7.9.2014

DIY: Ilmalämpöpumpun ulkoyksikön suojakotelo


Vihdoinkin voin esitellä teille yhden omista puuhailuistamme. Kuten otsikon sanalitaniahirviö kertoo, teimme itse suojakotelon meidän ilmalämpöpumpun ulkoyksikölle.


Näyttihän ulkoyksikkö kamalalle jo aikaisemminkin, mutta varsinkin talon ulkomaalausten valmistuttua se oikein kirkui rumuuttaan. Hetken ajatuksissa kävi tilata valmis kotelo netistä, mutta sitten piti melkein kopsauttaa kalikalla päätä - miksi ihmeessä tällaiseen olisi uhrannut senttiäkään rahaa, kun tarvikkeet löytyivät valmiina kotoa. Raksalta jäänyttä ylijäämäpuuta on meillä vielä hurjasti tallessa ja kattohuopaakin oli sopiva nöttönen jäljellä.

Minä hahmottelin ensin piirustukset miehelle, joka sitten mittausoperaatioidemme jälkeen rakenteli kotelon rungon. Ulkoyksikön virtakytkin on asennusvaiheessa kiinnitetty reilusti laitteen yläpuolelle, minkä vuoksi kotelon korkeutta piti kasvattaa selkeästi ulkoyksikköä ylemmäksi.

Suojarimoiksi valitsimme reunoille paksumpaa ja eteen ohuempaa. Ohuempaa eteen siksi, että laite pystyy hengittämään paremmin. Ulkoyksikön toiminnan kannalta oli myös tärkeää rakentaa suojakotelo riittävän irti laitteesta - meidän kotelossa on hengitysrakoa sivuilla 5 senttiä ja edessä noin 10.


Kattoon käytimme varastosta löytyneet ohuet vanerilevyt, jotka päällystimme siskoni hirsitaloraksalta kierrätetyllä kattohuovalla. Samaa huopaa olemme käyttäneet myös roskakatoksen katossa. Kiinnitykseen valitsimme piha-aidasta tähteeksi jääneet L-kiinnikkeet, joita meni yhteensä 7 kappaletta - vähempikin olisi riittänyt, mutta pysyypähän nyt kunnolla kiinni seinässä.


Alkuviikosta pääsen näyttämään teille muutakin valmistunutta. Mutta nyt, nautitaanpas sunnuntaista! ♥



Deko 133 -blogia voit seurata myös täällä:


9 kommenttia:

  1. wow, mitkä näkymät teillä on !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä ihan passaa katsella - minulla kun oli pari vuotta sitten tontin suhteen ehdoton sääntö se, että vettä pitää jollakin tapaa ikkunoista näkyä. :) Sijainti kans vähän ylempänä mäellä on mieleen!

      Poista
  2. Hieno suoja, pysyy laitekin paremmassa kunnossa :-) Uskomattomat maisemat todella! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että laite huristelisi suojan myötä entistä tehokkaammin ja edullisemmin. ;) Jep, järveä me takapihan puolelta katsellaan. <3 Ainut miinus on vaan tuo talon ja järven välissä menevä Ouluntie, liikenteen voisin jollain taikasauvalla humpsauttaa muualle. :D

      Poista
  3. Todella siistin näköinen! Aina vaan olen kateellinen maisemalle :)

    VastaaPoista
  4. Komia on mutta vain se vika että on aivan liian tiivis ja yksikkö joutuu koville kun ei saa tarpeeksi ilmaa ja COP ja muut arvot muuttuu radikaalisti kun yksikkö paahtaa täysillä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...