31.12.2014

Blogivuosi


























Olen klikannut tänä vuonna lähes kaksisataa kertaa "Julkaise"-nappia uuden postauksen sinetiksi. Tähän postaukseen halusin koota vuosiarkistosta kuukausilemppareitani, joka kuukaudelta kolme. Kuhunkin pääset sen otsikkoa klikkaamalla.

Näistä nostoistani huomaan, kuinka selkeästi painotan omaa ja muiden blogeja selaillessani kuvia; teksti on toisarvoista. Lähes jokaisen julkaisukerran jälkeen olen puntaroinut kuvien laatua, en miettinyt sitä, mitä tuli höpistyä. Sisustajana ja kuvaajana tunnen edenneeni vähä vähältä; kuitenkin niin, että eron tammi- ja joulukuun postauksista huomaa. Valtavia sisustushankintoja ei vuoden aikana tullut tehtyä, mutta havaitsen tietynlaisen tuoliviehtymyksen jatkuneen läpi vuoden. Keittiön Troy-valaisin oli ehdottomasti sisustuskauden odotetuin ja haaveilluin hankinta. Myös DIY-saralla olen aika ajoin aktivoitunut ja itse tehtyjä ideoita on tupsahtanut ilmoille vähän vahingossakin.

Vuosi 2014 on ollut selkeästi rauhoittumisen ja levon vuosi. Nyt ainakin tuntuu siltä, että raksavaiheiden ja pihanlaittojen jälkeen on elämä päässyt jo tasaantumaan. (Mitä nyt oli yksi talo maalattavana.) On ollut aikaa tehdä mitä huvittaa, tuntematta suorituspaineita niskassa. Olemmekin miehen kanssa ehtineet tehdä hurjan mukavia reissuja sinne sun tänne - etenkin pitkä kesä oli huippu. Aikaa omien ajatustenkin tutkiskeluun on riittänyt ja tuntuu, että jos mahdollista, tunnen itseäni ja puolisoani entistä paremmin. Toki tämä projekti jatkuu läpi taipaleen. 

Vuoden aikana on tullut tehtyä selkeämpiä linjavetoja - lähinnä rajamuuria sen suhteen, minkälaisia ihmisiä haluan ympärilleni ja kuka pääsee vaikuttamaan elämäämme ja kuka ei - minkä myötä itsevarmuuteni on kehittynyt. Tällä hetkellä tuntuu, että tiedän tasan tarkkaan mitä haluan nyt tai parin vuoden aikajänteellä ja millä tavalla niihin unelmiin pääsee käsiksi. Toisaalta on ollut aikaa panostaa myös ystäviin, ja vuosi on tuonut etenkin bloggaamisen ansiosta hurjasti uutta ulottuvuutta ja uusia kavereita.

Tulevaa vuotta varten en tee tälläkään kertaa lupauksia. Odotan vain mielenkiinnolla, mitä vuosi 2015 tarjoaa ja ehkä kuiskaan hiljaa muutaman toiveen ilmaan. Kiitos teille kaikille Deko 133 -blogin lukijoille kehittävästä ja antoisasta blogivuodesta! ♥

MAINIOTA UUTTA VUOTTA 2015!


23 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa uutta vuotta <3 oli ilo löytää blogiisi nyt loppu vuonna :)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana postaus!! Mä kanssa ehdottomasti suosin kuvia blogeissa ja teksti on todellakin toisarvoista!

    Itse olen myös karsinut ympäriltä ihmisiä, jotka ovat tuoneet mieltä vain alaspäin!! Joskus ( tai aina ) on ajateltava omaa hyvinvointia <3

    Oikein ihanaa vuotta 2015 teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti, ei tätä elämää muille eletä kuin itselle! <3

      Poista
  3. Voi miten vuosi vierähti taas nopeasti, varsinkin näin kuvina katsottuna :) Parhainta ja ihaninta vuotta 2015 teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan se niin, että vanhemmiten vuositahti vain kiihtyy? Kääk!

      Poista
  4. Kaikkea hyvää uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva vuosikatsaus :) Ja ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  6. Hieno vuosikatsaus! On ollut ilo saada tutustua sinuun vuonna 2014 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo on kokonaan minun puolellani, Sanna! Olet aivan mahtava, ja toivon että päästään nokikkain uudestaan tänä vuonna! <3

      Poista
  7. En edes muista, kuinka kauan olen blogiasi seuraillut ja voin kyllä sanoa, että ekana ihastuin kuviisi! Ja postaus postaukselta kuvat muuttuvat entistä paremmiksi. Aika huikeaa! <3 Vuosi 2014 oli mahtava, sillä sain tavata sinut livenä. Jatketaanhan siis yhteistä matkaa :) Ihanaa vuotta ja nähdää taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiiiii, ihana Syhi!! <3 Minä täällä herkistelen sanojasi - kiitos! Kyllä oli tämä vuosi bloggauksen tuomine lisineen mahtava, ja meidän tapaamisemme ehdoton kohokohta. :) Takuuvarmasti nähdään taas! Mahtavaa vuotta teille! <3

      Poista
  8. Kaikkea parasta alkaneelle vuodelle! Olette ajatuksissa! <3 -Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teille myös, ihana! <3 Nähdään tänä vuonna! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...