4.1.2013

Takanteko aloitettu

Uunisepiltä tuli tänään yhden miehen tiimi aloittelemaan takan kokoamista. Päivän aikaansaannoksena oli palomuurin valmistuminen ja neljä kerrosta itse takkaa. Työt jatkuvat tulisijan osalta ensi tiistaina.



Vesimittarin asennus ei todellakaan ollut yksinkertainen homma, sillä sulku oli piilottanut itsensä perusteellisesti. Vasta kolmas kerta ja kaivinkoneen apu auttoi etsinnöissä ja vesi pääsi virtaamaan talolle viime keskiviikkona. Onneksi homma kuitenkin tuli valmiiksi ennen takkatöiden aloitusta.

Joululahjoiksi saatuja lahjakortteja emme vielä välipäivinä tuhlanneet, kun kaupoista ei tähän hetkeen löytynyt suurempia ihastuksia. Huonekalujen puolesta hankintalistalla ovat ensimmäisinä iso ruokapöytä, keittiöön näyttävä valaisin ja olohuoneen nojatuolit. Kyseisiä tavaroita olemme kuitenkin jo tsiigailleet, ja linja niiden suhteen on jo jokseenkin selvillä. Ruokapöytä tulee olemaan todennäköisesti vaalea, ellei jostain löydy tietynlaista rustiikkista versiota. Keittiön valaisinvaihtoehdoissa ykkösenä taitaa olla nyt eräs moderni kristallivalaisin ja olohuoneen nojatuolien tulee olla istumisominaisuuksiltaan mahdollisimman muhkut.

Vaikkei mitään suurempia hankintoja ole vielä tullut tehtyä jo säilytystilojenkaan puolesta, tässä kurkistus pienempiin välipäiväostoksiin:

Vaaleat sisustustikkaat:
 
Puisia kirjaimia alesta, värjäytynevät tulevaisuudessa hopeisiksi:
Liitutaulu ja puinen & - merkki:

Ja entäs se tehosteseinien maaliasia? Jouduimme harmiksemme hyväksymään kahden värin käytöstä aiheutuvan lisäkustannuksen, joka on meidän tapauksessamme 300 euroa (noin 40 euroa per tehosteseinä). Vaikka peruspakettiin kuuluu kaksi maalisävyä, niitä täytyisi käyttää yksi per huone. Meidän näkemyksemme mukaan tehosteseinän lisämaksusta ei ole kerrottu sisustushinnastossa, Dekon mukaan on. Sana sanaa vastaan, ei auttanut neuvotteluyritykset. Projektikokonaisuutta ajatellen summa on pieni, mutta ärsyttävä ja ihmetyttävä lisäkulu silti. Niin että dääm.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...