2.12.2019

Make it a December to remember // ilmaista printattavaa

Ihanaa joulukuuta! Täällä se on alkanut huiskeella, mutta tulin nyt pikaisesti jakamaan tänne blogin puolelle hieman toisenlaisen joulukalenteri-idean. Joulussahan parasta on myös sitä edeltävä aika kaikkine tunnelmallisine puuhineen. On hauskaa kerätä jännitystä, fiilistellä kotona ja tapahtumissa sekä keskittyä joulun laittamiseen päivä päivältä. 

Kun pohdin tätä eilen itsekseni ja samalla keskustelin kalenteriasioista miehen kanssa, idea kirjoitettavasta kalenterista putkahti mieleeni. Tuumasta toimeen siis! Rustasin ajatusteni pohjalta joulukalenteripohjan, joka ulkonäöltään sopii myös skandinaaviseen sisustusmakuun, eli se voi aivan hyvin pysyä näkösällä osana kodin jouluilmettä. Tässä kalenterissa jujuna on tehdä sitä itselle pitkin joulukuuta ja purkamisen sijaan täyttää rivit juhlakauden parhaimmilla muistoilla.

Ideana on rustata kunkin joulukuisen päivän kohokohta ylös. Se voi olla jokin pieni ihana hetki, jouluisa tapahtuma, hyvä keskustelu ystävän kanssa, herkullinen kahvikupponen, kaunis maisema, piparitalkoot lasten kanssa, mahtava lumipyry tai vaikkapa joulusiivouksen saavutettu etappi. Olivatpa jouluiset kohokohdat millaisia tahansa, tämän pohjan avulla niistä jää talteen hauska koonti. Tähän kalenteriin on mukava palata myöhemminkin, vaikkapa sitten seuraavia jouluja odotellessa.

Tulostettavan tiedoston pääset lataamaan ilmaiseksi täältä.


Tunnelmallista joulukuuta! ♥


2 kommenttia:

  1. Tällainen kalenteri on mukava idea. On totta että joulunodotus on paljon muutakin kuin huisketta ja suklaata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä on oma pää välillä aina niin huttua, että ihan kiva, kun talteen jää paremman muistettava koonti jouluajalta. <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...