä kahden unisyötön taktiikalla.

Ensimmäisiä kertoja tulee jälleen liukuhihnalta ja ne ovat aivan yhtä jännittäviä kuin Romeonkin kohdalla: vauvan ensimmäinen kylpy, vaunulenkki, sitterihetki, kynsienleikkuu ja niin edelleen.

Ekoista kerroista olen stressannut eniten kahden lapsen kanssa yksin jäämistä. Sitä, kuinka selviän molempien tarpeista ja miten saan pidettyä Romeon aisoissa nyt, kun mies palasi maanantaina takaisin töihinsä. Vaikka enimmäkseen isoveljen elo on ollut tasaista, on kuukauden aikana ollut välillä purskahduksiakin. Ne ovat näkyneet villeinä hetkinä ja vaarallisenakin riekkumisena. Eniten pelkään sitä, että tuollainen pitelemätön hetki sattuu yksin ollessani silloin, kun olen kiinni vauvassa - silloin eivät yhden ihmisen kädet yksinkertaisesti riitä. En suoraan sanottuna ihmettele, jos joku päivä meillä on vaikkapa TV taaperon niskassa. Uskon ja toivon, että tämäkin asia kyllä tasoittuu sitä mukaa, kun päiviä vierii ohi. Nyt pitää vain hetkinen sietää kahden lapsen hoitamiseen liittyvää jännitystä ja epävarmuutta. Ja onneksi meillä on mummo apuna; yksinäisiä hetkiä minulle ei vielä rehellisyyden nimissä ole kovin paljoa tullut, mistä olen äidilleni erittäin kiitollinen.

Karvaisten isoveljien puolesta ei ole tarvinnut onneksi jännittää. Koirat eivät ole olleet vauvasta nyt moksiskaan. Ilmeisesti ne ovat tottuneet viime vuosina pikkuisiin ihmisiin siinä määrin, että yksi lisävauva kuvioon ei vaikuta heidän elämäänsä enää ollenkaan. Nuuskivat, yrittävät pusutella ja tuovat vauvalle palloa viskattavaksi, mutta muuten antavat typyn olla rauhassa. Vaikka pikkusisko ei ole Uljasta ja Jaloa stressannut, on kuukausi ollut erityisesti Uljakselle rankka. Etenevä kevät nimittäin saa lumen tippumaan katolta ja sekös meidän isointa jätkää pelottaa! Tömpsähdysten vuoksi Uljas ei ole suostunut menemään ilman ihmistä takapihalle ja saattaa tulla keskellä yötä sänkyymme tärisemään. Toivottavasti kevät ei juurikaan sahaisi edestakaisin, vaan lumi vähenisi lineaarisesti.

Mennyt kuukausi on ollut meillä todella sosiaalinen. Olemme saaneet kahvitella vauvavieraiden kanssa ahkerasti, mikä on ollut todella ihanaa. Onneksi osasin ennakoida kyläilijöiden määrää ja leivoin ennen synnytystä pakkasen täyteen vierasvaraa. Vierailijat ovat puhkaisseet vauvakuplaa sopivalla tavalla ja mökkiytymisen sijaan ovat päivät olleet kivan erilaisia ja aktiivisia.

Tällä kertaa en ole menettänyt keskittymiskykyäni samalla tavalla kuin Romeon synnyttyä. Myöskään oksitosiiniryöpyt eivät ole vaivanneet nyt juurikaan, mikä on ihan mukavaa - en todellakaan kaipaa jatkuvaa pöhnäistä ja kännikalamaista oloa. Aikajanakaan ei ole tällä kierroksella pysähtynyt, vaan synnytys tuntuu jo haalenevalta muistolta.

Palautumisen koen olleen tällä kertaa hitaampaa, mikä hiukan ärsyttää ja tuskastuttaa. Tämänkin kanssa pitää vain näköjään malttaa mielensä. Oman osuutensa vaikuttaa varmasti se, että pohjakuntoni oli tällä kertaa ennen synnytystä paljon heikompi. Toivon, että kevään mittaan saisin jollakin järjestelyllä aikaa aloittaa vauvan ja koirien kanssa pidemmät vaunulenkit. Käytännössä Romeo tarvitsee tällöin muuta seuraa, sillä hän ei pitkillä lenkeillä malta olla mukana.

Nimiäiset olemme aikatauluttaneet maaliskuun viimeiseen viikonloppuun. Vauvan nimen olemme jo ilmoittaneet DVV:n rekisteriin ja on kiva, jos pääsemme julkistamaan sen muillekin enempiä viivyttelemättä. Toisin kuin Romeon kohdalla, ei nimiasiaa tarvinnut juurikaan veivata. Minulla on nimittäin ollut tietty tytön nimi mielessäni jo viimeiset 25 vuotta, eikä se siitä muuksi ole muuttunut. Onneksi nimi sopi vauvalle miehenkin mielestä! Myös pikkuisen kolmas nimi oli selvä tapaus, ainoastaan keskimmäistä viilasimme hieman - käytännössä yhden kirjaimen verran. :’)

Sisäinen party plannerini nauttii, kun pääsee kehittelemään taas juhlia kokoon. As simple as possible -juhlakaava on koeponnistettu jo Romeon kohdalla ja tälläkin kertaa menemme samalla konseptilla. Ainoastaan vähän vaaleanpunaisemmalla värimaailmalla.

Neuvolapalvelut - tai pikemminkin niiden puuttuminen - on meinannut tuottaa vauvan ensimmäisten elinviikkojen aikana harmitusta. Emme meinanneet saada kotikäynnin jälkeistä neuvola-aikaa tänne Rautavaaralle, vaan meidät yritettiin ajattaa vastaanotolle Iisalmeen, 75 kilometrin päähän. Romeon vauvavuonnahan asioimme Iisalmessa vapaaehtoisesti, mutta nyt emme halunneet samaan ruljanssiin lähteä - kokemuksesta tiedämme, kuinka työläs, raskas ja koko päivän haukkaava tuollainen reissu on. Etenkin nyt, kun kuvioissa on mukana myös taapero. Hyvinvointialueella on mielestäni meneillään palvelujen hiljainen alasajo, kun kaikki suostuvaiset ajatetaan kotikunnan sijaan kaupunkiin. Me emme nyt siis Iisalmi-aikaan suostuneet, vaan ilmoitimme, että reissu olisi liian raskas meille kaikille. Laitoin asiasta myös sähköpostia isommille pampuille. Ja kappas, niin vain järjestyi aika tänne omaan terveyskeskukseen. Vastaanotto oli eilen ja pikkuneiti oli kasvanut menneen kuukauden aikana oikein mukavasti.

Postauksen kuvat ovat ensimmäisiltä kotiviikoilta, kun saimme ihastella mummon tuomaa muhkeaa ruusukimppua. Viimeinen kuva on tältä päivältä; aion kuvata typystäkin kuukausiotokset milestone-korttien ja nallen kanssa. Mitä tulee tuohon nalleen, oli sen nimiprosessi moninkertaisesti työläämpi kuin pikkupimulla, pitihän sen sointua yhteen Romeon Nöpö-nallen kanssa. Lopulta pikkusiskon nalle sai niinkin uniikin nimen kuin Nasu. :’)

Hymyjä maaliskuuhun!

Newborn ♥

Tadaa! Meillä on taas vauva! Käsi pystyyn, yllättyikö joku? Romeolle syntyi pikkusisko reilut kaksi viikkoa sitten. Takana on jälleen yhdeksän kuukautta radiohiljaisuutta asiasta, sillä en tälläkään kertaa halunnut hiiskua raskaudesta somessa ennen kuin lapsi oli turvallisesti maailmassa. Ja täällä hän nyt on. ♥

Pikkupimu oli syntyessään lähes samankokoinen kuin isoveljensä, paria grammaa vaille nelikiloinen ja 51-senttinen pötkylä. Hänkin syntyi suunnitellusti sektiolla. Tällä kertaa olimme sairaalassa vain kolme yötä, sitten olikin jo kiire kotona odottavan taaperon luokse. Isoveli tosin nautti sairaalassaoloaikanamme mummon seurasta, joten hoidon tason puolesta olisimme voineet kyllä viipyä synnytysreissulla pidempäänkin.

 

Toinen lapsi ja hänen myötään muodostuva sisaruspari oli toiveissa alun alkaenkin, jo ennen Romeota. En ole koskaan nähnyt itseäni vain yhden lapsen äitinä, joten onkin valtavan ihanaa, että nyt meillä tosiaankin on pikkuisia kaksin kappalein. Instassa julkaisin vauvauutisen sanoilla "Ei yhtä ilman toista" ja se kuvastaa omaa ajatusmaailmaani hyvin; teoreettinenkin mielikuva Romeosta ainoana lapsena tuntui jopa surulliselta. Sisaruksen kanssa vietetty lapsuus rikastuttaa elämää niin monelta kantilta. Nyt en malttaisi odottaa, että pikkusisko hiukan kasvaa ja pääsee vipeltämään Romeon perässä.

 

Mitä tulee isoveljen reaktioihin, ne ovat olleet vauvan suhteen hillitymmät kuin etukäteen pelkäsin. Romeo on siskosta varovaisen kiinnostunut: huomioi tämän äännähdykset, käy kurkkimassa vauvaa sängynlaidalta, toimittaa pikkuiselle tarvikkeita (harsoja, tuttipulloja ja tutteja) ja selittää omalla ulosannillaan, että vauva on hänen pikkusiskonsa. Aikuisen rohkaisemana Romeo ottaa kontaktia enemmän, kuten silittää vauvaa poskesta, antaa hänelle pusun tai pitää pikkuista sylissään. Ainakaan vielä ei ole tarvinnut pelätä, että isoveli ilmaisisi mustasukkaisuuttaan esimerkiksi nipistelemällä tai muilla fyysisillä tavoilla. Ylikierroksilla Romeo kyllä välillä käy ja hyvälaatuisen lisäaktiviteetin kehittelyyn olemme me aikuiset saaneet käyttää paukkuja. Kädet ovat olleet täynnä joka hetki, mutta niin niiden taitaa olla tarkoituskin.

 

Halusin järjestää typylle newborn-kuvaukset samalla kaavalla kuin Romeolle: rekvisiittana suvun toistasataa vuotta vanha kehto ja mummon virkkaama merinovillainen vauvaviltti. Romeon viltti oli harmaa, pikkusiskolle toivoin beigeä.

Vauvaa nukutti kehdossa niin hyvin, että en meinannut ollenkaan saada otettua sellaisia kuvia, joissa hänellä olisi silmät auki. Muutaman unisen siristelykuvan kuitenkin onnistuin tallentamaan muistikortille, mutta kärppänä sai virkeämpiä sekunteja varten olla. Kuvausassistenttina hääräsi tälläkin kertaa äitini, joka auttoi vauvan asennoissa ja herättelyissä.

Vaikka tällainen kuvaushetki ennakkovalmisteluineen ja jälkikäsittelyineen on loppusiltaan aika työläs, on se myös hauskaa puuhaa arkisempien vauvatouhujen vastapainoksi. Ja mikä ihana muisto tästä jääkään! Vauvojen ulkonäkö muuttuu tosi nopeasti ja parin viikon päästä pikkusiskokin näyttää jo ihan erilaiselta. Näissä kuvissa hän on kahdentoista vuorokauden ikäinen.

Tällä kertaa raskausaika oli hyvin erilaista kuin Romeon kohdalla. Allekirjoitan ainakin omalta kohdaltani todeksi sen urbaanin legendan, että tytöt laittavat odottavan äidin moninverroin kovemmalle kuin poikavauvat. Huh sentään! Olen niin onnellinen, että raskausaika on nyt takana. Myös siitä olen onnellinen, että saimme tällä kertaa tytön - toivoin itse tyttöä tosi kovasti.

Vauva-arki on toisen kierroksen aluksi tuntunut helpommalta, sillä vauvanhoito on vielä tuoreessa muistissa. Opeteltavaa ei ole enää ollut, sen kun on vain vastaillut vauvan tarpeisiin ja pusutellut pikkuista.

Sen sijaan kahden lapsen kombossa on kyllä vielä haltuun otettavaa. Kun vauvalla ei ole vielä selkeää päivärytmiä, on ihan tuuripeliä, miten lapsukaisten tarpeet osuvat päällekkäin. Hyvinä osumina vauva nukkuu silloin, kun Romeon kanssa on aika ruokailla, vaihtaa vaippaa tai vaikkapa toimittaa iltapuuhia. Vaan annas olla, kun molemmilla on tilanne päällä. Kyllähän täällä kaksi aikuista vielä homman haldaa, mutta hiukan kauhulla jo odotan sitä hetkeä, kun miehen vanhempainvapaa loppuu ja hän palaa takaisin töihin. Luulen, että tulemme vielä tarvitsemaan mummon apua (sekä pari ylimääräistä Ryhmä Hau -jaksoa) yhteisen arjen opettelussa. Minulla toki on vielä sektiosta toipuminen kesken ja nostelukielto voimassa. Kunhan saan omaa kroppaani toimintakykyisemmäksi, lasten pyörittelykin varmasti helpottuu.

Jos sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy hyviä vinkkejä siihen, kuinka saada hommat rullaamaan vuoden ja kymmenen kuukauden ikäerolla olevien muksujen kanssa, kaikki kikkakolmoset otetaan ilolla vastaan. :’) Uskon kyllä, että kun tästä ovat muutkin selvinneet, niin eiköhän mekin.

Tarkoitus olisi jälleen postailla tarkemmin tietyistä odotus- ja vauvajutuista, joten en tyhjennä koko pankkia vielä tähän postaukseen. Instaa käytän taas pienenä minipäiväkirjana, joten sieltä pääsee stooreista kurkkimaan paloja meidän vauva-arjesta, mikäli sellainen kiinnostelee.

Semmoisia uutisia tällä kertaa. Lopuksi on pakko todeta, että saatiinpas tälläkin kertaa aikaiseksi hitsin söpö lapsi. ♥

 

Palaillaan!