18.1.2013

Sisäseinien levytystä

Tällä viikolla talolla on ollut taas aktiivisemmin eloa, kun työmiehet saapuivat villoitus- ja levytyshommiin. Kahden miehen tiimi on saanut sisäseinien levytykset piirua vaille valmiiksi - allekirjoittaneen tekemän raksapyörähdyksen aikaan olivat tänään ainoastaan tekninen tila ja vessa vailla seiniä. Miehet ovat seinälevyjen lisäksi hommailleet ulkoseiniin viimeisen villakerroksen. Positiivisena yllätyksenä villat on laitettu myös sisäseinien sisään! Sisäseinien villoitusmahdollisuutta tuli mietittyä taannoin emännän oman pään sisällä nimenomaan äänieristystä ajatellen. Hieno homma, että joku osasi lukea naisen aivoituksia... ;) 

Seinien myötä valo ja korkeudentuntu ovat lisääntyneet huomattavasti. Erityisen miellyttävältä ja onnistuneelta valinnalta tuntuu se, että korotettu sisäkatto lähtee nousemaan jo ulko-ovelta. Alkuperäisissä suunnitelmissa Dekon piirtäjä luonnosteli eteiseen matalammalla olevan tasakaton, mutta saimme neuvoteltua korotetun sisäkaton myös eteiseen ilman lisähintaa. Normaalistihan katto olisi korotettu vain keittiössä ja olohuoneessa. 

Töiden jatkumisen myötä ovat myös sotkut lisääntyneet. Lattiat ovat työvälineiden ja kaikenlaisen roinan lisäksi täynnä muruja, puruja, palikoita, palasia, muovia ja kappaleita. Vielä sinne ei toinna meidän mennä jätesäkkien kanssa hosumaan - pitää tehdä välisiivous sitten kun kaikki levytykset ovat valmiit. Tosin, toinen työmiehistä oli tänään tsekkauspyörähdyksen aikaan lopettelemassa kulmamakkarin siivousta, eikä sinne tainnut jäädä murustakaan sotkuja. Mahtaisivatkohan he touhuta muutkin huoneet yhtä kivaan kuntoon? 

Seuraavaksi kuvia levytyksineen ja sotkuineen: 
Suihkun paikkaa tuli viilattua vielä tällä viikolla. Alkuperäisessä pohjakuvassa suihku oli lähempänä suihkuseinän nurkkaa, mutta nyt se päätettiin (ja onneksi saatiin) siirrettyä keskelle seinää. Vaikka emme alunperin olleet oikein mitään mieltä suihkun sijainnista, kyllä sen on järkevintä ja esteettisintä olla keskellä seinää.

Suihkun paikka: 
Takan kokoaminen jäi vielä hormiasian tiimoilta telakalle. Nyt hormin sijaintiin on kuitenkin tullut lopullinen niitti, ja se tehdään lähtemään takan takaa kuten alkuperäisissä suunnitelmissa. Puuttuvat osat ovat jo matkalla ja saapuvat raksallemme maanantaina. Tiiveysmittaus tehtiin talolla eilen, mutta emme ole saaneet sen sujumisesta vielä mitään infoa tai lukuja. Odotellaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...