29.1.2014

Keittiöliinateline


Tiskirätti. Siinä se vain roikkuu, happamana ja aina yhtä ällöttävänä. Välillä sitä kysyy itseltään, tekeekö tiskipöydälleen vain karhunpalveluksen, kun sitä hinkkaa bakteereja kuhisevalla rätillä. Jotta tiskirätillä olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet pysyä puhtaana ja raikkaana, sen tulee saada roikkua keittiöliinatelineessä, vapaasti ja kaikessa rauhassa kuivuen.


Postauksen alkajaisteksti on lainattu CoolStuffin verkkokaupasta. Coolstuff on netin tavarataivas, josta löytyy kekseliäitä tuotteita monesta kategoriasta. Tuotekuvaukset ovat hulvattoman informatiivisia, kannattaa kurkata niistä piristystä päivään!

Olin jo aiemmin tuskaillut keittiöliinan pitopaikan kanssa: sille on hankala löytää oikeaa sijaintia, sillä en tykkää pitää luuttua sen pahemmin vesihanan päällä kuin altaan reunalla rötköttämässäkään. Siksipä ilo nousi ylimmilleen, kun sain CoolStuffilta mahdollisuuden testata Magisso-keittiöliinatelinettä!


Magisso-teline käsittää kaksi osaa: tiskialtaan ulkopuolelle kiinnitetään magneetti, johon altaan sisäpuolelle kuuluva teline tarttuu. Magneetin voi kiinnittää teipilläkin, mutta ainakin meillä teline pysyy jämäkästi paikallaan ilman teippikiinnitystäkin.

Rosteriteline ei hypi silmille tiskialtaasta. Voisi jopa luulla, että se kuuluu allaspakettiin alkuperäisenä. Rosterin lisäksi keittiöliinatelineestä on saatavilla läpikuultavan musta muoviversio.


Parasta tässä telineessä on se, että se piilottaa tiskirätin näppärästi. Rätti saa myttymuodon sijaan tuulettua hygieenisesti. Sanka kääntyy, joten kotikokki voi itse päättää, miten lähellä tai kaukana altaan reunaa haluaa luuttua kuivatella.


Jo parin päivän käyttökokemuksella voin todeta, että teline on lunastanut paikkansa täydellisesti. Se on juuri oikeankokoinen ja käytännöllinen. Luuttu oikeasti kuivuu paikallaan ja kun telineen kiinnittää tuohon tiskialtaan etureunaan, liinaa ei parin askeleen päästä huomaa ollenkaan. Tuotteen napakkuus enteilee meille monia yhteisiä vuosia! :)



16 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi loistavalta! Tiskirätit on aina se pieni ongelma. Omien rättien hygienia on kohentunut huomattavasti bambulangasta virkatuilla langoilla ja tuo olisi se viimeinen juttu. Näyttääkin hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tuota bambulankaa en ole ajatellutkaan! Kiitos vinkistä, täytyypä ottaa se seuraavaksi kokeilulistalle! :)

      Poista
    2. Mä täällä juurikin neulon bambutiskirättiä itselleni. Yksi on jo käytössä ja on ihan mahtava! Suosittelen!

      Poista
    3. Hih, no nyt en ainakaan voi jättää testaamatta! :)

      Poista
  2. Voihan se tiskirätin pyöräyttää pesukoneessa silloin tällöin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kyllä en viitsi tällaisia selluloosa-puuvillasekoituksesta tehtyjä liinoja pesukoneeseen enää työntää - ovat elonsa jo eläneet ja värinsä jo kuluttaneet siinä vaiheessa kun pesua tarvitsisivat. :D Mikrokuituliinat ovat asia erikseen, mutta niitä käytän vain siivoukseen.

      Poista
  3. Meillä on kanssa tuollainen teline rätille (en ole varma, onko saman merkkinen, mutta näyttää ainakin samalta ja toimii samoin) ja puolivuotta sitä käytin, kunnes palasin vanhaan "Rätti saa tuulettua tiskikaapissa"-taktiikkaan. Meillä ainakin rätti pysyi märempänä tuolla altaassa, kun tuli laskettua vettä ja muuta. Huomasin myös, että pesin altaan harvemmin ja siihen alkoi kertymään rasvaa, kun ei tuosta vain voinut pyöräyttää koko allasta puhtaaksi, samalla kun puuhasi muuta.
    Taidan uuteen taloon viritellä tiskikaappiin jonkin "tiskirätin rekkitangon", jossa liina voi sitten katseilta suojassa kuivua. Toki, kaikilla ei ole tiskikaappia, joten silloin ratkaisu on kyllä hankalampi ja varmasti monelle tuo altaan sisäpinnassa oleva teline on juuri hyvä. Onneksi meitä on niin monenlaisia ja monta makua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en taas osaa ajatella luuttua tiskikaappiin, jotenkin vaivaa ajatus että tiskattujen astioiden kanssa samassa tilassa olisi märkä rätti. :) Ainakin tällä käyttökokemuksella liina on kuivanut parhaiten nimenomaan tässä telineessä, tosin kovin paljon ei altaassa vettä huljutellakaan. Tuskin lienee kahta samanlaista kotikokkia, joten olet oikeassa siinä, että makuja on monta - onneksi myös monia ratkaisuja niihin vastaamaan! :)

      Poista
  4. TÄYDELLISTÄ! Tässä vastaus mekeläisen tiskirättihätähuutoon. :)

    VastaaPoista
  5. Aika veikeä idea! Enpä ole aiemmin tällaiseen törmännytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en tällaisesta aiemmin tiennyt, luulin vaan että altaaseen on saatavilla kiinteitä tankoja.. :)

      Poista
  6. Siis pakko ostaa! Mahtavista mahtavin keksintö :)

    VastaaPoista
  7. Siis tollasta mä oon vähän ettinyt ja nyt mun on pakko ostaa se heti! Samaa täällä tuskaillut, kun aina jätettävä liina johonkin rumasri kuivumaan. Uusi blogituttavuus tämä, jatkan lukemista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Ride, toivottavasti viihdyt! :) Suosittelen ehdottomasti tällaista ratkaisua tiskirätille, paljon kivempi kun näinkin pienelle asialle on oma paikkansa!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...