2.6.2014

Likaisesti pihalla

Pläräsin eilen hajamielisenä Indiedaysin sisustusaiheisten postausten kuvavirtaa ja lukaisin vahingossa "Pikaiset terveiset" -otsikon likaisiksi terveisiksi. Siitä tuli mieleen, että taitaisipa olla aika näyttää meiltä nimenomaan niitä likaisia terveisiä.

Meidän kodinhoitohuoneemme pääty on ollut viime aikoina mutaisten kumppareiden ja töhryisten pihavaatteiden pyhättö. On eri kasat maalauskamppeille ja multaisille pihatyövaatteille. Kodarin ovesta on onneksi kätevä kulkea ulkoa sisälle - pääsee heti riisumaan kamppeita naulakkoon ja kipaisemaan joko suoraan suihkuun tai altaan luokse käsipesulle.


Viimeisimmäksi ulkona on touhuttu etupihan rinteen kimpussa. Spurtin innostamana on muutama ilta venynyt puolilleöin, vesisateellakin. Istutuksia ei rinteeseen olla vielä parkkeerattu, vaan touhutunnit ovat kuluneet rinteen kuorimisessa ja nurmikerroksen kottikärräämisessä.

Mehän istutimme viime kesänä nurmikon myös tuohon rinneosaan, kun suunnitelmat sen suhteen eivät olleet vielä selvillä. Talven aikana jalostui ajatus, että rinteeseen on saatava ikivihreää, tummaa koristekatetta, kiviä ja mahdollisesti vähän vettäkin. Se tiesi automaattisesti lapiohommia, jotka alkavat olla nyt melkein päätöksessä. Laskin tuossa, että rinteestä on lähtenyt nurmipintaa suunnilleen sadan neliön verran. Eipä tarvitse ihmetellä, mistä ne rakkulat ovat käsiin ilmestyneet.



Seuraavaksi saa alkaa sommittelemaan istutusten muotoja, kasvien paikkoja ja kivialueita. Meillä on metsänlaidassa paljon erikokoisia kiviä, jotka siirrettiin nurmikonperustamisen yhteydessä syrjään. Toivon, että niistä saisi tehtyä jonkinlaisia elementtejä rinteeseen.

Rinteen etualalle on nakeltu niitä vanhoja uuninkiviä, joista jo aiemmin postailinkin. Tulevan polun paikan voi jo hahmottaa pikkuisista tuijista, jotka jo olen tökännyt maahan askelreittiä reunustamaan. Polun yläpäähän on tarkoitus nakutella kesän aikana puinen patio. Isompiakin tuijia alueelta löytyy, ja ne on sommiteltu naapureihin olevaa näköyhteyttä katkaisemaan.


Nyt pitäisi päättää, millaisen perennapenkin rinteeseen tekisi. Yksi iso, vai pienempiä useampaan kohtaan? Symmetriseen vai rikottuun muotoon? Porrastetusti vai soljuen ylöspäin? Kuoritun alueen yläreuna aaltoilee, joten se antaisi mahdollisuuden aaltoiluun alempanakin.

Talon maalaaminen keskeytyi kertaheitolla, kun kelit herkesivät huonoiksi. Onneksi ehdimme vetämään yhden harmaan kerroksen kertaalleen seiniin, niin ulkopinnan keskeneräisyys ei pistä kovin räikeästi silmiin. Toivotaan, että tällä viikolla maalaaminen voisi jatkua!



P.S. Itäsuomalainen sisustusbloggaaja! Jos et ole vielä ilmiantanut itseäsi, tee se tämän viikon sunnuntaihin mennessä! Ohjeet löytyvät täältä. :)


 

17 kommenttia:

  1. Hienot likaiset terveiset:D Ootte olleet kyllä älyttömän ahkeria! Tsemppiä kovasti pihanlaittoon! Se on takuulla rankkaa (mutta palkitsevaa) puuhaa! Itse en oo koskaan sitä joutunut alusta saakka tekemään, kun aina on muutettu taloon, jossa piha jo valmiina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minäkin olen tässä viime aikoina haaveillut pihasta, jossa joku samanhenkinen olisi jo laittanut tilukset valmiiksi... :D Mutta tähdätään siihen hetkeen, kun voi ajatella: "Ai vitsi, tuokin on jo valmis, enää ei tarvitse ähertää!"

      Poista
  2. Suunnittelu on tosi kivaa. Joskin välillä työlästä... ja juuri tuo sitä vai tätä? näin vai sittenkin näin? Ota joku viherlehti ja tussi. Töki nopealla tahdilla 10 eka sivulta ensimmäinen miellyttävä kuva. Älä mieti. Katso sen jälkeen painottuuko kuvat virtaviivaisiin asioihin vai rentoihin soljuviin kuvioihin!!
    Tämä pätee muuten moneen juttuun kannattaa testata!! Vaikka matkan valintaa... kaupunkiin vai rantakohteeseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tuo oli hyvä vinkki, kiitos! Testaan tuon tekniikan ehdottomasti! :)

      Poista
    2. Kannattaa :) toimii ihan yllävän hienosti.

      Poista
  3. Hurjan työn olette tehneet, lopputulos kyllä varmasti palkitsee! :-) Hyviä maalauskelejä tiedossa, ellei jo mene liiankin kuumaksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nämä ei ole niin perusteellisia ratkaisuja, yhden kukkapenkinhän heilauttaa toiseen paikkaan jos alkaa kyllästyttämään! ;) Maalaukset taidan suosiolla jättää loppuviikkoon, pari päivää menee vielä muissa säädöissä. :)

      Poista
  4. Upeat suunnitelmat siellä! Varmasti tulee hieno, tsemppiä vain paljon uurastukseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari! :) Toivotaan, että joskus olisi muutakin kuin multaista rinnettä näyttää teille! :D

      Poista
  5. Mahtavan kuuloisia suunnitelmia! Rinteestä tulee upea. Äänestän, että laitat perennat rinteeseen useampaan kohtaan rikottuun muotoon. Kiviä omiin ryhmiinsä ja väleihin perennoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syhi, voitko tulla meille työnjohtajaksi ja merkata visiosi rinteeseen? :D Ääh, tämä ei niiiiin ole minun juttu. Tai sitten on kyse siitä kuuluisasta aloittamisvaikeudesta. Ehkä minun pitää vaan lähteä tuonne pihalle ja ruveta rohkeasti kokeilemaan kivien ja kasvien sijoittumista. :D

      Poista
    2. Perjantai on viimeinen työpäivä ja sitten alkaa loma! Tulen siis heti lauantaina :D

      Poista
  6. Saanko udella millä maalilla maalaatte talon? Näyttää hyvin samanlaiselta väriltään kuin meidän valitsema :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikkurilan Vinhaa vedellään pintaan, ja sävy oli 572x. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...