20.11.2012

Kaksi viikkoa raksailtu


Dekon työmiehet ovat saaneet kahdessa viikossa paljon hyvää jälkeä aikaiseksi. Ulkovuoraus on nyt tehty joka puolelta melko lailla valmiiksi ja talo näyttää ulkoapäin tältä:

Etupuoli:

Takapuoli:
 

Sivusta:

Ikkunat ja ovet saapuivat edellistä blogipäivitystä seuraavana päivänä ja ne ovat olleet paikoillaan jo hyvän tovin. Ovien avaimet odottelevat meitä postissa. Etuovi ei ole pysyvä, vaan raksailun aikainen työmaaovi.

Kodinhoitohuoneen sisäänkäynti:

Olohuoneessa on takaoven lisäksi kolme tällaista hieman korkeampaa ja kapeampaa ikkunaa:

Muiden huoneiden perusikkunat ovat tällaisia:

Isännän ja emännän makkariin lisättiin korkea pikkuikkuna:

Viimeisimmäksi työmiehet tekivät etu- ja takaterassin valmiiksi. Olimme valmistautuneet suojaamisoperaatioon etuterassin osalta, mutta miehet olivatkin tehneet homman meidän puolestamme.

Etupihan puolelta:
 

Takapihan tanssiparketti:

Terassipylväiden anturat sattuivat oikeille kohdilleen, vaikka niiden sijainti jossain vaiheessa mietityttikin:

Kattopellit odottavat vielä asentajiaan, jotka ovat eri porukkaa kuin pystytystiimi. Toivottavasti pellit löytäisivät paikalleen ennen kuin taivaalta alkaa puskea lunta.

Pellit makoilevat vielä maassa:

Työmiehet lähtivät pariksi päiväksi toiselle työmaalle auttelemaan, mutta palannevat takaisin loppuviikosta. Silloin vuorossa olisi sisävalun valmistelu. Sisältä talo on jo siivottu tyhjäksi ja lämpöpuhallin nostettu ylemmäksi roikkumaan. Viime aikoina puhallinta ei ole tarvinnut pitää päällä, sillä kosteutta rakenteissa ei juurikaan ole ja lämpimät marraskelit eivät ole painuneet pakkaselle – lämpöasteita oli sisällä tänään 4,5.

Takkavalinnan löimme lukkoon viime perjantaina. Meille tulee Dekon pakettiin kuuluva Uuniseppien Saana-takka. Värityksessä päädyimme kompromissiin; emäntä mieluili valkoista ja raidatonta kaakelia, isäntä raidallista harmaata – näiden sovelluksena päädyimme harmaaseen ja raidattomaan vaihtoehtoon.

Esittelykuva Saanasta näyttää tältä:

2 kommenttia:

  1. Moikka

    Olen seuraillut teidän blogia ja kiitos siitä. Onko tämä teidän malli Deko talojen valmis malli vai oletteko itse muuttaneet sitä?

    Rakentamista suunnittelemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Huomasithan, että tästä blogista löytyy postauksia kahdesta eri projektista? :) 2012-2013 rakensimme ensimmäisen Dekotalon Iisalmeen, jota muun muassa tämä postaus koskee. Tuolloin rakentamamme talo oli Deko 133 klassinen -malli, jonka käänsimme peilikuvaksi ja teimme pieniä muutoksia. Tuolloin oli vähemmän mahdollisuuksia sisätilojen muutteluun.

      Nyt tällä hetkellä meille on juuri valmistumassa Deko 160 moderni -mallin pohjalta tehty talo, johon olemme enemmän tehneet muutoksia, muun muassa venkslanneet huonejärjestystä, kasvattaneet taloa molemmista päistä metrin verran ja lisänneet ikkunoita. Tätä toista rakentaessa oli kehittyneemmät mahdollisuudet muutoksiin - käytännössä talosta olisi saanut minkälaisen vain. :) Jos haluat kurkata tämän uusimman projektin pohjakuvaan selityksineen, niin aihetta koskeva postaus löytyy tästä linkistä:

      http://deko133.blogspot.fi/2016/10/valmiit-piirustukset-talo-saunamokki.html

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...