18.12.2014

Olohuoneen talvimatot

Olemme saaneet myhäillä olohuoneen uusien mattojen kanssa nyt viikon ajan. Hankin ne jo aiemmin odottamaan - kun joulusiivous oli olohuoneen osalta valmis, oli aika juhlalliseen lattialle levittämiseen. Vähän kuin palkintona siitä, että sai seinät, lattiat, katon, lipastojen laatikot ynnä muut pestyä.

Lapsuudenkodissani on ollut tapana levittää aaton kynnyksellä puhtaat, hennosti mäntysuovalta tuoksuvat joulumatot lattioille. Ihan uskomatonta, minkä fiiliksen ne mukanaan tuovat. Meidän mattomme eivät yllä samaan lataukseen, mutta jotain traditionaalista ja merkityksellistä näiden levittämisessä kuitenkin oli.

Minä olen niin pörrömattotyyppi kuin olla ja voi, sillä ne tuntuvat mahtavalta jalkojen alla eivätkä painonsa ansiosta seilaa pois paikoiltaan. Yksivärisinä ne ovat myös sopivan eleettömiä; voimakkaita kuvioita karsastan.



Olihan meillä edellisetkin olkkarin matot pörröisiä, mutta niiden väri tökki jo melkein vuoden ajan. Ne kun olivat luonnonvalkoisia, jotka viileänväristä lattiaa vasten näyttivät sopimattoman kellertäviltä. Uudet matot halusin nyt nimenomaan tämänvärisinä: vaaleanharmaina, joissa sävy sopii yhteen niin verhojen kuin takankin kanssa. Muualta en edes etsinyt, kun tiesin löytäväni haluamani Sotkasta. Näissä on mukana pieni vivahde hopeaa - se saa aikaan sen, että matot hieman kertaavat ikkunoista tulevaa valoa ja tekevät huonetta valoisammaksi.

Mattohankinta piti sisällään kaksi jättimattoa ja yhden kokoa pienemmän. Näillä saa nyt koottua sohvan alueen telkunkatselusektoriksi ja valkoiset nojatuolit takanseudun kokonaisuudeksi. Pienempi matto taas toimii kulkuväylän reitittäjänä.



Tiedän, että eivät nämä oikeasti pelkiksi talvimatoiksi jää. Ihan pysyviksi nyt, ja ne entiset kellertävät laitan myyntiin, kunhan ensi kesänä saan pestyä ne painepesurilla.

Näistä kuvista saatte melko hyvin selkoa meidän olkkarin tämänhetkisestä ilmeestä. Jokaisessa ikkunassa on valkoiset joulutähdet ja värilinja on hyvin harmoninen. Mietin vielä laittaisinko viikonloppuna harmaiden verhojen kaveriksi valkoiset. Toisivat muhkuutta lisää. Vaikka olin päättänyt jättää punaiset joulusisustukset nyt kaappeihin, saatan tuoda joulupunaa huoneeseen vielä muutamalla tyynynpäällisellä.

Kuusen sijaintia olen pohtinut useampaan otteeseen. Voi olla, että se koristellaan samalle paikalle kuin viimekin vuonna, eli telkkarilipaston oikealle puolelle. Tai sitten lähemmäksi takkaa, keittiön ja olohuoneen tilanjakajaksi. Mahdollisimman isoa yritän kuitenkin metsästää, jotta kuusi pääsee kodin ja joulusisustuksen kuninkaaksi. Katsotaan miten hyvin nappaa tänä vuonna, aikaisempina vuosina minun kuusenhankintaprosessini ovat olleet melko tragikoomisia.

Muutamia risujuttuja aion vielä kokeilla, ja keräsinkin niihin eilen tarpeita työpaikan viereisestä pusikosta. Älkää kertoko miehelle, että piilotin karahkat eilen saunan lattialle kuivumaan!
 
Vaihdatteko te jouluksi tai talveksi mattoja, vai porskutteletteko samoilla kuin aiemminkin?
Touhukasta torstaita!




18 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä ihanan selkeää ja sievää ♥ Osaat laittaa niin viimeisen päälle :-)
    Täydelliset matot ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! <3 Ihan hassua, miten nyt kaipaa niin selkeää kuin mahdollista.. Kun ennen on jouluisin mieluummin raijannut tavaraa esille rutkasti enemmän. :D

      Poista
  2. Ihania kuvia! Alinta kuvaa katsellessa meinaa kateus iskeä noin avaraan olohuoneeseen <3 Mattojen väri on oikein nappivalinta ja koot näyttävät toimiville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Syhi! :) No mutta, onhan teilläkin tilaa ja avaruutta! <3 Meillä tosin livenä tekee sitten korotettu sisäkatto tilantuntua enemmänkin... Mutta matot, tykkään! <3

      Poista
  3. Matot näyttävät kyllä hyvältä! Ja ovat juuri oikean väriset ;) Ja koko olohuone on kyllä kovin harmoninen! Kaunista... Meillä ei koskaan ole vaihdeltu verhoja tai mattoja juurikaan vuodenajan mukaan! Joskus vain fiiliksen mukaan :) Joulut ja muut "tapahtumat tai juhlat" tehdään muilla koristeilla sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä onnessani, että kellertävät lattiamöhkäleet häipyivät ja nämä viileämmät sävyt vaihtuivat tilalle. Kyllä se vaan harmaa on se oma juttu. :)

      Poista
  4. Kotoisan ja selkeän tyylikästä. Karvamatot on talvella varmasti pehmeän ja lämpöisen oloiset.
    Meillä oli myös ennen valkoiset karvalankamatot, mutta myöhemmin päädyin vaihtamaan helppohoitoisempiin mattoihin, kun meillä on myös koira ja matot ei pesunkaan jälkeen enää tulleet valkoisiksi. Karvatyynyjä ja taljoja kyllä näin talven aikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, A! :) Meillä ei tosiaankaan asusta karvaturreja (voisin kyllä heti ottaa yhden jos mies ei olisi allerginen!!), joten matot säilyvät pienellä vaivalla siistinä. :) Toivon, että tämä harmaa sävy olisi vielä armollisempi lialle kuin valkoinen!

      Poista
  5. Peukku pörrömatoille täältäkin! Kauniilta näyttää teidän olkkarissa, tosi seesteisen näköistä.
    Minulla tekstiilit vaihtuu enemmänkin fiiliksen mukaan kuin sesonkien tai vuodenaikojen mukaan.

    VastaaPoista
  6. Kauniit matot ja niin kaunista muutenkin :)

    VastaaPoista
  7. Ihanan rauhallista ja kaunista! Juuri tässä katselen meidän pyykkitelineiden ja lelujen valtaamaa olohuonetta ja olen vähän kateellinen sinulle. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elina! Hih, pyykkitelineet ja lelut on nopsasti siivottu piiloon. :) Minun ajatuksenjuoksuun vaikuttaa hirveästi kodin siisteys ja selkeys: kun paikat ovat kondiksessa, on mielentila moninkertaisesti parempi. :D

      Poista
  8. Kyllä ne ovat kauniit ja ai että mä ihailen teidän kotia! Niin kaunista ja rauhallista <3

    VastaaPoista
  9. Ihastuttavan kaunista! <3 Rauhallinen ja ihana joulu tunnelma! :-) Näitä kuvia oli niin ihana katsella! <3

    VastaaPoista
  10. hei, minkä nimiset nämä matot on? haluaisin tismalleen samanlaiset. entä mistä tuo torkkupeitto on? :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...