9.1.2014

Sähkönkulutus


Omakotitalon rakentaja ei malta olla arvailematta, paljonko talo ja sen asukkaat kuluttavat sähköä vuodessa. Me laskimme raksailuvaiheessa, että vuosittaisen kWh-lukemamme tulisi normaalilla ja järkevällä sähkönkäytöllä pysähtyä lukuun 15 000. Vuodelta 2013 tuo numerosarja oli 15 259 - se on mielestämme todella hyvä. Lukemaan kun sisältyy vuoden alkuneljänneksen, eli tammi-maaliskuun rakennusajan kulutus (muuttamaanhan pääsimme maaliskuun lopussa); se huomioiden voi normaaliasumisemme vuosikulutukseksi laskea korkeintaan 13 000 kWh, mahdollisesti vähemmänkin.

Sähkönkulutukseen eräs merkittävästi vaikuttava tekijä on talon lämmitysmuoto. Sen valitseminen onkin yksi talonrakentajan oleellisimmista, ensimmäisistä ja jopa vaikeimmista päätöksistä. Ottaako vesikiertoista vai suoraa sähkölämpöä, turvautuako isoon uuniin vai investoidako jopa maalämpöön.  Lämmitystapaa valitessa joutuu muun muassa mittailemaan asumisneliöitä, laskemaan investointikustannuksia ja ennakoimaan tulevaisuuteen - kerran tehtyä valintaa on haastavaa lähteä myöhemmin muuttamaan. 

Me laskimme, että suora sähkölämmitys tulisi meidän tapauksessamme, eli 133-neliöisessä talossa halvimmaksi. Dekotalon peruspakettiin olisi kuulunut vesikiertoinen lattialämmitys, mutta me siis vaihdatimme putket sähkövastuksiin. Nyt ilmalämpöpumppu komppaa lattialämmitystä, ja näillä lukemilla lämmitysmuodon valinta tuntuu juuri oikealta.

Muusta sähkönkäytöstämme voi varmaankin todeta, että olemme hölläkätisiä pihistelijöitä - säästämme energiaa, mutta emme turhantarkasti. Esimerkkinä pihistelystä, meillä on tapana sammuttaa ylimääräiset valot ja sähkölaitteet, pöyrittää pesukoneet täysissä lasteissa ja laskea vettä energiansäästöhanoista. Hölläilyä on puolestaan olohuoneen halogeenispottien suosiminen valaistuksessa ja hillitön saunomistahti. 

Kaikkiaan voisi kai sanoa, että vuosi 2013 meni sähkönkulutuksen saralla paremmin kuin olisimme uskaltaneet toivoa. Jännä seurata, millaisiksi vuoden 2014 lukemat alkavat muodostua!

Miltä teidän kulutuslukemanne näyttävät? Oletteko sähkövahteja vai energialepsuja?

5 kommenttia:

  1. Meidän kulutuslukemia en äkkiseltään muista, mutta harmittavan vähän noita tulee arjessa muistettua. :) Joten ehkä vähän lepsuja ollaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että harvemmin sähkönkulutusta tulee arjessa niin muisteltua. Valojen sammuttelut on ehkä jotenkuten alitajunnassa, mutta muut säästötoiminnot ei niinkään. :)

      Poista
  2. Me muutettiin taloomme helmikuun alussa, eli miltei samaan aikaan kuin tekin. Meillä 165 neliöisessä talossa on maalämpö ja vesikiertoinen lattialämmitys. Sähköä kului 2013 vuonna 11500 kWh. Suurimpana syöppönä on sähkökiuas ja ilmastointi, joka puhalti koko kesän. Meillä ei ole takkaa. 20 neliöinen pihavarastomme lämpenee sähköpattereilla. (Tässä vertailutietoja muillekin lukijoille jotka asiaa pohtivat.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas kiva saada vertailulukuja! Maalämpö olisi varmasti kannattava ratkaisu meillekin, jos tiedettäisiin että pysyttäisiin samalla paikalla pidempi aika. Vähän on kuitenkin alusta asti ollut sellaisia etiäisiä, ettei tämä jää ainoaksi rakennuttamaksemme taloksi. ;) Emme siis ehtisi kuolettamaan omana asuinaikanamma maalämmön investointikustannuksia, vaikka sellainen olisi ollut kallion läheisyyden vuoksi helppo hankkia. Meilläkin muuten käytettiin kesällä aika tehokkaasti viilennystä, siitä en muistanutkaan postaustekstiin kirjoittaa! :)

      Poista
    2. Sitähän sanotaan, että kolmas rakennettu talo on se paras ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...