17.9.2015

Teekannu, mustaa marmoria, leikkuulauta ja miekkaliljat

Me emme miehen kanssa ole teenjuojia. Olen kyllä itse yrittänyt taitoa opetella, mutta ei. Tee ei vain ole meidän juttumme. Omista makutottumuksistamme huolimatta meillä kyllä käy silloin tällöin vieraita, jotka valitsevat seurajuomakseen mieluummin teen kuin kahvin. Tähän saakka meillä on tarjoiltu kuuma vesi kattilasta - joo'o, vedenkeitintä meiltä ei tosiaankaan löydy. Kattilassa saa vesi kuplia jatkossakin, mutta tästä eteenpäin sentään tarjoilu on useamman asteen esteettisempää - kiitos tämän mustan teekannun, jonka löysin kesällä Tanskasta. ♥ Olin jo hahmotellut mielessäni vastaavaa hankintaa Suomesta, mutta onneksi odotin - Tanskassa kannu löytyi Odensesta, Bahnen alehyllystä ja euroissa sille jäi hintaa vain noin kymppi. Mikä löytö! Bahne kokoaa yhteen monia tanskalaisia design-merkkejä ja kyseisestä ketjusta minun on tarkoitus kertoa vielä luonnosvaiheessa olevassa Tanska-postauksessa.

Teekannu on niin kaunis, etten millään voi säilöä sitä kaappiin. En, vaikka keittiön suhteen minua on nyt jo pitkään ahdistanut, jos tasoilla on vähääkään tavaroita. Kannunseutu on ainut alue, johon olen kelpuuttanut sellaista extratavaraa, joka ei ole päivittäisessä käytössä. Kannun takana nojailee seinään muotoonleikattu leikkuulauta, jonka kolmiopääty on maalattu mustaksi. Sekin on Tanskasta, hieman edullisempaa sisustusta tarjoavasta Søstrene Grenestä. Lauta on Anna & Claras -sarjaa ja tähän mennessä mies on ollut meistä ainut, joka on raskinut sitä leikkuuhommissa käyttää.

Keittiönpöydälle kokosin maljakkoon kesäkauden viimeiset miekkaliljat. Ihan omasta kukkapenkistä. Ne ovat perua istutettavasta kukkapakkauksesta, jonka sain synttärilahjaksi huhtikuussa. Miten kauniita, ja väriltään juuri oikeita! Miekkalilja, tunnettu myös nimeltä gladiolus, taitaa kiilata tämän hetken suosikkikukakseni.

Ja tuo mustaa marmoria oleva kivilaatta - se oli miehen bongaus. Juu, Tanskasta, Bahnesta. Valmistajana H. Skjalm P., joka oli minulle täysin uusi tuttavuus. Käykäähän ihan mielenkiinnosta katsomassa tuon nimen takaa löytyvät nettisivut ja tulevan talvikauden kuvasto - luulen, että sieltä aukeava skandinaavinen design uppoaa yhteen jos toiseenkin teistä.

Minullehan marmorin vaaleat versiot eivät ole iskeneet ollenkaan ja koko marmoritrendi onkin tuntunut kuluneen vuoden aikana ihan vieraalta... Hassua, miten en ole hoksannut marmorin tummempia vaihtoehtoja! Tästä marmorilaatasta tykkään todella kovasti. Laatan alla on jo valmiina pehmustetassut, joten se onkin suoraan tarkoitettu alustaksi ja tarjottimeksi muille esineille - seinälaatasta ei ole kyse. Kokoonsa nähden laatta painaa sikapaljon ja pelkäsinkin Odensessa ostoskasseja kantaessani, milloin tavarat levähtävät kassin rikkoutuessa kävelykadulle. Onneksi tuo pelko jäi vain ajatukseksi!

Tällaista nyt siis meidän keittiössämme. Keittiöaiheisen postauksen ohella tämä taisi olla myös Tanska-tuliaisten läpikäymistä. Luulen, että koko kesän kestänyt linja tasojen tyhjyydestä jatkuu edelleen. Tuntuu, että aivot ja kroppa ovat käyneet koko syksyn ylikierroksilla - oloa tasoittaa, kun ympärillä on selkeää.

Eilen päättyi muuten RIEMU-magneettien arvonta. Onnekas voittaja on tällä kertaa Tytti - seurailepas siis piakkoin sähköpostiasi! :) Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistujille! ♥


12 kommenttia:

  1. Aivan huikea teekannu <3 täällä kun teetä puolestaan kuluu kovasti koska kahvia en ole oppinut juomaan :) on kyllä ihan unelma kannu <3
    Ja leikkuulaudassa on mahti juju <3

    Onnea voittajalle :)

    Mukavaa päivää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, sinulla menee siis juomatottumukset ihan päinvastoin kuin täällä! :D Kaakao on kyllä kanssa hyvää, sitäkin voisi tarjoilla tuosta kannusta, hmmm.. :)

      Poista
  2. On kaunis teekannu! :)
    Meillä myös hyvin usein teevesi porisee kattilassa tai sitten pannussa missä on viheltävä korkki ;) Sitä vaan ei aina jaksa kuunnella, niin myös perinteinen kattila meininkin on käytössä ihan yhtä usein.
    On se vedenkeitinkin näppärä, mutta itse olen sen ajatellut turhukkeeksi. :D En tiedä säästäisikö se esim. vaikka sähköä?

    Teillä on myös todella kauniin näköinen keittiö. Miellyttää silmää kun ei ole pelkkää valkoista :)

    Kivaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä kun ei oikein ole käyttöä ollut sille vedenkeittimelle, niin jotenkin ei ole osannut perustella sen hankkimista.. Poriseehan tuo lätäkkö ihan yhtä hyvin kattilassakin! :) Sähkönkulutus tosiaan voisi olla keittimen kanssa säästeliäämpää... Kivaa syksyä sinnekin! :)

      Poista
  3. Onpa todella kaunis löytö!!! Meilläkin teepannu on lähinnä tarjoiluun vieraille, vaikka itse juonkin teetä jonkin verran. Itselle siitä tarjoilu vain tuntuu hassulta. Vaikka tekisi varmasti teehetkestä paljon enemmän luksusta :). Muutoinkin pidän tästä teidän keittiön ilmeestä - todella onnistunut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan, hihkuinko kannua hyllyltä sorkkiessani! x) Joo, meillä ei taida olla ihan perinteisin blogikeittiö, vähän jopa tuollainen karu, mutta just hyvä. :)

      Poista
  4. upea teekannu <3 Itselläkin löytyy muutama, mutta hyvin harvoin tulee käytettyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin ihailleeni sinun yksilöitäsi, aivan loistavia sisustusesineitä vaikkei käyttöä olisikaan! :)

      Poista
  5. Aivan ihania tuliaisia! Meilläkään ei ole vedenkeitintä, vaan teevesi keitetään pannussa :) Ei tosin noin kauniissa, mutta aika kauniissa kuitenkin. Musta marmori on ihan superkaunis, pidän tosin vaaleastakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kertoa, että Tanska-tuliaisten jälkeen ei ole ollut hötkyilyä sisustuskaupoille... x) Näistä iloitsee edelleen! Sinä senkin, miksi et vinkannut tänne jo aiemmin, että mustastakin marmorista voisi tykätä! :')

      Poista
  6. Siis niin ihana kannu! Minä olen niin pitkään nyt etsinyt täydellista teepannua, koska itse juon paljon enemmän teetä kuin kahvia. Kahvia olen opetellut juomaan ihan vasta. Olen ihastunut Marimekon teepannuun, mutta hinta kauhistuttaa. Ehkä tuollainen ihanuus tulee joskus minuakin vastaan :) Ihanaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marimekon pannu on kyllä kaunis. <3 Pidän peukkuja, että sinä kohtaisit myös vastaavan löydön! :) Itse opettelin kahvinjuonnin seitsemän vuotta sitten - edelleenkään en älyttömiä määriä pysty juomaan, mutta ehdoton ykkösjuoma se silti on. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...