Newborn ♥

Tadaa! Meillä on taas vauva! Käsi pystyyn, yllättyikö joku? Romeolle syntyi pikkusisko reilut kaksi viikkoa sitten. Takana on jälleen yhdeksän kuukautta radiohiljaisuutta asiasta, sillä en tälläkään kertaa halunnut hiiskua raskaudesta somessa ennen kuin lapsi oli turvallisesti maailmassa. Ja täällä hän nyt on. ♥

Pikkupimu oli syntyessään lähes samankokoinen kuin isoveljensä, paria grammaa vaille nelikiloinen ja 51-senttinen pötkylä. Hänkin syntyi suunnitellusti sektiolla. Tällä kertaa olimme sairaalassa vain kolme yötä, sitten olikin jo kiire kotona odottavan taaperon luokse. Isoveli tosin nautti sairaalassaoloaikanamme mummon seurasta, joten hoidon tason puolesta olisimme voineet kyllä viipyä synnytysreissulla pidempäänkin.

 

Toinen lapsi ja hänen myötään muodostuva sisaruspari oli toiveissa alun alkaenkin, jo ennen Romeota. En ole koskaan nähnyt itseäni vain yhden lapsen äitinä, joten onkin valtavan ihanaa, että nyt meillä tosiaankin on pikkuisia kaksin kappalein. Instassa julkaisin vauvauutisen sanoilla "Ei yhtä ilman toista" ja se kuvastaa omaa ajatusmaailmaani hyvin; teoreettinenkin mielikuva Romeosta ainoana lapsena tuntui jopa surulliselta. Sisaruksen kanssa vietetty lapsuus rikastuttaa elämää niin monelta kantilta. Nyt en malttaisi odottaa, että pikkusisko hiukan kasvaa ja pääsee vipeltämään Romeon perässä.

 

Mitä tulee isoveljen reaktioihin, ne ovat olleet vauvan suhteen hillitymmät kuin etukäteen pelkäsin. Romeo on siskosta varovaisen kiinnostunut: huomioi tämän äännähdykset, käy kurkkimassa vauvaa sängynlaidalta, toimittaa pikkuiselle tarvikkeita (harsoja, tuttipulloja ja tutteja) ja selittää omalla ulosannillaan, että vauva on hänen pikkusiskonsa. Aikuisen rohkaisemana Romeo ottaa kontaktia enemmän, kuten silittää vauvaa poskesta, antaa hänelle pusun tai pitää pikkuista sylissään. Ainakaan vielä ei ole tarvinnut pelätä, että isoveli ilmaisisi mustasukkaisuuttaan esimerkiksi nipistelemällä tai muilla fyysisillä tavoilla. Ylikierroksilla Romeo kyllä välillä käy ja hyvälaatuisen lisäaktiviteetin kehittelyyn olemme me aikuiset saaneet käyttää paukkuja. Kädet ovat olleet täynnä joka hetki, mutta niin niiden taitaa olla tarkoituskin.

 

Halusin järjestää typylle newborn-kuvaukset samalla kaavalla kuin Romeolle: rekvisiittana suvun toistasataa vuotta vanha kehto ja mummon virkkaama merinovillainen vauvaviltti. Romeon viltti oli harmaa, pikkusiskolle toivoin beigeä.

Vauvaa nukutti kehdossa niin hyvin, että en meinannut ollenkaan saada otettua sellaisia kuvia, joissa hänellä olisi silmät auki. Muutaman unisen siristelykuvan kuitenkin onnistuin tallentamaan muistikortille, mutta kärppänä sai virkeämpiä sekunteja varten olla. Kuvausassistenttina hääräsi tälläkin kertaa äitini, joka auttoi vauvan asennoissa ja herättelyissä.

Vaikka tällainen kuvaushetki ennakkovalmisteluineen ja jälkikäsittelyineen on loppusiltaan aika työläs, on se myös hauskaa puuhaa arkisempien vauvatouhujen vastapainoksi. Ja mikä ihana muisto tästä jääkään! Vauvojen ulkonäkö muuttuu tosi nopeasti ja parin viikon päästä pikkusiskokin näyttää jo ihan erilaiselta. Näissä kuvissa hän on kahdentoista vuorokauden ikäinen.

Tällä kertaa raskausaika oli hyvin erilaista kuin Romeon kohdalla. Allekirjoitan ainakin omalta kohdaltani todeksi sen urbaanin legendan, että tytöt laittavat odottavan äidin moninverroin kovemmalle kuin poikavauvat. Huh sentään! Olen niin onnellinen, että raskausaika on nyt takana. Myös siitä olen onnellinen, että saimme tällä kertaa tytön - toivoin itse tyttöä tosi kovasti.

Vauva-arki on toisen kierroksen aluksi tuntunut helpommalta, sillä vauvanhoito on vielä tuoreessa muistissa. Opeteltavaa ei ole enää ollut, sen kun on vain vastaillut vauvan tarpeisiin ja pusutellut pikkuista.

Sen sijaan kahden lapsen kombossa on kyllä vielä haltuun otettavaa. Kun vauvalla ei ole vielä selkeää päivärytmiä, on ihan tuuripeliä, miten lapsukaisten tarpeet osuvat päällekkäin. Hyvinä osumina vauva nukkuu silloin, kun Romeon kanssa on aika ruokailla, vaihtaa vaippaa tai vaikkapa toimittaa iltapuuhia. Vaan annas olla, kun molemmilla on tilanne päällä. Kyllähän täällä kaksi aikuista vielä homman haldaa, mutta hiukan kauhulla jo odotan sitä hetkeä, kun miehen vanhempainvapaa loppuu ja hän palaa takaisin töihin. Luulen, että tulemme vielä tarvitsemaan mummon apua (sekä pari ylimääräistä Ryhmä Hau -jaksoa) yhteisen arjen opettelussa. Minulla toki on vielä sektiosta toipuminen kesken ja nostelukielto voimassa. Kunhan saan omaa kroppaani toimintakykyisemmäksi, lasten pyörittelykin varmasti helpottuu.

Jos sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy hyviä vinkkejä siihen, kuinka saada hommat rullaamaan vuoden ja kymmenen kuukauden ikäerolla olevien muksujen kanssa, kaikki kikkakolmoset otetaan ilolla vastaan. :’) Uskon kyllä, että kun tästä ovat muutkin selvinneet, niin eiköhän mekin.

Tarkoitus olisi jälleen postailla tarkemmin tietyistä odotus- ja vauvajutuista, joten en tyhjennä koko pankkia vielä tähän postaukseen. Instaa käytän taas pienenä minipäiväkirjana, joten sieltä pääsee stooreista kurkkimaan paloja meidän vauva-arjesta, mikäli sellainen kiinnostelee.

Semmoisia uutisia tällä kertaa. Lopuksi on pakko todeta, että saatiinpas tälläkin kertaa aikaiseksi hitsin söpö lapsi. ♥

 

Palaillaan!

 

 

Ensimmäiset Marimekkoni

On ihmisiä, joiden kaapit ovat täynnä Marimekon kuoseja. Ja sitten on ihmisiä, jotka elävät vuosikymmeniä ilman yhtäkään Marimekko-tuotetta. Minä kuulun jälkimmäisiin - tai kuuluin.

Vuosien varrella en ole tuntenut vetoa Marimekon maailmaan. Monet kuosit ovat tuntuneet liian vahvoilta, värikkäiltä tai tunnistettavilta. En ehkä ole myöskään halunnut pukeutua tai sisustaa jollain, joka on heti määriteltävissä tietyn merkin tuotteeksi - olenhan aina pienesti kapinoinut trendejä ja hittikuoseja vastaan. Ja jos suoraan sanotaan, Marimekko on kuulunut ajatuksissani mummojuttujen lokeroon. :’)

Unikko on ollut Marimekon kuoseista ainoa kuvio, jolle olen hiukan lämmennyt, senkin osalta oikeastaan vain hennon vaaleanpunaiselle ja vähäeleiselle neulepaidalle. Kunnes! Kunnes näin ensimmäisen kerran kuvia valkoisesta Oiva-astiastosta kullattuine yksityiskohtineen. Siinä se oli, ensimmäinen Marimekko-ihastukseni!

Toivoin muutamaa Oiva-mukia lautasineen joululahjaksi ja tonttu (lue: äitini) oli käärinyt niistä lopulta neljän parin setin avattavaksi. Happy me!

Tällaiselle kuppihöperölle, joka rakastaa kauniita ja minimalistisia kahvikuppeja, oli astiasto lopulta ehkä kaikista luonnollisin tapa avata koti Marimekolle. Valkoinen keramiikka ja kultametallipigmentillä painettu Piirto Unikko -kuosi on sopivan vähäeleinen, mutta todella kaunis yhdistelmä. Sellainen sopivan pienesti marimekollinen. Näillä täydentää omaa kuppihyllyä ilolla ja vielä suuremmalla sellaisella kattaa osaksi kahvitteluhetkiä.

37 vuotta siihen meni, mutta siinä ne ovat, ensimmäiset Marimekkoni.

Ystävyyden peruspilarit

Ystävänpäivän kynnyksellä olen jälleen kerran mietiskellyt omia ystävyyssuhteita - millaisia ne ovat ja kuinka kiitollinen niistä olenkaan. Mieleeni tupsahti myös eräs vanha postaus, jonka kirjoitin vuonna 2014, tämä. Siinä jutustelin ystävien löytämisen vaikeudesta ja siitä, mikä ystävyydessä on tärkeää. Toisaalta tunnistan itseni tuosta vanhasta postauksesta, toisaalta enää en ollenkaan.

 

Ehkä tiedostamattanikin olen tehnyt tuon postauksen jälkeen matkan itseeni ja ystävyyteen, sillä niin paljon on tuosta tekstistä sittemmin muuttunut - niin omassa päässäni kuin ystävyyssuhteissakin. Vanhoista ajatuksistani huokuu rikkinäisen (ja pelokkaankin) ihmisen kuva - sellaisen, jollainen en enää koe olevani. Postaus herättää sympatiaa reilun kymmenen vuoden takaista itseäni kohtaan. Voi, kun olisin tiennytkään, mitä kaikkea ystävyyden saralla onkaan vielä luvassa!

Enää en koe, että ystävystyminen olisi vaikeaa, varauksellista tai pidättäytyväistä. Päinvastoin, ystävystyminen on parhaimmillaan helppoa, nopeaa ja ihanaa! Olennaista on olla avoin ystävyydelle, tuntea itsensä ja sitä myöten tunnistaa omat tyyppinsä.

 

Ja aivan kuten me ihmisetkin, ystävyydet voivat muuttua. Tunnistan, että ennen ajattelin ystäväpiiristäni paljon jäykemmin: luulin, että paras tilanne on silloin, kun ystävyyssuhteet pysyvät mahdollisimman stabiilina. Mutta eihän se ole realistista! Elämä muuttuu ja ihmiset muuttuvat. On luonnollista, että myös ystävyyssuhteissa tapahtuu muutoksia - entisiä hiipuu ja uusia syntyy tilalle - ilman sen kummempaa dramatiikkaa tai surua. Ei ole järkeä pakottaa sellaisia ystävyyssuhteita jatkumaan, joissa ajatussuunnat eivät enää mätsää tai jokin muu seikka hiertää toistuvasti.

Koen suurta onnea siitä, että viime vuosina olen tutustunut ihmisiin, joiden kanssa arvomaailmat kohtaavat ja olen päässyt sen ansiosta olemaan ihan vain minä. Ja että nuo ystävyydet ovat kasvaneet ja kehittyneet sellaisiin mittoihin, jollaisista en osannut kymmenen vuotta sitten edes haaveilla. Kun on itse avoin uudelle, elämä kyllä näköjään sellaista järjestää.

Teemaa voi lähestyä myös asiapohjalta, sillä kytkeytyyhän ystävyys ihmisen sosiaaliseen käyttäytymiseen, jonka tausta on aina evoluutiossa ja biologisissa mekanismeissa asti. Ystävyyden ytimessä ovat tietyt periaatteet, jotka tekevät suhteista merkityksellisiä, tasapainoisia ja kestäviä. Tähän liittyen kokosin kymmenen kohtaa ystävyyden peruspilareista ja niiden yhteyteen aina pari konkreettista toimintaohjetta:

1. Vastavuoroisuus

Ystävyyssuhde pysyy vahvana, kun molemmat kokevat saavansa niistä yhtä paljon kuin antavat. Se ei ole kaupankäyntiä tai tasapisteiden laskemista, vaan tunne siitä, että suhde on molemmille merkityksellinen. Tärkeintä on, että kumpikin kokee olevansa arvostettu ja huomioitu.

→ Pidä ystävyyssuhde elossa pienillä teoilla – viesteillä ja läsnäololla. Älä odota, että ystävä ottaa aina ottaa ensimmäisen askeleen, vaan rakenna suhdetta vastavuoroisesti.

 

2. Luottamus

Aitoa ystävyyttä ei voi olla ilman luottamusta. Se syntyy teoista - siitä, että toinen on sanansa mittainen, pitää sovitut asiat ja seisoo rinnalla vaikeinakin aikoina. Luottamus ei tarkoita täydellisyyttä, vaan sitä, että voi olla avoin ilman pelkoa siitä, että tulee satutetuksi tai että asiat levitetään eteenpäin. Luottamus näkyy sanoissa, mutta vielä enemmän siinä, mitä tehdään silloin, kun toinen ei ole paikalla. Murentunutta luottamusta on hyvin vaikea rakentaa takaisin, siksi sitä kannattaa vaalia viimeiseen asti.

→ Ole lojaali ja pidä salaisuudet. Seiso ystävän rinnalla silloinkin, kun hän ei ole paikalla. Kun lupaat jotain, pidä siitä kiinni. Älä tee ohareita.

 

3. Empatia

Kyky asettua toisen asemaan erottaa syvät ystävyydet pinnallisista tuttavuuksista. Kuunteleminen, toisen tunteiden tunnistaminen ja niiden kunnioittaminen ovat avainasioita. Hyvä ystävä ottaa toisen kokemukset vakavasti, vaikka ei itse niitä täysin ymmärtäisikään. Empatia näkyy siinä, että osaa kuunnella keskeyttämättä, kysyä lisää ilman painostusta ja hyväksyä sen, että jokaisella on oma tapansa kokea maailma.

→ Kuuntele yhtä paljon kuin puhut. Kunnioita ystäväsi rajoja ja hänen tapaansa kokea maailma.

 

4. Tasapaino

 

Ystävyys kukoistaa parhaiten, kun sen perusta on tasapainossa. Vaikka erilaisuus voi rikastuttaa ystävyyttä, pitkäkestoinen ja syvä yhteys syntyy usein silloin, kun elämäntilanteet ja arvot ovat jollain tapaa linjassa. Kun ystävillä on samankaltainen rytmi elämässä, samansuuntaiset tavoitteet tai jaettu ymmärrys tärkeistä asioista, ystävyyden ylläpitäminen tuntuu luonnolliselta eikä vaadi jatkuvaa sovittelua. Tasapainoinen ystävyys ei joudu koetukselle erilaisten odotusten, ajatusmaailman tai elämäntapojen ristiriitojen vuoksi.

 

→ Tunnista omat arvosi ja uskalla käydä keskustelua niistä. Vaali ystävyyksiä, joissa ajatusmaailma ilmenee luonnollisesti samanlaisena. 

 

5. Muutos

Moni ajattelee, että parhaat ystävyyssuhteet kestävät läpi elämän, mutta todellisuudessa ystävyyden ei tarvitse pysyä muuttumattomana ollakseen arvokasta. Ystävyyssuhteet voivat tiivistyä tai etääntyä elämäntilanteiden mukaan - joskus on parempi päästää irti kuin pitää kiinni väkisin.

 

→ Anna ystävyydelle tilaa muuttua. Älä pelkää sitä, että jotkut ystävät tulevat ja toiset menevät.

6. Teot

 

Lämpimät sanat ovat tärkeitä, mutta ystävyys näkyy ennen kaikkea teoissa.  Se tarkoittaa ystävyyden ylläpitämistä ja toisen tukemista ilman, että siitä tarvitsee sopia. Ystävän onnistumisista iloitaan ilman kateutta ja toiselle tehdään tekoja, jotka kertovat: "Olet minulle tärkeä." Konkreettisimmillaan hyvä ystävä näkee toisen takia vaivaa, järjestelee yhteisiä puuhia tai vaikkapa matkustaa toisen luokse pitkänkin matkan takaa.

→ Osoita ystävyyttäsi teoilla – ole läsnä, kysy, auta ja iloitse yhdessä. Näe myös vaivaa, mutta tee se ilolla ja rakkaudella.

 

7. Ilo toisen puolesta

Yksi ystävyyden hienoimmista piirteistä on se, että siinä voi iloita toisen puolesta vilpittömästi. Kateus ja vertailu ovat inhimillisiä tunteita, mutta tosiystävyydessä niillä ei ole jalansijaa. Ystävän menestys ei ole pois omasta elämästä, vaan mahdollisuus juhlia yhdessä. Hyvän ystävän tunnistaa siitä, että hän haluaa auttaa toista menestymään entistä paremmin.

→ Kannusta, iloitse toisen puolesta ja pyri auttamaan ystävää kohti uusia saavutuksia.

 

8. Rehellisyys

 

Ystävyys ei tarkoita, että pitäisi aina miellyttää tai olla samaa mieltä. Parhaat ystävät uskaltavat tuoda asioita esille suoraan, mutta lempeästi. Kritiikki ja neuvot ovat arvokkaita vain, jos niiden taustalla on aito huolenpidon motiivi, ei halu olla oikeassa.

 

→ Ole rehellinen, mutta huomioiva. Tuo asioita esille ymmärryksestä ja huolenpidosta käsin.

 

9. Ystävyys on valinta

 

Hyvä ystävä ei ota yhteyttä vain silloin, kun tarvitsee jotain. Ystävyys on kahden ihmisen päätös vaalia kahdenkeskistä yhteyttä - se ei ole välineellinen suhde, jossa tarkoitusperät ovat keskenään erilaiset.

 

→ Pidä yhteyttä myös ilman erityistä syytä. Älä odota, että ystäväsi on aina se, joka ottaa ensiksi yhteyttä. Arvosta ystävyyttä. 

 

10. Hyväksyntä

 

Ehkä tärkein ystävyyden merkki on se, että voi olla täysin oma itsensä. Hyvä ystävä ei kritisoi toista edes kiertoilmaisuin tai odota tämän muuttuvan, vaan hyväksyy hänet sellaisenaan kaikkine puolineen. Aidossa ystävyydessä ei tarvitse pelätä tuomituksi tulemista.

 

→ Ole ystävä, jonka seurassa voi olla aidosti oma itsensä. Näe hassujenkin piirteiden taakse ja ymmärrä, miksi toinen on sellainen kuin on.

Ystävyys ei ole pelkästään sana tai tunne – se on tapa olla läsnä toisen elämässä tavalla, joka rikastuttaa molempien arkea. Se ei vaadi täydellisyyttä, vaan vilpittömyyttä, halua jakaa sekä ilot että haasteet sekä ennen kaikkea kykyä nähdä toinen sellaisena kuin hän on – ja silti valita olla hänen ystävänsä.

 

Ihanaa ystävänpäivää!

Ihmisen tarve tulla kuulluksi

Tällä viikolla minulle tuli pitkästä aikaa eteen tilanne, jossa koin tulleeni sivuutetuksi itselleni tärkeässä asiassa. Tuollaisen kokemuksen myötä käy läpi useampia tuntemuksia: hölmistymistä ja ihmettelyä, mutta myös ärtymystä ja katumusta siitä, että oletti omien sanojen merkitsevän vastapuolelle edes jotakin.

Tähän ikään mennessä on ehtinyt taaplata läpi monenmoisia tilanteita ja saanut kokemuksia eri tavoin toimivista ihmisistä. Uskon myös jo oppineeni, kuinka viestiä itse siten, että oma kantani ei jäisi epäselväksi tai huomaamattomaksi. Silti näitä tilanteita näyttää silloin tällöin tapahtuvan, kun kokee, ettei omilla sanomisilla ole painoarvoa.

Enää en onneksi jää märehtimään asioita pohjamutia myöten, vaan rupesin niputtamaan aihetta yleisellä tasolla. Pohdintaa riittikin ihan blogipostaukseksi asti, joten tällä kertaa vähän diipimpiä ajatuksia kotikuvilla höystettynä.

Kuulluksi tuleminen on yksi perustavanlaatuisimmista tarpeista. Kun ihminen kokee, että häntä kuunnellaan ja ymmärretään, syntyy tunne arvostuksesta ja merkityksellisyydestä. Se ei ole pelkästään sanatason kohtaamista, vaan syvempää tunnetta siitä, että ajatukset otetaan vastaan ja niitä pidetään tärkeinä.

Kuulluksi tuleminen ei tarkoita pelkästään sitä, että joku kuulee sanat, vaan sitä, että toinen todella pysähtyy niiden äärelle. Hyvä kuuntelija ei keskity vain odottamaan omaa vuoroaan puhua, vaan kuulee myös rivien välistä. Hän ei hätiköi vastaamaan, vaan antaa tilaa, keskittyy ja osoittaa, että toisen ajatuksilla on arvoa. Kysyy jatkokysymyksiä ja näkee asioiden taakse. Ymmärtää.

Hyvä kuuntelu ei vaadi erikoisia taitoja – vain aitoa halua olla läsnä. Tätä taitoa voi myös tietoisesti kehittää. Jokainen kaipaa tunnetta siitä, että tulee kuulluksi, ja jokainen voi myös tarjota sen toiselle. Tämä pätee niin ihmissuhteissa kuin työelämässäkin. Työpaikalla kuulluksi tuleminen vaikuttaa suoraan siihen, kokeeko työnsä merkitykselliseksi. Esihenkilön tai työkaverin kyky kuunnella voi ratkaista sen, tuntuuko ilmapiiri kannustavalta vai lannistavalta.

Mutta entä silloin, kun ei koe tulleensa kuulluksi? Se herättää turhautumista, pettymystä ja joskus jopa halun lakata yrittämästä. Pitkään jatkuessaan kokemus kuulluksi tulemattomuudesta voi murentaa itsetuntoa ja saada epäilemään oman äänen arvoa.

On olemassa erilaisia syitä olla kuulematta toista. Joskus ihminen ei kykene kuuntelemaan, koska oma mieli on liian täynnä – kiire, väsymys tai omat murheet vievät tilaa toisen sanoilta. Toisinaan kyse on välinpitämättömyydestä, haluttomuudesta kohdata toisen tunteita tai vastuusta, joka kuunteluun liittyy. Joskus taas kuuntelematta jättäminen on vallankäyttöä – tapa osoittaa, että toisen sanat eivät paina, että hänen toiveensa tai kokemuksensa eivät ole merkittäviä.

Toivon, että osaisin itse olla hyvä kuuntelija. Että muistaisin pysähtyä, antaa toiselle tilaa ja kuunnella aidosti, ilman kiirettä muodostaa omaa vastaustani. Haluan huomata ne hetket, kun joku kertoo minulle jotain tärkeää – vaikka sävy olisi arkaileva tai sanat kiertelisivät itse asiaa. Toivon, että osaisin reagoida oikein: nyökätä rohkaisevasti, kysyä tarvittaessa lisää, sanoa juuri sen, mikä vahvistaa toisen kokemusta siitä, että hänen sanansa ovat merkityksellisiä. Myös toteuttaa konkreettisia toimia, mikäli toinen niitä kaipaa tai tarvitsee. Haluan, että jokainen, joka puhuu minulle, tuntisi tulleensa kuulluksi.

Tutkimusten mukaan jo pelkkä kokemus siitä, että joku kuuntelee, voi vähentää stressiä ja lisätä hyvinvointia. Kuulluksi tuleminen ei siis ole vain mukava tunne tai itsekäs tarve, vaan sillä on todellista vaikutusta ihmisen jaksamiseen ja itsetuntoon. Jokainen ansaitsee tulla kuulluksi – niin arjessa, ihmissuhteissa kuin työelämässäkin. ♥

Viikonloppu kutsuu, suokoon se sinulle kuulevia korvia ja lämpimiä kohtaamisia!

Alkuvuoden highlighteja

Hellurei! Huomasin tällä viikolla ajattelevani päättyvää tammikuuta ja sen kohokohtia. Tänä vuonna vuosi on alkanut erilaisilla asetuksilla kuin aiemmin, mikä on ollut ainoastaan kiva juttu. En voi sanoa, että tammikuu olisi hurahtanut ohi nopeasti - se on päinvastoin tuntunut kolmelta kuukaudelta - mutta siihen on samalla mahtunut lähestulkoon samanmoisen määrän edestä erilaisia päiviä, tekemisiä ja ajatuksia.

Tammikuun ykkösjuttu on ollut se, että olemme jatkaneet Romeon kanssa kotoilua ja nauttineet siitä hirmuisesti. Pitkät ja rauhalliset aamut ovat niiiiin parasta! Vaikka taaperon kanssa saa täyteen vuorokauden jokaisen sekunnin, on kahta vuotta lähestyvän lapsukaisen kanssa eläminen kuitenkin jo jollain tavalla rennompaa. Romeo viihtyy itsenäisissä leikeissä, innostuu kaikesta, toimii useimmiten hienosti ohjeiden mukaan ja on välillä jopa aidosti avuksi. Viimeisimmäksi hän on harjoitellut oikeasta mukista juomista ja se sujuukin jo melko hyvin.

Aikaisempina vuosina tammikuu on ollut sosiaalisten menojen osalta rauhallinen, mutta tänä vuonna meillä on ollut jos minkälaista vipinää joka viikko. On suoraan sanottuna ollut ihanaa kyläillä muualla tai kattaa kahvipöytää meillä kotona. Ihmisten näkemisestä ja seurallisista päivistä saa niin paljon virtaa.

Sään puolesta on ollut huippua, ettei useamman lumisen ja kovien pakkasten vaivaaman talven jälkeen ole tänä vuonna tarvinnut peppuroida isojen hankien tai jäätävien pakkaslukemien kanssa. Sähkölaskuihinkin meni tässä kuussa parisataa vähemmän kuin vuosi sitten. Ollakin, että piha on jo kahteen otteeseen muuttunut vaaralliseksi luistinradaksi, mieluummin tällä kertaa tällainen talvi.

Luontoon liittyen myös valon määrän lisääntyminen on yksi tammikuun highlight. Sitä tuskin tarvinnee perustella sen enempää. :’)

Kropan kanssa minulla on ollut pienoisia haasteita ja pisteeksi i:n päälle sain määräyksen rautainfuusioon. Piikkikammoiselle tämä on sinällään kamala uutinen, mutta samalla aikaa huojentava. Minulla on aina ollut surkeat rauta-arvot ja olen mielenkiinnolla haaveillut infuusion mahdollisuudesta (vaikka se on ajatuksenakin tuntunut superpelottavalta). Tammikuun kohokohdaksi asia valikoituu siitä syystä, että uskalsin käydä toimenpiteessä eikä se itse asiassa edes ollut niin kamala kuin ennakoin. Tuli voittajafiilis! Vielä en ole positiivisia vaikutuksia tunnistanut - kävin infuusiossa tasan kaksi viikkoa sitten - mutta olen toiveikas, että huomaisin pian olossa ja jaksamisessa kohentumista.

Tammikuun ohjelmaan meillä kuului miehen kanssa Kuopio-reissu, joka oli odotettu ja katkaisi sopivalla tavalla kotoiluarkea. Kulinaarisen tähtihetkenkin koimme, kun kävimme pitkästä aikaa Ikean lihapullilla.

Pienempien ilmiöiden osalta tein jotain sellaista, mitä en ole tehnyt naismuistiin (edellisen kerran ehkä 11 vuotta sitten): hankin meille värillisiä tyynynpäällisiä olkkariin! Vielä en kuitenkaan paljasta, mistä sävystä on kyse, sillä vaihtelen päällyset paikalleen vasta vähän myöhemmin, kunhan ollaan edetty pikkuisen enemmän kevättä kohti.

Yhtenä alkuvuoden spesiaaliasiana nousee mieleen myös se, että olen toden totta päässyt takaterassille porealtaaseen ja vieläpä useampaan kertaan (tästähän haaveilin pari postausta taaksepäin). Poreilun toteutuminen on vaatinut oikeastaan vain omaa mielenlujuutta: sen, että olen jättänyt miesväen keskenään iltaleikeille ja -puurolle. Ei äiskää tarvita joka hetkeen.

Sellaisia alkuvuoden highlighteja täällä. Toivottavasti sinne ruudun toiselle puolelle on myös mahtunut kivoja hetkiä tammikuuhun.

Leppoisaa viikonloppua!

Kaunokirjaimet-juliste

Muistattekohan, kun kerroin jo pari vuotta sitten (tässä postauksessa) ongelmista painotalojen kanssa? Priimakuntoisten julisteiden toteuttaminen on ollut haastavaa, sillä painotalojen lopputuotoksissa on ollut jos jonkinmoista virhettä. Viime vuonnakin yritin painattaa kahta söpöä lastenhuoneen julistetta, mutta ne jäivät julkaisematta toistuvien kuljetusvaurioiden vuoksi.

Ennen vuodenvaihdetta keräsin sisuni jälleen uudestaan ja tein laajan haarukointikierroksen painotalojen ryteikössä. Ja voi jumpe, löysin kuin löysinkin paikan, jossa sain painatettua priimakuntoisen juliste-erän!

Kyseessä oli tämä 50 x 70 -kokoinen juliste, johon on koottu kaikki samat kaunokirjaimet, jotka löytyvät tekemästäni kaunokirjoitusoppaasta. Julistetta on toivottu niin paljon, että olisi ollut rikos jättää se tekemättä. Ja siinä se nyt on. ♥

Juliste on painettu vahvalle mattapintaiselle taidepainopaperille ja siinä komeilevat kaikki suomen kielen aakkoset isoine ja pienine mallikirjaimineen - bonuksena myös numerorivi.

Historian saatossa erilaisia kaunokirjoitustyylejä ja -malleja on ollut lukuisia. Tämä minun tekemäni mallikirjaimisto pyrkii yhdistelemään niistä parhaimmat palat selkeäksi kokonaisuudeksi. Sellaiseksi, joka olisi tunnistettavaa konkarille mutta tarpeeksi simppeliä noviisille.

Toivon, että juliste löytäisi etenkin lapsiperheiden seinille; kaunokirjoitusperinteen vaalimiseksi olisi tärkeää, että koukerot olisivat mahdollisimman tuttuja alaikäisillekin. Kouluissahan kaunokirjoituksen opettaminen lopetettiin jo vuonna 2016 ja sittemmin on käynyt ilmi, etteivät lapset enää tunnista kaunokirjaimia saati osaa kirjoittaa niillä vaikkapa omaa nimmariaan. Ja miksipä osaisivatkaan - ei sellaista voi haldata, mitä ei kukaan ole opettanut.

Tästä meikäläisen kaunokirjainteemasta on vuosien aikana kehkeytynyt vuosien aikana kuin pieni protestiliike. :') Mahtavaa on ollut kuitenkin huomata, miten oma uurastus tuoteperheen ympärillä on ollut merkityksellistä ja tärkeää - kauniista palautteesta on sydän sulanut jo useampaan kertaan.

Ja siitä se sulaa myös, että julisteen painomatka oli onnistunut ja kaunokainen pääsi päivänvaloon. Ehkäpä pääsen tänä vuonna julkaisemaan myös ne aiemmin pieleen menneet lastenhuoneen julisteetkin!

Kivaa sunnuntaita!

P.S. Kaunokirjaimet-julisteen ja muut tekemäni painotuotteet löydät Blawhi Graphicsin verkkokaupasta, täältä.

 

16 rakennuspalikkaa tulevaisuuteen

Amaryllis aukesi täällä välipäivinä, kuten aina. En ole tainnut kertaakaan nähdä kyseistä kukkaa meillä jouluksi puhjenneena, joten se symbolisoikin omassa päässäni aina enemmän vuodenvaihdetta kuin joulunpyhiä.

Vaikka sivusin edellisen postauksen lopussa kappaleen verran uutta vuotta, tekee mieli pyöriskellä aiheen ympärillä vielä hiukan enemmän. Vuoden vaihtuminen nimittäin laittaa ainakin minut pohtimaan, mitä on edessäpäin. Mitä tulevaisuus tuo mahdollisesti mukanaan ja kuinka siihen voisi valmistautua parhaalla mahdollisella tavalla (tai edes jotenkin). Tietoisesti tulevaisuuteen suuntautuminen kun ei ole pelkkää odottelua ja lastuna laineilla seilaamista – se on aktiivista tekemistä, ajattelemista, ennakoimista ja valintoja. Asennettakin.

Tutkimuksista tiedämme, että tulevaisuudenuskoa ja toimijuutta voidaan vahvistaa tietyillä psyykkisillä ja sosiaalisilla taidoilla. Sellaisilla, jotka eivät ole synnynnäisiä piirteitä, vaan joita voimme kehittää pitkin elämää. Tämän faktan pohjalta kokosin yhteen 16 rakennuspalikkaa, joiden avulla tulevaisuuden suunnitteleminen, kohtaaminen ja sitä varten toimiminen on helpompaa:

1. Resilienssi. Psyykkinen selviytymiskyky vaikuttaa siihen, kuinka selviydymme arjen haasteista, muutoksista ja vaikkapa stressistä. Itse hahmotan resilienssin mielenterveyden työkalupakkina, johon voi kerryttää elämän varrelta kertyneitä apuvälineitä erilaisia tilanteita varten. Ja jopa vähän surkuhupaisasti: mitä enemmän on kohdannut haasteita, sitä paremmat mahdollisuudet resilienssin kehittymiseen on.

2. Optimismi.  Aito elämänmyönteisyys ei ole ongelmien kieltämistä tai piilottamista, vaan uskoa siihen, että ratkaisut löytyvät aina jollain tavalla ja jossain vaiheessa. Optimismi ohjaa huomion ongelmien yli horisonttiin ja auttaa laajentamaan tilanteisiin liittyvää perspektiiviä. 

3. Ennakointi. Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta ennakointitaitojen – kuten vaihtoehtoisten skenaarioiden luomisen – harjoittaminen auttaa varautumaan erilaisiin tilanteisiin.

4. Tavoitteellisuus. Selkeät tavoitteet antavat asioille merkityksen ja suunnan. Isojen haaveiden takana on todellisuudessa aina pieniä, konkreettisia askeleita. Tavoitteiden asettaminen lisää hallinnan tunnetta. Ja kun tulevaisuus tuntuu selkeältä ja hallittavalta, sitä kohtaa rohkeammin.

5. Aloitteellisuus. Hyväkään suunnitelma tai suuret unelmat eivät johda mihinkään, jos ei aloita. Ratkaisevaa on se, että ryhtyy toimeen, vaikka se vaatisikin ponnistelua.

6. Sinnikkyys. Sinnikkyys on sitä, että uskoo vaikeimmillakin hetkillä matkan jatkuvan. Että kykenee kulkemaan kohti tavoitetta, vaikkei tuloksia olisikaan vielä nähtävillä. Kliseisesti sanottuna, sinnikkyys on sitä, että jaksaa jatkaa.

7. Itsetuntemus. Kun tiedostaa omat vahvuutensa ja ymmärtää rajansa, kykenee tekemään valintoja, jotka tukevat henkilökohtaista hyvinvointia. Voimavaransa pystyy ohjaamaan oikeisiin asioihin, kun tietää, kuinka esimerkiksi oma ajatus- ja tunnemaailma toimii, millaisia arvoja haluaa vaalia ja mihin on kykeneväinen. Hyvä itsetuntemus auttaa luottamaan itseensä ja luo kyvyn erottaa ulkopuolelta tulevat näkemykset ja odotukset.

8. Luovuus. Vaikka luovuus yhdistetään ensiajattelulta ihmisen taiteelliseen puoleen, se on todellisuudessa melko käytännöllinen ja opittavissa oleva ominaisuus. Luova ihminen tekee arjessa kekseliäitä ratkaisuja, uskaltaa kokeilla jotain uutta ja osaa nähdä asiat eri tavalla.

9. Kiitollisuus. On fakta, että jokaisella on elämässään paljon hyvää. Kiitollisuus muistuttaa näkemään ja vaalimaan sitä. Tyytyväisyys olemassa olevaan ei kuitenkaan tarkoita tyytymistä paikalleen, vaan yhtälailla se kannustaa tavoittelemaan uusia kiitollisuuden aiheita.

10. Sosiaalinen tuki. Ihmissuhteet ovat tärkeä voimavara. Läheiset ihmiset voivat tarjota tukea tulevaisuuden käänteissä, mutta myös uusia näkökulmia.

11. Oppimisvalmius. Elämä muuttuu ja niin muutumme mekin. Kyky oppia uutta tekee muutoksista vähemmän pelottavia.

12. Tunne- ja itsesäätely. Tunteiden myllertäessä on vaikea tehdä hyviä päätöksiä. Kun harjoittelee rauhoittamaan mieltään ja reflektoimaan kokemaansa, pystyy paremmin käsittelemään haastavia tilanteita. Tunnetietoisuus tekee arjesta seesteisempää.

13. Inspiraatio. Inspiraatio voi löytyä mistä tahansa. Se ei ole jatkuvasti päällä jylläävä ilmiö, mutta kun se syttyy, voimakas innostus voi sysätä meidät kohti jotain uutta ja merkityksellistä.

14. Myötätunto. Myötätunto auttaa hyväksymään omat ja toisten epätäydellisyydet. Se ei ole heikkoutta, vaan voimaa, joka auttaa ymmärtämään ja hyväksymään elämänkäänteitä.

15. Huumorintaju. Kyky nauraa – erityisesti itselleen – auttaa ottamaan elämän kevyemmin. Huumorintaju ei ratkaise ongelmia, mutta se tekee matkasta rennomman.

16. Joustavuus. Vaikka suunnitelmat ja systemaattiset tavoitteet vievät monia asioita eteenpäin, tarvitaan joissakin tilanteissa kykyä luopua jäykistä suunnitelmista ja sallia epävarmuus. Joskus täytyy vain mukautua tilanteen mukaan. Hyväksymällä sen, ettemme voi hallita kaikkea, voimme keskittyä siihen, mitä voimme tehdä juuri nyt.  Joustava mieli ei tilttaa silloin, kun alkuperäinen hahmotelma katoaa näkyvistä, vaan hyväksyy tilanteen ja kehittää plan B:n.

Ajattelen, että tulevaisuuteen suuntautuminen on kykyä nähdä eteenpäin ja toimia tässä hetkessä tavalla, joka avaa ovia huomiselle. Tulevaisuus ei ole jotain, joka vain tapahtuu, vaan jotain, mitä voimme olla mukana luomassa.

Kokoamieni rakennuspalikoiden lisäksi on monenlaista muutakin ainesta (esimerkiksi konkreettisia resursseja tai silkkaa onnea), joista on hyötyä tulevaisuuden käänteissä, mutta nuo listaamani asiat tulivat itselleni ensi kädessä mieleen. Ne ovat sellaisia, joihin periaatteessa kaikki pääsevät käsiksi. Ja sellaisia, joita voi treenata. Enkä todellakaan sano, että täällä olisi kaikki kohdat hallussa nyt tai joka hetki. Olennaisinta onkin ehkä vain tiedostaa, miten niin moni tekijä vaikuttaa siihen, kuinka toimimme nyt ja tulevaisuudessa. Ja tilanteen mukaan voi keskittyä aina tärkeimpiin rakennuspalikoihin, joita aina sillä hetkellä tarvitaan.

Olipa aineksia kasassa millainen setti tahansa, yhdessä erilaisista rakennuspalikoista syntyy se tapa, jolla tulevaisuuden kohtaa. Toivon, että meillä kaikilla on riittävästi rohkeutta, asennetta ja toimeliaisuutta tehdä tulevaisuudesta - etenkin vuodesta 2025 - itselle paras!

 

Somevuosi 2024

Perinteinen pallukkapostaus on täällä taas! Olen poiminut menneen vuoden jokaiselta kuukaudelta kolme kuvaa ja koonnut pääosin Instagramiin ja blogiin kertyneet kuulumiset vuodenkierron varrelta. Ensimmäisen pallukkapostaukseni tein vuonna 2013, joten tämä on jo yhdestoista kerta perinteen äärellä. Jos en tätä postausta tekisi, jäisi jotain olennaista omasta vuodenlopetuksesta uupumaan. Paitsi että vuosikoonti on kivaa blogisisältöä, tallettaa se itselleni jäsennellysti kuukausien tapahtumat muistiin. Katsotaanpas siis, mitä vuosi 2024 piti sisällään!

Tammikuussa arkea hankaloitti kova pakkanen, joka sai hyytymään niin autot kuin kodin lämmitysjärjestelmänkin. Koko ajan oltiin kuin pienessä poikkeustilassa ja odoteltiin, milloin lauhtuisi. Kun Romeo ei päässyt ulos vaunuihin nukkumaan, jäivät sisäunet monena päivänä liian lyhyiksi. Pakkasväsymystä kieltämättä ilmeni, mutta siitä selvittiin. Lumen kanssa sai jumpata paljon ja sitä tupruttikin niin antaumuksella, että jouduimme kaivelemaan koira-aitauksen reunoja matalammaksi.

Kuukautta piristivät muutamat kyläilyreissut, MM-tason hiihtojen seuraaminen ja lisääntyvä iltapäivävalo. Kotoilua ja perusarkea oli paljon, mutta nautin suunnattomasti vanhempainvapaalla olemisesta. Romeo kehittyi alkuvuodesta motorisesti nopeasti ja tammikuussa hän oli kiipeily- ja konttailuvaiheessa. Presidentinvaalien ensimmäinen kierros väritti kivasti kuukauden loppua. Epäonnisen äksidentin koin, kun repäisin itseltäni oikean jalan pottivarpaan kynnen irti vasemman jalan kantapäällä. En oikein vieläkään tajua, kuinka se on mahdollista, mutta kynttä parannellessa meni melkein koko loppuvuosi. :')

Blogissa postasin sisustuskalenterista, uuden vuoden toiveista sekä sijoitusasunnon faceliftistä.

Helmikuussa pakkaset jatkuivat, mutta ne onneksi kiusasivat vähemmän kuin tammikuun aikana. Lunta pääsimme kyllä taas luomaan kyllästymiseen asti niin pihalta, terasseilta kuin koira-aitauksenkin viereltä. 

Romeo otti ensimmäiset askeleensa tuen varassa ja löysi uuden, kaksien päikkäreiden unirytmin. Omaan makuuni harvemmat ja pidemmät unet sopivat paremmin, oli luksusta saada päiviin pidempiä pätkiä omaa aikaa. Kylällä alkoi vanhan alakoulun purkaminen ja kävimme säännöllisesti seuraamassa purkukaivinkoneiden työtä. Rakennuksen katoaminen toi mieleen haikeutta ja monia muistoja.

Sosiaaliset menot lisääntyivät. Kävimme muun muassa juhlimassa kunnanvirastolla tuttijuhlassa edellisvuonna syntyneitä vauvoja, vietimme Jalon kaksivuotis- ja äitini 60-vuotissynttäreitä sekä teimme leffareissun Kuopioon. Kävin Romeon kanssa myös Nilsiässä ystäväni luona kyläilemässä. Toisen vaalikierroksen alla kylällämme vieraili itse pääministeri, jota oli käytävä katsomassa jo ihan muodon vuoksi.

Blogissa postasin elämän prime timesta ja helmikuun budjettikimpusta.

Maaliskuu yllätti surullisesti, kun vanhempieni Timi-koira jouduttiin hyvästelemään pilvenreunalle. Timi oli ollut itselleni portti Armaksen aikakauteen ja sen sulkeminen otti koville. Kovemmalle, kuin olisin voinut etukäteen arvatakaan. Uljas reagoi suruun voimakkaasti ja kovien oireiden vuoksi jouduin käyttämään pikkuista Kuopiossa asti tutkimuksissa. Onneksi ei ollut mitään vakavampaa, diagnoosina ainoastaan surun aiheuttama stressi.

Piristystä kuukauteen toi muun muassa kevätpäivä ystävien uudessa kodissa, kyläily Romeon serkkutyttöjen luona ja pääsiäiseksi paikkakunnalle saatu ystäväperhe. Pääsin pariin otteeseen parantamaan maailmaa ystäväni kanssa mökille ja ravintola-aterian äärelle, mikä tuli kieltämättä tarpeeseen. Kivenheiton päässä kodistamme sytytettiin paikkakunnan pääsiäiskokko, siellä oli vierailtava tottakai.

Maaliskuussa Romeo oppi kävelemään ja sai harjoittelun tueksi taaperokärryn. Silläpä sitten vilisteltiinkin edestakaisin! Koira-aitauksen kaivelua jatkettin vielä tässäkin kuussa. Ulkona päästin Romeon kokeilemaan mönkimistä hankiaisten päällä ja sepäs olikin mukavaa puuhaa. Teknistä epäonnea meillä oli rikkoutuneen astianpesukoneen verran.

Blogissa postasin siitä, mikä vauva-arjessa yllätti ja ei yllättänyt.

Huhtikuussa asensimme taloon ensimmäiset verhot ever. Kyseessä olivat makuuhuoneen pimentävät verhot, jotta Romeon yöunet eivät kärsisi lisääntyvästä kevätvalosta. Kuukausi pitikin sisällään perinteistä kevätseurantaa ja jäidenlähdön tarkkailua.

Huhtikuussa vietimme Romeon yksivuotissynttäreitä sekä muitakin lähipiirin synttäreitä, omani mukaanlukien. Toivoin lahjaksi Kuopio-päivää, missä kävimmekin sitten miehen kanssa pakohuoneilemassa ja Luostossa syömässä. Kuukauteen mahtui muitakin kahvitteluvieraita ja jokainen keitetty pannullinen piristi rutkasti enemmän kuin sen sisältämä kofeiiniannos.

Sijoitusasuntojeni tiimoilta ajelin kuukauden lopussa yhtiökokoukseen ja löysin itseni vähän vahingossa taloyhtiön hallituksesta.

Blogissa postasin rakkaasta yksivuotiaastamme.

Toukokuussa oman pihan ulkoilut kääntyivät aivan uudenlaiseen moodiin, kun Romeo oppi kävelemään kengillä. Ulkona riittikin kivaa tekemistä: pihan haravointia, porealtaan kevätpesua, pihakalusteiden kantamista terassille ja terassien valttausta. Takaterassilla tsillaamisesta tuli nautittua erityisen paljon. Laitoimme Romeolle ulos oman kiikun (joka oli erityisen kova hitti) ja kevätpuuhien kruunuksi hommasin terassikukat ruukkuihin. Kuukausi tarjosi myös kauniita auringonlaskuja, joita kävin ihastelemassa iltaisin rannassa koirien kanssa.

Uutta vipinää tassuihin toi pikkuinen Tico, vanhempieni uusi colliepentu. Meidän ja mummolan koirien lauma oli taas nelijäseninen ja pojilla menikin tovi häseltäessä joukkoa muotoonsa.

Toukokuun sosiaalisia menoja olivat muun muassa kylän vapputoritapahtuma, pikkuveljeni synttärit, Romeon serkkutyttöjen kyläily, äitienpäiväbrunssi Metsäkartanolla ja ilmailupäivä kunnan lentokeskuksella.

Romeolle iloa tuotti leikkipuiston liukumäen funktion hoksaaminen. Hankin hänelle myös omaa huonetta odottamaan pikkuisen pöytäryhmän söpöine nalletuoleineen.

Blogissa postasin keväisiä kuulumisia.

Kesäkuussa saimme myytyä crosstrainer-laitteemme ja sen myötä pääsin aloittelemaan työhuoneeni muuttoa pianohuoneeseen. Tyhjentyvästä työhuoneesta taas ryhdyimme kehittelemään Romeolle omaa huonetta. Osana muuttoprojektia iso kaappivanhuksemme siirtyi makkarista uuteen työhuoneeseeni ja maalasin sen mustasta valkoiseksi. Ei ollut pikkuhomma, vaan maalipensselin varressa hurahti aika monta päivää.

Olohuoneessa meillä repsahti sisäkatto alaspäin, kun paneeleiden kiinnitykset antoivat periksi. Siinäpä sitä olikin pikaista värkkäilyä saada katto takaisin ojennukseen. Kevättulva oli jälleen vienyt uimarantamme hiekat, joten kesäkuun ohjelmassa oli urakoida myös ranta taas takaisin minttiin.

Kuukausi piti sisällään perinteisiä kesämenoja: jalista, erkkamiitin Jyväskylässä, useampia synttäreitä, rippijuhlat, ystävien näkemistä ja pitäjäpäivät. Kävin ystäväni kanssa testaamassa Tahkon Havu Kitchenin maisema-ateriat, eräjormailin toisen ystävän kanssa Tiilikalla, kävin Uljaksen kanssa koirakuvauksissa ja pesin viimeiset pesemättä jääneet ikkunat. Juhannusta vietimme ystäväperheen luona ja miehen synttäreitä juhlimme pakohuoneilemalla ja stand up -keikalla.

Kesäkuussa podin pientä blogijumia enkä postannut kertaakaan.

Heinäkuu alkoi vierailulla Valamon luostariin ja jatkui jalispeleillä, rippijuhlilla, suppailulla, kyläilyillä ja ystävien näkemisellä, uuteen serkkuvauvaan tutustumisella, tyttöjen Kuopio-päivällä, kesäteatterireissulla, Kajaani-pyrähdyksellä sekä Romeon serkkujen vierailulla.

Arkisempien puuhien puolesta päästiin taas nauttimaan erityisesti ruohonajusta, vaihdettiin talon pesuhuoneen silikonit, poimittiin mustikoita, kirottiin helteitä, läträttiin pihaleikeissä vedellä, syötiin torijätskit, pestiin mattoja ja savusaunottiin. Sainpas aikaiseksi lukea yhden kirjankin, kun podin parin viikon ajan huonosta kenkävalinnasta johtunutta lonkkakipua. Odotettuna ja tehokäyttöön päässeenä raksaprojektina pääsin tekemään Romeolle hiekkalaatikon. Pikkujäbän ensimmäinen rantapäiväkin tuli vietettyä.

Blogissa postasin itsestäni tauon jälkeen pieniä savumerkkejä ja kirjoittelin biitsi-ilmiöistä.

Elokuussa palasin takaisin töihin, mutta manifestoin kesän silti vielä jatkumaan. Mies jäi Romeon kanssa kotiin pitämään  viimeisiä vanhempainvapaitaan ja he kotoilivatkin yhdessä aina lokakuun loppupuolelle saakka. Vietimme Uljaksen kolmivuotissynttäreitä, kylästelimme meillä ja vieraissa, pystytimme Romeolle uuden majan, pakohuoneilimme ja herkuttelimme vuosipäivän kunniaksi, vietimme venetsialaisia, harrastimme armotonta hiekkalaatikolla leikkimistä, vierailimme harrastusmessuilla, juhlimme serkkuvauvan ristiäisiä ja kekkuloimme jaliskentän laidalla. Itse hurahdin ahmimaan Emily in Paris -sarjan ja sain käytettyä molemmat koirat hammashuollossa.

Blogissa postasin hiekkalaatikon rakentamisesta sekä hermoston kalibroinnista.

Syyskuussa sosiaaliset menot vähenivät, mutta pääsimme sentään pitämään muutamia kahvikekkereitä sekä viettämään päivää Romeon tädin mökille. Aloitimme Romeon kanssa muskarissa käymiset, poimimme puolukoita, cheerleadasimme viimeiset jalispelit, virittelimme ulos jouluvaloja ja ihmettelimme ensimmäistä pakkasaamua. Yhtenä kauan roikkuneena projektina saimme asennettua lukon ja kahvan pihavaraston oveen. Romeon viikkoa värittivät muskaripäivien ohella tiistaireissut Iisalmeen: siellä he kävivät iskän kanssa perhekerhossa tapaamassa muita lapsikavereita. Ohjelmaan kuului myös tsillailua meidän kaupunkiasunnollamme sekä toisinaan myös yhteiset kauppareissut. Hattua nostan kyllä miehelle, että jaksoi joka viikko ajella taaperon kanssa Iisalmeen saakka käymään.

Blogissa postasin ikuisuusprojekteista ja jossittelin elämänvalintoja.

Lokakuussa riitti huisketta ja meille kertyi kiireisiä menopäiviä roppakaupalla. Saimme kuitenkin pihan syyshommat ajoissa pulkkaan ja lisäilimme ulos jouluvaloja. Viikottaiset Iisalmi- ja muskarikäynnit jatkuivat. Otimme tavaksi pyrähtää muskarin jälkeen aina leikkipuistoon. Romeo oppi nousemaan ja laskemaan liukumäen itsenäisesti, mistä riitti syksyyn paljon iloa. Joululehtien lukemisesta muodostui yllättäen lokakuun hittijuttu.

Syysloman alkua juhlistimme miehen kanssa Iisalmessa ravintolassa syöden ja Jarkko Tammisen keikkaa seuraten. Lomalla pääsin eräjormailemaan ystäväni kanssa Rouskulle ja Kaivannonkierrolle. Toisen ystävän kanssa taas kiipesimme Tahkon päälle herkuttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Lomaohjelmassa oli myös stand up -keikka.

Saimme jo ensi vuotta odottelemaan Romeolle potku- ja polkupyörät, jotka toivat jo tässä vaiheessa iloa ulkoiluun aina lumipeitteen saapumiseen saakka. Eihän jäbän jalat ihan vielä maahan yltäneet, mutta onnistui se pyöräily aikuisen työntämänäkin.

Blogissa postasin terassiruukkujen tuijista ja tekeväisen ihmisen identiteetistä.

Marraskuussa meidän syysarkemme muuttui, sillä jäin Romeon kanssa kotiin hoitovapaalle. Pääsimme tekemään talven ensimmäisiä lumitöitä, laittelemaan ikkunoihin jouluvaloja ja asettelemaan joulukoristeita. Pulkkailimme, manailimme päiväunet katkaisevaa hävittäjien lentomelua, täytimme puuvarastoa, vierailimme paloasemalla ja koristelimme Romeon huoneeseen söpön joulukuusen. Kävimme myös mummo seuranamme Iisalmessa neuvolalääkärireissulla, missä lapsen silmin kohokohdiksi muodostuivat liikenteessä nähdyt koneet, Prisman parkkihalli ja mummon tarjoama vaniljajäätelö.

Kuukautta rytmitti perinteiseen tapaan joulusiivous, jonka tein katosta lattiaan niin talossa kuin mökissä.  Romeo nukkui enää yhdet päiväunet, jotka saattoivat parhaimmillaan kestää jopa kolme tuntia. Niiden aikana ehdin siivoushommien pariin aika hyvin - tarvittaessa jatkoimme jotain kohdetta loppuun yhdessä.

Isänpäivää juhlistimme Tahkolla Hillsiden juhla-aterialla. Marraskuulle osui myös kaksi kaivosinfoa, joissa halusin olla ehdottomasti mukana; on uhkana, että kylällemme on tulossa mustaliuskekaivos, joka käytännössä veisi terveellisen asumisen olosuhteet meiltäkin.

Marraskuun tekniikkaharmia tuotti mikro, joka otti ja hajosi. Myös ilmalämpöpumppu vaati korjausta, sillä sen moottori oli rikki ja piti kovaa ääntä. Kuukauden lopussa huusholliimme asettautui miesflunssana alkanut tautiriesa, joka sitten vaivasikin pitkälle joulukuuhun.

Blogissa postasin hoitovapaasta, joulukorteista ja marraskuisista mietteistä.

Joulukuun alussa viimeistelin siivoukset ja tein piparitalon. Sitten pääsin viettämään pikkujouluviikonloppua Helsinkiin ystäväni kanssa. Romeo innostui moottorisahaleikeistä ja kuukauden aikana ehdittiin sahata milloin mitäkin niin sisällä kuin ulkona. Pukki toi oikean leikkisahan vasta jouluna, joten sitä ennen sahan virkaa toimittivat risut ja talouspaperirullat. Pipareitakin ehdimme leipomaan.

Miehen kanssa katsoimme viimein läpi viimeisimmän kauden Only Murders in the Building -sarjasta. Omalla kohdallani pitkittynyt flunssa vaikutti jaksamiseen ja kuukausi vaati lievästi sanottuna ponnisteluita, vaikka kaikki joulunodotukseen ja arkeen liittyvät asiat rullasivatkin.

Joulu meillä sujui perinteisellä kaavalla ensin kotosalla ja sitten mummolassa. Aatonaattona kävimme joulukahveilla pikkuveljeni luona ja joulupäivänä saimme miehen sukua meille. Tapanina kutsuimme sitten ystäväperheen kylään. Välipäivätkin ovat olleet ohjelmaa täynnä, sillä mummo ja ukki ovat käyneet auttamassa meitä jouluherkkujen tuhoamisessa ja itse pääsin viettämään ihanaa päivää tyttöporukalla. Sen verran nopeasti ovat jouluisat päivät hurahtaneet, että ensimmäiset kermavaahtokaakaot älysin lämmitellä vasta virallisen joulun jälkeen. 

Tänään viemme koirat mummolaan raketteja evakkoon ja kahvittelemme samalla uuden vuoden kunniaksi. Sen villimpiä bileitä ei ole tiedossa. Illalla katsomme miehen kanssa todennäköisesti Ivalon kolmatta kautta. Odottelimme innolla neljännen alkamista, kunnes tajusimme, että emmehän ole katsoneet kolmattakaan. :') No, saimmepahan lomaksi täsmäkatsottavaa.

Blogissa jutustelin tässä kuussa joulukuun kahtalaisesta symboliikasta, piparkakkutalosta, reissusta Helsinkiin sekä toivotin tonttumaisten kuvien myötä jouluterveisiä.

---

Kokonaisuutena vuosi 2024 oli tasainen eikä se mullistanut elämäämme niin paljon kuin edellinen. Vuoden punainen lanka oli kotoiluarjessa ja sitä värittävissä touhuissa ja menoissa. Varsinkin alkuvuodesta pääteemana oli ihastella ja ihmetellä Romeon motorisia kehitysharppauksia, sen jälkeen taas iloita taaperon edesottamuksista.

Tänäkin vuonna huomaan olleeni erityisen kiitollinen kaikista ystävistä ja heidän kanssaan toteutuneesta yhteydenpidosta ja tekemisistä. Myös miehen kanssa olemme päässeet välillä omille menoillemme (kiitos mummon hoitoavun!), mikä on ollut ihanaa. Vaikka olen osannut arvostaa ja vaalia perusarjesta poikkeavia spesiaalihumputteluita ennenkin, olen ollut niistä entistä kiitollisempi. Tänä vuonna menot myös rytmittivät vuotta kivan tasaisesti.

Kaikki vuoden aikana tapahtunut ei ole tietenkään näkynyt somessa. Elämään on mahtunut paljon sellaista, mikä on vaikuttanut kyllä omaan arkeen tai ajatteluun paljonkin, mutta jota en ole halunnut someen asti tuoda. Näin vuosikoonnin yhteydessä voisin kuitenkin mainita esimerkkinä vaikkapa isäni saaman syöpädiagnoosin, sitä seuranneen leikkauksen ja kaiken psyykkisen käsittelyn asian ympärillä. Minulla itselläni on myös ollut työn alla eräs projekti, joka on vaatinut kaistaa todella paljon. Ehkä kerron siitä myöhemmin täälläkin, mikäli keskeneräinen muuttuu valmiiksi.

Uusi vuosi 2025 on jälleen mysteeri, mutta sen tiedän, että tiettyjä muutoksia on tiedossa. Toivon, että elämän perusasetukset säilyisivät kuitenkin jotakuinkin ennallaan, vaikka säätämistä niihin onkin todennäköisesti luvassa. Ja poreita. Poreallashetkiä toivon lisää alkavaan vuoteen! :D

 

Elämänmakuista uutta vuotta! ♥

P.S. Aikaisemmat vuosipostaukset pääset lukemaan vuosilukuja klikkaamalla.

2023

2022

2021

2020

2019

2018

2017

2016

2015

2014

2013