Eihän tämän näin pitänyt mennä

Tiedättehän sen tunteen, kun odottaa pahinta. Mieli valmistautuu ryöpytykseen ja keho virittäytyy puolustusasentoon: polvet notkistuvat reagoimaan, käsivarret taipuvat kyynärpäistä koukkuun ja nyrkit asettuvat leuan eteen. Katsot eteenpäin ja odotat. Ja sitten - mitään ei tapahdukaan.

Tämä toteutui minulle tänä syksynä. Olin totaalisen valmistautunut kohtaamaan syksyn pimeyden ja luovimaan läpi loka- ja marraskuusta. Ennakoin, että perinteiseen tapaan talviaikaan siirtyminen on se viimeinen niitti, joka laukaisee tuskan vuodenajan synkkyydestä. Olin päättänyt, että taistelen tuota tunnetta vastaan kaikin keinoin.

Olin kerännyt repertuaariini kasan puolustautumiskeinoja aina ajatusmantroista armollisuuteen, mutta nyt huomaan, että ne kaikki lojuvat vielä takataskussa käyttämättä. Mitä ihmettä tapahtui - tai siis jäi tapahtumatta?

Syksy on ollut minulle tänä vuonna jostain syystä kivuton. Ei välttämättä helppo, mutta helpottavan neutraali. Pimeys ei ole ahdistanut silmänräpäystäkään eivätkä kurakelit ole ketuttaneet. Kuukaudet ovat juosseet ohi nopeasti ja tuntuu, että vuodenaika on lasketeltu läpi melkeinpä rallatellen. Olen tästä kaikesta hieman hoo moilasena, varsinkin kun muistan, miten vaikeita syksyjä historiasta löytyy.

Mutta I'll take it, thanks! Olen kyllä osannut pysähtyä nauttimaan tästä keveydestä. Jos mietin, mikä voisi tänä vuonna olla syynä erilaisuuteen, on merkitystä varmasti ainakin päivärytmillä (lenkkiaikataulu päivänvalon aikaan) ja sopivasti mitoitetuilla tekemisillä. En ole hautautunut sohvan pohjalle, vaan olen osannut ripotella erilaisia tekemisiä vapaa-ajalle. Olen ankkuroinut itseni hetkiin, eli olen oikeasti pystynyt keskittymään tiettyihin puuhiin tai keskusteluihin - samalla seisahtuen iloitsemaan niistä. Oman osansa tekee myös kotipiirin ulkopuolelta tulevien haasteiden vähyys; niiden puuttuminen on ollut jopa poikkeuksellista.

Odotustakin on ollut ilmassa ja se jos mikä pitää mielen tikissä. Meille tupsahti viime viikolla pihaan autakatoksen runko, jota ehdin jo hartaudella jännittämään. Lähitulevaisuuden tavoitteena olisi nakutella sitä valmiimmaksi - ensikädessä saada peltikatto paikoilleen. Autokatoksen raksailussa meillä ovat apuna vanhempani, joiden työpanos on korvaamatonta. Kiitollisuuskin siis kukkii, joten mikäs tässä hymistellessä!

Yhteenvetona: kun on aavistellut negatiivista, tuntuu neutraalikin jo yllätysvoitolta. Seuraavaksi mieli kääntyy (tai on kääntynyt jo) jouluisiin aatoksiin. Mutta se on jo eri juttu se! ♥

Tavallisen hyvää tiistai-iltaa!

Tekisinkö keittiön DIY-betoniseiniä enää uudestaan?

Meidän keittiön seinäpinnat on tehty DIY-betoniseiniksi tällä samalla ohjeella, jonka postasin blogiin jo vuonna kivi ja nakki.

Oli joulupäivä raksavuonna 2017, kun aloitin näiden nimenomaisten seinien teon. Sinä jouluna ei rakennustöiden keskellä paljoa fiilistelty eikä juhlaa vietelty, vaan suuntasin hommiin heti jouluyön jälkeen. (Jälkeenpäin voi vain huokaista, että onpahan tuollainenkin joulu koettu ja never again.)

Nyt, kun pinnat täyttävät pian kolme vuotta, tohtii tehdä yhteenvetoa niiden toimivuudesta. Tekisinkö uudestaan?

Kyllä! Betoniseinät ovat yksi kodin lemppariasioista ja ne ovat toimineet tällaisinaan mainiosti. Edelleenkään en osaisi kuvitella välitilaa ja korkeampia alueita laatoitettuna. 

Lähtökohta betoniseinien tekemiseen oli siinä, etten halunnut pintoihin mitään perusratkaisua. Pyörittelin kyllä ideoita monenmoisilla laatoilla, mutta mikään ei tuntunut omalta. Betoniseinät puolestaan tuntuivat ja tuntuvat edelleen. Tykkään niin niiden struktuurista, värisävystä kuin kokonaisuuden tuottamasta ryhdistäkin. Lisäksi seinät sointuvat kauniisti yhteen valkoisten kaapistojen ja vaalean puun sävyisten tasojen kanssa.

Betoniseiniin liittyvä extrabonus on se, että niiden tekeminen on naurettavan halpaa. Parinkympin arvoisesta laastisäkistä kului vähän reilu puolikas, jonka päälle kustannuksia syntyi vain maalipurkista.

Se MUTTA, jota etukäteen pohdin, oli seinien pyyhittävyys ja kosteudenkesto. Arvelin, että saattaisi teetättää töitä pitää pinnat puhtaita ja kuivina. Tähän seikkaan vastasin rappaamalla riskipitoisempiin paikkoihin (eli hanan ja lieden taakse) sileämpää pintaa, joka olisi helppo pyyhkiä. Maaliksi valitsin kulutusta ja kosteutta sietävää tököttiä, muistaakseni Teknokselta.

Mutta pöh, huoli oli totaalisen turhaa. Vesihana on niin kaukana seinästä, etten ole tähän päivään mennessä saanut siitä roiskumaan pisaroita seinään saakka. :D Ainoat hanan takaa löytämäni tahrat ovat olleet pieniä kahvitahroja, jotka ovat lentäneet liian vauhdikkaasti altaaseen kipatuista kupinpohjallisista. Pyyhittävyys on ollut mutkatonta, kevyt sipaus kostealla mikrokuituliinalla riittää.

Myöskään lieden takana oleva seinäalue ei kummempaa osumaa ole saanut. Mikäli pannulta lentää ruokatipluja betoniin, ne lähtevät yhtä helposti kuin hanantakasen kahvitahrat. Pinttymiä meillä ei pääse syntymään, sillä seinät tulee tsekattua ylläpitosiistimisen lomassa viikoittain.

Se on kuitenkin kaiken tämän hyväntahtoisen palautteen lomassa todettava, että meidän kahden aikuisen taloudessamme eivät pinnat järin kovalle koetukselle joudu. Mikäli meno olisi roiskuvampaa, voisi esimerkiksi hanaseinän välitilaan asentaa suojalasin betonipinnan päälle.

Betoniseinien isomman joulusiivouksen teen imurilla: käyn harjasuulakkeen kanssa läpi jokaisen neliösentin. Tuo operaatio onkin pian lähitulevaisuuden ohjelmassa.

Hankala kuvitella, miten voisin näihin seiniin kyllästyä. Kysykää uudestaan kymmenen vuoden päästä! :)

Puhtia marraskuuhun!

Terassimänty

Jos jotain asiaa toistaa kuusi kertaa, sitä voi jo sanoa perinteeksi. Meillä tällainen asia on etuterassin talvimänty. Ensimmäisen kerran kaivoin pikkupetäjän omasta metsästä tähän samaan valkoiseen ruukkuun jo vuonna 2015 ja sen jälkeen ei ole tarvinnut keksiä muita kylmän kauden istutuksia. Mänty on ilmainen terassikaunistus ja pärjää paikallaan kevääseen saakka.

Perinteeksi on muodostunut jo sekin, että ensimmäiset pakkaskelit pääsevät yllättämään ja jännitän, vieläkö lapio uppoaa maahan. Etsintäprosessi on myös monivivahteinen, sillä puun pitää olla oikeankorkuinen ja tarpeeksi symmetrinen. Tämä yksilö olisi saanut olla hieman tuuheampi alaosastaan, mutta menköön näin. :)

Itselläni on ollut syksyn kanssa nyt jotenkin todella seesteinen olo. Vaikka toisinaan on ollut väsähtäneitä fiiliksiä, tuntuu siltä että arkisista hetkistä ja päivistä on kuitenkin osannut nauttia paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Kelit eivät ole juurikaan vaivanneet ja yleisolotila on ollut neutraali. Voisiko syksy olla aina tällainen?

 

 

Joulun suunnitelmat

Oli heinäkuinen päivä kesällä 2019, kun olin tulossa Armaksen kanssa kotipihaan lenkiltä. Oli käynyt kuten tavallisesti lomilla: mieli oli nollautunut ja aivot heittelivät ilmoille sykähdyttäviä ideoita. Tuolla lenkkikiekalla minulle oli kirkastunut visio työkirjasta, jonka haluaisin Blawhin kautta toteuttaa. Olin asiasta niin täpinöissäni, että juoksimme loppumatkan; halusin päästä äkkiä kertomaan ideasta miehelle, joka jäi lenkkimme ajaksi maalaamaan talosta viimeisiä otsalautoja.

Kotipihaan tullessamme aikomukseni vesittyivät, sillä tupsahdimme keskelle pientä katastrofia. Mies oli juuri tippunut tikkailta ja saanut maalipurkin päällensä. Harmaata maalia valui myös pitkin valkoista seinää, puhumattakaan sepelillä lilluvasta läntistä. Ou mai, ei auttanut muu kuin ruveta pikaisesti pesemään seinää ja suihkuttelemaan maalarista enimpiä tököttejä veks. Meikäläisen grande idea ei saanut kaipaamiaan alkufanfaareja, mutta rupesin silti kehittelemään sitä pidemmälle.

Ja tässä sitä nyt ollaan vajaan puolentoista vuoden jälkeen, uunivalmis opus painotuoreena käsissä! Kyse on joulun suunnittelemiseen tarkoitetusta kirjasesta, josta löytyy erilaisia suunnittelupohjia aina lahjahankinnoista joulumenun kehittelyyn.

Jouluihmiselle joulun odottaminen on tärkeä ja rakas osuus joulunviettoa. Ajatukset pyrähtelevät lumisiin maisemiin, piparkakkujen tuoksuun ja lämpöiseen glögimukilliseen viimeistään tummimman syyshämärän aikaan. Joulun suunnitteleminen on ihanaa, koska se kuljettaa kauniisiin mielenmaisemiin ja on yksinkertaisesti mukavaa - mutta myös käytännöllistä. Jouluihminen tietää, että ajoissa suunniteltu joulu ei stressaa, vaan päinvastoin. Etukäteen tehdyt hahmottelut luovat tilaa kiireettömyydelle, läsnäololle ja joulusta nauttimiselle. Joulu on matka, joka alkaa jo juhlan ensimmäisistä valmisteluista.

Ylläoleva teksti on poiminta työkirjaan kirjoittamistani alkusanoista. Ne pohjautuvat omiin kokemuksiini, jotka tiedän useamman jouluhöpsön allekirjoittavan. Itse olen aikaisemmin käyttänyt joulun suunnittelemiseen sekalaisen seurakunnan erilaisia papereita ja vihkonriekaleita. Kun olisi tarvinnut tarkistaa edellisvuoden kirjauksia, en useimmitenkaan ole löytänyt niitä enää mistään. Olen siis ollut suunnitelmallinen, mutta epäjärjestelmällinen joulukirjuri. Tiedän, että Joulun suunnitelmat -työkirja tulee muuttamaan asian tänä vuonna.

Tässä 52-sivuisessa työkirjassa on tilaa kahden joulun suunnittelemiselle, joten edellisvuoden merkintöihin voi helposti palata. Opuksen alussa on molemmille vuosille yhteinen, pieni fiilistelyosuus. Konkreettisten valmistautumisaskeleiden (esimerkiksi joulukortit, tapahtumat, budjetti ja leivonnaiset) lisäksi on pysähtymispaikkoja varattu myös tunnelmoinnille ja jouluun liittyvien mietteiden ylös kirjaamiselle. Tällaisia sivupohjia ovat esimerkiksi joulun bucket listin luominen, ihanimpien perinteiden ja muistojen kokoaminen sekä joulun hyvien töiden (sellaisten, jotka tuottavat itselle ja muille hyvää mieltä) listaaminen.

Työkirjassa on myös päiväkirjamainen osuus joulukuun kohokohtien täyttämiselle. Sen tarkoituksena on tallettaa kuvaus tietyn vuoden jouluajan vietosta. Tein Instagramiin esittelyvideon, jossa selaan läpi koko kirjasen. Siitä näkee kattavasti, minkälainen kokonaisuus on. Talletin videon Blawhin kohokohtiin, se löytyy nimimerkin @blawhigraphics takaa.

Löytyykö linjoilta muita jouluihmisiä? Mitä tykkäätte? Meikäläinen on aloittanut joulufiilistelyn yleensä kaksi kuukautta ennen aattoa, eli lokakuun 24. päivä. Siihen on vielä pari viikkoa aikaa ja nyt peppuroin oman mieleni kanssa, voinko aloittaa työkirjan täyttämisen jo ennen sitä. Hupsua pohdintaa - tietenkin voin! Työkirja löytyy nyt Blawhi Graphicsin verkkokaupasta, täältä.

Siispä villasukat töppösiin, viereen kuppi kuumaa ja kynä hyppysiin - joulumatka alkaa.
♥

DIY: Puuvarasto

Tittididii! Me saimme kuin saimmekin tehtyä puuvaraston ennen pakkasia! Siinä se nyt napottaa, ja voi miten mieluisa juttu tämän(kin) valmistuminen on ollut. Ihan superia, että talon ympäristö rakentuu vähä vähältä kokonaisemmaksi. Ja että ensi talvena ei polttopuita tarvitse kaivella enää lumisesta pinosta!

Puuvaraston koko määräytyi täysin kattopeltien perusteella. Meillä oli raksan ylijäämätavarana jäljellä puolitoista peltilevyä, joista saimme pätkittyä ilmaiset kattotarpeet. Katon koon mukaan piirsin sitten loput rakennuksesta, jonka muotokieli on samanlainen kuin aiemmin valmistuneessa roskakatoksessa. Neliöitä varastoon muodostui lopulta noin 6,5.

Rakennusmateriaalit (puutavara, kiinnitystarpeet ja maali) kustansivat yhteensä noin 550 euroa. Itse tekemällä säästää mukavan pennin, sillä vastaavanlaisten valmispakettien hinnat näyttävät pyörivän tonnin verran kalliimmissa lukemissa.

Varaston sijoitimme etupihan puolelle, nurmialueen reunaan. Asemoinnilla on takanaan useampikin pointti: tästä on lyhyt matka kodinhoitohuoneen ovelle (jonka kautta polttopuiden roudaaminen tapahtuu) ja sijainti luo pihalle suojaisuutta (lue: tieltä ei näe enää niin suorilla kodarin oven edustalle). Tähän on myös tarvittaessa kätevä lykkiä polkupyöriä ja ruohonleikkuria sateelta suojaan.

Näistä kuvista voi havaita toisenkin muutoksen etupihan puolella: tein alkusyksystä koristerimoituksen tuohon kodinhoitohuoneen oven viereen. Materiaali on samaa (ylijäämä)tavaraa kuin etuovenkin luona olevassa rimoituksessa. Rimoituksen funktio on tasapainottaa talon ilmettä, sillä ikkunaton seinäpätkä oli häiritsevän tyhjä. Rimoituksen takana on pesuhuone, jonka etupihanpuoleiselle seinälle en suunnitteluvaiheessa halunnut pientäkään ikkunaa. Koriste-elementti olikin tulossa tuolle paikalle jo heti talon pohjapiirroksista lähtien, mutta jokin aivopieru minulle tuli, kun en teetättänyt sitä talotoimittajalla. :') No, siinä sekin nyt viimein on.

Näiden kuvien ottamisen jälkeen olen vielä jatkanut projektia ympärysten siistimisellä. Olen kantanut puuvaraston reunoille kiviä ja latonut niillä kaarevia rajauksia. Vielä pitäisi muutama murikka jumpata paikoilleen. Lauttialautojen kanssa täytyy odotella ensi kevääseen saakka; sitten valttaan ne vielä harmaaksi.

Puhtia syksyyn!

Viisaampien suusta

Viime viikonloppuna oli huikeita aamumaisemia, kun yösumu alkoi hälvetä pois pitkin peilityynen järven pintaa. Kaunis luonto rauhoittaa ja tasaa mieltä, mistä päästään aasinsillalla postauksen aiheeseen: niin tekee (yllättäen) somekin. Olen blogini historiassa tuskaillut välillä someahdistuksen kanssa, mutta viime vuosina olen löytänyt siihen positiivisia sävyjä. Koen, että some on muuttunut maanläheisemmäksi paikaksi kuin ennen - ainakin siinä omassa kuplassani. Ihmiset uskaltavat kertoa elämänsä raskaista puolista yhtä lailla kuin hyvistä. Kerronnallisuus on lisääntynyt, eli tekstipinta-ala kuvien alla on kasvanut. Kun yhä useampi sanoittaa ääneen kokemuksiaan ja ajatuksiaan, se antaa itsellekin erilaista perspektiiviä elämään. Huomaa, ettei olekaan yksin samanlaisten ilmiöiden äärellä, vaikka live-elämässä siltä voisi vaikuttaakin. Some on omalla kohdallani onnistunut jopa normalisoimaan sellaisia asioita, jotka aikaisemmin ovat tuntuneet arkaluontoisilta. Tämän myötä uskallan paremmin olla sellainen kuin olen.

Tässä postauksessa haluan jakaa teille tekstejä viisaampien suusta, eli muutamien Instagramissa seuraamieni sometilien sisältöä. Tekstien takana on naisia, joiden sanat osuvat välillä sydämeen enemmän kuin on tajunnut kaipaavansakaan. Postauksen tekstit resonoivat itselleni vahvasti, ja uskon, että niin monelle muullekin. Tämän vuoksi katkelmat eivät tarvinne enempää pohjustusta.

Ensimmäiset sanat olen poiminut Sanna Wikströmiltä. Hän on Hidasta elämää -sivuston perustaja, joka työskentelee hyvinvoinnin parissa. Sannan löytää Instasta nimimerkillä @sannamwikström.

Riittävä on päätös. Jos emme tee päätöstä siitä, mikä riittää, olemme aina tyytymättömiä. Ja pahimmassa tapauksessa sisäinen kriitikkomme ajaa meitä tekemään yhä enemmän, väsymiseen saakka. Riittävän määritteleminen asettaa sekä itselle että muille rajan. Riittävän määritteleminen vaatii taas realismia, ei mielikuvia. Riittävän hyvä ei ole alisuoriutumista vaan tietoinen päätös, joka tehdään, jotta tehtävät asiat eivät muutu elämämme keskipisteiksi ja itseisarvoiksi. ”Riittävä” vaatii myös uskallusta päästää irti. Antaa olla. Jättää sikseen. Ja sitten iloita siitä, mitä on saanut aikaiseksi.

 

* 

 

Huomaa minut, mutta älä huomaa minusta liikaa.

Katso minua, mutta älä katso liian tarkkaan.

Kysy, mutta älä kysele liikaa.

Näe minut, mutta älä sitä, mitä haluan piilottaa.

*

Kaikesta voi olla pahoillaan koko ajan.

Kaikkea voi kritisoida koko ajan.

Kaikesta voi olla eri mieltä koko ajan.

Kaikkea voi kauhistella koko ajan.

Tai sitten voi olla tekemättä niin koko ajan.

Seuraavat sanat ovat Laura Mäntyseltä, jonka Instagram-stoorien pohdiskelevan ja tsemppaavan sisällön äärelle pysähdyn usein. Laura on koulutukseltaan erikoisjuristi, mutta tekee työtä ura- ja yrittäjyysvalmentajana. Hän pohjustaa monia ajatuksiaan teoria- ja faktatiedolla, mikä antaa lisäperspektiiviä aiheisiin. Lauran löytää Instasta nimimerkillä @laurrenna.

 

Sinä olet vastuussa siitä kenen mielipiteitä kuuntelet. Kenen mielipiteiden annat tuhota oman mielesi vuosienkin jälkeen, kun henkilö ei ole enää läsnä. Olet vastuussa siitä kenen mielipiteelle annat luvan jäädä asumaan aivoihisi. Kenen mielipiteen annat vaikuttaa siihen, että jätät tekemästä unelmistasi totta. Sinä ansaitset parempaa. Ajatuksesi ansaitsevat kauniimpia sanoja sinusta.

 

*

Me emme koskaan tiedä, että miten suuren työn takana jollekin ihmiselle oli päästä kouluun, työpaikalle tai edes ylös sängystä. Jos et tiedä toisen tarinaa tai vaikka tietäisitkin, älä tuomitse tai sano ikäviä asioita.

*

Millaisen fiiliksen sinä tuot tilaan? Näetkö ihmisissä ensimmäisenä kaiken puutteellisen ja vajavaisen vai hyvän ja kauniin? Let's be honest. Me olemme kaikki paskoja joissakin asioissa mutta me olemme kaikki myös helvetin hyviä joissakin asioissa. Keskitytään näkemään toisissa ihmisissä ja itsessämme vahvuudet ja rokataan niillä eteenpäin.

*

Opetellaan juhlimaan puoliväliä. Opetellaan juhlimaan melkein läpimennyttä tenttiä. Opetellaan juhlimaan yhtäkin hyvää asiaa päivässä. Opetellaan pitämään bileet keskellä prosessia. Opetellaan nauttimaan mahdollisuudesta edes yrittää. Opetellaan nauttimaan kehityksestä, oppimisesta itsessään ja antamaan palkintoja itselle rohkeasta yrittämisestä, vaikka lopputulos menisi miten pieleen hyvänsä. 

Jotta onni voisi olla vuotavan katon, keskeneräisyyden ja katastrofienkin keskellä. Ja jotta elämä ei valuisi vain ohikiitävänä virtana viemäristä alas, onnea ja päämäärien toteutumista odotellessa.

Mitä jos tämä tila missä nyt olet, olisikin jo tuuletuksen arvoinen?

Kolmantena haluan jakaa sanoja Jenny Belitz-Henrikksonilta, jonka löysin löysin alunperin Vastaisku ankeudelle -blogin kautta. Jenny on monessa muussakin mukana: hän on myös toimittaja, kirjailija ja liikunnanohjaaja. Jennyn stooriosastolta löydän todella paljon puhuttelevaa sisältöä. Hän käsittelee elämäntaitoasioita ja kokonaisvaltaista hyvinvointia rikkaalla ja kokemusperäisellä otteella. Erityisesti Jennyn kohdalla tykkään asioita normalisoivasta puhetavasta, jonka hän toteuttaa hyväntuulisesti ja tsemppaavasti. Jenny löytyy Instasta nimimerkillä @jenny_vastaiskuankeudelle.

Jennyltä löytyisi erityisen paljon jaettavaa sisältöä, mutta tähän postaukseen poimin yhden aiheen hänen stooreistaan, oivalluksia elämästä:

Kaikki menee ohi. Se syvinkin, epätoivo, inhottavin tuntemus, hankalin tilanne, vaikein elämänvaihe ja surullisin hetki menee ohi. Vaikka jokin asia ei kokonaan katoaisi mielestä, kaikki muuttaa muotoaan, mikään ei kestä samanlaisena ikuisesti. Tämä on helpottava oivallus auttaa silloin, kun tapahtuu uudestaan jotain, joka tuntuu lähes kestämättömältä. Silloin voi ottaa tunteen vastaan ja muistaa, että tämäkin menee vielä ohi, tämäkin helpottaa.

Avun pyytäminen ei ole heikkoutta. Avun pyytäminen on rohkeutta. Moni vain ei ehkä uskalla hakea tai pyytää apua. Tai jos on kerran hakenut apua, muttei ole sitä saanut, on helppo luovuttaa.

Turhasta valittaminen ei johda mihinkään. Turhasta valittaminen on usein tapa, jota ei edes itse huomaa. Toki arjessa moni asia voi olla vinksallaan ja kommelluksia ja isompiakin juttuja tapahtuu, mutta usein voisi todeta, että näin on nyt ja tällaista tämä elämä on.

Miksi valittaa, jos asioille voi tehdä jotain? Tai miksi valittaa, jos niille ei voi tehdä mitään? Ratkaisu löytyy kyllä, mutta keskittymällä ratkaisuun, ei ongelmaan.

Arjen pikkuhankaluuksia kannattaa opetella sietämään. Kun oppii olemaan vetämättä hernettä nenään aina, kun jokin asia menee eri tavalla kuin itse on toivonut, pääsee tosi paljon helpommalla. Jos lastenvaunut katoavat lomalennon aikana, lyö varpaan ovenkarmiin tai suodatinpussi leviää vastapestylle keittiönlattialle, pinna voi toki kärähtää, muttei sen tarvitse.

On turha vetää isoa draamaa pienistä asioista, sillä niitä tulee tapahtumaan aina, arki ei milloinkaan ole täysin pulmatonta, pelkkää hattaraa ja vaahtokarkkia. Kiukuttelemalla ja avautumalla pilaa ainakin oman päivänsä, usein myös jonkun toisen.

Kiiltokuva ei kerro mitään ihmisestä. Jokaisella meistä lienee elämässään vastoinkäymisiä. Vaikka kollegan tai ystävän arki vaikuttaisi olevan kiiltokuvasta, emme voi milloinkaan tietää kaikkea toisen elämästä. Tiedämme sen, minkä näemme ja mitä meille kerrotaan, muttemme yhtään enempää. Vaikka näkisimme ne hetket purjeveneen kannelta, kuohuviinikilistelyt tyttöjen reissulta, leipovat puolisot ja täydelliset kodit järven rannalla, emme voi koskaan tietää koko palettia.

On surua, murhetta, epäkohtia ja ahdistusta. Emme vain voi tietää siitä. Ei siis koskaan kannata arvottaa tai arvostella ihmistä sen perusteella, mitä ulospäin näkyy.

 

Arjen ystävällisyys on tärkeää. Mitä äkäisempiin ihmisiin törmää, sitä enemmän he saattavat kaivata huomiota, ystävällisyyttä ja arjen rakkautta. Lähes aina voikin miettiä toisen ihmisen kohdatessa, saavatko tekomme ja sanamme toiselle hyvää mieltä. Toki sitä aina välillä päästää sammakoitakin suustaan, jokainen mokaa, mutta arkipäivän rakkautta ja ystävällisyyttä voi pirskotella kaikissa kohtaamisissa. Sitä voi osoittaa teoissa, kirjoituksissa, puheissa, eleissä ja ilmeissä.

 

Asenne ratkaisee. Elämässä on asioita, jotka on tehtävä ja joista ei innostu. Aina käytännön arjen muuttaminen ei ole helppoa tai edes mahdollista, mutta ajatusten ja asenteiden muuttaminen voi silloin toimia. Meidän ei ole pakko elää pakon ohjaamina! Asioita vain tapahtuu ja ne ovat erilaisia.

Ei tarvitse olla selviytyjä loppuelämäänsä. Vaikka olisi selviytynyt elämässään isoimmistakin haasteista, kenenkään ei tarvitse olla lopun elämäänsä selviytyjä. Kun elämä sitten helpottaa, voi hyvin alkaa antaa itsensä elää elämää, jossa mikä vain on mahdollista. Elämää, jossa ei määrittele itseään enää kokemusten kautta, vaan tämän hetken kautta.

Elämän ei tarvitse olla selviytymistä, raahautumista ja ahdinkoa. Elämä voi olla hyvää, onnellista ja nautinnollista.

Anteeksiantamalla vapauttaa itsensä. Vihaakin saa tuntea, muttei siihen kannata jumittua. Ei tarvitse myöskään unohtaa väkisin, selitellä, syyllistellä, kostaa eikä kärsiä. Kun pystyy antamaan anteeksi, se ei muuta väärää oikeaksi. Mutta se muuttaa usein sen tyypin elämän, joka pystyy anteeksiantoon. Koska mitä auttaisi, jos vihaisi? Vääryys on jo tapahtunut. Ei voi muuttaa mennyttä, mutta tästä hetkestä lähtien voi alkaa taas elää.

 

Itselläni tämän tyyppinen somesisältö keventää mieltä ja rohkaisee elämään elämäänsä sellaisena kuin on. Toisaalta se myös avartaa ymmärrystä toisia ihmisiä kohtaan ja huomaan nykyisin harmistuvani, jos ihmisiä kohdataan liian yksioikoisesti - mikään kun ei ole mustavalkoista ja kaikkien tilanteiden takaa löytyy aina inhimillinen puoli.

Hyväntahtoista viikonloppua!

RESEPTIVIHKO

Mitä ihaninta syyskuun sunnuntaita! Totesin juuri Instan puolella, että syksy on yllättänyt minut tänä vuonna housut nilkoissa - en ole oikein tajunnut vuodenajan vaihtumista. Pari viikkoa sitten ihmettelin, mikä kumma takaterassin pikkusyreeneissä on vikana, kun lehdet kellastuvat. Äiti totesi siihen, että jospa kyseessä olisi ihan vain ruska. :') Loppukesä ja alkusyksy tuntuvat juosseen ohi pikavauhtia: koulujen lukuvuosi alkoi ihan vasta, mutta nyt lasketaan jo viimeisiä viikkoja syyslomaan!

Ehkäpä viikot ovat humpsahtaneet nopeasti siksi, että koko ajan on ollut jotain aktiivista tekemistä. Jos olisin mössöttänyt sohvalla, olisi ajanliike voinut tuntua hitaammalta.

Tämän postauksen aihe on yksi viime aikojen virkineistä. Olen nimittäin työstänyt valmiiksi reseptivihkoa, jonka sain tällä viikolla painosta. Joten tadaa! Tässä on uusi perheenjäsen Blawhi Graphicsin työkirjojen sarjaan (- jatkoakin on luvassa, just wait for it).

Reseptivihko on kaikkien jauhopeukaloiden ja kotikokkien iloksi tehty opus, jonka avulla pystyy kokoamaan 50 reseptiä yksien kansien väliin.⁣ Sivut ovat blancoja, eli reseptit valitaan ja täytetään vihkoon omien keittiöbravuurien pohjalta.
⁣
Idea tähän syntyi omasta tarpeesta, sillä tuskastuin nettireseptien hakuammuntoihin ja lehdistä repäistyjen lappusten etsintään omista keittönkaapeista. Reseptivihkoon pystyn nyt kokoamaan kaikki luotto-ohjeet yhteen paikkaan ja löydän ne tilanteesta riippumatta. Ja tottahan toki ilmeestä piti tehdä skandinaavisen simppeli, jotta vihko sopii sisustukseen!

Reseptivihko koostuu A5- ja A4-kokoisista ohjepohjista, joihin mahtuu kirjoittelemaan ylös leivosten ja ruokien ainekset sekä niiden valmistusohjeet; pienempiä pohjia on 40 kappaletta, isompia 10. Numeroitujen kirjoituspohjien yläriville rustataan reseptin nimi, vasempaan laitaan ainesluettelo ja sivun oikealle puolelle reseptin valmistusohjeet.

Alkusivuilta löytyy sisällysluettelo, joka täytetään myös itse. Numeropaikat ovat samat kuin vihkon sivuilta löytyvissä tyhjissä reseptipohjissa, eli sisällysluettelo rakennetaan opukseen kirjoitettujen reseptien pohjilta.

Paitsi että reseptivihko on kätevä omassa käytössä, luulen että on se loistava lahjaidea muillekin. Itse olen menossa syyskuun lopussa ystävien tupaantulijaisjuhliin ja kirjanen sopii sinne viemisiksi enemmän kuin nappi silmään. Reseptivihkon normaalihinta on 17 euroa ja sen voi hankkia hyppysiinsä täältä.

Täällä ei hommat lopu, vaan hilpaisen kohta Armaksen kanssa päivälenkille ja siitä rakennuspuuhiin: aloittelimme eilen tekemään puuvarastoa. Illalla saimme valmiiksi rakennuksen pohjan, tänään olisi tarkoituksena pystyttää runkoa. Haaveena olisi kantaa puita suojaan jo viikon sisällä, joten toivotaan että syyskelit suosisivat projektin etenemistä.

Iloisia ajatuksia syksyyn!

74 x kesä

Tämä kesä oli mainio. Se oli sopiva kokonaisuus reissuja ja kotipuuhia. Sellaisia tekemisiä, olemisia ja sanomisia, joita mielellään muistelee syyspimeällä. Siksipä ajattelin koota random-kuvista pari kollaasia, joihin voin palata kun kesälämpö haalenee iholta. Näiden lisäksi kirjaan ylös kesän mieluisimmat menot ja mukavimmat tekemiset.

NÄISTÄ MUISTELEN KESÄÄ 2020:

Erkkamiitti Jyväskylän Sohwissa saatiin järjestymään, vaikka koronan takia näytti aluksi siltä, ettei yhteistapaaminen onnistu ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Jokin taika siinä on, että vanhojen opiskelukavereiden kanssa lukuvuoden nollaaminen onnistuu poikkeuksetta.

Vierailu hyvän ystävän luona ja samalla suloiseen collietyttöön tutustuminen.

Lähipiirin kesäsynttärit. Näitä sattui kesäkuulle useammat.

Juhannussauna mökillä ja voimakkaasti tuoksuvat juhannusruusut.

SUP-lautailut omasta rannasta. Armas yllätti meidät ja hyppäsi omatoimisesti laudan kyytiin. Sen pidemmälle ei kuitenkaan tänä kesänä ehditty treenejä jatkamaan, joten palataan asiaan ensi vuonna.

Yhdet jos useammat piirakkatalkoot. Karjalanpiirakoista on muodostunut meikäläisen peruselintarvike. Voi nam!

Kesän pihaprojektien eteneminen. Roskakatos, nurmi ja terassit. Loppukesästä ehdittiin askelmerkittää hommia vielä syksyllekin.

Tyttöjen kesäilta meillä myrskyäksöneineen. Herkuteltiin, suppailtiin ja poreiltiin pitkän kaavan mukaan. Yhtäkkiä nousi järkyttävä myrsky, joka katkoi puita, lennätti veneen nurin ja jätti meidät mottiin tänne tienperukoille. Sen suurempia vahinkoja ei onneksi tullut, mutta moottorisahojen pärinä pitkin kyliä oli mieleenpainuvaa.

Roadtrip Turkuun ja Tampereelle. Turusta käsin kävimme kiertämässä saariston rengastien, fiilisteltimme Aurajoen varrella, tutustuimme Luostarinmäen museoalueeseen ja söimme himputin hyvin.

Tampereella herkuttelimme tietenkin Pyynikin munkkikahveilla, kävimme katsomassa The Gentlemen -leffan, kolusimme kaupunkia ja tutustuimme muun muassa Finlaysonin alueen Tallipihaan (suklaapuoti oli best). Tampereella sain suostuteltua miehen kokeilemaan pakohuonepeliä ensimmäisen kerran, itsehän olin pelannut aikaisemmin vain tyttöporukalla. Hurahdus olikin paripelaamiseen sen verran vahva, että kävimme pelaamassa lähtöpäivänä vielä toisenkin pelin.

Kotipäivinä aamukahvit petissä olivat ihania. Niihin sai helposti kulumaan parikin tuntia.

Oman rannan maisemat ja auringonlaskut ovat olleet huikeita tänäkin vuonna. En käsitä, miten taivas voi olla välillä niin pinkki, kuin se on ollut.

Terassikahvit aurinkovarjon alla. Tämä on petikahvien lisäksi toinen hyvä tapa kahvitella. Söin useampana lomapäivänä vähintään yhden aterian ulkona ja näitä hetkiä vaalin erityisesti. Järven kimallusta voisi syventyä katsomaan ikuisuudeksi.

Päiväreissu Joensuuhun. Miestä vaivasi autokuume, joten kävimme kesän aikana koeajelemassa muutamia nelipyöräisiä yksilöitä. Joensuussa oli yksi ehdokas. Yhdistimme samalle reissulle puutarhamyymäläkierroksen, kaupungilla haahuilun ja piipahduksen Kolille.

Huuhkajankierros. Rautavaarahan on tunnettu luonnostaan, mutta me emme varsinaisia eräjormia ole. Tiilikkajärven kansallispuiston polkuja on kyllä tullut tarvottua, mutta kivenheiton päässä sijaitseva Huuhkajankierros meillä molemmilla oli käymättä. Niinpä pakattiin kahvit ja eväät mukaan ja käytiin kipittelemässä kuuden kilometrin lenkki erään päivän iltapuhteina. Kaikista innokkain taapertaja taisi olla Armas, joka oli matkalla ihan transsissa muiden koirien hajuista.

Päiväreissu Kajaaniin. Tämä reissu rakennettiin pakohuonepelin ympärille. Pelaamista, hyvää ruokaa sekä tietenkin vähän autokauppojen tutkiskelua.

Roadtrip Turkuun vol. 2. Tämä vähän huvittaa, mutta me teimme kuukauden sisällä toisen reissun Turkuun. :D Pääsyy oli käydä viimein hakemassa miehelle tarkkaan haarukoitu ajopeli. Ristimme sen Kertuksi, tuttavallisemmin Kerttuliksi. Samalle reissulle yhdistimme vierailut Uuteenkaupunkiin ja Mathildedaliin. Uudestakaupungista jäi erityisesti mieleen museo nimeltä Bonk. Mathildedalissa Kyläravintola Terho oli huikean tunnelmallinen paikka ja söimme siellä kesän ensimmäiset ja viimeiset lankkupitsat. Kiertelimme ruukkialueen läpi puoteineen ja katsoimme suven ainoaksi jääneen kesäteatteriesityksen.

Turusta ajoimme kotiin yhden pysähdyksen taktiikalla ja omassa pihassamme olimme aamuyön pikkutunneilla. Reissumme aikana täällä oli riehunut jälleen myrsky, minkä vuoksi sähköt olivat poikki reilun vuorokauden. Virrat palasivat muutama minuutti ennen kotiutumistamme, joten käytännössä katkosta ei ollut meille vaivaa. Pakastimen ja jääkaapin kamppeet saimme tosin kantaa suorilla roskikseen, mutta onneksi laitteet olivat melko tyhjinä muutenkin.

Viikonloppureissu Ouluun. Meillä oli elokuussa kymmenvuotispäivä, joten kehittelin meille teemareissun yllärinä miehelle. Pakohuonepelejä mukaillen tein hänelle etukäteen tehtävän ratkaistavaksi. Mies sai ensin salaperäisen käärön, jossa kerrottiin edessä olevasta arvoituksesta. Käärössä kerrottiin, että edessä on seikkailu, mutta siitä paljastettiin vain lähtöaika ja -paikka. Miehen tehtävänä oli selvittää, minne matkustamme, missä yövymme ja mitä meillä on ohjelmassa. Pitkin viikkoa hän löysi johtolankoja, jotka rakensivat kokonaiskuvaa valmiimmaksi. Lähtöpaikka oli perjantaina meidän Iisalmen asuntomme parkkipaikalta. Ennen starttia oli kohtalonhetki, kun miehen piti vastata oikein ratkaiseviin kysymyksiin. Hän selvitti arvoituksen kunnialla läpi. Matkakohteena oli siis Oulu, missä kävimme tietenkin pelaamassa yhden pakohuonepelin, hipsuttelimme kaupungilla ja pyörähdimme Nallikarissa.

Aikakoneen keikka. Elokuulle sattui vielä paikallisen pubin järjestämä iltameno, kun Aikakone kävi täällä keikalla. Kun omilla kylillä tapahtuu, niin tottahan toki paikalle on mentävä!

Tyttöjen ruokatreffit. Saimme järjestymään iltapäivän naisporukalla ja kävimme yhdessä syömässä pitkän kaavan mukaan. Jutut olivat yhtään vähättelemättä mahtavia.

Sellainen kesä meillä. Loma oli monipuolisempi kuin uskalsin toivoa, joten nämä muistot voin tallettaa lokeroon kiitollisin mielin. Jos jotain spesiaalia pitäisi nostaa ylitse muiden, niin se olisi ehdottomasti tuo pakopelihurahdus. Ihan huippua, että löysimme jotain näin innostavaa, yhteistä tekemistä! Hihkumiseen vaikuttanee auttamatta se, että olemme tähän saakka päässeet läpi kaikki neljä pelaamaamme huonetta - ensimmäistä failia odotellessa. :')

Vaikka vielä ei tunnu syksyltä, saa syys nyt minun puolestani tulla.

Haleja!

P.S. Saatoit havaita kuvista, että tein tänä kesänä oman hampurilaisensyöntiennätykseni!

Lue myös:

Se tunne kun...

Syysvaloja

Uutta näkökentässä